Neuvolakuulumiset

Eka neuvola takana. Kävin yksin, kun ei saatu esikoiselle hoitajaa eikä mukaankaan viitsinyt ottaa. Mutta mitäpä tuo mies olisi siellä tehnytkään, kun vaan täytettiin tietoja koneelle ja kirjoiteltiin lähetteitä ultraan, labroihin jne. Sydänäänetkin kuunnellaan vasta seuraavalla kerralla, jolloin on jo eka ultrakin ehtinyt olla. Aika itsepalveluksi on neuvoltatouhukin mennyt, kun itse sai mitata verenpaineen ja tikuttaa pissan proteiinit ja sokerit, mutta mikäs siinä, kun homma on helppoa. Esitteitä ja ohjeita tuli mukaan kotiin viemisiksi, mutta ei oikeastaan mitään uutta tietoa.

La neuvolan mukaan sama kuin vaun eli 12.3.15 ja tänään oli rv 8+1.
 
Minä otin 2,5vuotiaan neuvolaan mukaan ja se oli nätisti sen 1,5h. Mitä vähän ihmettelin. Meidän neuvolassa terkka kattoo pissan ja sanoo onko hyvä tai huono. Mulla hb oli 107 mikä oli hyvä. Ja verenpaine 94/63 . Liian matala mutta mulla on aina ollut alkuraskaudessa matala verenpaine se nousee tosta kuitenkin loppua kohti vähän. Olin kuitenkin ennen neuvolaa syönyt hyvin ja juonut ison kahvin. Ntäti sanoi sit vain et mielummin matala kuin liian korkea.
Kun sairastan epilepsiaa kuulun ryhmään riskiraskaus, mut nyt en kuulemma kuulu ķun ei kohtauksia ole. Ompa outoa. Kuulun mutta en kuitenkaan kuuluu. Oma lääkäri sanoi että mun lääke annoskoko on minimi luokkaa et ei sikiö siitä vaurioita saa. Olihan mun edellinenkin lapsi terve. 1.9 on ultra ja sitä odotetaan kovasti.
 
Ensimmäinen neuvola oli maanantaina (rv 10+0) ja reilu tunti meni siinä että täytettiin koneelle tietoja. Hauska kun kysyi miehen henkilötunnusta, osoitetta ja puhelinnumeroa ja ainoastaan numeron tiesin katsoa puhelimesta :P Sitten kysyi miehen huumeiden käytöstä. No ei ole tullut puheeksi :D Ja muuten juomisesta ja tupakoinnista puhuttiin. Ja masennuksesta ja perheiden periytyvistä sairauksista. Isukki siis ei ollut itse mukana. Saatiin kotiin täytettäväksi miehelle alkoholinkäyttökysely, molemmille tommonen mielialakysely ja sitten yhteiseksi vielä joku "voimavaramittari" =) Ihan hauskoja kun niitä tossa yhdessä lueskeltiin. Kun puhuttiin perheestä! Meistä tulee perhe =)

Verenpaine oli hyvä 114/79 ja hemoglobiini hyvä 150. Ylipainosta ei puhuttu mitään! Sokerirasitukseen pitää itse varata aika. Osaako joku sanoa, että mitä siellä siis tehdään ja kauanko se kestää? :D Tosin voin selvittää sen itsekin kun varaan ajan.. Pissanäytepurkit sain kotiin ja ne pitäs labraan viedä joku päivä. Ultraan varasin ajan ensi viikolle! Jännittää! Isukki tulee mukaan. Silloin viikkoja 11+3 eli np-ultra kyseessä ja eka ultra meille. Toivotaan parasta!

Laskettu aika 2.3, mutta varmistuu sitten ehkä vasta ultrassa kun kierto voi olla mitä sattuu ja tarkkaa hedelmöittymispäivää ei ole tiedossa. Sydänääniä yritettiin kuunnella, mutta ei saatu kuuluviin. Tällee myöhemmin toivon, että ei olis edes yritetty! Turhaa huolta se vain aiheutti, vaikka eihän se vielä mitään tarkoita. Terkkakin sanoi että se olis ollu vain iloinen yllätys jos olis kuulunut. Että ihan normaalia.

Seuraava neuvola 8.9. ja silloin mies tulee myös mukaan ja tehdään perheen laaja terveysselvitys =)
 
Sokerirasituksessa otetaan eka paastonnäyte, täällä paaston pituus 12h, oon kuullu et vaihtelee 10 tai 12h :)
Sitte juodaan n. 2,5 dl sellasta sokerilitkua. Vähän vaihtelee maut, jossain kolan makusta, jossaa vadelman, meillä oli ihan vaan ällömakeeta kirkasta litkua.
Sitte odotellaa tunti ja otetaan taas verinäyte, odotellaa vielä toinen tunti ja verinäyte. Sit pääsee kotii ja saa syödä :)
Kannattaa varata vaikka joku kirja sinne mitä voi lueskella. Jos oksentaa rasituksen aikana niin se pitää uusia.

Meillä tais olla niin et jos oikein heikko olo tulee niin pääsee johonki pötköttelee jos vaan on vapaata tilaa :)

Mä meinasin siinä vaiheessa yrjötä ku join sitä litkua, en oo koskaan ollu äkkimakeen ystävä niin mun suuhun se litku oli ihan hirveetä :/


Sent from my iPad using Vau Foorumi
 
Joo mä luinkin siitä jo että kestää noin 2,5 tuntia. sainpas varattua netistä itelleni ajan. Ei muuta ko sinne sitte istuskelemaan..
 
Meillä oli eka neuvola tällä viikolla ja täälläkin se oli keskustelua, lomakkeiden täyttelyä ja ohjelappusten lueskelua. Neuvolan tyttö oli hirmuisen kiva ja huomioi ihanasti meidät molemmat. Kaikki tieto oli tosi hyödyllistä (esim., et pitää pian käydä tarkastuttaa oman suun terveys! Toki säännöllisesti muutenki, mutta enpä ollut tajunnut ajatella, että sillä on merkitystä vauvaa ajatellen.). Ultraan päästään vasta parin viikon päästä, jännittää siis koko ajan vielä se aika paljon.
 
Mä olin sattumalta käyny hammaslääkärillä just alkuvuodesta ni sitä ei tarvi miettiä =) Mä olen kyllä ihmetelly ku usein kaverit on raskaanaollessa käyny hammaslääkärissä =)
 
Mulla oli tänään eka neuvola rv 7+3 ja näin aikaisessa vaiheessa ei ees koittanu kuunnella syndän ääniä etten sit vaan pety. Mitattiin perus verenpaine ja hemoglobiini, kävin puntarilla ja otettiin verikoe. Purkit pissatestiä varten sain kotiin jotka toimitan sitten labraan. Juteltiin paljon ensimmäisestä raskaudesta ja sen vuoksi pääsen erikoistarkkailuun. Ekassa kun vauva oli syntyessään 4850g ja olen itse aikas pienikokoinen niin nyt yritetään ettei tästä kaverista pääsisi tulemaan niin iso. Oli myös todella ihmeissään ettei aikaisemmasta ollu puututtu asiaan kun jo ennen laskettua kohdunpohjan korkeus oli 44cm mikä on todella iso. Noh, toivottavasti saisin tällä kertaa hieman pienemmän vauvan :) Ekaan ultraan meen 2.9 sitä jo innolla odottaen että näkee onko siellä ihan oikeasti joku.
 
Keskiviikkona saatiin vihdoin lääkärissä toukka mitattua. Vastasi 10+2, kun menkkojen mukaan oli 10+4, eli la siirtyi 28.2-> 2.3 <3 Nt ulta varattu 18.8 ja verikokeiden tulokset saa soittaa ens viikolla. Tästä se lähtee sano lääkäri tätikin. :dance011
 
Eka neuvola takana! Meni ihan hyvin, ja oli mukava neuvolatäti, vaikka sijaistikin "vakinaistani". Sikiöseulonnoista kyseli, ja olisi pitänyt päättää jos seuraavaksi päiväksi...aikani arvottuani päätin että ehkä en halua tietää mahd. vammoista, stressaisin niitä sitten koko raskauden ja ei oo hyvä jos vauva saa stressiä. :( Päätettii et pidetään lapsi joka tapauksessa, että mitä sitä turhaan murehtimaan!:happy119 Ei ne seulatkaa 100 prossasii ole.
 
Muistan et mekin mietittiin sitä seikiöseulantaa ensimmäisen kanssa, kun ite ei välttämättä olis halunnu tietää mutta ilman sitä ei saanu vakuutustao_O Päädyttiin tekemään se ja kaikki oli hyvin, vakuutus otettiin eikä sitä oo tarvinnu kertaakaan:grin Joten aika turhaan, mut eihän sitä voinu silloin tietää:p
 
Näihin seulointoihinkin löytyy varmasti kannattajia suuntaan jos toiseenkin ja tietty se on jokaisen asia itse tehdä ratkaisu asiassa. Itse kyllä ehdottomasti haluaisin tietää, jos vauvalla mahdollisesti olisi jokin kromosomipoikkeavuus tms. Positiivinen tuloshan, erityisesti ensimmäisessä seulassa, ei välttämättä tarkoita, että mitään olisi vialla, mutta mahdollistaa sitten jatkotutkimukset riittävän aikaisin silmällä pitäen sitäkin, että äärimmäisessä tapauksessa keskeytys on vielä mahdollista. Ei seulatkaan toki 100 % varmoja ole, mutta jos tulos on ollut normaali, niin aika suurella todennäköisyydellä mitään seulonnan piiriin kuuluvia ongelmia ei sitten ole odotettavissa.

Esikoisen osalta osallistuin seulontaan, kuten nytkin.
 
Niin ja vaikka seulassa sitte ilmenis jotain ja siitä huolimatta pitää lapsen, ni osaa ainakin varautua siihen, ettei sitten synnytyksessä tule shokkia, että lapsella onkin joku poikkeavuus. Vaikka varmaan sitä myös stressaa koko raskauden, mut kyllä mä haluaisin tietää.
 
Mulla kans ar tänään! Pikkusydän siellä jumpsutti vahvasti :Heartred 7+6 ja pituus 1,49. Näytti kuulemma siltä että munasolut irronneet molemmilta puolilta, eli olis voinut tulla kaksoset :grin
 
Juuri meinasin varata ultra-aikaa, mutta postissa olikin tullut lappu, jossa kerrotaan että on varattu aika kätilölle ultraan ja heti perään lääkärille. No käy se näinkin, pitää vaan katsoa miten saan tämän työpäivääni sovitettua. :smiley-bounce012
 
9+4 tänään menossa. eka neuvola oli. ei ultrattu. ja toisaalta turhaan... mut ultrattiin jo aiemmin ja kaikki oli hyvin ja sykekin kuului. perjantaina päksiin labroihin. ja päksistä tulee sit se kutsu np-ultraan jossakin vaiheessa. aika pian kyl :)
 
keskiviikkona ois aika neuvolaan :) meidän neuvolassa on mahollisuus ultraamiseen sekä sydänäänien kuunteluun, mutta laitteet on kovin vanhat. Esikoista ei ainakaan silloin näin alussa saatu ultralla näkyviin, eikä myöskään sydänääniä kuultu. Mulla on kyllä tota ylimääräistäkin mahassa, mikä hieman vaikeuttaa asiaa. Haluan siltikin jos vaan ehtii, että kokeillaan kuinka tällä kertaa käy..ei malta odottaa :)
 
Tänään eka neuvola, äänet ei vielä kuulunu vaikkei liikoja peitteitä päällä olekaan. Täti sanoi että ei välttämättä kuulu, etenkään kun hän ei itse ole vuosiin ollu neuvolahommissa, olin eka alkuraskauden asiakas. Just tuli siis 8vk täyteen. Ultrakutsu tulee postissa ja sitä ennen vk10 käytävä labrassa. Neuvolan jälkeen ruokakaupassa kyllä huolet salamatkustajan olemassaolosta kaikkos tyystin, kun tuli niin törkeän huono olo!
 
meillä huomenna neuvola, jännittää taas ihan hurjasti! :D huoli pienestä on kun on ollut ruskeaa ohutta vuotoa muutamaan otteeseen, muttei paljolti, eikä kipuja ole ollut tai hyytymiä. pelottaa vaan että taas olisi kkm.. kun on niin vähän oireita, mutta toivotaan että ollaan päästy vaan helpolla :) pitää yrittää ruinailla ultraa ja sydän äänten kuuntelua.. :)
 
Takaisin
Top