Neuvolakäynnit

Kannattaa olla ajoissa asialla. Mulla oli enää kaksi aikaa mistä valita, kun tällä viikolla varasin. Siihen mun aikaikkunaan tosin osui myös joulunpyhät. Mutta eka käynti piti kuitenkin ajoittaa tietyille viikoille.
 
Munkin täytyy varmaan maanantaina soittaa neuvolaan . Tuntuu vaan niin epävarmalta varata aika, kun pidän edelleen keskenmenoa todennäköisempänä kuin onnistunutta raskautta.
 
Mulle soitettiin äsken neuvolasta, että jos ei oo mitään erityistä syytä miksi haluan tulla paikan päälle, niin ensimmäinen ja toinen neuvolakerta hoidetaan koronan takia nykyään puhelimitse. Onko muille sanottu samaa?

Tän ekan käynnin mä nyt vielä ymmärrän, kun eihän silloin varmaan vielä muutenkaan voi edes kuunnella sydänääniä, mutta eikös ne nyt toisella käynnillä jo kuuluisi ihan hyvin. Ja jotenkin haluaisi itse sen varmuuden tuon kotitestin lisäksi...
 
Jännää! Ensimmäinen käynti 4.1. sattuu olla mun lomaviikko,niin ei tarvitse töissä selitellä. Paha juttu kun talo on vielä lähes neuvolan vieressä ja päiväkodissa ulkoillaan,joten työkaverit kyllä näkee tiettyinä aikoina mihin kipitän
 
Meillä on ihan normaali ensikäynti Espoossa. Musta menee kyllä vähän yli jo että hoidetaan etänä tämmöisiä. Suomessa on niin hyvä koronatilanne kuitenkin.
 
Meillä on ihan normaali ensikäynti Espoossa. Musta menee kyllä vähän yli jo että hoidetaan etänä tämmöisiä. Suomessa on niin hyvä koronatilanne kuitenkin.
No pidän kans omituisena. Sinänsä eka kerta ei haittaa, koska yritän pitää kontaktit minimissä ennen joulua, että voidaan mennä mun äidin luo. Mutta kyllähän siellä kuitenkin yleensä punnitaan, katsotaan verenpaine ja sokerit yms.
 
Hei onko kn ohjeistettu täyttämään joku eEsitietolomale ennen sitä ekaa neuvokaa? Mistä tän löytää kun en nyt viitsisi soitella sinne neuvontaan kun ovat muutenkin kiireisiö
 
Hei onko kn ohjeistettu täyttämään joku eEsitietolomale ennen sitä ekaa neuvokaa? Mistä tän löytää kun en nyt viitsisi soitella sinne neuvontaan kun ovat muutenkin kiireisiö

Juu, meillä ainakin. Kokeile googlata äitiysneuvola esitietolomake + sun kunta/kaupunki niin varmaan löytyy? :)
 
Hei onko kn ohjeistettu täyttämään joku eEsitietolomale ennen sitä ekaa neuvokaa? Mistä tän löytää kun en nyt viitsisi soitella sinne neuvontaan kun ovat muutenkin kiireisiö

Joo mun pitää myös täyttää, kun varasin ajan niin samalla mulle tehtiin tili neuvolan sähköiseen järjestelmään ja sinne pitää käydä täyttämässä.
 
Juu, meillä ainakin. Kokeile googlata äitiysneuvola esitietolomake + sun kunta/kaupunki niin varmaan löytyy? :)
Kiitos. Yritin kovasti mutta en löydä mistään espoon nettilomaketta. Tulostettava löytyy helposti
 
Minäkin uskalsin tänään neuvolaan soittaa. Ensimmäinen ultra 11.1. Ja neuvola heti 12.1. Meidän kunnassa kaikki saa ultran n. Rv 8 jo :angelic: sain myös hcg verikokeen, jossa käyn heti huomenna.

Ajattelin ehkä yksityisellä käydä ennen uutta vuotta, sen verran pelko takapuolessa koko ajan, että haluan nähdä onko mun sisällä oikeesti jotain :laughing002
 
Kappas! Monta espoolaista täällä :happy: Mä soitin tänään ja Espooseen sai siis hyvin varattua loppuvuodelle aikoja ja tapaamiset siis livenä. :rolleyes:
 
Kappas! Monta espoolaista täällä :happy: Mä soitin tänään ja Espooseen sai siis hyvin varattua loppuvuodelle aikoja ja tapaamiset siis livenä. :rolleyes:

Itse otin ajan vasta 7.1 koska varhaisultra 28.12 niin ei tartte turhaan mennä juttelemaan jos ei olekaan asiat hyvin. Mutta sitten pitääkin jo heti mennä verikokeisiin että ehtii seikkoihin ja saa varattua sen ekan kunnallisen ultran. Taas jo toka joulu raskaana putkeen tulossa ja varhaisultra sen jälkeen vasta. Toivottavasti sydän silloin sykkii ja kaikki hyvin kun ei vieläkään pääse jouluherkkuja nauttimaan.
 
Mullekin riittäisi alkuvuodesta. Vasta viikon päästä saan tietää milloin varhaisultra on Tilkan kautta.
Viimeksi kävin neuvolassa juttelemassa liian aikaisin, heti sen jälkeen meni kesken. Nyt en halua kiirehtiä.
 
Mä varaan neuvolan vasta, jos tammikuun alussa varhaisultrassa kaikki hyvin.
 
Takaisin
Top