Neuvola juttuja

Paljonko sulla on paino noussut, satuvee? Mulla on kohta 20 kiloa. Tänään tuli jo sellainen hälläväliä-olo, että mitä sitä turhaan yrittämäänkään estää painonnousua, jos se kerran joka tapauksessa nousee... :shifty:
 
24 kg on tullu painoo, eli nyt painan 94 kg. turvotusta on, aiemmin raskaana ei oo ollu. mut mulle on kyl aina tullu yli 20 kiloo, ja nyt oon syöny enemmän herkkuja ku aiemmin.

en mä silti oo yhtään huolissani, aina se on lähteny hyvin poiskin. perusruokavalio ja kaikki arvot on hyviä, suklaa vaan lihottaa. oon päättäny et kestän tän raskauden herkuilla ja sit alkaa kunnon ruokavalio ja liikunta.
 
Neuvolassa tuli taasen piipahdettua. Paineet ok, pissassa hiukan sokeria, sf 40cm (onneksi oli se painoarvio tiistaina, muuten olisin aivan paniikissa). Toivon mukaan saan vaihtaa viikon päästä olevan ajan jo kotikäyntiajaksi, mut aika näyttää. Eilen illalla oli olo samankaltainen kuin ennen toisen lapsen syntymää ja iski sitten pieni paniikki, joten pelasin varman päälle ja katselin Suomen matsin sohvalla pötkötellen, enkä jumppapallon päällä, kuten alunperin suunnittelin. Tänään uskaltaakin jo ärsytellä paikkoja, kun mies tulee illalla kotiin.

Ai niin, rv tosiaan 40+0
 
terkut erikoislääkäriltä. rv 37+6, kokoarvio 3400g. kaikki keskikäyrällä, kysy multa miks mut sinne laitettiin :bored:.

ekaa kertaa multa kysyttiin, mitä mä syön. johon minä että perusruuat terveellisiä (puuro/salaatti/hedelmät) ja juon vettä, mutta syön herkkuja, paljon. ja todettiin yhdessä että tää paino-ongelma on vaan mun, ei näy vauvassa, eli alle 4 kg on laskettuna aikana. tätä mä oon koko ajan yrittäny sanoo, että ei se oo mitenkään iso, ja en tartte lisätestejä ku kaikki arvot ok. laihdutan sitte ku laihdutan, kesällä!

mutta kiva että sille tuli nyt vahvistus, että kaikki kunnossa, paino normaali ja pää alaspäin edelleen, ja voin tarvittaessa ottaa unilääkkeitä.
 
Mulla poksahtanu kymppi painoon lisää ja ennestään on ylipainoo sen verran että tää on vähän liikaa. Oisin toivonut että pysyy sen 5-9. Turvotusta kyllä selvästi jaloissa... nyt koko ajan paino tuntuu nousevan vaikka söisin normaalisti. Kaikki liikkuminen vaan jääny tosi vähille. Pitää sitte ottaa takas ku vauveli syntyy.
 
Ei sais kiusata itteä. Laittais vaan vaa'an pannaan. Kuitenki kohta tulee ni mitä väliä. Vähän kyllä jännittää että miten se vauva kasvaa mutta sokeri ollu tosi matalia.
 
Mul on viel joku -2kg lähtöpainoon. Oon ihan tyytyväinen. Turvotusta on parina iltana ollu jaloissa ja oon sanonu miehelle et se on hankittava tarpeen suuri vesisaavi et pääsen saaviin seisoskelemaan et nesteet lähtee ylöspäin jaloista veden paineen ansiosta :D
 
Juu, minäkin olen tässä tullut siihen lopputulokseen, että en jaksa enää stressata tämän painoasian kanssa. Kohtahan tämä syntyy, ja kyllä ne kilot sitten lähtee. Ja jos tulee kutsu sinne kokoarvioon, niin mikäs siinä sitten, tiedetäänpä sitten enemmän.

Söin vähähiilarisen lounaan ja jälkkäriksi pehmiksen. Tuli hyvä mieli.
 
amanita: kyllähän tuo loppuvaiheen painonnousu enimmälteen on vauvan kasvua ja niitä ihania turvotuksia! Itselläkin lähtöpaino runsas ja nyt tullut jo +12kg, vaikka minäkin haaveilin, että korkeintaan nousisi 7kg... mutta neuvolantäti on ollut samaa mieltä ton painon kanssa, että tosiaan kun on näin lopussa enimmäkseen toi paino tullut, niin kyllä se siitä vauvasta, kohdusta, lapsivedestä ja turvotuksista johtuu, ettei se puhdasta pläskiä ole. Pari-kolme kiloa kroppa kuulemma kerääkin nesteitä, että on sitten synnytystä varten varalla valmiina, samoin muksu kerää 200-300g turvotuksia itseensä ekojen päivien varalle...

Elikkäs joo, tunnen sun tuskan ton painonnousun kanssa, kun en mikään hippiäinen alunperinkään ole... mutta niin lopussa mennään, että ei enää kannata liikaa murehtia :) Kunhan jatkaa järkevää syömistä, niin pienet herkutkaan ei oikeasti sitä painoa enää ehdi liikaa nostaa. Ollaan armollisia itsellemme :Heartred
 
Minäkin olin tänään neuvolassa. Siellä kaikki ok. Vielä ensi viikolle varailtiin neuvola-aikaa ja jos silloin vielä oon yhtenä kappaleena, niin Tayssiin laitetaan sitten lähetettä yliaikaiskontrolliin. Viime viikon ultrassa kohdunkaula oli vielä hyvissä voimissaan, eli vähän ennusteli, että saattaa vähän aikaa vielä kulua ennenkuin lähtee syntymään, mutta toisaalta asioiden käynnistyessä voi hommat edetä nopeastikin... eli yhtään siis ei tiedä mitä ja koska ja häh :p
 
Guang Xi, rantakuntoon kesäksi 2015 :wink Onhan tässä rantakeleihin sentään vielä aikaa :.D

Kävinpä puntarilla aamulla, enää -600g lähtöpainoon. Jalkoja on alkanut iltaisin turvottamaan enemmän, mut kai tästä hengissä selvitään. Painohan nyt voi muutenkin vaihdella päivästä ja vuorokauden ajasta riippuen, puhumattakaan siitä mitä on edellisenä päivänä tullut syöneeksi ym. Kaikki vaikuttaa. Mä en jaksa oikeen enää ees stressata koko puntaria, kunhan mielenkiinnosta kävin. Ei sitä painoa ehdi täs muutamassa päivässä enää kertymään mitään tolkutonta määrää.

Mielenkiinnolla odotan maanantain neuvolakäyntiä. Oon edelleen 95% varma että tää on pää ylhäällä vaikka kävikin jo selkesti alaviistossa tuossa eilen iltapäivällä muistaakseni. Voi toki olla et oon tulkinnut väärinkin ja oli vaan toisenlaisessa asennossa muuten. PIeniä liikkeitä tuntuu edelleen tuolla alhaalla päin ja hikka tuntuu jossain rintalastan ja kyljen paikkeilla pääsääntöisesti, ei tuol omas berberissä niinkuin sen pitäisi vissiin tuntua. Ärsyttää kun ei oo ultraäänikatsetta itsellä et vois päätellä missä asennossa mukula on :D
 
Dodii, neuvola 40+0 suoritettu. Paino noussut kahdessa viikossa 100g, hui:wink. Paineet ja pissat ja sykkeet sun muut ok, sf 36, yläkäyrällä mutta hieman tasaantunut. Täti vertailee nyt edellisiin mittoihin ja miettii pistääkö lähetteen aikaistettuun yliaikaisuuskontrolliin joskus ensi viikolla ellei ole tullut ennen sitä. Katsotaan.

Mulla oli molemmat muutkin muksut mukana, joten hieman hässäkkää kun piti tutkia miten päin vauva on. Päätti sitten ultrata varmuuden vuoksi. Ja nätisti siellä hengaili raivotarjonnassa, kuten arvelinkin. Ja on ollut jo varmaan 3kk, joten toivottavasti ei enää saa päähänsä lähteä kääntyilemään... Seuraava aika viikon päästä ellei päätä sitä ennen syntyä.
 
Mullakin oli tänään (40+1) tarkastus äitipolilla. Kaikki hyvin, vauvan koko arvio 3,5-3,8 kg. Gyne otti (ilmeisesti rutiinisti) 4D-ultraakin, sain niitä ihania kasvokuvia mukaani. :Heartred:Heartred:Heartred Kuvissa vauva näyttää vähän minulta... :happy: Kohdunkaulaa oli 1-1,5 cm jäljellä ja auki yhdelle sormelle, pyöritteli ja venytteli sitä että synnytys lähtisi käyntiin paremmin. Ensi maanantaina onkin sitten oma tk-neuvola ja rv 41+5 kuulemma rutiinisti kaikille synnyttäjille yliaikais-/käynnistelyarvio ä-polilla riippumatta viikonpäivästä. Toki nuo neuvolat vaan sillon, jos vauva on vielä mahassa eikä jo mahan ulkopuolella...
 
Voi ei, semmoset 4D-kasvokuvat ois kyllä ihanat saada vielä :) Vaikka nyt kohta jo näkeekin tyypin ihan livenä, mutta kyllä sitä miettii, että miltähän hän näyttää :joyful:

Mulla on huomenna neuvola ja siellä sitten lähetettä yliaikaiskontrolliin, täälläkin rutiinisti sellainen tehdään lasketun ajan jälkeen.
 
taas yks neuvola takana. mulla on sitte streptokokkikin rh-hommien lisäks, eli antibiootit ja vasta-ainepiikki tiedossa. ja haluan polikliinisen synnytyksen, mut jos menee leikkaukseks niin sterilisaation samalla :D ei oo helppoo ei! seuraava neuvola-aika ens viikolla 39+6, kunpa sitä päivää ei tulis että tarttis sinne mennä ilman vauvaa!!
 
Neuvolasta selvitty. Paineet ym. oli ok. Vauvan syke oli aluks aika matala 120, mut kerroin et ollu tänää muutenki vauvalla tosi rauhallinen päivä, mut et liikkeitä on tullu kuitenkin se 10 täyteen kun oon laskenut muutamaan otteeseen tänään. Sykkeet nous sitte sinne tavalliseen 136 kun hetken aikaa kuunnelltiin. Meinasin jo huolestua vähän ennenkuin ne nousi, mut ei terkkari sanonut mitäään sen kummempaa asiasta ni koitan olla hermoilematta. Lähtöpainosta tällä hetkellä -1,5kg. OOn ihan tyytyväinen, eipähän tullu ylimääräsiä pudotettavia. Ei haittaa tällä elopainolla. sf on 36cm ja kasvaa siel omal käyrällään keskikäyrän ja yläkäyrän välissä. Mutta selittyy siis sillä tuo korkea mitta kun ei tyyppi pääse syystä tai toisesta laskeutumaan alemmas ja on ollu koko ajan aika korkeella.

Neuvolassa meni yllättäen puolituntia kun hermostuksissani höpöttelin ummet ja lammet sektioon liittyen ym. Soittivat tyksistä viel just ennen neuvolan alkua ja sovittiin huomisesta. En kyl muista oikein mitään muuta kuin sen, että 9 pitää olla osastolla ja 24 eteenpäin pitää olla syömättä.
 
Nenna, mua jännittää sun puolesta niin ota sä rennosti :angelic: Oikeesti hyvää yötä ja nuku hyvin, älä anna tämä yönä minkään häiritä uniasi! :sleep002 Huomenna on hieno päivä!
 
Takaisin
Top