No niin, ensimmäinen neuvolakäynti perjantaina takana, ja aika jännät paikat oli. Meillä mies ei tahtonut lähteä mukaan, kun tiedettiin jo, että eka käynti on lähinnä jutustelua ja tietojen kirjaamista. Ihan ensimmäiseksi heti kättelyn jälkeen ohjattiin ultrattavaksi. Ajattelinkin pessimistisenä, että parempi niin, että mitä sitä turhaan jorisemaan jos siellä mahassa ei olekaan enää ketään kotona... No laite ei vissiin ollut ihan uusinta uutta, ja aikansa siinä terkka pyöritteli ja etsi. Jonkun möykyn löysikin, mutta mitään sykettä tai tarkempaa ei löytänyt. Kyseli jo multa, että niin millos ne viimeiset menkat oikein olivatkaan... No siinäpä tietenkin ehti jo tulla harmitus maatessa, että näinkö se on keskeytynyt. Terkka kysyi onko ok jos hakee kollegansa katsomaan. Toinen neuvolantäti sitten tuli paikalle, ja paineli mielestäni paljon roisimmin, ja löysi saman möykyn, joka tällä kertaa kuulema vilkutti selvästi ja sykekin heti löytyi! Itse en kyllä sitä liikettä erottanut, mutta olo oli nanosekunnissa helpottunut! Kuvista jotka sain mukaan ei kyllä erottanut juuri mitään vielä.
Koko keikka kesti melkein 2 tuntia, ja ihan ookoo fiilis jäi mukavista täteistä ja kohtelusta. Nyt siis tänään 10+0 ja odotellaan milloin tulee aika np-ultraan keskussairaalalle, lähetteen laittoi perjantaina neuvolasta. Pelkäsin itse huonoa hemoglobiinia, kun joskus aiemmin olen joutunut lisärautaa syömään huonojen arvojen vuoksi. Yllätys olikin, kun terkka kehui hyvää hemoglobiinia (138).
Olin jo mielessäni miettinyt, että tuon todisteen jälkeen voin kertoa ainakin lähimmälle sukulaiselleni, jotta on joku jonka kanssa asiaa jakaa ja taivastella. Mutta eilen en saanutkaan asiasta soitettua, jotenkin tuli vain sellainen olo, että en jaksa. En jaksa vielä alkaa sitä hössötystä joka asiasta syntyy. Että ehkä vaalin tätä salaisuutta vielä hetken itselläni, ja niinpä jätin soittamatta ja kertomatta. Yksi ystävä vain siis tietää, vanhemmille ei haluta vielä kertoa, katsotaan jouluna sitten.
Mutta elossa oli siis Alma, koko vastasi viikkoja, eikä toista kaveria (onneksi) mahassa näkynyt. Kaikki hyvin, helpottavaa.