Miten isät mukana odotuksessa

Tinja79

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Marraskuunmammat 2014
Helmimammat 2018
Otsikossapa se jo tulikin, eli miten tulevat (tai jo ennestään- )isät suhtautuvat odotukseen? Ovatko innolla mukana, vai onko vielä vaikeuksia hahmottaa asiaa? Tekevätkö jotain tositosi ihania tai superärsyttäviä juttuja.

Vastailen omalta osaltanikin vähän myöhemmin.
 
Muokattu viimeksi:
Olen seuraillut tässä veljeni perheen odotusaikaa, ja muutama ystäväni odottelee myös, ja olen siis huomannut suuria eroja miesten käytöksissä. Tietenkin, niinhän me odotajatkin käyttäydymme kaikki eri tavoin. :)

Veljeni ei oikein osannut etenkään alkuraskaudesta suhtautua raskauteen kuten vaimonsa olisi toivonut. Vaimo olisi kai kaivannut enemmän huomiota ja höpöttelyjä masulleen yms. Ilmeisesti veljestäni asia ei tuntunut vielä kovin konkreettiselta. Lapsen synnyttyä on hänestä kuitenkin kuoriutunut oikein huolehtiva isukki, ja ihan hymyilyttää kun kyselee mun raskausviikoista niin asiantuntevasti yms.

Oma mieheni on suhtautunut ihanasti sekä tähän että aiempaan, keskenmenneeseen raskauteemme. Hän ei ole milään kylille huutelija, ja on kertonut asiasta vasta ihan pienelle piirille. Mutta kotona on ihanan huolehtivainen minusta, keksii lempinimiä ja hassua juttuja vauvalle ja on nähnyt uniakin hänestä jo. Olen jotenkin positiivisen yllättynyt, ajattelin ettei hänen hitusen jurolla luonteellaan liikoja läsdytetä ennen kuin muksu sylissä. Mutta ihana näin, mahtavaa löytää rakkaastaan uusia ihania puolia.
 
Johonkin aikasemmin jo kirjottelinkin, että täällä mies ei oikein alussa tuntunut pääsevän hommaan mukaan ja itselle hiipi jo pieni pelko, että innostuukohan koko odotusaikana. Oli kyllä innoissaan plussasta, mutta jotenkin innostus sitten laantui. Np-ultran jälkeen hänestä sitten kuoriutuikin oikea isi-kone! Kummasti se vaan konkretisoi sitä odotusta myös hänelle, kun näki pienen myllertävän ruudulla. Olemme käyneet yhdessä kaikissa neuvoloissa ja ultrissa tähän mennessä.. mies on paljon työmatkoilla ja todella kiireinen ihan perustyöpäivänäkin, mutta on silti järjestänyt joka kerta aikaa näitä käyntejä varten.. siitä olen todella, todella onnellinen. :Heartred Se kun ei ihan helposti ole varmasti onnistunut enkä sitä mitenkään itsestään selvyytenä pidä. Onneksi ollaan saatu kaikki käynnit tietoon hyvissä ajoin, niin moinen on ollut mahdollista.

Meillä hivellään masua, jutellaan välillä sille ja vahditaan, että äiskä lepää ja syö riittävästi. Isäntä on myös innostunu katseleen liikkeissä vauvan tarvikkeita.. etenkin niitä autovarusteita ja vaunuja eikä mun enemmän tai vähemmän heräteostokset vaaville herätä minkään sortin närinää tai marinaa. :grin Hän tuntuu ymmärtävän mun mielen oikkujakin ja sitä sänkyyn kaatavaa väsymystä. Hän rinta röttingillä kävelee mun kanssa kylillä ja hipeilöi masua, on kertonut jo hyvissä ajoin töissä, että hänestä tulee isä ja nyt tyytyväisenä ystävilleen selittää, että meille tulee perheenlisäystä. Oon ollut tästä kaikesta aivan totaalisen hämilläni. Uskoin, että miehestä tulee mahtava isä, kun lapsi on syntynyt, mutten osannut odottaa mitään tällaista odotusajalle. Olen siis positiivisesti pyörällä päästäni ja super onnellinen tästä :love017:hug003

Mulla on vaikeuksia viihtyä mun omassa kropassa ja oon nuorempana sairastanu rajun anoreksian ja bulimian, mikä onneksi saatiin ajoissa kuriin. Oon koko ikäni jojoillut painoni kanssa.. se on vasta viimeiset 6 vuotta pysynyt enemmän vakiona. Oon kokenut hurjaa itseinhoa ja stressiä mahastani, johon on jäänyt tästä painon jojoilusta löysää nahkaa ja muutamia itsepäisiä ylimääräisiä kiloja. Oon viime kuukausina saanut mieheltä hirmuisesti kehuja siitä miltä näytän ja miten hän pitää mun kropasta ja pyöristyneestä kummusta. Juuri eilen totesi, että olen kuulemma hurjan seksikäs masuni kanssa sekä paljon itsevarmempi. :happy112Tuuminkin miehelle, että nyt sitä jotenkin on armollisempi itseään kohtaan, kun jokaisen muhkuran,arven tai läntin kropassaan voi ajatella rakkaustuotokseksi.:Heartred
 
Mun mies kuuluu niihin, joille vauva on olemassa sitten ku se syntyy. Minusta pitää kyllä kovastikin huolta aina plussasta synnytykseen asti, mutta vauvasta ei juurikaan höpöttele eikä ole kiinnostunut vauvanvaatteista tai muista hankinnoista. Sukupuoltakaan hän ei kyselis, ku "sithän sen näkee ku vauva tulee". Ei oo yhtään välinpitämätön kuitenkaan, päin vastoin. Parempaa isää en vois oikeesti edes kuvitella, mut raskausaikana se vauva ei vaan vielä ole todellisuutta. Ekalla kerralla olin vähän pettynyt, mutta nyt ei haittaa yhtään :) Tiedän jo että se vauva sujahtaa syliin ja sydämeen miehelläkin sillä sekunnilla kun syntyy :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mun miehelleni on ilmeisesti myös jotenkin vaikea ajatella sitä vauvaa todellisena kun se ei vielä ole konkreettinen. Ihan huomaavainen hän on, mutta koska olen ollut aiemmissa raskauksissa hyvinvoiva, energinen ja melko ketteräkin kaikesta huolimatta ihan loppumetreille asti, ei hän enää jaksa hössöttää mistään lepäämisestä tai nosteluista. Tietty alkukolmanneksen väsymyksen huomioi kuitenkin. Ja kyllä hän silittelee ja pusuttelee masua, mutta ehkä enemmän kiinnostunut hän tuntuu olevan suurentuneista tisseistäni... :wink:p

Jännästi hän on ollut huolestunut ennen kummankin lapsemme syntymää, että osaako hän rakastaa riittävästi tulevaa lastaan. Esikoisen kohdalla oli ylipäätään huoli riittävästä rakkaudesta. Tämä pelko osoittautui täysin turhaksi. Toisen kohdalla hän mietti, että pystyykö rakastaa tätä toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä. No jälkikäteen hän on tuumannut, miten hassua edes ajatella sellaista. Nyt hän taas pähkäilee, että vieläkö sitä rakkautta riittää kolmannelle. Voi, miten höpsä! Olen hänelle yrittänyt selittää, että rakkauden määrä ei ole rajallinen, kyllä se kasvaa sitä myöten kun tulee lisää lapsia. Liittyyöhän tämä juttu jotenkin juuri siihen, kun ennen syntymää se tuleva lapsi ei vielä oikein tunnu todelliselta? Toisaalta minun mielestäni on aika suloista, että hän kuitenkin huolehtii asiasta ja pitää rakkautta niin tärkeänä. :love7
 
Palaan tähän aiheeseen nyt kun miehelleni on raskaus enemmän konkretisoitunut. Täytyy hieman kehaista ihan miten kivasti on mukana tässä. (Sanoin tästä eilen itselleenkin että olen iloinen kun on niin ihanasti mukana)
Ei siis mitään suuria eleitä, ei punaisia mattoja eikä ruusuja minulle, mutta niitä suloisia pieniä juttuja joista näkee miten hän välittää. :Heartpink

Ihmettelin tosin kovasti kun miestä ei tuntunut liiemmin hetkauttavan kun ei päässytkään mukaan rakenneultraan. Mies kuitenkin selitti asian omalta kannaltaan ja ymmärsin pointtinsa, ja ultratuloksista oli kuitenkin sen verran kiinnostunut että loppu hyvin. :)
 
Meillä ei ole suunniteltu raskaus ja mies oli alussa kovinkin paniikissa, hyvä kun ei pakannut kamojaan ja häipynyt. Nyt puolessa välissä kun ollaan ja raskaus näkyy on pieniä mukavia eleitä ruvennut tulemaan jonkin verran. Välillä käsi hakeutuu mahalle jne. Edelleen hän kyllä sanoo että tajuaa varmaan lopullisesti asian kun saa pikkuisen syliin. Niin ja kyseessä on ensimmäinen lapsi.
 
Meille raskaus myös tuli yllätyksenä, mutta tietyllä tapaa se kuitenkin sopi kuvioon ihan hyvin kun on tässä 9 vuotta yhdessä oltu. Kavereiden puheista jotenkin varauduin siihen, että mies ei välttämättä niin mukana ole ennen kuin lapsi on syntynyt, mutta on tää nyt yllättänyt toiminnallaan. Sanoin alussa suoraan, että yritän jakaa tuntemuksiani ja kaikkea sitä koko ajan, että toinen saa olla mukana ja osaltaan varmaan se on auttanut tota oleen niin messissä. Kyllä se potkuja tunnustelee ja on jopa korva mahalla välillä. Päivittäin jollain lailla ottaa vauvan huomioon puheissa ja teoissa. Aika jees, en olis tosta jöröstä uskonut :D Ja toi mun profiilin ultrakuva on seinällä, usein sitä katselee ja siunailee kuinka kaunis vauva meillä on :)
 
-Just tuota tarkoitin minäkin Lilliputtis, siis että odotin paljon vähäisempää mielenkiintoa ja nyt olen sitten saanut olla positiivisesti yllättynyt kun raskaus saakin huomiota mukavasti. :)
 
Minäkin olen iloisesti yllättynyt miehen suhtautumisesta, vaikka puhetta olikin useaan otteeseen jo ennen raskautta siitä, miten paljon lasten saaminen hänelle merkitsee.

Minun vointi on miehelle tärkeää ja usein hän muistuttaa syömisestä ja etenkin riittävästä juomisesta näin helteellä. Hän katsoo mieleiseksi velvollisuudekseen olla mukana neuvola- ja ultrakäynneillä, eikä millään malta olla näyttämättä hymyssä suin kavereilleen ultrakuvia. Myös huomisesta rakenneultrasta tietää jo varsin moni, kun mies on niin mahdottoman tohkeissaan sukupuolen selviämisestä :Heartred.

Kaikkein ihaninta minusta on kuitenkin se, miten mies lähes päivittäin töistä tultuaan kysyy, mitä "nuorimmainen" on touhunnut. Olen niin onnellinen, että raskaus on myös hänen mielestään meidän yhteinen asia, ja vaikka teot ovatkin ehkä pieniä, voin todeta suhteen kehittyneen vieläkin läheisempään suuntaan :love7.
 
Meillä huomioidaan mahaa ja kysellään aika ajoin mitä Möykky touhuaa :) Välistä kuitenkin miehen toiveesta kuunnellaan, katsellaan mahaa ja onhan hän saanutkin jo potkun päähänsä :p Toisinaan odottanut enemmän jotain huomionosoituksia Möykyllä ja toisinaan ne vähätkin ÄRSYTTÄÄÄ :confused::grin Hormoonit :wink:wink:wink

Sellasta sopivan huomaavaista mut ei liikaa hössötetä. En kuitenkaan enää saa yksin kävellä myöhää missään syrjäisillä teillä tai rautatie-asemalla :eek: Ihme "rajotuksii" :mad::wink mut hyvällähän vaan ja huolissaan on.
 
Meillä tuleva isä on juuri niin mukana tässä odotuksessa kuin ajattelin. Rennon huolehtiva ja kyselee sikiön liikkeistä töistä tullessa jollen ole jo päivän aikana kuulumisia kertonut. Antaa mun rauhassa toohottaa tarvikkeiden ja vaatteiden kanssa, mutta kuitenkin itsekkin osoittaa kiinnostusta. Heti plussauutisen jälkeen hän oli jo turvakaukaloa pienelle netistä katsomassa, sattumalta vaan näin.

Ehkä ensimmäinen ultra sai miehenkin tajuamaan, että kyllä siellä sikiö on. Ja varsinkin nyt, kun näkyy jo masua, niin sitä on kiva silitellä. Vielä ei liikkeet tunnu kunnolla istukan vuoksi käteen ja se miestä jonkin verran harmittaa. Joka ilta kyllä kokeillaan, mutta tää meidän pikkuinen on niin itsepäinen, että lopettaa liikkeet heti, kun miehen käsi on vatsalla. Muutaman hennon muljahduksen mies kertoo tunteneensa.

Olen siis saanut hyvin tukea mieheltäni ja molemmat odottaa kovasti jo marraskuun saapumista. Ja alun pahoinvoinnin ja kovan väsymyksen vuoksi mieskin joutui aikuistumaan ja osallistumaan enemmän kotitöihin. Varsinkin ruuanlaitto jäi miehelle, koska itselle kaikki hajut tekivät pahaa vk 12 asti.
 
JN89, meidän vauva oli alkuun ihan samanlainen, rauhoittui kun isä yritti liikkeitä tunnustella.

Noin yleisesti isän osallistuminen hieman vaihtelee. Alkuun ehkä oli vähän enemmän touhotuksessa, nyt rauhoittunut. Mutta huolehtii kyllä mun syömisiä ja juomisia, ainakin kuumina päivinä, ja jos olen heikkokuntoinen, hoitaa kotihommia. Ultrassa ollut mukana, samoin osassa neuvola- ja lääkärikäyntejä. Meillä noita käyntejä ollut sen verran paljon ettei kaikkiin ole töitten takia voinutkaan päästä.
Ehkä toisinaan kuitenkin kaipaisin jotain pientä extra hemmottelua/ huomiota, mutta kun ei kuulu muutenkaan hänen tapoihin niin ei nytkään :)
 
Lukaisin uudestaan ton OceanSoulin tekstin lauranlaisen kommentin jälkeen, ja täytyypä todeta että kyllä miekii pyörtyisin jos mun mies joku päivä palais kaupungilta pussillinen söpöjä vauvannuttuja mukanaan. :grin Eli joo, aika lailla rauhassa olen minäkin saanut tavarahankinnat tehdä oman makuni mukaan.
Jotain hoitopöytiä kyllä katseli kanssani, mutta niissäkin nyt varmaan eniten painaa jotkut tylsät käytännöllisyysseikat miehen mielipiteeseen, ei sen sointuvuus vauvanhuoneen verhoihin :grin:grin:grin
 
Jopas on kärttynen tunnelma.

Hieman taustaa. Oon siis perus positiivinen, iloinen ja innokas luonteeltani. Raskauden edetessä olen hiljentyny omiin oloihin, tiuskin ja tuhahdan pienestäkin. Hermot palaa alle sekunnin... oon opetellu sit olemaan hiljaa ennen kuin avaan arvaamatonta suutani :wink
Sekös on alkanut miestä ahdistaa kun myös väsymys painaa, nii ei aina ekana ole juoksemassa petiin "jalat levällään". Vaan kaipaa nukkumisaikaa ja toisinaan vuorotyössä se väli on todella lyhyt kun saa nukkua!
Nyt tuntuu että "kostoks" Mies vetää samaa roolia, tiuskii kun puhuu mulle tai ne pakolliset mitä täytyy... ei koske, ei halaa, ei tuu lähelle eikä lämpee lähentelylle. Yritin eilen puhua asiasta että kun vähän vissii hormoonit vetää omaa roolia tässä kohtaa ja se tuntuu itsestäkin pahalta! :sad001 Kun ei joka välissä ymmärrä itseään ja siks myös vetäytyy omiin oloihin hiljaa olemaan.

Saattaa kuulostaa sekavalta :grin Pahoitteluni mutta pakko purkaantuu johonkin... tästäkin kun tuntuu mieli saavan otteen ja ajatus liikkuu eroamisessa kun olo on että asuis kämppäkaverin kanssa. Epäilemättä se olo on myös Miehellä! :cool:
 
Lukaisin uudestaan ton OceanSoulin tekstin lauranlaisen kommentin jälkeen, ja täytyypä todeta että kyllä miekii pyörtyisin jos mun mies joku päivä palais kaupungilta pussillinen söpöjä vauvannuttuja mukanaan. :grin Eli joo, aika lailla rauhassa olen minäkin saanut tavarahankinnat tehdä oman makuni mukaan.
Jotain hoitopöytiä kyllä katseli kanssani, mutta niissäkin nyt varmaan eniten painaa jotkut tylsät käytännöllisyysseikat miehen mielipiteeseen, ei sen sointuvuus vauvanhuoneen verhoihin :grin:grin:grin

-Lukaisin vanhoja ketjuja läpi, ja nyt ois siis pyörtymisen paikka meillä, mies osti kuin ostikin vauvalle ihan oma-aloitteisesti muutaman bodyn ja pipon yms. lomareissultamme! :Heartpink Mutta jos pyörtyä pittää, ni se tapahtuu sit onnesta ja rakkaudesta!!!!:love7
 
Mulla on sellainen olo kuin olisin koko raskauden kanssa yksin. Olen koittanut saada miehen innostumaan edes vähän pyytämällä kokeilee mahaa kun itse huomaan liikkeitä tai jos olen tuntenyt esim jalan mahaa vasten, mutta eipä ole innostunut. Itse joudun tekemään kaiken eli miettimään mitä hankitaan yms :sad001 Viime yönä heräsin muutaman kerran ja kummallakin kertaa sitten vessassa käydessä repesin itkemään kun en saa mitään tukea omalta mieheltä tässä raskaudessa, hän ei tunnu edes ymmärtävän miten hankaa tällä hetkellä on kun sattuu selkään niin pirusti jokainen asento missä koitan olla. Mielessä on monta kertaa käynyt että koko tämä raskaus on suuri virhe, toki rakastan tätä tulevaa vauvaa, mutta rankkaa tämä on. Mieleeni on myös tullut monta kertaa että pitäisikö sitä hakea vain oma asunto ja olla oikeasti yksinhuoltaja äiti kuin että on miehen kanssa yksin. Hankalaa :sad001
 
Voi sinnuu... Tuli oikeen huono omatunto kun just leuhotin oman mieheni ihanuutta... :oops:

Mutta lohduksesi osaan sanoa että kuulemma aika moni tuleva isä käyttäytyy noin. (Esim. oma veljeni) Heille juttu ei vaan ole konkreettinen ennen kuin se vauva on siinä sylissä, ja sitten näistäkin raskausajan jurokeista voi sukeutua niitä "Maailman Parhaita" isejä!
 
mun mielestä on ihana lukea kun muilla miehet ovat mukana ja huomaavaisia. Toki tulee just itselle surullinen mielu kun katsoo sitten omaa miestä, mutta eipä tuolla voi oikein mitään tehdä....
 
Takaisin
Top