Miten isät mukana odotuksessa

Miehet on miehiä, joillekin konkretisoituu tuo isyys jo raskausaikana, mutta suurimmalle osalle varmasti vasta sitten kun saa sen nyytin syliinsä. Aika tunteeton saa olla, jos vauvan synnyttyä ei tunne mitään yhteyttä omaan lapseensa. Joten suosittelen odottamaan siihen asti ennen kuin suunnittelee eroa. Rankkaahan se on jos ei saa tukea, mutta silloin tukea on haettava muualta.

Plussaus ei aikanaan juuri herättänyt omassa miehessä tunteita, vaikka tekemällä tehty vaavi olikin. Tein kyllä ihan alusta alkaen selväksi, että yhdessä tämä lapsi laitettiin alulle, enkä minä yksin tässä lasta odota, vaan se on yhtälailla hänen odotustaan. Samoin tein selväksi, että jos minä sanon, että tarvitsen apua raskausaikana niin se todella tarkoittaa sitä.

Eipä noi neuvolakäynnit paljoa miestä aluksi hetkauttaneet, vaikka mukana on aina ollut kun vaan töiltään pääsee. Eka ultra sai sentään hymyn huulille, ja varmaan silloin hänellekin alkoi hahmottumaan tämä tilanne. Yritin auttaa häntä ymmärtämään tilanteen myös kertomalla miten milläkin viikolla vauva kehittyy, mutta helpompi hänen oli käsittää mun olotilat ja se, ettei tämä raskausaika ole aina mitään herkkua kaikkien vaivojen takia.

Musta tuntuu, että kun meidän ystäväperhe sai oman esikoisensa toukokuussa, mun mies sai sieltä vertaistukea tulevaan isyyteen ja se kun toinen isä kertoi kokemuksiaan oli varmasti iso juttu. Sitten kun mies sai vielä itse tuntea potkut itse, tapahtui se ihme, että oikeasti alkoi kiinnostaa vauva ja lähestyvä synnytys. Nyt kiinnostaa isyyslomat ja tulevat neuvolakäynnit ja jos mainitsen, että nyt niitä potkuja taas satelee, niin käsi hakeutuu mahalle kyllä.
 
Meillä tuo plussaus kohta oli sellanen että itse olin aivan sekasin tunteista en tiennyt miten päin olisin ja mitä tekisin, toki oltiin puhuttu että jossain vaiheessa sitten lapsia ja näin, mutta yllätyksenä siis tuli tämä pieni. Mieheni oli sanoisinko suoraan enemmän innoissaan kuin mitä itse olin koko hommasta. Siihen se intoilu jäikin alku huumaa taisi vain olla se että hänestä tulee isä ja on ylpeä siitä. Mutta toki yritän just jaksaa sinne asti tässä suhteessa että näkee miten muuttuu kun lapsi on syntynyt ja jos ei mitään muutosta näy niin sitten kyllä pakkaan kimpsut ja kampsut ja lähden lätkimään, vaikka mies uhannutkin että jos joskus jätän hänet niin juo itsensä hengiltä yms.
 
Toi on todella tyypillistä käyttäytymistä miehiltä jotka tulee ensi kertaa isäksi. Ne ei vaan ymmärrä vauvan olevan tulossa ennen kuin he saavat konkreettisesti nyytin syliinsä. Ehkä se on tavallaan miesten keino selviytyä jos ennen synnytystä tapahtuukin jotain. Itse olen kaikissa raskauksissa joutunut hankkimaan kaikki vauvan tarvikkeet itse, mies ei ole laittanut tikkuakaan ristiin koko asian suhteen. Kun puhun sille vauvan tarvikkeista, tuntuu ettei se edes kuuntele. Silti se on maailman paras isä meidän lapsille. Varsinkin nyt kun lapset on vähän isompia, touhuaa niiden kanssa kaikenlaista.

En halua pelotella, mut ei myöskään kannata pettyä jos mies ei heti alkuun hullaannu vauvasta ja ota jatkuvasti syliin ja rauhoittele. Miehiltä vain puuttuu se naisille ominainen hoiva vietti. Monesti miehet kiinnostuu vauvasta vasta kun sen kanssa "voi tehdä jotain". Toki on poikkeuksia tässäkin tapauksessa, toiset on hyvinkin innoissaan jo raskaus aikana ja heti vauvan synnyttyä.

Toiset saattaa myös tuntea itsensä ulkopuolisiksi raskaus-aikana ja heti vauvan synnyttyä. Äidillä on jo muodostunut side vauvaan 9kk aikana, isä joutuu aloittamaan siteen luomisen vasta vauvan synnyttyä. Meillä äideillä vauva on jatkuvasti läsnä jo ennen syntymää, jos ei liikkeitä tunnu, jostain päin kolottaa tms. Vauvan synnyttyä pienokainen on myös todella riippuvainen äidistä ja maidosta. Isä kun ei juuri pysty osallistumaan vauvan syöttämiseen jos vauva syö ainoastaan tissiä. Itse joskus pumppasin maitoa pulloon ihan vain että isä pääsi osallistumaan syöttämiseen.

Yritä puhua miehellesi sun tunteista ja juuri noilla sanoilla "tuntuu kuin olisin yksin.." Lisäksi piilossa itkeminen ei auta ketään, uskalla näyttää tunteesi myös miehellesi! Ei ne sitä huomaa jos toinen itkee yöllä yksin vessassa :/ Kerro miltä susta tuntuu ja kuinka paljon sua fyysisesti sattuu, väännä se vaikka rautalangasta jos ei muu auta. Toisen kipua on vaikea ymmärtää. Toivottavasti näistä sanoista on edes jotain apua, oon vaan itse ollut aivan samojen fiilisten vallassa esikoista odottaessani :sad001
 
Sannya, olen todella pahoillani siitä, että miehesi ei sinua osaa syystä tai toisesta huomioida haluamallasi tavalla, ilmeisesti ei raskauteen liittyvissä asioissa ollenkaan. :sad001

Olen siinä suhteessa samaa mieltä muiden jo vastanneiden kanssa, että jotkut miehet vaan niin jöröjä pösilöitä, etteivät he vaan kerta kaikkiaan ymmärrä, kuinka tärkeää se toisen huomioiminen on. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö miehesi rakastaisi tulevaa lastanne. Voihan olla, että joko hän ei koe asiaa vielä todellisena tai sitten häntä pelottaa/jännittää/ahdistaa kaikki uusi ja tuntematon, niin hän on mieluummin hiljaa. Uskon ja tavallaan tiedän, miltä tuo yksinäisyys sinusta kenties tuntuu... hieman samankaltaisia kokemuksia oli minullakin alussa ja joissain muilla suhteemme osa-alueilla edelleen.

En siis lopettaisi suhdetta vielä ainakaan perustuen siihen, ettei mies osaa sinua tukea tässä asiassa. Voihan olla, että hänen käytöksensä vielä muuttuu. Sen sijaan minusta on ERITTÄIN huolestuttavaa, että hän uhkaa juoda itsensä hengiltä, jos sinä joskus jättäisit hänet! Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että tuollainen (manipuloiva?) puhe on henkistä väkivaltaa, että uhataan oman hengen riistolla, jotta saadaan toinen osapuoli pysymään suhteessa vetoamalla pelkoon/huonoon omaantuntoon! :sad001 Mutta hyvä, jos et anna sen vaikuttaa, vaikka varmasti asia ei niin yskiselitteinen ole. Sinä ET ole vastuussa aikuisesta miehestä. Toivottavasti tuo lausahdus oli vain yksittäinen epätoivon purskahdus häneltä, eikä mitenkään tavanomaista ja usein toistuvaa. Olen nimittäin todistanut tuollaista käytöstä niin lähipiirissäni kuin ammatillisessa mielessä... nousi vaan heti karvat pystyyn. Mutta minähän en teitä tunne enkä suhteestanne tiedä muuten mitään, toivoakseni suhteessa on siis positiivistakin vuorovaikutusta :) kaikilla meistä tulee joskus päästettyä sammakoita suusta.

Ja niin kuin muutkin on neuvoneet: ota asia puheeksi ihan kunnolla, suorin sanoin (ellet jo ole niin tehnytkin). Ei sinun tarvitse peitelllä pettymystäsi tämän asian suhteen!
Paljon jaksamista sinulle raskauteen, toivoakseni sinulla on ystäviä joiden kanssa voit raskaustuntemuksia jakaa ja ainahan neuvolassa voit kertoa huolesi. Et varmasti ole yksin tunteidesi kanssa, voimia loppuraskauteen :Heartbigred
 
Sannyalle ja kaikille samassa tilanteessa oleville täältäkin iso voima halaus.

Helppoahan se on äitinä kanniskella vauvaa 9kk ja omaksua äitiroolin siinä sivussa (ei toki kaikilta äideiltäkään luonnistu ennen vauvan syntymää). Miehille tarvii antaa aikaa tutustua tulokkaaseen. Ja mitä tulee miehen vauvan hoitoon osallistumisesta, ainakin omalta osaltani yritän olla omimatta vauvaa syntymän jälkeen ja olematta päällepäsmäri hoidon suhteen, että mies saa halutessaan osallistua ihan niin paljon kuin sitä vain huvittaa. Ei haittaa vaikka tekisi asiat eri tavalla kuin mä. Tekemällä oppii.
 
Tuossa tulee olee vaikeus meikäläisellä :sad001 Olla päällepäsmäröimättä kun toinen hoitaa vauvaa... Pitää vissiin ankarasti opetella, ettei joka välissä ole "omimassa" vauvaa :)
Miehellähän se kokemus on muutenkin omasta pojastaa. Joten se varmasti monen asian paremmin tietääkin :grin
 
Mulla on mies ihan hyvin tukena ja olemassa tässä raskausaikanakin jo, ja oon miettiny paljon tota aikaa vauvan syntymän jälkeen. Miehellä loppuu työt lokakuun lopussa, mikä sinänsä on harmillista, mutta oon sen ääneen sanonutkin että must on ihanaa kun ollaan molemmat siinä alussa sitten opettelemassa vauvan kanssa olemista. Toivottavasti nyt jotain töitä tietty saa sitten uudelleen, mutta aika heikolta näyttää oma ala ja tähän työrupeamaan meni palkkatukijakso :P No, eiköhän me pärjätä. Saapahan keskittyä vauvaan sitten kunnolla tosiaan.

Mä oon ollu vähän myrtsi, kun mies melkein joka viikonloppu on käyny jonkun kanssa kaljalla - joko se on kitkuttanu menossa ihan aamuyöhön saakka tai tullu vähän aiemmin takas, mut kun se on oven perässään kiinni iskeny, ni mulle on parilla vikalla kerralla tullu ihan hillitön huutoitku. Oon itekkin töissä vielä ja saanu toiveestani paljon viikonloppuvapaita, okei, ne on meidän yhteistä aikaa mutta aina me on jotain yhdessä tehtykin. Kiukuttaa vaan kun on niin ulkopuolella tuosta :D Ja sit kuitenkin toinen muistuttaa ihanuudestaan ja olemassaolostaan välittämällä, puhumalla vauvalle, imuroimalla kämpän, kuskaamalla koiria pihalle jos mä en joskus satu jaksamaan, kantamalla vettä mun kurkuille, ties vaikka mitä. Pitäs olla vaan kiitollinen ja ootella että nää hormonit tasottuu :D
 
Sannya tosi ikävä kuulla, hurjasti tsemppiä! Toivottavasti asiat järjestyy vielä parempaan :)

Täällä mies on edelleen tohkeissaan mukana, nyt oli ostanut töistä vaneria, että saisi tehdä itse pienelle kehdon. Meillä pusutellaan masua, silitellään sitä ja halutaan tuntea liikkeitä. Oon saanut omiin oloihin hurjasti ymmärrystä ja se on mulle tosi tärkeetä. Tää huimaus kun ajoittain ajaa mut ihan vuodelepoon. Kotityöt on ainut asia, josta on joutunut nyt vähän motkottamaan välillä :grin Niihin kun alkaisin pikku hiljaa tarvita vähän jeesiä silloin tällöin :rolleyes: Onneksi mies on kyllä tarttunut imuriin tai vessaharjaan, kun on vähän murmuttanut :wink
 
Ah ihanaa nyt on taas ainakin hetkellisesti mies mukana raskaudessa, ehkä se puhuminen sai hänet ymmärtämään että tarvitsen hänen tukeaan ja varmasti kun kävimme yhdessä kirpparilla ostamassa vauvalle vaatteita sunmuuta =) Jospa tuo sai hänet jo tajuamaan että meille ihan oikeasti on tulossa vauva. Toivottavasti ei lopahda taas hänen "vauvatulee" innostus :D)
 
Ihana Sannya kuulla, että tilanne edes vähän valoisampi. Toivottavasti näin jatkuukin. Voimia sinulle!
 
Miun mies ei hirveesti vauvasta puhu, mut on nyt silloin tällöin osottanu olevansa huolissaan miun jaksamisesta. Sitä ei oo koskkaan ennen tapahtunu. Ja sillon tällön puhhuu vauvan syntymän jälkeisestä ajasta ja suunnitelmista. Ei sitä edelleenkkään tunnu kiinnostavan miten paljon vauva potkii yms, mut näillä pienillä pilkahuksilla mie jaksan etteenpäin.
 
Mun täytyy kyllä sanoa että oon ollut todella onnekas tässä asiassa. Mies on tullut mukaan joka neuvolakäynnille ja ultriin, tehnyt kaikki kotityöt silloin kun en ole jaksanut/pystynyt auttamaan, suorastaan vaatii mua lepäämään, juttelee masulle ja silittelee sitä ym. Ainoa pieni "miinus" ettei jaksa hieroa mun kipeitä hartioita kovinkaan usein, mutta eihän sitä nyt kaikkea voi vaatiakaan, herranen aika. :) Miehellä siis jo kokemusta kahdesta aiemmasta lapsesta.
 
Juu pakko kyllä myöntää kanssa että olen todella onnekas. Mies on alusta asti ollut hyvin mukana, kiinnostunut mun voinnista ja vauvan kehityksestä. Masu tervehditään kotiin tullessa ja liikkeitä tunnustellaan, vaikka mahan hytkyminen onkin kuulemman spookya :D Meillä kans mies ollut kaikilla neuvola ja ultrakäynneillä mukana. On jopa osallistunut vauvakirjan täyttämiseen :) Nyt varsinkin kun sairaslomalla olen on ukkokulta hiolehtinut että oikeasti lepään, mutta etten myös jäisi sohvanpohjalle.

Sent from my GT-I9506 using Vau Foorumi mobile app
 
Oeh, oon kateellinen teijä miehille xD! Tuo minu mies on nii perus jäyhä savolainen ettei siitä saa selkoa että kiinnostaako ees sitä :-D no en minä väkisillä yritä ja annan sen lähestyä massukkaa jne jos se haluaa. :-D jouvun tekemää kaikki kotityöt yksinnää, vaikka mies tietää miten kippee tuo minu selkä on kun yrittää tehä jottai :D en välttämättä kävelemään pääse kunnolla :D kaippa mussaki vikaa on ku en nalakuta sille tai jottai, jotenki oletan että sen pitäs itte hoksata auttaa mutta turha luulo :-D oli se ny eilen imuroinu! Nähtävästi pitää kiinni siitä että kerran vuotee imuroipi :-D enhä mää voi ku nauraa :-D kylläpä se siivoominen jne loppuu multa jossai vaiheessa, sillo ukko ruppee siivoilemmaa ku ei kestä sitä likkaa ja kissan karvaa ;-) sitä ootellessa!
Ehkä sitä rupeis kiinnostaa masukin elämä jossai vaiheessa enempi :-) olis nii ihana ku se koskis ja höpöttäs vaaville.

Sent from my GT-I9295 using Vau Foorumi mobile app
 
Meillä mies oli todella innoissaan kun plussa saatiin. Ensin kerrottiin perheille, eikä mies sen jälkeen olisi millään malttanut olla kertomatta jokaiselle puolitutullekin että hänestä on tulossa isä :Heartred
Mies on siis mukana miten parhaiten osaa. Hoitaa imuroinnit ja muut "raskaammat" kotityöt meillä ja lenkittää koiraa useammin kuin minä.

Silloin kun on ollut todella paha olla ja itkettää, on parempi näyttää se miehelle, joka ottaa ja halaa, kuin että kätkisi sen tunteen piiloon. Vaikka mies ei useimmiten yhtään ymmärräkään mistä ne itkut milloinkin johtuu. Pääasia, että olisi vieressä.

Meilläkään miestä ei kiinnosta vauvanvaatteet tai erityisemmin muutkaan hankinnat, vaan saan hoitaa ne ihan itsekseni, mutta tästä en valita, koska pidän pikkuiselle shoppailusta :) Mies ei muutenkaan tutki tai lue mitään vauvakirjoituksia tms. vaan sanoo oppivansa kaiken sitten kun sen aika on. Se on varmasti ihan tottakin! Itse haluan tietää jo mahdollisimman paljon ennakkoon ja siltikin varmasti tulee yllätyksiä :)
Mies ei myöskään ole mikään masulle höpöttelijä ja kokeileenkin vain silloin kun erikseen vaadin :D
Totesi jossain vaiheessa aiemmin myös tuntevansa olonsa hieman ulkopuoliseksi, kun eihän hänen elämässään tavallaan tällä hetkellä vielä mikään ole muuttunut. Siksi kerronkin ahkerasti itse omasta voinnistani ennen kuin edes kysytään, niin on mieskin mukana menossa :) Ja yritän olla omimatta vauvaa itselleni kotiintulon jälkeen, että mieskin saa kunnolla tutustua uuteen ihanuuteemme :Heartpink
 
Meillä miehen mukana olo raskaudessa on vähän vaihtelevaa, mutta oon ihan tyytyväinen, huonomminkin voisi mennä. Hänen on tosi vaikea puhua tunteistaan muutenkin, eikä osaa niitä hirveästi osoittaa muuta kuin konkreettisina tekoina.

Mies on kuitenkin ollut mukana neuvolassa sen pari kertaa, mitä on töiltä ehtinyt ja molemmissa ultrissa. Alkujärkytyksen jälkeen on puhunut paljonkin tulevasta, ei niinkään puhu vauvasta jo olemassa olevana asiana, vaan jonakin sellaisena, joka on tulossa. Ei siis silittele massua tai puhu vauvalle... se vauvalle puhuminen on minusta ollut ihan äärimmäisen kiusallista, kun jotkut tutut ovat niin tehneet :laughing002 tulee sellanen olo, että pitääkö mun tässä nyt vastata tuon vauvan puolesta vai mitä ihmettä :laughing002 en itsekään puhu vauvalle, muuta kuin ajatuksissäni. Olisi kuitenkin kiva, jos mies haluaisi enemmän tunnustella liikkeitä, ei nimittäin malta pitää kättä kuin hetken mahalla ja vauvahan ei takuulla potki silloin, kun mies tunnustelee...

Meillä mies on ollut melko innokas tarvikkeiden hankkija, sillä tavalla hänelle tulee tämä todeksi. On kiinnostunut voinnistani, kun tietää, että jokin on vialla ja ottanut vastuuta kotitöistä tms, kun olen ollut kipeänä. Että ihan jees, odotin kyllä vähempää :)
 
Mies on ollu silleen mukana kun aattelinkin. Plussauksesta oli todella ilonen kun lasta oli jo vähän aikaa yritetty. Ei kuitenkaan hössöttäny aluksi niin paljon kun vaikeahan se on varmaan konkretisoida sitä vauvaa kun ei ollu mahakaan vielä kasvanut, mutta kuitenki huolehti mun pahoinvoinnit hyvin eli teki ruokaa ja siivoili sillon kun en ite kuvotukseltani pystynyt.

Ekaan ultraan mies ei töiltä päässyt mutta oli kaikille ylpeänä esittelemässä ultrakuvaa ja rakenneultran jälkeen johon hän pääsi mukaan oli tosi ilonen ja ylpeä siitä että hänestä tulee isä. Nyt on ollut tosi paljon mukana kaikessa, huolehtii tosi paljon minun oloista ja kivuista ja kyselee aina, että onko vauva potkinut ja muuta. Meillä oli myös muutto uuteen asuntoon jonku aikaa sitte jonka aikana mies hössötti tosi paljon siitä että et nyt kanna mitään raskasta jo ootko juonu vettä ja eihän väsytä ja hössönhöö :D Hyvähän että se huolehtii mutta vaikka oon raskaana niin en ihan kyvytön kuitenkaan ole :D

Pitää vaan ite muistaa vauvan synnyttyä olematta päsmäröimättä liikaa ja antaa miehen hoitaa vauvaa omalla tavallaan :)
 
Siili, tuota itsekin toivon että osaa antaa toisen hoitaa Möykkyä eikä liikaa häslää :grin
 
Täytyy nostaa tätä ketjua. Meillä
Mies pari viikkoa sitten tajusi, että meille on oikeasti tulossa vauva ja elämä muuttuu. Eikä siihen enää ole niin montaa viikkoa. Nyt hän on ruvennut "suojelevaksi" ja huomio selkävaivojani huomattavasti enemmän eikä anna rasittaa itseäni. Enää en saa edes tuolin päälle kiivetä, etten satuta itseäni tai vauvaa. Ja toisiaan hän on myös alkanut painostaa sairaalakassin pakkaamiseen. Miten teillä puolisot on tukena näin loppuvaiheilla?
 
Täällä myös sairaalakassia pohdittu ääneen, kuitenkin haettu vähän omaa aikaa ja touhuja. Lähinnä miehen ajatus Möykyn tulosta on että sit hänkin on kotona enemmän. Nyt siis kaipaa omaa tilaa... itkupotkuthan siitä tuli kun ens hätää itse oletti etten kelpaa enää :sad001 mutta asiasta puhuttuamme raukesi tilanne.
Miestä jännittää hyvällä tavalla tulevaa ja itse olen taas huolissani että se vähäinenkin kaksin olo jää todella vähäiseksi :oops: Hormoonit ja tää päivien kuluttaminen on osaltaan myös pakkaa sekoittanut!
Loppujen lopuksi on Möykyn kotiutumisvaatteet katsottu turvakaukaloon valmiiksi, sairaala/hoitokassin sisältö on hallinnassa kunhan löydän laukuistani sen sopivan :wink Sekä muutenkin pohdittu kaikki vaihtoehdot/mahdollisuudet mitä tähän mennessä tiedetään :grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top