Miten isät mukana odotuksessa

Täällä kans miehelle pikkuhiljaa alkanut tajuntaan iskeytyä ettei siihen h-hetkeen ole välttämättä kovin pitkä aika enään. Eilen kasattiin pinnasänky ja tuotiin parvekevaunut säilytyksestä omalle paikalleen. Kun oltiin saatu tavarat paikoilleen, mies siinä sitten nojaili pinnasänkyyn selvästi pohtivan näköisenä ja totesi: "siellä se vauva kohta köllöttelee". :) Myöhemmin vielä kyseli et mitä kaikkia tavaroita on hankkimatta ja mitä tekemättä ennen vauvan tuloa. Oli kuulemma jo itsekseen pohtinut näitä asioita aiemmin päivällä :p:Heartred
 
Täälläki mies on ruennu ymmärtämään että pyllerön tulemisee ei enää kovin pitkä aika oo. Mies hösöttäny sairaalakassin kanssa ja kyselly millon teen sen/joko oon tehny sen jne. No nyt sitte sain senki tehtyä :D sitte vähä lupaili että viikonloppuna sais saunan tehtyä valmiis että romu huoneen pääsis siivoamaan ja laittamaa lipastoa kasaan jne. Eli siis ei oo enään nii huitshapeli, vaa oikiasti tekee asioita mua helpottaakseen ja kyselee että onko varmasti kaikki ja enhä oo kippeenä ja joka ilta ennen ku ruetaa nukkumaan, nii tämä silittää mun päätä (eka kerra tämä vajaan 3vuojen aikana :-D ) ja silittää mahaa. Välillä meinaa itku tulla miten siitä on kuoriutunu nii huolehtiva ja rakastava isä jo nyt, mää olin varma että se rakastava isä kumpuaa vasta ku vauva rupiaa touhuamaan kotona jne. Itken nytteki ku kirjotan tätä :-D laitetaaha hormoonie piikkiin ! :wink
 
Mun mies totesi tänään lääkärineuvolassa olevansa täysin valmis synnytykseen. Mä siihen, että helppo se sun on olla valmiina. Mut ihanan kannustava hän on ollut etenkin nyt loppuajasta. Sanoi mulle kun palattiin kotiin neuvolasta, että hienosti suoriuduit kävelystä ja hengittämisestä. Jei, mahtava saavutus! :grin Onneksi osataan vielä mennä huumorilla päivästä toiseen, vaikka varoitinkin jo, ettei mun huumori välttämättä riitä sit enää synnytyksessä, joten siellä on parempi varoa sanojaan.
Oon varma että tosta miehestä tulee hyvä isukki, niin luontaisesti se on pienten lasten parissa ja saa ne nauramaan. Voin olla varma, ettei meidän vaavilta hellyyttä ja rakkautta puutu. Saakin olle isukin rinnalla aina silloin kun ei syö, niin että saavat kunnolla totutella ja tutustua toisiinsa kun kerran mies on kotona ekat viikot. Me hengaillaan vaavin kanssa kuitenkin enemmän sitten kun mies palaa töihin.
 
Mies totes viime viikonloppuna, että on hän vähitellen jo tottunu ajatukseen vauvasta. Tää tuli kuitenkin molemmille aika äkkiä, vaikka siis ihan tarkoituksella annettiin vauvalle mahdollissuus tulla, mutkun tarttu matkkaan ihan ekasta kerrasta niin jotenkin on ollu itelläki välillä totuttelemista. Mies jossain vaihheessa myönti, että häntä jänittää vauvan tulo niin paljon, että on helpomppaa olla ajattelematta asiaa. Tää pelko juontaa juurensa siitä, että meijän toisen lapsen vauva-aika oli aika kaameeta, kun toisella oli maitoallergia ja muitaki. Mies on muutenkin huono nukkumaan, ja sit vielä piti töistä selviyttyy. Piettään peukkuja, ettei tää oo samanlainen.
 
Kyllähän meillä kokeillaan välillä liikkeitä ja kysellään "toukan" vointia mutta eipä sen kummempaa. Mulla kun olo on ollut hyvä ja välillä jopa unohdan että oon raskaana niin mieskin yks päivä sanoi että unohtaa aina välillä sen itsekin.
Siis jos kävellään kovaa niin saattaa yks kaks sanoa "ainiin mut pystytkö kävelemään näin kovaa" tai jos kannan esikoista niin joskus mies havahtuu että "älähän sinä raskaana kanna turhaan kun oon kotosalla" meillä ei kumpikaan ole tehnyt raskaudesta sen isompaa numeroa, saattaa olla päivä-parikin ettei siitä mitään mainita. Sama oli esikoisen kohdalla. Ei se kielletty puheenaihe ole tietenkään mutta me vaan ollaan sellaisia :) suurin vaikuttaja on tietty ollut mun olo, eli koska raskaus on ollut oireeton!
 
Kovasti mies mua kehuu kyllä, sanoo että olen tosi reipas ja kuulemma paras vaimo ja äiti :wink Muistaa mua pienillä asioilla ja laittelee paljon viestiä poissa ollessaan. (Meillä mies siis tämän vuoden loppuun arkipäivät toisella paikkakunnalla hommissa, eli minä pyöritän arkea yksin 2-v taaperon kanssa) Se ottaa mua huomioon niin paljon kun mahdollista, happy wife=happy life kuulemma :)
 
Mä tein tänään mun raskausmasukuvista aivan ihanan suloisen kolmiosaisen valokuvataulun. Ripustin sen tohkeissani olohuoneen seinälle ja ihastelin luomustani. En oo oikein koskaan tykänny olla kuvattavana, mutta näistä kuvista olin tosi ylpee. Mies tuli kotiin ja sanoi: "Mikäs toi on. Eiks ton vois laittaa jonnekin muualle. Ei toi kuulu olkaariin." Hitto että fiilis lässähti :sad001
 
Voi ei MaMa :sad001 Sen kerran kun olet ylpeä omista kuvistasi (kun sanoit ettet yleensä ole) niin nehän saa olla missä tahdot! :wink Ihana, tärkeä, iloinen ja kaunis asiahan raskaus on. Pidä vaan pääsi ja pidä kuvat missä tahdotkin, kyllä se miehen mielikin vielä muuttuu :)
 
Meillä mies on ollut koko ajan odotuksessa mukana, mutta omaan tapaansa aika rauhallisesti. Ennenaikaisuuden pelkojen hälvettyä puhui, että olisi se ollut hurjaa, jos olisi 31+ viikolla syntynyt. Liian aikaista kaikin tavoin; vauva olisi ollut pieni, hän ei tiennyt synnytyksen kulusta mitään, koti oli kesken ja ajatuksetkaan eivät olleet vielä kääntyneet vauvan tuloon.

Nyt hän tuntuu odottavan pientä välillä jopa malttamattomammin kuin minä. Iltaisin sanoo usein, että tuleekohan pieni tänä yönä. Kaupassa katselee pieniä kenkiä ja esittelee niitä mulle. Tajusin tämän "asialle herkistymisen" vasta, kun olin varmaan neljä kertaa sanonut, ettei pieni tarvitse kenkiä varmaan vuoteen. Tämä oli tulevan isän tapa osoittaa ajatusten todella kääntyneen pienen tuloon ja jonkinlaisen hellyyden osoitus pienelle.

No tänään ostettiin pienelle samanlaiset Shepherdin lammastossut kuin isälläkin on :Heartred
 
Hei Lumo meillä on ihan sama homma. Isukki kyselee joka ilta masulta:"Milloin Rusina syntyy? Milloin tuut viijdyttämään isukkia?" Vähänkö suloista.... Hän saattaa myös soittaa kesken työpäivän ihan ex tempore kyselläkseen meidän vointia. Sellasta ei oo kyl tapahtunu ennen. :D
 
Täällä mies on vaan enemmän ja enemmän innoissaan mitä lähemmäs laskettu tulee. Nyt on alkanu käyä useasti putsaamassa auton lumesta "Ihan varmuuden vuoks" ja joka kerta kun jotenkin ynähdän "oudosti" niin on jo melkein kyselemässä että jokojokojoko. Puhelee myös mahalle ja sanoo että kohta nähdään. :Heartred
 
Meillä mies ei oikeastaan masukkia paapo, mutta mua kylläkin :p
Alusta asti on kuitenkin ollut mukana odotuksessa. Alkuun katseli helvatin kalliita vaunuja ym, "pitäähän pienelle parhaat olla", mutta onneksi tässä ajanmittaan oon saanut hälle järkeä päähän. Mies on päässyt ja mielellään tullutkin mukaan jokaiseen neuvolaan!!! Huutelee "Viljamille" toisinaan, että helpotapas äitis oloa ja tule jo. Vauvan tavaroita ei hirveästi ole näpertänyt, mutta Vau paketti tuli tilattua hänen nimellääm ja se on kova juttu :wink Jotain humoristista on tilannut netistä vauvalle. Hänestä tulee kyllä ihana iskä. On muutenkin huolehtivainen mun lapsillekin ja minulle, kokee olevansa perheen pää ja tietää olevansa rakastettu. Kyselee hirveästi synnytyksestä, raskausviikoista, minkä kokoinen vauva nyt on jne :) Ihanaa.
Meillähän tämä on siis hieman erikoinen tilanne...
Tavattiin toukokuun lopulla 2013. Lokakuun alusta kihlas mut ja joulukuusta muutti mun ja lasten luo. Ehkäisy jäi loka-marraskuussa tietoisesti pois. Plussa maaliskuun lopulla. Mies on -91 ja minä 85... Kaikki vaan loksahti kohdilleen ja näillä mennään ♡♡♡ Häät sitten, kun paaperoinen osaa kävellä :wink
 
Voi meiän tulevaa Iskää ♡
Nyt se alkaa höperöitymään. Eilen nähtiin ultrassa taas ne pallit ja iskä tais tajuta vihdoinkin mitä pian tapahtuu... :wink Hössöttää sairaalakassista, puhuu ääneen kuinka kovin varmaan panikoi lähdön hetkellä, kyselee synnytyksestä entistä enemmän... Malttaa odottaa mua vähemmän tuota poikaansa syntyväksi :D Sit kuulemma jos hän on töissä ku synnytys käynnistyy, niin mun pitää vaan maata siihen kunnes hän on kotona, koska hänen täytyy palvella mua ja hoivata ja hoitaa... :D
Eilenkin illalla tarkoutui hakemaan särkylääkettä taas, mut kyllä se käveleminen itse helpotti enemmän puutuneita ja kipeitä lonkkia :D
On siitä maailman paras Iskä tulossa ♡♡
 
Mulle tuli tosi hyvä mieli tänään pienestä lauseesta saunan lauteilla. Mies silitti olkapäästä ja sanoi, että "Sä jaksat tosi hienosti tätä kaikkea". Mies kuitenkin valvoi viime yönä suurimman osan ajasta mun kanssa. Lähti aamulla töihin, hoiti hienosti päivän työt. Kävi kesken päivän puoli tuntia kotona katsomassa, miten voin. Kävi töiden jälkeen kaupassa ja teki ruoan.

Kaiken tuon jälkeen tuo lause, kun hän makasi saunan lauteilla. Mulla on maailman ihanin mies :Heartred
 
Ei voi muuta sanoa ku että ompa täällä osalla ihania miehiä! :love017
Me tavattiin 10/12 ja mentii kihloihin 11/13 ja ostettiin rempattava talo melkeen heti sen jälkeen. vauvasta mies rupes puhuu jo ekan vuoden aikana ja minäki halusi perheen ennenku oon 30. Mies on mua 3,5v nuorempi. Homma natsas kyllä heti ja tunsin vihdoin olevani onneni kukkuloilla :) sitte tietoisesti jätettiin kesällä ehkäisy pois kun remppaki rupes olee valmis. Sillon mua vähä arvelutti että onkohan mies varmasti kypsä vai luuleeko se että tää on ihan helppo homma. No sitte tuli plussa ja odotus alko, kovasti oli intoa miehellä sillon, nyt vähä tuntuu että homma lässähtäny:confused1 edelleen siis kyllä rakastetaan toisiamme, enkä vois kuvitella eläväni yksin tai jonkun toisen kanssa.
Muttaku mua rassaa että kaikki kotityöt on jääny mulle, oon vinkannu että sillonku oon illas ni vois vaikka imuroida tai lumityöt olis jees....eipä oo mitään tapahtunu ku kotiin pääsee, takoo vaan pleikkaria. Kaikki pitäis käskee tekemään ja sitte siitäki käskystä pitää suuttua:disgust ruokaa ei oo ikinä valmiina, jos en oo erikseen siitä huutanu...
mies tienaa huonommin ku minä ja nyt viime aikoina tuntunu, että minä käyn kaupassa ja maksan meidän ruuat. Iltasin pyydän massun rasvausta, mutta seki on sellanen puolen minsan homma ja se siitä:cwm21 ....kovasti kyllä pitäis saada hinkata arkoja tisuja,niidenki arkuudesta pitää muistuttaa joka päivä ja heti on miehellä sen jälkee naama väärinpäin... eilenki sano että olis kiva mennä makkariin "vink vink"...tosi kiva joo ku minä oon raatanu töissä, tehny kotityöt, eikä ole enää mitään himoja makkarin puolella (ne hävis ku pieru saharaan ekan kolmanneksen aikana) hirvee väsy muutenki koko ajan ja hermot tuntuu menevän heti:angry9
ollaan puhuttu asiasta ja miehellä huoli tulevista lomautuksista ja kuulemma minäki kiukuttelen, että vikaa molemmissa.... mutta mitenkäs käy sitte ku minä en enää pysty siivota ( oon kyllä vähä ehkä turhan tarkka siivoomisessa) tai en huolehi pyykeistä...kuka ne työt tekee sitte vai tapellaanko... välillä mietin että olis pitäny vielä odottaa, mutta tunnen ihan käsittämätöntä onnellisuuttaa vauvasta, en tiedä miten selviäisin jos tälle ihanuudelle sattuis jotain... tästä nyt saa varmaan ihan hirveen kuvan, mutta pakko päästä purkaa johonki:smiley-angry019
 
Nodde. Miun mies ei juuri kotitöitä tee. Tiedostaa sen itekin ja välillä selkeesti pottee siitä syyllisyyttä (ihan oikkein). Ollaan asiasta käyty aika monta keskustelluu ja välillä tilanne on parempi, mut aina pallaa sammaan tilantteesseen. Mie oon todennu, etten maha asialle mittään vaan teen sen verran minkä ite jaksan. En pysty miestä muuttammaan vaan sen on ite se muutos saatava aikkaan (jos sitä koskkaan tapahttuu). Oman asentteen muutos on helpottanu aika paljon, vaikka toki aika ajoin ärsyttää kun kotitöitä on niin paljon. Mieskin on jopa ruvennu pikkasen paremmin huomioimmaan minnuu ja sillön tällön saa siivouspuuskan. Et ehkä tää ei ookkaan loputon suo, mut se nalkutus ei ainakkaan toiminu. Välillä oon kysyny tekeekö tuon vain tän homman, jollon mies ei koe sitä käskemiseks vaan saa ite valita. Miehet on joskus niin urpoja, ettei ne tajjuu kuinka paljon hommia ois. Ne ei vaan toimi samallalailla. Toivon siulle pitkää pinnaa! Joskus voi sekin toimia, että kirjottaa toiselle kirjeen jossa kerttoo omista tunteista toista syyttelemättä. Sekin voi saaha miehen ajattelemman asioita eri tavalla.
 
Meillä mies on alkanut tekeen kotihommia oikeastaan vasta lasten syntymän jälkeen. Ennen lapsia, minä hoidin käytännössä kaiken. Nyt hän on myös innostunut ruoanlaitosta ja tekee oikeastaan kaikki ruoat ja kauppareissut. Mulle jääny lähinnä pyykinpesu ja kaikenlainen siivoilu. Oon niin tyytyväinen tilanteeseen etten oo napissu hänelle siitä ettei osallistu siivoamiseen. Kaikki lapsiin liittyvä pyritään hoitaan yhdessä (ruokailut, aamu/iltapesut jne.)

Kuten Catjus sanoi, nipottaminen ei meilläkään toiminut, muutos on lähdettävä miehestä itsestään. Meillä ainakin nipottaminen johti vaan riitelyyn.. Otin asiaa puheeksi miehen kanssa ja rauhallisesti keskusteltiin asioista ja selitin etten pysty millään yksin tekemään kaikkea ja selitin kuinka väsynyt olen. Tämä tuntui omaan ukkoon tepsivän. Tietysti myös ajan myötä ikää on tullut enemmän ja kodin ja perheen arvostus noussut. Ja komppaan myös tuota et miehet ajattelee vähän eritavalla kotitöistä.. Meillä mies ei ainakaan pienestä sotkusta välitä kun vieraita on tulossa, itse taas tykkään et koti on aivan tip top :p Tosin lasten myötä olen siinä itse vähän höllännyt, kaiken ei ole pakko olla aina kunnossa enkä ainakaan itse jaksaisi/pystyisi siihen enään. Tehnyt ihan hyvää omalle mielenterveydelle kun ei stressaa niin paljoa kodin siisteydestä :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top