MariQ
Sukkela juttelija
Onko täällä ihmisiä,jotka olisi kokenut masennuksen?
Olen ollut aina selviytyjä,noussut aina uudelleen ja uudelleen vastoinkäymisistä ja raskaista tilanteista huolimatta.Ihmissuhdepuolella on harvinaisen kuormitavia juttuja tapahtunut mm täydellinen hylkääminen avioliitosta 3 lapsen kanssa yksin(siis mies vaan otti ja lähti toisen luokse,sen koommin ei oo tavattu),pahoinpitelevä poikakaveri joka lopulta ryösti minut,narsistinen mies joka on nyt ex mutta ongelmat jatkuu lasten kautta jne...
Nyt vaan henkinen sitkeys ei enää ole jaksanut nousta.Tämä olotila on tosi vaikeantuntuinen minulle,joka olen aina jaksanut,aina noussut,aina parantanut itseni.
Muutaman kk sitten aloin tuntea kauheaa uupumusta,pikku hiljaa jaksaminen alkoi hiipua,joka näkyi kotitöissä ekana.Ajattelin tietty että nyt se minun diabetes on päässyt päälle ja oon siksi väsynyt.Tai että mulla on kilppariongelmaa.Mukaan kuvioihin tuli tunnetta etten jaksa hengittää,ihan kuin rinnan päällä olisi paino.Aloin hermostua entistä herkemmin,jota selitin 5kk kestäneellä hormoonien popsimisella.Sanomattakin on selvää että pms oireet senkuni kovenivat,ja laittoivat pään entistä pahempaan jamaan.
Kun aloin purskahdella itkuun,kun tuli yllättäviä muutoksia tilanteisiin ja joihn ei olisi ollut voimavaroja reagoida,aloin huolestua toden teolla.
Muutos entiseen on siinä,etten vaan enää palaa entiselleen.Olen vain apea,surullinen ,väsynyt,haluton,ei kiinnosta oikeen mikään jne.
Tänään sain..2kk "minun pitäisi"-ajatteliun jälkeen,soitettua ekaa kertaa lääkäriin.Ajan olisin saanut joulukuulle,mutta neuvonnan täti sanoi että soita huomenna akuuttiaika itsellesi että pääset asiaan kiinni nopesti.Olen kiitollinen,koska en jaksa tätä enää päivääkään.Vaikka avun saantiin menee varmaan aikaa,niin ensi askel on jo melkein otettu.Huominen puhelu ei pelota enää,ainakaan nyt.
Olen ollut aina selviytyjä,noussut aina uudelleen ja uudelleen vastoinkäymisistä ja raskaista tilanteista huolimatta.Ihmissuhdepuolella on harvinaisen kuormitavia juttuja tapahtunut mm täydellinen hylkääminen avioliitosta 3 lapsen kanssa yksin(siis mies vaan otti ja lähti toisen luokse,sen koommin ei oo tavattu),pahoinpitelevä poikakaveri joka lopulta ryösti minut,narsistinen mies joka on nyt ex mutta ongelmat jatkuu lasten kautta jne...
Nyt vaan henkinen sitkeys ei enää ole jaksanut nousta.Tämä olotila on tosi vaikeantuntuinen minulle,joka olen aina jaksanut,aina noussut,aina parantanut itseni.
Muutaman kk sitten aloin tuntea kauheaa uupumusta,pikku hiljaa jaksaminen alkoi hiipua,joka näkyi kotitöissä ekana.Ajattelin tietty että nyt se minun diabetes on päässyt päälle ja oon siksi väsynyt.Tai että mulla on kilppariongelmaa.Mukaan kuvioihin tuli tunnetta etten jaksa hengittää,ihan kuin rinnan päällä olisi paino.Aloin hermostua entistä herkemmin,jota selitin 5kk kestäneellä hormoonien popsimisella.Sanomattakin on selvää että pms oireet senkuni kovenivat,ja laittoivat pään entistä pahempaan jamaan.
Kun aloin purskahdella itkuun,kun tuli yllättäviä muutoksia tilanteisiin ja joihn ei olisi ollut voimavaroja reagoida,aloin huolestua toden teolla.
Muutos entiseen on siinä,etten vaan enää palaa entiselleen.Olen vain apea,surullinen ,väsynyt,haluton,ei kiinnosta oikeen mikään jne.
Tänään sain..2kk "minun pitäisi"-ajatteliun jälkeen,soitettua ekaa kertaa lääkäriin.Ajan olisin saanut joulukuulle,mutta neuvonnan täti sanoi että soita huomenna akuuttiaika itsellesi että pääset asiaan kiinni nopesti.Olen kiitollinen,koska en jaksa tätä enää päivääkään.Vaikka avun saantiin menee varmaan aikaa,niin ensi askel on jo melkein otettu.Huominen puhelu ei pelota enää,ainakaan nyt.