Mitäs sitten kun psyyke väsyy?????

Mähän aloitin terapian jo ennen päätöstä. Koska se korvatan aloituskuukausdsy lähtien. Ja nehän ei ole enäährkinnanvaraisia vaan kun sulla on lääkärinlausunto jossa suositellaan niin senhän saa. Mul oli eilen toka käynti ja puhuttii liikaa lapsist, en tykänny. Niistä saan jauhaa ilmaiseksikin
 
Mä en uskaltanut alottaa ennen päätöstä. Kelasta ei aina tiedä ja lääkärikin sanoi että todennäköisesti saan, mutta varma ei voi olla Kelan puolesta. Hööh, ettei käynti ollut niin hyvä. Toivottavasti jatkossa puhutte siitä mistä on eniten hyötyä.
 
Tänään ensimmäinen terapia. Nyt jännitys asiaa kohtaan on löytänyt tänne kunnolla. :nailbiting: Se hyvä kyllä että kerrankin on saanut itse valita ihmisen, jonka kanssa käy juttelemassa. Vaikka sen etsiminen olikin raskasta. Luotto terapeutin ammattitaitoon ja homman sujuvuuteen on paljon isompi kuin kenenkään kanssa aiemmin. :)
 
Erittäin hyvä kuulla!!! Jännittää varmaan se on ihan luonnollista. Uskon että hälvenee nopeasti pois.

Mä olin tosiaan vähän pettynyt viime kertaan ja taidan sanoo etten haluu puhuu lapsista, ainakaan tässä vaiheessa. Meilläpäin terapeutin löytäminen on vaikeaa, kaikki ovat täynnä jne. ei päässyt edes tutustumiskäynnille.
 
Tässä kopio blogistani, mua auttanut nää niin paljon ettei oireita oo juurikaan ollut, ei ainakaan pahoja (siis paniikki)

Jotain kummallista on minullekin kuitenkin tapahtunut, sillä voin taas mainiosti, ja on kulunut kai jo kohta pari viikkoa siitä, kun viimeksi koin kummallisia oireita. Jiihaa. Keinojani joiden ansioksi lasken tämän ovat ihan perinteinen hieronta, joka avaa lihaksiin ja kehoon kertynyttä jännitystä, ja samalla, perustuen teoriaan lihasmuistista jne, puhdistaa niitä asioita pois, jotka sinne ovat kertyneet. Toisekseen vyöhyketerapia. Tämä hoitomuoto vetää minua puoleensa kovasti viisaudellaan, olenhan tätä itsekin opiskellut kolme tasoa aikoinaan. Vyöhyketerapiassa käsitellään hoitomuodossa tunnettujen pisteiden kautta tiettyjä osia kehossa, stimuloiden tai tasapainottaen, riippuen tarpeesta. Ja miten nämä sitten ovat auttaneet minua. No, minähän olen oppinut keräämään kropalla stressin, ja jännityn jäykäksi kalikaksi helposti kun tulee tiukkoja paikkoja tai vaikka vain pahaa mieltä. Pahalle mielelle olen myös aina ollut herkkä, ja jo lapsesta saakka saanut fyysisiä tuntemuksia kehoon tunnetilojen vaihtelusta. Tyypillisin on ollut pahan mielen taikka pettymyksen "raapaisu" ihan kuin sydämessä. Niin että se joka sanoo ettei sydän voi mennä rikki sydänsurussa, ei tiedä mitään ;) Joten siis kun olen saanut taakaan hierontaa, kropan pitkään jatkuneet kiristykset alkavat hellittää, ja PYSTYN ITSE auttaa kehoani rentoutumaan. Saan aina vain harvemmin itseäni kiinni hartiat korvissa jäykistelemästä, ja kun huomaan,saan nopeasti itseni laskettua alas, ja päästettyä irti pingotuksesta. Tämä on ollut itse itseään hoitava hoitomuoto minulle, ja minä tiesin, että se tulee auttamaan minua! Kyllä ihminen tietää, kunhan vain ihmisellä on ajatuksissa tilaa ajatella rauhassa, ja kuulla.
 
Mukava kuulla että olet saanut hieronnasta ja terapiasta noin paljon apua. :) Niin vain menee keho ja mieli tosi paljon käsi kädessä. En asiaa tätä ennen ajatellut, mutta minäkin kävin eilen hierojalla. Tarkemmin sanottuna intialaisessa päähieronnassa. Ja kas, sen jälkeen on ollut parempi olo. Toki minulla muutenkin vointi vaihtelee, mutta kenties sillä oli isompi vaikutus kuin alkujaan ajattelinkaan.

Terapiasta jäi kanssa hyvä maku suuhun. Mitenkään hirveän syvällisiä ei vielä puhuttu, mutta eiköhän siihenkin päästä kun tutustutaan terapeutin kanssa paremmin ja päästään niin sanotusti asiaan. Osan ajasta vei ihan käytännön asiat.
 
Siis ihminenhän on 100% kokonaisuus, keho,mieli,henkisyys ainakin mukaan lukien. Kokonaisuutta hoitamalla parhaimpaan lopputulokseen. Siksi esim pullikoin vastaan ihan pelkkää oireenmukaista hoitoa, sillä oirehan on vain merkki siitä, että kehossa taikka mielessä on jotain pielessä, ja se syy tulisi hoitaa.

Mä oon niin tyytyväinen tästä olotilan helpotuksesta.Ei ole kauaakaan kuin minullakin vointi vaihteli rajusti.Muahan piinasi joskus oikeesti parikin viikkoa putkeen kaikki paniikkioireyhtymässä kuvatut oireet.Kaikki!!! Ja lista on sentään aika pitkä.

Autonomiset oireet:
  • Sydämen tykytys tai tunne, että sydän hakkaa tai pulssi on kohonnut.
  • Hikoilu.
  • Vapina.
  • Suun kuivuminen, joka ei johdu nestehukasta tai lääkityksestä.
Rinnan ja vatsan oireet
  • Hengitysvaikeudet.
  • Tukehtumisen tunne.
  • Rintakipu tai epämiellyttävä tunne rinnassa.
  • Pahoinvointi ja vatsakipu (esim. Vatsanväänteet).
Psyykkiset oireet
  • Pyörryttävä, huimaava, sekava tai epävakainen olotila.
  • Tunne siitä, että ympäristö on epätodellinen (derealisaatio) tai että itse on kuin jossain kaukaisuudessa tai ”poissa tästä maailmasta” (depersonalisaatio).
  • Pelko itsehallinnan menettämisestä, sekoamisesta tai pyörtymisestä.
  • Kuolemanpelko.

,
 
Hei! Täällä onkin aika paljon juttuja joihin samaistun. Olen ollut jo jonkin aikaa masentunut. En ihan tiedä kuinka kauan. Ehkä muutaman vuoden tai sitten lapsesta asti. Tämän hetken raskas elämäntilanne vähän niinkuin kaivoi kaiken vanhankin pahan olon esiin. Ahdistus ja paniikki on hyvinkin tuttuja.

Mulla lapsuuden ja teini-iän traumat puskee pintaan tosi voimakkaasti sivupersoonina tai minätiloina tai mitä lie. Välillä tunnen todella olevani lapsi, jonka vanhemmat on juuri eronneet. Noin niin kuin esimerkiksi. Meitä tuntuu asuvan samassa päässä jotain parisenkymmentä. En ole jaksanut laskea kuinka monta meitä/heitä on kun vastikään tuli pari tyyppiä lisää. Osa tulee lapsuudesta/teini-iästä. Osa (kuten esimerkiksi vihapersoonani) on kai jotenkin eriytyneitä tämän ajan tunteita. Tunteita joita en ole jaksanut tuntea tai jotka olen halunnut kieltää. Mieleni on siis työntänyt tunteita pois jo lapsena ja nyt kun tuli tarpeeksi iso kriisi aikuisena, mun mieli meni jotenkin rikki ja nyt ne kaikki palaavat vähitellen takaisin sivupersoonina. Nyt sitten pystyn tuntemaan useimmiten yhden tunteita kerrallaan ja tunnen silloin olevani siinä persoonassa. Eli öh, jonkinlainen mielensuojakeino joka on mennyt liian pitkälle.

MariQ, noi sun psyykkiset oireet on mulle kanssa tuttuja (paitsi kuolemanpelkoa ei ole, mulle on usein aika sama elänkö vai enkö). Olen yhdistänyt ne dissosiaatiohäiriöön, kun ne alkoi samaan aikaan, mutta eihän ne varmaan pelkästään siihen liity. Tää dissojuttu menee muuten, mutta en tykkää noista tunteista etten usko että maailma on olemassa tai että itse oisin olemassa. Pahimmillaan ne molemmat tulee samaan aikaan enkä usko että mitään on olemassa. Sitten elän jollain autopilotilla eteenpäin.
 
Voi kauhiaa!!! Nyt on raskasta settiä :( Muistatko sä yhtään mistä ne lapsuuden jutut juontaa juurensa? Sulla on varmaan voimakas hoitokontakti? Nuo sivupersoonat on erikoisia, en ole tutustunut niihin edes teorian tasolla, oon koittanu selvittää tätä paniikki/ahdistus settiä omalta kohdalta

Nii oliko sulla lapsi/a? Kuin kykenet toimimaan äitinä?
 
Kuulostaa tosi raskaalta Dissoäiti. :( Paljon voimia! Toivottavasti saat kunnollista apua. Saanko kysyä kuinka paljon tuo kaikki vaikuttaa arkeesi?
 
Voi, kurja että sinulla on ollut noin voimakkaita ja pitkäkestoisia paniikkikohtauksia MariQ. Ymmärsinkö nyt oikein että niitä ei ole enää ollut? Kiva jos ymmärsin oikein.

Tuo on kyllä totta että mieli vaikuttaa ihan selvästi kehoonkin. Ja varmasti myös toisin päin. Jos toinen voi huonosti voi toinenkin. Eikä aina (tai ehkä koskaan) auta se pelkän oireen hoito vaikka sitä herkästi tehdäänkin.

Noi teidän kokemat tunteet että ympäristö on epätodellinen tai ettei sitä ole kuulostaa pelottavilta. :confused:
 
Joo mulla on ollut nyt hyvä kausi varmaan 2vko, oli liki kokonaan pois ja nyt vain ihan vähän ja lähinnä toi sydämentykytys ja sit uutuutena mulle iski vkl semmoinen hiemun levoton ahdistusfiilis. Se oli kauhee. Mä en oo kokenut tota epätodellista juttuu muuten ku silloin ku iskee kaikki pyörrytykset tylytykset jne joiden -takia- olen varma et kuolen, niin onhan se aika epätodellinen tilanne.

Mutta joo aikamoista gaggaa ja pohdin just vkl että joko toi terapia vaikuttaa, vaikka ihan kevyttä höpötystä ollutkin.

Ainiin mikä suuntaus sun terapeutilla? Mulla psykodynaaminen jonka lukemani perusteella valitsin sopivaksi
 
Kiva kuulla että on ollut parempi kausi. :) Kuulostaa tosi hurjalta toi pyörrytys jne olo. Ei ihme jos siinä tulee olo että kuolee. Pyörrytyksestä puheen ollen muakin välillä huimaa. Pari kertaa on tässä suht lyhyen ajan sisään lähtenyt taju. Onneksi ei mitään pahempaa käynyt kummallakaan kertaa. Ekalla kerralla kävin lääkärissä ja syyksi väitettiin alhaista verenpainetta. Mitään muuta vikaa ei löytynyt. Itse oon pohtinut että kenties sekin on ollut sittenkin psyykkistä.

Tota levoton/ahdistunut oloa on kanssa ollut (onpa tosi paljon samoja oloja). Tai ainakin kuulostaa samanlaiselta. Simmonen levoton ettei pysty olemaan tekemättä mitään, mut ei pysty keskittymäänkään mihinkään. Toisaalta se on ehkä kuitenkin parempi kuin täyspainoinen ahdistus, kun koen että se on lievää ahdistusta.

Mun terapeutti on kognitiivis-analyyttinen. Musta traumaterapeutti ois ollut sopivin sen perusteella mitä noista luin ja sitä lääkärikin suositteli, mutta täällä on tosi vähän traumaterapeutteja ja kaikilla oli täyttä kun kyselin. Tää tuli vähän hakuammunnalla. En tiedä onko toi suuntaus nyt niin mulle sopiva, mutta terapeutti vaikuttaa sopivalta ja sen verran joustavalta että tuskin kannattaa jumiutua siihen että suuntaus ei ole paras mahdollinen.
 
Mulla meni älyttömän pitkään että sisäistin mun oireet psyykkisiksi... ehdin käydä kuolemassa päivystyksessä paristi ja kerran tullu ensihoito katsoman. Ihan helv.. nen vaiva
 
Kiitos teille! Mulla on yksi lapsi. Vähän pelkään että aiheutan hänelle traumoja varsinkin kun kotitilanne ei ole muutenkaan helppo. Mutta parhaani yritän ja mielestäni selviän olosuhteet huomioon ottaen kohtuu hyvin. Lapsi tulee hoidettua rakastavasti. Toisinaan voi olla hermo turhan kireällä ja huudan liikaa. Joskus lapsi joutuu näkemään äidin itkevän, mutta kai se on elämää. Toisinaan (esim teinipersoonassa) ottaa päähän hoitaa lasta ja leikkiä sen kanssa, mutta hoidan sen koen sitten olevani kuka hyvänsä. Pienimmistä persoonistani on kiva leikkiä lapseni kanssa. Yksin he eivät kuitenkaan koskaan ole lapsen kanssa.

Aloitin jokin aika sitten terapeutilla. Olen ehtinyt käydä nyt muutaman kerran ja hän on ollut tosi hyvä. Hänen suuntaus on traumaterapia. Uskallan vähän toivoa että hänen kanssaan saataisi taas pääni kasaan. Ennen terapian alkua olin poliklinikan hoitajien varassa ja he, no eivät tuntuneet tietävän dissosiaatiosta juurikaan (ei siis ihme jos tavalliset ihmiset ei tiedä!) Olen myös joutunut taiteilemaan välillä kokonaan ilman mitään hoitotahoa, mikä oli todella raskasta. :(

Hienoa että tekin olette löytäneet terapeutit! Voimia terapiataipaleelle. Tämä on toisinaan raskasta, mutta ehdottoman hyödyllistä.

Derealisaatio ja Depersonalisaatio oli ensimmäisillä kerroilla pelottavia, mutta sitten siihenkin kai tottui. Nykyisin se on häiritsevä tunne, mutta ei niin pelottava. Ehkä sekin auttaa että osaan vähän maadoittaa niin voin helpottaa sitä oloa.
 
Hienoa että sinulla on nyt terapeutti Dissoäiti. :) Surullista että olet joutunut olemaan tilanteen kanssa yksin. Onneksi se on nyt takana.

Tiedän tuon pelon että lapselle jää traumat. Itsekin olen miettinyt miten lapsemme selviää tästä kaikesta, kun vanhemmat sairastaa. :( Itku ja suuttuminen on toisaalta tunteita joita on varmasti hyvin voivissakin perheissä niin ehkä ne ei riko lasta. Enemmän luulen olevan haitallista salailu. Me ollaan yritetty kertoa lapselle asioista hänen tasoisesti.

Haluatko hieman kertoa mitä tarkoitat maadoittamisella?
 
Mitä kuuluu? Miten te voitte?

Itse olen ollut vähän väsynyt viimeaikoina ja veikkaan että terapia väsyttää. Onhan se raskasta kohdata ja käsitellä kaikki raskaat asiat. Vaikka toisaalta ollaan vielä vähän tutustumisasteella. Mutta ehdottomasti suunta on oikea ja terapeutti on tuntunut oikealta. :)
 
Mähän pitkään (no muutaman vk) olen ajatellut että joo kyllä tää menee tästä ohi itellään että oon taas liioitellut, kun vointi ja hyvä fiilis ollu kohdillaan koska ollut häiden valmisteluja jne. No nyt on ollut tiukkaa menoo kun tyhjätään miehen kämppää, myyn lahjoitan ja osa tuodaan meille, ja tänä iltana kun 2nuorinta pisti taas niin hässeliksi ja sitten se vaikuttaa molempiin ja mies vetäytyi ja minä.... minä tulkitsen sitä omalla tavalla ja miltei huudan jo seis seis ei edetä enää yhtään.. ja fiilikset meni ihan sekaisin ja nyt vaan valvon kauhuissani. Lapset siis saivat niin hirveän shown täällä että molemmat väsyttiin ja veetuunnuttii sata pros ja koska mies ei huomioinu minun pahaa mieltä niin ....

Mä oon käyny 2kk terapiassa ja tuntuu et sellasella lässyn lässyn vaiheela ollaan. Luulen et terapeutti ei oo niin nopee kuin mä oletan ja odotan, mun suuri vika on se et haluun kaiken tapahtuvan nopeesti. Mä luulen että mun päänsisäinen elämä kulkee älyttömän nopeaa ja sit koitan tehdä nopeita liikkeitä oikeassa elämässä ja ... musta tuntuu että mullakin on jonkintason adhd tässä alla. En oo varsinaiseSti ylivilkas no adhd:n ei tarvikka olla mut keskittyminen tarkkaavuus ym tietynlainen impulsiivisuus jne . Huoh. Niinkuin tää mun hiusjuttukin mikä viimeisimpänä

Huh mikä analyysi
 
Mä varmaan keskeytän ton terapian. Mun tämänkin kertainen käynti meni ihan siihen, että pälisin juuri tämän hetken päällekaatuneita asioita, eikä terapia siis pääse etenemään, kun tilanteessa on niin paljon ylimääräistä kuormitusta. Turhaan mä maksan 23e käynnistä kun tää elämä on tällaista. 17v tytär repäisi deps seulasta juuri komeet pisteet 36, minä en oo päässy koskaan edes lähelle 30.

Ois kiva tietää tarkalleen mikä minuakin kuormittaa. Vai onko se tosiaan niin kuin yksi ystävä sanoi, että kaikki vaan tuntuis helpommalta kun suostuisin lääkitykseen ja saisin itseni tasaisemmaksi.Hetkittäin pilvilinnoissa ja sitten pää edellä syvään kuraan,mistä katsottuna mikään ei tunnu hyvälle eikä näytä kivalle eikä kiinnostavalle. Tämä kirjoittaminenkin on kamalan työlästä kun ajatukset ei pysy kasassa eikä kulje.
 
Takaisin
Top