Mitäs sitten kun psyyke väsyy?????

Kurjaa jos terapiasta ei ole apua. :( Hyvähän se on toki niistä tämän hetkenkin asioista päästä puhumaan, mutta kyllä siellä terapiassa pitäisi niitä vanhoja asioita saada käsiteltyä että pääsisi niistä joskus eteenpäin. Tyttäresi sai aika hurjat pisteet. :eek: Toivottavasti hän saa apuakin. Mä en ota kantaa olisiko sulle lääkityksestä apua, mutta itse koen että ne auttaa jaksamaan hankalassa tilanteessa ja ikävien olojen ja ajatusten kanssa, mutta ei ne ongelmaa ratkaise vaan ne painavat asiat pitäisi saada käsiteltyä. Niin että ne saa pois vaivaamasta.

Paljon voimia sekä sulle että tyttärelle! <3
 
Olen ollut niin uupunut, että en ole jaksanut tulla tänne juttelemaan. Veikkaan että mullakin terapia väsyttää. Uskon kuitenkin että terapia auttaa. Ehkä se juuri siksi väsyttää että se tehoaa. Väsyn, kun mieleni ei voi blokata kaikkea kaiken aikaa. Dissosiaatio-oireetkin on lisääntyneet viime aikoina. Mutta terapeutin kanssa on tuntunut hyvältä keskustella.

Hienoa Vargynja että sinunkin terapia on tuntunut hyvältä. Kurjaa MariQ että sinulla taas ei ole tuntunut toimivalta terapiasuhteelta. Oletko vielä käynyt terapiassa? Ehkä sinun kannattaisi kokeilla vaihtaa terapeuttia. Mielestäni sen pitäisi olla mahdollista. Miten olette nyt voineet?

Tarkoitan maadoittamisella sellaista todellisuuden tajun palauttamista. Siis jos on noita "maailma ei ole olemassa" oloja tai tulee paha takauma voin koittaa vakuttaa mieltäni siitä että maailma on olemassa ja elän tässä hetkellä. Käytännössä se voi tapahtua esimerkiksi kiinnittämällä huomiota ympärillä oleviin asioihin tai oman kehon tuntemuksiin (hengitys, miltä tuntuu se minkä päällä seisoo/istuu/makaa, miltä vaatteet tuntuu). Tai varsinkin takaumassa kiinnittämällä huomiota/katsomalla/koskemalla jotain sellaista mikä on ristiriidassa takauman kanssa.
 
Mukava kuulla sinusta taas Dissoäiti. :) Ikävää että olet ollut niin uuvuksissa. Toisaalta hienoa että terapia auttaa. Miten olet jaksanut lapsen kanssa, kun olet uupunut?
 
Mun terapia on ihan sama vaikka jutustaisi pullamyyjän kanssa. Olen vaan tyytväinen että tulee joulutauko, ja tosiaan mietin että lopetan koko terapian. Tän piti olla psykodynaaminen, mutta tämä tuntuu ihan liian löysälle minusta. Haluaisin jotenkin napakampaa otetta- vai eikö nää voi, sillä toimeentulohan siinä menee jos asiakkaat lopettaa kun ne ns. paranee.

Mä taidan laittaa nekin rahat lapsen terapiaan. Mulle pamahti aivan yllättäen vaikeesti masentunut lapsi käsiin. Ja kuten aina, lapsi menee mun edelle. Mä oon voimaantunut niin paljon tästä terveestä ja tukevasta parisuhteesta, että en taida tarvita sen kummempaa terapiaa kuin mitä mun uunituoreen :Heartpinkaviomieheni :Heartpinkkanssa asioita käsittelemällä saan. Tän nuoren ihmisen kuntoon saaminen on mulle tärkeämpää,sillä on elämä edessä :Heartbigred
 
Tosi kurjaa että sulla terapia ei toimi. Ja surullista että lapsesikin on masentunut. :( Voimia! <3 Olenko muuten joskus maininnut Finfamin - mielenterveysomaisten järjestön... Ainakin itse koen saaneeni sieltä paremmin apua kuin vaikka psykiatrian polilta vaikka olen siellä ennen terapiaa pitkään käynyt hoitajan kanssa juttelemassa.

Onnea avioliitosta! Ihanaa että sulla on nyt hyvä mies rinnalla. <3 Se voi olla tosi eheyttävää, jos aiempi mies on rikkonut.

Täällä elämä jatkunut aika samaa rataa. Terapia väsyttää. Toisaalta oon nyt käynyt mindfulness-ryhmässä, johon mun hoitaja ilmoitti mut ennen terapian alkua. Oon todennut sen hyödyllisemmäksi kuin uskoinkaan. :)
 
Miekin voisin liittyä teidän seuraan. Itse oon tällä hetkellä pääni kanssa melko hyvässä kunnossa, ja epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa tässä on elelty jo pitkään. Taustalta löytyy myös vaikeaa masennusta ja ahdistusta. Mulla on lapsuudentraumoja ja oman lapsen kuolema joita on sitten psykiatrisessa hoidossa purettu. Tällä hetkellä ei siis hoitokontaktia oo, mutta oon sitä mieltä että aina on hyvä puhua näistä.
 
Kiva että löysit juttelemaan tänne meidän kanssa. :) Vaikka aina surullista että on/on ollut tällaisia ongelmia. Mutta hienoa että oot saanut purettua asioita. Koetko että et tarvitse enää hoitokontaktia vai jäitkö vain ilman?
 
Silloin kontakti purettiin kun ei ollut enää masennusoireita. Nyt en pariin vuoteen ookaan masennusoireita pahemmin huomannutkaan. Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön voisin saada psykoterapiaa, mutta se tarkottaisi sitä että olisi mentävä hakemaan lausuntoja ja päätöksiä, ja tässä elämäntilanteessa kolmen pienen lapsen kaa en vaan jaksaisi.
 
Mulla terapia aamu. Sopivasti tällä viikolla nostanu taas ahdistus/paniikkihäiriö päätään, ja ehkä enemmän kuin ne oireet, mua ketuttaa että ne ylipäänsä palasi!!!! Koko tää vko ollu yhtä sydämen paukutusta, rinnan puristusta ja kipuu, huimausta jne. Propralii saanu taas vetää :(
 
Tuntuu et lapset vaan syyttää mua joka asiasta ja jopa viime yön värikkäät unet niin niissäki lapset kertoi miten oon mokannu kenenkin kohdalla.

Just nyt väsyttää iha sikana henkisesti ja tajuan etten osaa ja pysty vastata kenenkään tarpeisiin ja vaatimuksiin.
Itku tuli lopulta ulos kun sain miehen vietyy kouluun.

Terapia aika 5 minsan päästä.
 
Voi, paljon voimia MariQ! <3 Tosi kurjaa että paniikki/ahdistusoireet on palanneet. :( Ja kurjia noi tuntemukset että oisit toiminut lasten kanssa väärin. Oon varma että olet hoitanut heitä parhaan kykysi mukaan. Eihän kukaan ole täydellinen muutenkaan. Olisikohan sun mahdollista saada ihan käytännön apua kotiin niin voimat säästyisi? Tiedän että kun on henkisesti loppu ne käytännön askareetkin tuntuu raskaammilta ja kun ne vie loputkin voimat on entistä vaikeampi jaksaa henkisesti. Kannattaa puhua neuvolassa asiasta. :hug013
 
Mulla ei oo enää neuvolaikäistä, ja jotenkin en kehtaa kellee valittaa, miehelle vaan.

Mutta siis, terapia oli nyt hyvä! Toki toin itse aiheet siihen mutta päästii pöyhäsee asiaa. Luen kirjaa "miksi se ei vaan mene pois" joka on kirja väkivaltaisesta suhteesta ja kuin siitä pääsee pois. Sit kaivoin blogin johon oli kirjoittanu ekasta hullusta suhteesta pyristellessäni niitä hulluja juttuja ja kun luin niitä ni tajusin että oon eläny kaksi väkivaltaista suhdetta peräkkäin. Jumankauta, 17 vuotta liki putkeen, näiden suhteiden välillä oli 6 kk ja sitä ennen ed kesänä sellai muutaman kk irtiotto jolloin kumminkin palasin tähän paskaan takas. Syitä oli mm se et olin just tullu raskaaksi kun yritin erota ja sen varjolla sit viel yritys yhdessä.

Se kirja ja omat kirjitukset yhdessä vei mut niin hurjiin tunnelmiin että sieltä ne paniikkioireet taas nousi. Näin lyhykäisyydessä . Tiesin et sen kirjan lukeminen on ihan "tappavaa" mut pakko lukea.

Ottaisin muuten ideoita vastaan millaisia keskusteluja suosittelisitte mulle tällä foorumilla koska jätän nyt ihan aikuisen oikeasti ton kuumeilun sen ikäsille keille se viel sopii. Me päädyttiin viimein ymmärrykseen että me ei jaksettais enää vauva-aikaa. Haikeaa ja helpottavaa!
 
Tosi hienoa että terapia oli nyt hyvä! :) Eiköhän se siitä ala lutviutua. Kuulostaa tosi raskaalta tuo 17-vuoden putki. :( Ei ihme jos nyt on paha olla. :shy:

Tiedän tuon tunteen, että on vaikea valittaa ja pyytää apua. Niin se oli itsellekin todella vaikeaa. Lopulta siihen oli pakko taipua, kun ei jaksanut arkea yksin. Toivottavasti teillä tilanne kuitenkin parempi. Mutta sitä apua on kuitenkin saatavilla, jos ei jaksa.

Hienoa että löysitte ratkaisun, joka on helpotus. :) Vaikka varmasti onkin haikeaa varsinkin jos vielä vauvaa olisitte kaivanneet.

Mitä mielessä? Aihe on vapaa -osastolla voi keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Jos siis on mielessä jotain mistä haluaa puhua niin se on oikea paikka, varsinkin jos tuntuu ettei se sovi minnekään muualle. Täällä Vanhemmuus jne osastolla taas voit keskustella no vanhemmuudesta ja perhe ja parisuhde -asioista riippumatta lasten iästä. Ja Elämää vauvavuoden jälkeen -osastolle mahtuu juttua isommistakin lapsista. :)
 
Viime torstaina oli siis terapia ja nyt joulutaukoa. Aivan kamalaa!!! Siis en muista miten juttu meni mutta tuli kyllä stoppi, sanoin etten haluu enää muistaa jos joudun ne tunteet ottamaan uudelleen esille. Mä en edes tiedä mikä mua odottaisi mutta joku osa tietää ettei haluu. Viime terapian jälkeen jatkui paniikkikohtaukset entistä pahempina, joten jee jee.

Joulunvalmistelustressi ei tehny yhtään hyvää, hirvittävää oloa ollu nyt vaa yhtenään.

Eilen lähti viel pari muksuu isälleen, saatiin 1 vrk olla ihan rauhassa, alkoi hiukan palautua. Tänään yks tuli käymään kotona mut onneks lähtee huomenna niin saan viel huilii hetken. Just nyt lapsien kanssa oleminen on niin raskasta ja pyrin etten ees ajattele sitä koska alkaa ahdistaa.
Sit kun ne on tässä, mä meen johonkin moodiin että en voi sille mitään että ne asiat ui ihon alle koska onhan mun oltava läsnä... mut samalla aina väsytän ja satutan itseeni koska en voi suojautua ylikuormitukselta.
Niin paljon huolta ja surua on perheessä vaikka periaattees kaikki on"hyvin"....

Olipa sekava sepustus
 
Voi. :( Taitaa olla liian raskaita asioita joita et ehkä jaksa nyt kohdata. Tai en minä terapeutti ole niin tiedä häntä miten nää toimii, mut kuulostaa siltä että ei ehkä voimat riitä niihin. Tsemppiä! <3 Kannattaa varmaan puhua terapeutin kanssa että miten tässä pitäisi toimia. Hienoa että olet saanut nyt levätä. Mustakin välillä tuntuu ettei jaksaisi lapsen kanssa ja sitten on kuitenkin pakko jaksaa. Ja sitten voi vain huonommin. Mielestäni juuri tuon takia teidän olisi hyvä saada ulkopuolista apua. Onneksi sinulla on nyt hyvä mies. Ehkä hän voisi ottaa enemmän vastuuta niin sinun ei olisi pakko jaksaa niin paljoa?

Mullakin on terapeutin kanssa joulutauko. Tosin vain tämän viikon, ensi viikolla tavataan taas. Meidän joulu on mennyt mielestäni ihan mukavasti. Ollaan vietetty aikaa kaikessa rauhassa. Aatto oltiin keskenämme kotona, eilen käytiin äitini luona syömässä. Tänään taas kotona. Huomenna onkin taas enemmän ohjelmaa, kun mulla on synttärit ja perhe tulee käymään. Vähän tämä joulutouhu ja se että lapsi ei pääse päiväkotiin (hän kaipailee sinne jo leikkimään bestiksensä kanssa!) uuvuttaa, mutta ollaan selvitty. Vähän on tullut viime joulun odotus mieleen. Varsinkin Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan -joululaulu nostattaa melkein kyyneleet pintaan, kun mies oli joulun alla sairaalassa ja pelkäsin ettei hän ehdi päästä ennen joulua kotiin ja joulu olisi kurja niin itselle kuin lapselle. Mies onneksi kotiutui ennen joulua, mutta ilmeisesti sekin jätti jonkinlaisen jäljen, kun nousee nyt pintaan.
 
Mun miehellä on nyt jo reilusti yli puolet vetovastuusta... yhtään enempää en voi pyytää Mä en tiedä millasta apua voisin ees pyytää, en tiedä mitä tarvin tai no tiedän että tarvisin täyttä lomaa kaikesta tästä. Mua harmittaa että oon vieny ton miehenkin tähän kuraan mukana, helpompaa sillä ois ollu ilman meitä.

En ees kaipaa lapsia kotiin, toivon vaan että ne ois viel viikon pois että näin hienoo. Mies on mun voima, voin luottaa häneen täysin ja hänellä on iso vastuu koko perheestä. OnnekSi hän sanoo kuinka onnellinen on kun hänellä on ihana vaimo ja kuinka rakastunut on minuun. Niillä jaksan pinnistellä vaikka ahdistua usein saakin mut ajattelemaan että kaikki on vaan suurta kuraa eikä mitään hyvää tule tielle. Ne on niitä masennuksen ääniä
Tyttärellä epäillään kaksaria. On kovin perinnöllinen, mulla ollu sitä oiretta monta vuotta, tai sit se on sitä et masentuneena yrittää pysyy pinnalla ja hetkittäin pompsahtaa kuin koho pinnalle, jaksaa ja innostuu jne, kunnes taas . Mun nuo innostumiset olleet viime aikoina vain kovin vähäisiä
 
Nii ja terapeutti ehdotti josko tihennetään käyntejä vähäks aikaa et 2x viikossa j seuraavana 1 ja seuraavana taas 2....
 
Ai niin liityin sellasee ahdistus whatsapp ryhmään, oon myös vastaavassa paniikkihäiriö ryhmässä. Hyvälle tuntuu kun voi purkaa oloa sellasille joille tuttuja kuvioita.

Hetki sit luulin vielä että alkaisin opiskella mutta ahdistusherkkyys on nyt just aika suuri, eli en uskalla ees hakea kouluun
 
Ehkä käytännön apu voisi auttaa sinua jaksamaan. Meillä käy kotipalvelu kahdesti viikossa ja heistä on ollut iso apu. Siivoavat, hoitavat lasta, oikeastaan melkein mitä vaan. Työntekijät on asenteella että minä (ja mies) kerron mitä tehdään. Meille on myös puhuttu sijaisperheen saamisesta, jonka luona lapsi olisi viikonloput, mutta sellaista me ei haluta eikä koeta tarvitsevamme. Ja sitten voi ainakin saada mahdollisuuden käyttää MLL:n lastenhoitajaa. Me lähdettiin hakemaan apua neuvolan kautta sosiaalihuollosta. Ollaan ennakollisen lastensuojelun asiakkaita tms. Ei siis varsinaisesti lastensuojelun, mutta saadaan sosiaalihuollon kautta apu. Varmasti sieltä voi pyytää apua myös ilman neuvolan apua. Tiedän kyllä kuinka vaikeaa on hakea apua. Se oli minullekin todella vaikea sanoa neuvolan hoitajalle että en jaksa, tarvitsen apua. Mutta se on rohkea, joka myöntää ettei jaksa!

Ihanaa että sinulla on hyvä mies rinnalla. <3 Tuo mitä hän sanoo on varmasti täyttä totta. Ehkä minunkin olisi ollut jossain mielessä helpompaa ilman syöpä- ja psyykesairasta miestä. Hänen perässähän minä masennuin. Mutta en voisi ikinä kuvitella että eroaisimme, hän on minun rakkaani ja mieluummin olen hänen kanssaan, voi hän kuinka huonosti hyvänsä kuin ilman häntä. Ja yhdessä tästä selvitään.

Masennuksen ääni on vahva, mutta on hyvä että tiedostat edes osan ajasta että sen puheet ei ole totta. Nuo kaikki tunteet kuulostaa kovin tutuilta. Se ettei jaksa uskoa että asiat olisi joskus hyvin. Onneksi siltä ei kuitenkaan tunnu kokoaikaa, onneksi on hyviäkin hetkiä.
 
Eilen vasta alkoi olo helpottaa, 23-28.12 kauhee ahdistus ja paniikkitunteet päällä. Ollaan oltu käytännössä kaksin, ja oikeesti pelottaa miten taas jaksan ens viikolla kun kaikki tulee kotiin :sad001 Mulla on ollu ahdistus niin herkässä että pelkkä ajatus kaikista arjen jutuista saa mut tolaltaan. Siis nytkin kun ees kirjoitan:wtf
 
Takaisin
Top