Mitäs sitten kun psyyke väsyy?????

Voimia MariQ! <3 Sulla ei tainnut olla mitään lääkitystä? Lääkitys on toki jokaisen oma päätös, mutta mietin että jokin kevyt lääkitys voisi auttaa jaksamaan. Ihan vaikka tarvittaessa otettava ahdistukseen. Ainakin itselleni kirjoitettiin tarvittavalle resepti, kun hain ensimmäisen kerran apua. (Kyseinen lääke ei kylläkään oikein sovi itselleni ja nykyisestä pidän enemmän.)
 
Mitä lääkettä kirjoitettiin?
Olen tosi arka lääkkeiden kanssa ja vallankin kun mulla on pitkäaikaislääkitys tuo verenohennus, niin arkailen siihen ottaa mitään mukaan. Toisaalta ei oo mulle ehdotettukaan lääkettä, siitä on jo vuosi kun oon tavannu ees ketään psyk.puolen hoitajaa/ lääkärii ja sekin eri kaupungissa.
Vaikka oon lääkevastainen niin mun mielestä ammattilaisten pitäis osata puhua tarvittavasta niin että sen huolii jos he näkee et oikeesti tarve.

Mullehan on annettu vain propralia tykyttelyyn. Harvoin sitäkää uskallan ottaa
 
Ensin määrättiin opamoxia, mikä ei mulle sovi (eikä sitä kannata käyttää pitkäkestoisesti jatkuvasti, kun aiheuttaa riippuvuutta. En kyllä tajua miten sen aiheuttamaan oloon voi olla riippuvainen, mutta ehkä siitä ei tule kaikille samanlainen olo). Jossain kohtaa sain ketipinorin (isoina annoksina käytetään psykoosilääkkeenä, mulle sitä on määrätty pieni annos ahdistukseen. Auttaa myös nukkumaan.) Luulisi tosiaan lääkärin tietävän tarviiko potilas lääkettä ja puhua siitä potilaalle. Itselleni tarjottiin opamoxia tyylillä, "uskotko tarvitsevasi?" ketipinoria sain kun itse tajusin pyytää jotain muuta (ja vakuutin että en pärjää opamoxin kanssa). Ei siis ainakaan aina valitettavasti mene niinkuin pitäisi... Jos lähdet hakemaan lääkitystä kannattaa ehdottomasti kertoa tuosta lääkityksestäsi niin lääkäri osaa katsoa sellaisen lääkkeen mikä sopii sen kanssa (tosin tämä oli varmaan itsestään selvää).
 
Ketipinor depot lääkettä määrättiin tyttärelle. Yllättävän yleinen lääke vaikka sillä on ollut monille kamalia vaikutuksia. Paha maine lie?

Kyllähän mä aina kerron muustakin lääkityksestä mutta joskus tuntuu ettei kaikkea huomioida kumminkaan.

Suurin este on lääkepelko :sad001
 
Ei mulla mitään tilastotietoa ole, mutta veikkaisin että sillä on todellisuutta huonompi maine. Luulen kanssa että kaikki psyykelääkkeet on sellaisia että toisille sopii ja toisille ei. Ehkä ketipinorille on tullut enemmän huonoa mainetta, kun sitä taidetaan määrätä usein ainakin ensimmäisten joukossa. Varmasti se monella myös toimii ilman hirveitä sivuvaikutuksia. Itse ainakin olen tyytyväinen. Mitä nyt unet on vähän vauhdikkaampia.
 
Mulla olis ollut joululoman jälkeen eilen eka terapia, mutta en päässyt kun jouduin päivystyksessä kupata puoli päivää. Ja mikä huvittavinta, todennäköinen syy miksi olin lopulta ensiavussa, oli ahdistus /stressi. Herranjestas oikeasti!!!!
Milloin mä opin että vaikka tuntuu että kuolema korjaa ihan juuri,niin todennäköisesti se on vaan korvienvälistä kiinni.
No oli mulla ihan oikeasti sellaset tukoksesta kertovat merkkiaineet koholla jonka takia laitettiinkin ensiapuun.

Mutta joo stressin poisto-ohjelma alkaa ny! En suostu voimaan näin huonosti.

Ens to sitten terapiaan.
 
Tosi hurjat oireet kyllä stressi aiheutti. :/ Näistä on välillä tosi vaikea tietää, mikä on somaattista ja mikä psyykkistä. Toivottavasti stressin poisto-ohjelma toimii!

Mulla on kanssa ollut tosi huono päivä. Ei sentään fyysistä oireilua stressistä (no jos ei lasketa päänsärkyä liiasta itkemisestä). Mitään en olisi jaksanut tehdä ja silti oli pakko vähän jaksaa lapsen kanssa. Osasyynä varmaan pari huonosti nukuttua yötä. On tääkin yksi noidankehä. Kun voi huonosti ei saa nukuttua tarpeeksi ja kun ei saa nukuttua tarpeeksi voi huonosti. :( Onneksi päästään juttelemaan ensi viikolla meidän (melkein) pariterapeutille. Miehen kanssa menee sukset ristiin ja oikeasti varmaan sekin ongelma on mun päässäni.
 
Äh,toi on niin hanurista,kun yhden osan huonovointisuus kertaantuu muilla osa-alueilla. parisuhde- huonot yöunet- väsymys- parisuhde ahdistaa- nukun vieläkin huonommin- olen vieläkin väsyneempi. Joo, ei oo helppoa!!!!!!!!!!!!

Itkeminen on hyvä mutta jos pää tuli siitä kipeeksi, ota kipulääke. turha kärsiä ja huonontaa elämänlaatua siksi. Kokeile päästäsi sormin hieromalla löydätkö kipeitä alueita, jos löydät, hiero niitä!

Just osu taas silmään yksi kirjoitus siitä, miten pitäisi levätä silloin kun väsyttää. Mutta tosiasiassa just pienten lasten äideille se on mahdottomuus, ja tulee tuo erittäin paha tilanne niinkuin sinullakin " en olisi jaksanut, mutta oli pakko!!" Oikeasti tämä skenaario on niin ällöttävä, ja jos oltais työmaailmassa ,niin äidit voisivat kannella huonoista työoloista, vaan kenelleppä me kannellaan??? Näin.

Joo mä alan itse kartoittaa mitkä jutut mua alkaa stressaamaan, ja pohdin miten voin niihin vaikuttaa. Otan option myös todeta jokaisessa tilanteessa, että en jaksa nyt. Lapsen ääritarpeet on tietenkin se ainoa poikkeus mikä sallitaan. Lisäksi haluaisin lausua yhden viisauden jonka itse olen oppinut vasta kantapään kautta ja koskee äidin uupumista: muista että et ole lastesi jokaisen tarpeen tyydyttäjä, eli et ole sätkyukko joka toimii heti kun lapsi vaatii. Se on molempia osapuolia hyödyttävä tilanne, että arvioit tarpeen kiireellisyyden, ja reagoit sen mukaan. Lapselle tekee hyvää oppia odottamaan palvelua ja äidille se, ettei tarvi singota heti pelastamaan lasta kun vähänkin jotain tulee. Nämä asiat sopii ainakin omaan tilanteeseen nyt hyvin ja ne ovat tulleet näkyviksi vallankni nyt kun ei ole enää niin pieniä lapsia talossa.
 
Kiitos vinkeistä. :) Päänsärky onneksi helpotti jossain kohtaa iltaa kun söin ja join. Tänään on muutenkin kaikin puolin parempi päivä. Sain nukkua aamulla pidempään, kun ei ollut aamulla mitään pakottavaa syytä nousta aikaisin. Se että lapsi osaa leikkiä aamulla itsekseen on kyllä yksi pelastus. n__n Ja kun hän alkoi kaivata aamupalaa ilmoitin ensin että en nouse kun isi on vessassa (ei voi mennä tekemään aamutoimia) ja kun mies tuli vessasta hän otti pallon haltuunsa. n__n Arveli varmaan että tarvitsen lepoa. Päivemmällä pääsin vielä tuulettumaan käymällä ystävän kanssa kirppareilla ja syömässä ja kumpikin jätti lapsen miehen kanssa kotiin. :)

Tuo on kyllä niin totta että äitien "týöolot" on usein kohtuuttomat. Eikä oikein voi valittaa. Korkeintaan voi pyytää ulkopuolelta apua eikä sekään joka tilanteessa auta. Mä olen yrittänyt opetella tuota että arvioin tarvitseeko lapsen jokaiseen vinkaisuun vastata varsinkaan heti. Ja lapsella on opettelemista siinä että uskoo, kun sanon että odota tai äiti ei nyt jaksa leikkiä hippaa. Hän vielä vaatii tosi paljon huomiota. Luulen että isän (tai meidän) sairastaminen vain korostaa sitä entisestään.
 
Olen nyt joutunut toteamaan valitettavasti, kuinka paljon voi veetuttaa ja ahdistaa sellainen että mun oma kokemus jaksamisesta koitetaan väääntää muuksi. nyt vois sanoo että mä kuormitan itseeni just sen verran kun koen jaksavani
 
Tosi hienoa jos pystyt rajaamaan niin ettei ole "pakko jaksaa" vaan teet sen mitä oikeasti jaksat. :) Oman kokemukseni mukaan se ei ole niin helppoa kun voisi luulla. Kun kokee että on pakko tehdä nää asiat. Ja toki pienemmän lapsen kanssa on enemmän pakkoa kuin isompien.
 
Miulla on ihan sama kokemus kuin Vargynjalla, että helpommin sanottu kuin tehty. Oon itseni pahin kuormittaja, koska luon itselleni paineet odotuksista ja yritän sitten niihin yltää. On tosi vaikeaa päästää semmoisesta irti.

Oon ollu ihan loppu koko alkuvuoden. Oon väsynyt ja haluaisin vaan nukkua. Onneksi oon saanutkin nukkua päikkäreitä.
 
Tarkoitin että ulkopuolinen hlö ei ikäänkuin usko mun kokemusta siitä mitä jaksan, vaan koska itse meinaa (vielä kokeilematta edes) jaksaa, niin se että minä rajaan sen pois kokonaan enkä ala tässä tilanteessa edes kokeilemaan, jaksanko. Tästä saan vähän syyllistämistä ja tarkoitin että tällainen asia (kyseessä siis mun kodin ulkopuolisen toiminnan jaksaminen esim opiskelu , mitä suunnittelin hetkellisessä selkeämmässä hetkessä mutta tajusin sitten kun aloin oireilla pahemmin, että en jaksa sellaista)

Jokapäiväisessä elämässä esim juuri lasten tuoma kuormitus on tietenkin asia "josta ei voi kieltäytyä" ja varmaan moni muukin, enkä minäkään voi sellaisesta kieltäytyä ellen painu peiton alle ja jätä miestä vastuudeen.
Mut toisaalta olen vaan niin väsyny usein että en vaan jaksa tehä mitään, joten jätän tekemättä, mutta se ei kyl henkistä kuormaa auta koska siitä tulee sitten se pettymys itseen kun ei taaskaan jaksanut.

No kyllä te tiedätte. Anhekin sen sanoi mutta itsehän sitä monesti on itsensä pahin kuormittaja.

Ai niin ja eron tekee vielä se, että olen yli 10v vanhempi kuin tämä hlö josta alunperin kirjoitin, ja jonka mielestä ikä ei vaikuta jaksamiseen.
 
Onpas kurjaa jos ei uskota ettei jaksa. :( Eihän ulkopuolinen ihminen voi tietää, mitä sinä jaksat ja mitä et. Tilanteet on kuitenkin kaikilla erilaisia kaikin puolin eikä hän sun pään sisään näe. Tsemppiä, pidä vain pintasi ja tee se mitä jaksat eikä sitä mitä sun hänestä pitäisi jaksaa!

Meilläkin jää arjessa tekemättä asioita joita "pitäisi", kun ei vaan jaksa. Tätä varten on sitten saatu kotipalvelu auttamaan niiden kanssa että pysyy kaaos hallinnassa. Tuo pettymys itseen kun jää tekemättä on kyllä tuttu. Ja sen ylpeyden nieleminen että sai pyydettyä apua oli vaikeaa. Koska kyllähän pitäisi jaksaa pitää kodistaan huolta. Mutta kun ei pidä jos on liian raskasta.

Voimia anhe myös! <3 Onneksi olet saanut levätäkin. Nää omat odotukset taitaa mullakin olla ne pahimmat. Tuntuu että muut ihmiset on ymmärtäväisiä sen suhteen ettei jaksa kuin mitä itse olen itseäni kohtaan.
 
Pitkästä aikaa terapiaa! Hitaasti käydään kaikkea läpi, nyt yhtäkkiä aloin puhua etten voi katsoa jännittäviä ohjelmia esim aloin katsoa asema 19-sarjaa mutta ahdistuin niistä tulipalotilanteista.

Mulla on lääkäri helmikuun alussa ja meinaan puhua vakavasti lääkityksestä... hui.
 
Kiitos Suski lusikkateoriasta, kuvaa hyvin minunkin elämää. Lusikoita ei tosiaankaan oo rajattomasti ja toisina päivinä niitä on todella vähän käytettävissä.
 
Minäkin tykkään tuosta lusikkateoriasta! Se on todella kuvaava. Kiitos suski linkistä. :)

Tsemppiä MariQ lääkäriin! Toivottavasti saat sinulle sopivan avun.
 
Takaisin
Top