Mä oon huomannut tässä lähipäivinä pienoisen pulman mun tyylissä kertoa tai olla kertomatta raskausuutisia. Kun tähän asti olen kertonut kysyttäesä mutten muuten (paitsi kerran täpinöissäni tuntemattomalle kassajonossa), ja moni mun läheisimmistä tutuista tuntuu olevan enemmän sitä sorttia etteivät kysy vaan odottavat että heille kerrotaan kun halutaan kertoa. Ja nyt siis jotkut ei niin läheiset tutut ovat suustani kuulleet uutiset, muttei kuitenkaan suurin osa näistä läheisistä vaikka varmasti tietävätkin asian laidan, kun on maha lähes kaksinkertaistanut kokonsa ja muuttanut muotonsa pallomaiseksi (plus muita kaikenmaailman pikku suunnan antajia esim. väsymyksestä ja pahoinvoinnista puhuminen, kahvin juonnin lopettaminen, rintojen huomattava kasvu yms).
Nyt odottelen innolla ultraa että pääsisin sitten kertoilemaan ainakin kavereille, sukulaiset saattavat joutua siitä huolimatta odottaa jouluun asti etteivät osta uudelle tulokkaalle vielä mitään tilanviejiä, kun meillä tota vauvaroinaakin jo on. Äh, ois se kyl kiva jo perjantain ultran jälkeen alkaa sitä kaikille möläytellä, saa nyt sit nähdä miten tää tästä vielä ailahtelee eteenpäin.