Monella varmaan ainakin lapsen tuleva isä jo tietää raskaudesta, ehkä ystävä tai äitikin. Koska aiotte kertoa ja kenelle? Miten?
Meillä mies tietää tietenkin ja samana päivänä kerroin ystävälle, jonka kanssa olemme jakaneet lapsiasiat jo pitkään. Hän on myös raskaana ja meillä piti olla la viikon erolla, mutta oma raskauteni meni kesken. Olemme yhdessä jännittäneet uutta plussaa siitä asti. Hän on tukenut ja tsempannut jo pitkään, kun ensimmäinen raskaus ei alkanut mitenkään helposti.
Muilta yritän vielä salata turvallisemmille viikoille. Voi olla, että jään kiinni jo heti ensi viikonloppuna, kun menemme vanhempieni kanssa mökille ja viinipullo aukeaa ruuan kanssa. Täytyy keksiä jotain, miten luovia tilanteesta. Tai sitten tunnustaa salaisuus.. Töissä ajattelin vielä tiedon salata hyvän aikaa, jos lääkärit ja neuvolat vain onnistuivat hyvin.