Millaisia raskausoireita sinulla on?

Mulla alkanu tulee hajuherkkyyttä, kahvikaan ei tuoksu hyvältä :stop: :laughing002

Joo mullakin hajuaisti on ihan superherkkä, se aiheuttaa siis ällötystä, kun haistaa kaiken liian tarkkaan, jopa oman auton tunkkainen sisustus haisee omaan nenään kaameelta. Ja meinasin pökrätä kaupassa, kun joku ukko puski hirveetä kitkerää äijähikeä. :dead: vitsit, kun maski suodattais hajutkin. :grumpy:
 
Minullakin alkanut olla hieman hajuherkkyyttä. laitoin yöllä kipugeeliä hartioihin, ja haisi vähän ällöltä. Vihersmoothie maistui myös aamulla oudolta.
 
Käy loppujen lopuks aika yhtäkkiä toi hajuherkkyys, ehkä parin päivän aikana vasta pahentunu itellä. Levitän yleensä hiuksiin joko illalla tai aamulla semmosen hiuksiin jätettävän hoitoaineen, ni tänään oli kyllä varmaan vika päivä ku sitä enää käytin, oli niin voimakas haju :puke_r
 
Onko muilla kovaa väsymystä? Nukun kevyesti 9h enkä vielä silloinkaan olisi valmis heräämään. Siihen päälle päiväunet, vapaapäivänä jopa kahdet. Silti aivan valmis kaatumaan sänkyyn omalla mittapuulla aikaisin :dead: Pahin pahoinvointi onneksi helpottunut tasaisella syömisellä ja levolla.
 
Mulla on ollu ajoittain kova väsymys/uupumus päällä. Viime viikko meni vähän helpommin, muta sitä edellisellä saatoin ottaa kolmetkin tirsat päivällä (mä en siis ikinä nuku päiväunia paitsi jos oon kipeänä). :rolleyes:

Eilen nukahdin kuopusta nukuttaessa ja veivasin unta 21-08. :grin
 
Mua väsyttää kyllä mutta uni on tosi huonoa öisin, herään muutaman kerran enkä saa uudelleen unta kun on niin paha olo. :confused:
 
Kiva lukea muiden oireista :) Itsellä ei vielä pahemmin mitään (rv 4+5), rinnat on paisuneet ja arat, etenkin nännit. Ruoka maistuu :hilarious: Menkkajomoja sen verran, että saa jännittää alkaako vuoto sittenkin :sour: Närästää ehkä hiukan herkemmin kuin normaalisti..
 
No sitten, en tiedä onko raskausoire vai onko joku pöpö, mutta aivastuttaa ja aamuisin on kurkku kipeä ja nenä on tukkonen koko ajan 

Ai niin, ja sellasta lievää päänsärkyä/jomotusta on nyt toista päivää putkeen.
 
Eniten huolestuttaa pieni tiputteluvuoto, joka alkoi viikko sitten rv 5+ .. Nyt 6+2..Ei ole siitä runsastunut, pelkään pahinta ja toivon parasta.. Muuten on ollut noita alavatsan ja alaselän juilimisia ja rintojen turvotusta ja herkkyyttä ja nipistelyä, ummetusta... Olin myös aika kiukkuinen ja ärtyisä.. Nyt tosin tuntuu että nuo oireet alkaa lieventyä ja tilalle tullut jatkuva pissahätä ja nälkä ja mieliala muuttunut kiukkuisesta johonkin väsyneeseen nauruhepulimenoon:laughing025 ja tämä tissien tilanne on kyllä todella vaihteleva päivästä toiseen .. Naama paukahti ensin täyteen finnejä ja nyt yhtäkkiä iho on parempi kuin pitkään aikaan ja toivon jo senkin takia että tämä ihana raskaus jatkuisi pidempään :laughing002
 
Tänään 7+6 ja uutena alkanut öinen vessassa ravaaminen.. ja pahoinvointi ja väsymys vaan pahenee
 
Mulla menee laskettu toukokuun alkuun, mutta kun siellä on vielä niin hiljaista niin tulin tänne hakee vertaistukea.

Onko kellään muulla alkanut pahoinvointi aikaisin? Mulla vasta 3+4 ja ihan hirveän kuvottava olo kokoajan. Syömisen jälkeen hetken on parempi. Eilen yöllä söin ruisleipää ja aamulla oli hetki paremmin. Mistä voi johtua? Plussasin edellispäivänä ja hormoonia on jo aika paljon kun viivat suht tummat tähän vaiheeseen.
 
Mulla alko just se kuvottava olo joskus rv 4-5 ja pikkuhiljaa pahentunut tähän päivään saakka. Välissä ollut hyviäkin päiviä milloin ollu lähes normaali olo, mutta sieltä se on aina hiipinyt uudestaan:depressed: tulee mieleen vahvoista viivoista ja heti alkavasta pahoinvoinnista että jos siellä onkin kaksi?:dummy::dummy1:
 
7+2 täällä. Huonovointisuutta kevyenä aina välillä. Muutaman kerran yökänny mutten oksentanu. Aika kevyttä siis. Nännit jo vähän tummentunut ja herkät. Vatsa pallo. Tuntuu että pulpahtanu jo esiin vaikka turvotustahan se varmasti on. Väsyttää ja tuntuu että tekis mieli vetäytyä omiin oloihin.
 
Mulla alko just se kuvottava olo joskus rv 4-5 ja pikkuhiljaa pahentunut tähän päivään saakka. Välissä ollut hyviäkin päiviä milloin ollu lähes normaali olo, mutta sieltä se on aina hiipinyt uudestaan:depressed: tulee mieleen vahvoista viivoista ja heti alkavasta pahoinvoinnista että jos siellä onkin kaksi?:dummy::dummy1:

On sekin käynyt mielessä, mutta mitä nyt oon lukenut niin monilla kaksosia odottavalla on ollut vähän oireita ja yhtä odottavilla paljon :grin
 
8+0 ja vasta kerran oksentanut! Tuntuis että pahin huonovointisuus on ohi. Sen sijaan yökin nyt herkemmin kaikelle mahdolliselle kuin vaikka 2 viikkoa sitten. Nälkä ja sen liittolainen pahoinvointi kiusaa jatkuvasti. Joudun syömään ihan koko ajan. Ei kivaa.
 
Ikävä kuulla, että niin monella on tosi huono olo. Minullakin on ummetusta ja ihan kauheat ilmavaivat. Huomasin kyllä jo jättäessäni ehkäisyn pois, että toisinaan oli ovulaation aikaan kaikista pahin olo, piti olla kaksinkerroin.

Minullakin todella hyvä iho, tuntuu ihan hassulta!
 
Mulla on 7+2. Aivan järkyttävä väsy myös. Pitkät yöunet, ja aina töiden jälkeen pakko nukkua pitkät päikkärit. Kuvottavaa oloa myös jokaikinen päivä, mutta pahoinvointi rannekkeista on ollu ihan valtava apu siihen!:smiley-angelic001 kannattaa ehdottomasti kokeilla näitä jos ette vielä ole! Tissit on myös kipeät ja turvonneet. Turvonnut oon kyllä koko emäntä muutenki, maha on ihan valtava pallo.
 
Mulla oli muutaman päivän huonoa oloa, painottui aina iltaa..(aikaisemmissa raskauksissa sama) korostui, jos syömättä liian pitkään.. repäisykipuja ylösnoustessa... Nyt ei mtn enää.. voin olla vaikka koko pv syömättä, en tunne edes sitä jatkuvaa nälkää enää.. onkohan tää ihan normia.. jotenki vähä huolestuttaa.. ennen ei ole oireet alkanut ja loppunut yhtä nopiaa.. ultra vika pv, tekis mieli tän takia jo aikaistaa..
 
Takaisin
Top