Millaisia raskausoireita sinulla on?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Millaisia raskausoireita sinulla on vai onko (vielä) ollenkaan?

Täältä löytyy artikkelimme alkuraskauden oireista - kuulostaako tutulta?

Täältä voi puolestaan lukea, mitä kaikkea keholle tapahtuu raskausaikana.
 
Näin ihan alussa oireena on oikeastaan vain runsas valkovuoto (seassa ollut veriviiruja), täyteläämmät rinnat ja alavatsaan tulee tuntemuksia esim. aivastaessa tai yskiessä. Ja no, väsymys!
 
Huomattavin oire on ollut iltaisin tuleva alaselän vihlonta. Toinen hassumpi oire on tunne, että maha olisi täynnä eli ruokaillessa tuppaa annokset jäädä kesken.
 
Nyt olisi menkkojen mukaan 4+6, mutta epäilen että on vähemmän. Eli hirveästi oireita ei ole. Muuttunut hajuaisti ja väsymys päällimäiset. Vaikka sairastan toki nuhaa tässä samalla. En tiedä onko kuvitelmaa, mutta ihan kuin liitokset olisivat jo kipeytymässä.
 
Oireita hirveä väsymys ja ajoittainen lievä pahoinvointi. Menkkakipuja ja tissejä vähän aristaa. Ihan erilaiset oireet kuin esikoisesta! Mutta tosiaan koska mulle tehty alkion siirto ja virallinen testipäivä on lauantai, niin jännäilen varovasti miten tämä etenee, vaikka haalean plussan oon testiin jo saanut.
 
Hyvin lievää etomisen tunnetta oli muutamana päivänä alkuviikosta ja kipeä finni naamassa. Muuta oiretta ei ole ollut.
 
Menkka maista vihlontaa on ollut muutaman päivän ja etomista, varsinkin kun edellisestä ateriasta päässyt kulumaan aikaa. Jotenkin tuntuu, että tuo etoaminen on voimistunut joka päivä. :inpain:
 
Esikoiseen verrattuna vähemmän oireita tässä vaiheessa. Se tietysti pistää jännittämään, vaikka tiedän että oireet voi vaihdella eri raskauksissa. Nyt rv 4+1 oireina flunssa, repäisykivut esim aivastaessa, nälkä, jomotus ja nipistelyt kohdun seuduilla, turvotus, finnit, sekä ennen plussaa kova palelu iltaisin.
 
Nyt (ehkä) rv 4+6 ja jumalautsi mikä VÄSYMYS! Siis ihan uskomatonta miten paljon voi pientä ihmistä väsyttää.. Onneksi olen s-lomalla muista syistä, niin saa kotona oikeasti vaan olla.

Repäisykivut venytellessä oli jo ennen plussaa. Alaselän ja -vatsan jomottelut.
Finnejä ja muita näppyjä on tullut kasvoihin ja selkään sekä minuu paleltaa kovin.. Myös etenkin iltaisin ihan hirveä turvotus vatsassa, näyttää siltä että tässä oltaisiin kovinkin pitkällä jo!
Etovaa oloa oli jo vähän ennen plussaa, ja kerran oksensinkin. Nyt sen saa pidettyä kurissa kun syö vähän koko ajan:taunt014

Johan tuli lista, vaikka ajattelin että eihän mulla mitään oo :angelic:
 
5+1, etovaa oloa ollut, rinnat todella arat ja turvoksissa, menkkamaisia tuntemuksia välillä ja vatsan nippailuita. Puolisen vk ennen plussaa alkoi järkyttävä palelu ja olin yli viikon ihan horkassa, kurkku kipeenä muttei kuumetta. Väsymys myös välillä todella raastavaa
 
Väsyttää, mahaa särkee, ja hirveä salaatinhimo ja nälkä :D
 
Onko muilla sellasta, miten selittäisin vähänku hengenahdistusta? Siis hengästyttää, mutta jotenkin epämukava ja levoton olo lisäksi. Mieli siis hyvä, eli fyysinen oire. Sit alkaa kuumottaa kasvojakin :D. Kaikkea sitä, olisko hormonit... muiden oireet kuulostaa muutoin hyvinki tutuilta.
 
Alaselän särkyä on edelleen, mutta todella siedettävää. Rinnat on olleet muutaman päivän todella arat varsinkin illalla.
Ja eilen 5+1 tuli ensimmäinen itkukohtaus (enkä yleensä oo kovin herkkä tällaisiin). Saa nähdä, mitä nää hormonit teettää :hilarious:
 
Mulla on kans toi ettei mee niin paljon ruokaa alas kuin aiemmin. Nälkä koko ajan. Syön kyllä, koska muuten huippaa.... pikkuisen etoo ja hajuherkkyys kohonnut vaik muutenkin mulla on tarkka hajuaisti. Mulla painoa on 4 kiloa vähemmän kuin ennen viime raskautta, lihakset vissiin kadonneet, koska makkarat viipyvät vyötäröllä. :meh: Et sillai ois ihan hyvä saada syödyksi. Viime viikolla itketti. Viime yönä hirvee hikoilujäätymis-hikoilujäätymis-vaihtelu ja palelukohtauksia muutenkin. Kuitenkin nyt olen vasta 3+5, et aika aikaisessa vaiheessa tulee oiretta.
 
Lähea kaikki edellä mainitut enemmän tai vähemmän. o/
Eli vatsan ja selän jomotukset, nipistelyt ja vihlaisut, etova olo, jatkuva väsymys ja NÄLKÄ, hajuherkkyys, rintojen arkuus.

Nittä pahimpia odotellessa, sillä pahaa oloa tai oksetusta eiikä mitään mielialanvaihteluja ole toistaiseksi tullut vastaan. Jopa poikkeuksellisen zen olo!
 
Oikeastaan ei oo mitään oireita. Ennen plussaa tiesin kyllä jo olevani raskaana kun aamupuuro ällötti yhtenä aamuna ja salilla tuli huono olo. Viime raskaus oli myös hyvin oireeton, toivottavasti tämä olis samanlainen
 
Plussapallo2 kyseli hengästymisestä. Miulla ollut sitä joka raskaudessa ja on nyt tässäkin. Kiva tehdä fyysistä työtä kun saa koko ajan haukkoo henkeä. Sit ihan perus nälkä pahoinvointi, kylmäminen, väsytyskohtaukset, selkä finnit ja menkkakipujen kaltaiset kolotukset.
 
Mulla kans ollu hengästymistä.
Sen lisäksi oon ollut väsynyt ja ihan jäässä kokoajan, ajoittain pientä pahoinvointi ollut mutta ihan lievää vielä.
Nii juu ja huimausta on kans ollut.
 
Hengästyn myös helpommin ja pahoinvointi lisääntynyt, oksettaa melkein ympäri vuorokauden :depressed:
 
Takaisin
Top