Varpu3
Puuhakas puhuja
Mä täällä taas hereillä kolmen jälkeen, oli niin kova nälkä että kävin vähän syömässäkin ja yritin vielä nukkua mutta kun ei niin ei. Nälkäkin tuntui vaan yltyvän ja klo 5.30 oli pakko nousta puuron laittoon
No, niin kauan ku ruoka maistuu ni ihan hyvä. Mutta yöt mielellään nukkuisin
Muita oireita ei oikein ookaan ku tuo nälkä ja aamuyön kukkumiset.


Siinä alkoi jo tulla huono olo mutta meni ohi kun sai syötyä. :)
Itse vielä arvon menenkö vai en ennen kunnallista. Toisaalta haluaisin nähdä mikä siellä on tilanne, mutta omalla kohdalla ei välttämättä hälvennä pelkoa kun ekassa raskaudessa nähtiin pari kertaa syke ja silti viimeisellä kerralla sydän oli sammunut. Tosin siinä raskaudessa oli veristä vuotoa näillä alkuviikoilla ja siksi ravasin ultrassa, nyt ei onneksi ole vuotoja ainakaan toistaiseksi
Ja jotenkin nyt vaan haluan uskoa, että siellä on kaikki hyvin. Mutta jos alkaa liikaa huolestuttamaan, niin sitten menen ultraan.
