Millaisia raskausoireita sinulla on?

Oon eilen ja tänään tuntenu jo harjotus suppareita. Tosi hassua miten tässä kohtaa jo mahollista. Varmaan niistäki mainita tiistaina naistenpolilla. :eek:
 
Voih rust mitä ylimäärästä murehdittavaa tollanen vuoto varmasti aiheuttaa. :sad001Toivotaan, että on ihan harmitonta vuotoa.
 
Noiden pönttöön tulleiden parin tipan jälkeen ei ole enää vuotanut. Onneksi.

Olis kiva tietää mikä siellä vuotaa
 
Mulla oli tosiaan alkuvuodesta keskenmeno ja tuolloin kun alkoi vuoto, niin se sitten kyllä vaan vahvistui koko ajan, eikä missään vaiheessa tauonnut..eli vielä pitäisin positiiviset ajatukset yllä!! Tsemppiä rust!
 
Täällä edelleen pissattaa ja väsyttää! Ja paleleekin taas. Lisäksi turvotukset on aika massiivisia mahan seudulla iltaisin. Muutaman kerran on vähän tehnyt pahaa etenkin jos unohtanut syödä. Ja hajut vahvistuneet tosi voimakkaiksi, minkä vuoksi välillä yököttänyt.

Sen suurenpaa pahoinvointia ei vielä, onneksi. Joku kysyi niistä rannekkeista, minä kokeilin kaverilta lainaan viime raskaudessa ja ainakaan minulla ei ollut mitään vaikutusta 24/7 huonovointisuuteen. Varmaan aika yksilöllistä, toisilla toimii ja toisilla ei.
 
Nyt on uutena tullut metallinmaku suuhun ja turvotus on paaaljon pahempaa. Tuntuu kun maha olisi koko ajan täynnä. Yööh!!
 
Täällä tuli tänään voimakas närästys kuvioon. Voi että se on ikävä kun tuntuu koko ajan, että ruokatorvi on tulessa!
 
Mulla oli tosiaan alkuvuodesta keskenmeno ja tuolloin kun alkoi vuoto, niin se sitten kyllä vaan vahvistui koko ajan, eikä missään vaiheessa tauonnut..eli vielä pitäisin positiiviset ajatukset yllä!! Tsemppiä rust!
Samaa mieltä. Mulla on takana keskeytynyt keskenmeno ja sitten spontaani keskenmeno. Keskeytyneessä ei tullut vuotoa, kaikki oireet hävisi. Spontaanissa testit haaleni ja vuoto alkoi rytinällä. Vielä on toivoa. Paljon tsemppiä:Heartred
 
Rust: Tsemppiä hurjasti! :Heartred Spontaaneissa vuoto aina vaan lisääntyi ja lisääntyi,ei loppunut missään välissä.Kohdussa saattaa olla myöskin ns harmiton kertymä joka vuotaa ulos aiheuttaen juuri vuotoa välillä.
 
Teillä kenellä on pahoinvointia, millä viikoilla alkoi?
Täällä alkoi seitsemännen viikon puolessa välissä. En siis ole oksentanut vielä kertaakaan, pystynyt vielä pitelemään, mutta sellainen ällö olo on 24/7. Väsymys, kuumuus ja nälkä pahentavat oloa.
 
Minulla on ollut aamuisin ruokahaluttomuutta ja pari kertaa vähän huono olo, mutta tänään aamupäivällä iski ihan tajuttoman paha olo. Pystyin vain makaamaan sohvalla. Seitsemäs viikko menossa... Toivottavasti ei jatku kun huomenna pitäisi palata kesälomalta töihin.
 
Hei.

Nyt menossa rv 7+3 ultran mukaan. Oireet ei ole vielä ainakaan niin rajuja kuin esikoisesta (oksensin ekat 4kk joutuen välillä sairaalaan,itta siitä on jo 12-vuotta aikaa)

Tämä taitaa olla jo kahdeksas raskaus ja tosiaan yksi lapsi. Sain pojan 2006 ja oli raskausaikana painanut molemmat munajohtimet minulta lyttyyn. Ei mahtunut olemaan oikeastaan kuin tuossa edessä koska olen niin pieni kokoinen. Tästä seurauksena viisi kohdun ulkoista raskautta. Viimeinen jouduttiin leikkaamaan vuonna 2008 ja huomattiin kun oikea munatorvi poistettiin että molemmat ovat painuneet kasaan. Vasen saatiin suoritettua ja vaikka se on kerran revennyt (ku abortoitui vatsaonteloon) toimii se näemmä edelleen.

Takana keskeytynyt keskenmeno rv 6+1 vuonna 2016.

Nyt sitten samaan aikaan kaksi vuotta myöhemmin olen raskaana. Lapsi toivottu, mutta ei tekemällä tehty.

Oireita on ollut tosiaan järkyttävä tissi/nännikipu. Vihlonta ala mahassa ja selkää jomottaa. Lisäksi oon todella väsynyt koko ajan. Syödä on pakko jatkuvasti tai tulee oksettava olo. Vielä kestän kahvin juonnin ja tupakansavua (en itse polta) esikoisesta olin jo oksentanut viikko ja nuo hajut etoi järkyttävästi. Toivon että samaa kamaluutta ei ole edessä... Ei ollut kiva maata sairaalassa tiputuksessa.

Saa nähdä onnistuuko tämä raskaus. Ainakin maha jo näkyy (turvotusta lienee) ja oireet on ihan eri luokkaa kuin tuossa 2016 kesäkuussa keskeytyneessä raskaudessa. Siitä oli kyllä niin selvät merkit että ei tule onnistumaan.
 
Mulla alkoi pieni etominen 6+5. Ei oo vieläkään pahana, mutta huomaan että klo 11-19 on mulle pahin aika. Aamut vielä menee ja nää loppuillat on hyvä olla, mutta väsy ja kehno olo valtaa päivisin. Esikoisesta ei tosiaan ollut kun just tätä ällötystä jokusen viikon (7-12), ja toivon, että yhtä vähällä pääsen nytkin. :) Mä en esikoisesta aina edes muistanut olevani raskaana, ennen kuin näin mahani jostain ikkunasta tai peilistä ohi kävellessä, koska mulla ei ollut kertakaikkiaan mitään oireita näiden ekojen viikkojen jälkeen. Kunpa vaan sama toistuisi. :grin
 
Hei.

Nyt menossa rv 7+3 ultran mukaan. Oireet ei ole vielä ainakaan niin rajuja kuin esikoisesta (oksensin ekat 4kk joutuen välillä sairaalaan,itta siitä on jo 12-vuotta aikaa)

Tämä taitaa olla jo kahdeksas raskaus ja tosiaan yksi lapsi. Sain pojan 2006 ja oli raskausaikana painanut molemmat munajohtimet minulta lyttyyn. Ei mahtunut olemaan oikeastaan kuin tuossa edessä koska olen niin pieni kokoinen. Tästä seurauksena viisi kohdun ulkoista raskautta. Viimeinen jouduttiin leikkaamaan vuonna 2008 ja huomattiin kun oikea munatorvi poistettiin että molemmat ovat painuneet kasaan. Vasen saatiin suoritettua ja vaikka se on kerran revennyt (ku abortoitui vatsaonteloon) toimii se näemmä edelleen.

Takana keskeytynyt keskenmeno rv 6+1 vuonna 2016.

Nyt sitten samaan aikaan kaksi vuotta myöhemmin olen raskaana. Lapsi toivottu, mutta ei tekemällä tehty.

Oireita on ollut tosiaan järkyttävä tissi/nännikipu. Vihlonta ala mahassa ja selkää jomottaa. Lisäksi oon todella väsynyt koko ajan. Syödä on pakko jatkuvasti tai tulee oksettava olo. Vielä kestän kahvin juonnin ja tupakansavua (en itse polta) esikoisesta olin jo oksentanut viikko ja nuo hajut etoi järkyttävästi. Toivon että samaa kamaluutta ei ole edessä... Ei ollut kiva maata sairaalassa tiputuksessa.

Saa nähdä onnistuuko tämä raskaus. Ainakin maha jo näkyy (turvotusta lienee) ja oireet on ihan eri luokkaa kuin tuossa 2016 kesäkuussa keskeytyneessä raskaudessa. Siitä oli kyllä niin selvät merkit että ei tule onnistumaan.
Ompas teillä ollut pitkä matka...Toivon koko sydämestäni että saatte tämän lapsen syliin saakka!
 
Olen huomannut uuden oireen: itse nännien päät ovat suurentuneet, kipu on edelleen infernaalista ja pitkät menee päälle esim.käsilaukun hipaisusta:grin
Mies on innoissaan vaikka saakin kivun takia tyytyä vain katselemiseen:grin:grin
 
Siffu23 mullaki endoa epäilty. Tosi kovia kipuja ollut ja välissä ambulanssiakin pitänyt soittaa ku meinannut pyörtyä niihin kipuihin. Tässä raskaudessa alaselkää jomottelee ja kylkiä inhottavasti.. Esikoisesta en muista yhtään tämmöistä. Ja tuo 42h synnytys... Been there done that [emoji16] eikö seuraavan aina luvata tulla puolet nopeammin ni jos tästä selviää vuorokaudella..

Nyt vasta näin tämän vastauksen! Voi että, "kiva" kuulla etten ole tässä asiassa taas ainoa tyyppi jota kukaan ei missään ymmärrä :p kävin kun kävinkin ultrassa kun kivut olivat tosiaan niin kovat : ei siellä mitään hätää ollut, pieni sydän jumpsutti! Tällä viikolla olisi uusi aika mutta en nyt jaksaisi samaa ravaamista aloittaa kun tuntuu että toisella on kaikki hyvin.

Mutta niin, Alatie synnytykseen en kyllä itse enää edes uskalla lähteä :eek:
 
Takaisin
Top