Mieliteot/ruoka-aiheet muutenkin

Miten tarkkoja muut on kielletyistä ruoka-aineista? Mun tekis hirveesti mieli maksamakkaraa ja aion sitä kyllä ostaa ja vähän syödä. Muuten oon aika hyvin noudattanut kielto-listaa.
 
Itse koitan suht tarkkaan noudatella neuvolan antamia ruokaohjeita, mutta esim. graavilohta olen syönyt (ei vakuumipakattua vaan tuoretta itse tehtyä) ja maksamakkaraa olen myös välillä syönyt. Eihän maksista kokonaan kielletä, vaan päivittäinen määrä piti vain rajoittaa muistaakseni johonkin pariin viipaleeseen... :)
 
Olen pyrkinyt aika tarkasti noudattamaan, mutta nälkäisenä tulee lipsuttua.. Tänäänkin töissä kahvitauolla oli täytettyjä juustosarvia, joissa oli välissä tuorejuustoa sipaistuna. Päätin, että suomalaiset pastöroidusta maidosta tehdyt tuorejuustot ovat sen verran turvallisia, että uskallan yhden juustosarven syödä. :) Muutoin en tuorejuustoihin tai pehmeisiin juustoihin koske. Saako muuten raejuustoa syödä??
Viiniä olen miehen lasista ihan yksittäisiä suullisia maistellut silloin tällöin. Maksaruokia en syö edes joka viikko, mutta maksalaatikko olisi lohturuokaa siitä parhaimmasta päästä ja siitä onkin vaikeinta pitää näpit erossa!
 
Oih, mullakin on ikävä maksalaatikkoa! Nyyh. :grin
 
Kuukiurustakesään, kyllä ainakin raejuustopaketissa lukee että se on tehty pastöroidusta maidosta :) eli saa? :D normaalit tuorejuustotkin on. Mä en oo tainnu vielä syyä mitään kiellettyä paitsi lakua :grin piti ihan punnita monta lakupalaa suurinpiirtein on 50g...ostin punnitse&säästä kaupasta tuoretta kouvolan lakua, eihän sitä voinu vastustaa :p (ja eilen söin markkinalakuja mut niitä ostin vaan viis :grin ). Kylmäsavulohta/graavilohta ei oo olu tarjolla, viimeistään joulupöydässä joudun niitä kattelemaan :confused: mietin et onks sit kaikki kylmäsavustetut lihat sama asia kun kalatkin? Miehen vanhempin luona on jouluna aina kylmäsavuporoa JA MÄ HALUAN SYÖDÄ SITÄ :grin
 
Maksamakkaraa/muita maksatuotteita rajoitetusti sen A-vitamiinin takia, ja joskus terkkariopintojeni aikana laskeskelin, että paljonko sitä maksamakkaraa esim. saisi syödä ennenkuin suositukset paukkuisivat yli, niin määrät olivat kyllä aika suuria. Että ihan rauhassa vaan pari palaa maksamakkaraa jos mieli tekee.
Ja Valion sivuilla on hyvät kuvalliset suositukset siitä, mitä heidän juustojaan saa käyttää raskausaikana huoletta. Suurin osa kotimaisista pehmeistäkin juustoista on ok.
Lakuja/salmiakkia rajoitetaan vaan verenpaineiden kohoamisen takia, eli jos mataliakin paineita on, niin kyllä voi noitakin syödä aika huoletta.
Sisävesien kaloja tulee välttää syömästä sen tähden, kun niissä on usein epäpuhtauksia enemmän kuin tarvitsisi, esim. elohopeaa. Niitäkin voi syödä, rajoitetusti kylläkin. Kalalajeja on hyvä vaihdella! Ja ei se kylmäsavu sinänsä mitään tee, se on vaan lähinnä nuo kalat/kalatuotteet joita ei ole kuumennettu tarpeeksi (70 astetta), missä se listeriavaara on. En siis usko, että kylmäsavuporo olisi kiellettyjen listalla oikeastaan. :) Kandee toki tarkistaa asia, jos vielä epäilyttää.
 
Ostin muikkuja, mutta en tiedä mistä ne on pyydetty..onkohan ihan ok syödä kuitenkin? Tälläviikolla on jo kahtena päivänä tullu syötyä lohta, kasvatettua norjalaista. Luin että itämeren isoja kaloja ei tulisi syödä, kuin sen 2krt kuukaudessa, mutta sitten tutkin asiaa tarkemmin ja luin monista lähteestä,että hedelmällisessä iässä ja raskaana olevien ei kannattaisi syödä kasvatettua lohta ollenkaan niiden sisältämien " kemikaalien" vuoksi. Olen nyt vähän ymmälläni,että mitä sitä uskaltaa sitten syödä..
 
Ei siis ole neuvolan suosituksissa, kuin tuo itämeren kalojen syönnin rajoitus.
 
Öh. Tuli huono omatunto ja pieni pelko persiiseen. Tänään söin lounaalla ja päivällisellä maksalaatikkoa eli tänään on mennyt koko purkki. Toivottavasti siinä ei ole jo liikaa A-vitamiinia pikkuiselle. :( Maksalaatikko oli ainoa valmisruoka jota tänään teki mieli, kun oli pakko turvautua valmisruokiin. En kyllä uskalla enää syödä maksaa missään muodossa..
 
Yäh, mä en enää keksi mitään hyvää kotiruokaa. Voisin kyllä mennä ravintolaan syömään meheviä pihvejä tai vaikka pizzaa, mutta mitään tavallista kotiruokaa ei tee yhtään mieli. En tiedä ollaanko miehen kanssa vaan niin surkeita kokkeja, että kaikki ruuat maistuu pahalta :( . Sipsejä ja karkkia kyllä vois vetää mielin määrin :D.
 
Mulla on ollut ton lohen kanssa sellainen käsitys, että nimenomaan kasvatettu ois ok :eek:
 
Raa'assa lihassa on ilmeisesti se toksoplasmoosiriski, eli raakaa tai raakakypsytettyä lihaa ei siksi saisi syödä lainkaan. Mukaanlukien siis esim. se kylmäsavuporo :sad001 Kalan osalta taas nimenomaan vakuumisäilytys on se jossa listeriariski on kova, ei siis varsinaisesti kalan raakuus. Itse tehty graavilohi olisi siis esim. ok, kunhan kala on varmasti tuoretta.
 
Juu just ton takia mietinki sitä kylmäsavuporoa et sitäkään ei oo varsinaisesti kypsennetty. Et sama asia kun mitään naudan pihviä ei sais vetää mediumina...taidan tehä jouluna itelleni pizzaa :mad::grin

Tänään tein kotona possun kassleria uunissa, jäi sit itellä syömättä...rupes ällöttää vaan koko liha kun se muhi uunissa ja kämppä täytty siitä hajusta (=normaalisti ruoan tuoksusta :D ). Laitoin siihen aika vahvoja mausteita, valkosipulia ja savupaprikaa muunmuassa niin varsinkin se savun haju etoo. Et nyt saa sit mies syyä keskenänsä kilon lihaa :confused: tää päivä sit mennykkin itellä lähinnä jogurtin, leivän ja puuron voimalla. Kaverin luona kyläillessä vedin pari croissanttia...:eek:
 
Millasia rasvoja muuten käytätte? Noin niinku leivän päällä jne. Meillä käytetään oivariinia (60%) enkä tod. haluis vaihtaa mihinkään kasvismargariiniin...ruoanlaitossa käytän rypsi- ja oliiviöljyä. Voita tulee käytettyä sit leivonnassa enemmän, tietty esim. perunamuussiin laitan voita ja joskus paistamiseen tulee käytettyä (jos nyt vaikka paistasin muikkuja niin nehän huutaa voita pannulle :P ) Juusto on aina ns. normaalia, ei mitään kevyttä mut sit taas juon rasvatonta maitoa. Kalaa ei kyllä oo tullu ikinä syötyä sitä suositeltua 2x/vko et siitä saatavat hyvät rasvahapot voi unohtaa...mietinkin et pitäskö tässä sit jotain omega-3 valmistetta popsia?
 
Omega- tai kalaöljykapseleita ei nykyään suositella, niistä ei ole tutkimuksissa havaittu hyötyä ja jossain tutkimuksissa jopa haittoja verisuoniin. Parempi vaan kun syöt kasvisöljyt öljyinä ja kalaa sillon tällön suositusten mukaan. :)
 
Kauhia ku tekee mieli tomaattikeittoa, en oo ikinä suuremmin välittänyt mut tänään jo kaks kertaa piti laittaa :)
 
Pitäsköhän tässä välillä oikeesti ajatella mitä suuhunsa laittaa ;) eilen söin ravintolassa pizzaa jossa oli parmankinkkua ja mozzarellaa...noh se kinkku oli kyllä käynyt uunissa mut mozzarella oli lisätty lopuks siihen kuuman pizzan päälle sellasina revittyinä pikku palasina. En tiiä yhtään oliko se pastöroitua vai ei :p melkein rupes ärsyttää et tollasia mitä normaalisti mättäis hyvillä mielin suuhunsa niin nyt joutuu miettimään et saako vai ei...musta tuntuu et mä en tuu olee kovin tarkka näitten kanssa...kaikenlisäks huomasin et meillä on kaapissa valkosipulisuolakurkkuja joissa ei oo käytettyä sokeria mutta niissä on sakariinia (makeutusaine joka löytyy "kiellettyjen" listalta). Ei nyt ihan ekana tulis mieleen et suolakurkkuihin on tungettu jotain tollasta...inkiväärikin on sellanen jota anoppi on saattanu tarjota mulle teessä enkä mä voi vielä sille sanoa et en voi juua :rolleyes:

Voi sitä päivää kun pääsen ravintolaan syömään enkä voi valita ihanan mehevää mediumiks paistettua sisäfilepihviä....:sad015
 
Takaisin
Top