Varsinaisia kuvotuksia tai mielitekoja ei ole ollut. Lievää etovaa oloa oli iltaisin 8-12 viikoilla.
Salmiakkia syön, suklaata jonkin verran mutta tuntuu, ettei hirveästi tee sitä mieli. Ruokaa syödessä tulen aiempaa herkemmin täyteen ja sitten tulee stoppi. Ei vaan pysty. Jos ruokailuväli on liian monta tuntia, niin nälkä häviää ja tulee taas vähän huono olo. Samaan tapaan kuin lapsena.
Ehkä mieli ei tee hirveästi nautaa, ja kahvin määrä on laskenut ihan dramaattisesti - kofeiinia pystyn kuitenkin juomaan muissa muodoissa, eli vaan se kahvi ei maistu. Rasvassa paistettu ruoka ei maistu sekään, mutta salaatti + öljy tuntuu aivan houkuttelevalta.
Odottelen täällä, milloin rytmi palaa taas entiselleen. Ei tämä haittaisi, mutten usko että kestää.