Reilun viikon reissu miehen suvun Ahvenanmaan mökille takana. Kaikki meni loistavasti. Kevennettiin menomatkaa ottamalla hotelliyö Turussa. Muuten kuljettiin niinkuin ollaan menty ennenkin, vaikka matka on pitkä. Tyttö nukkui kaikki auto-, vene- ja junamatkat, pidemmillä laivamatkoilla tillotti enimmäkseen rauhallisena sylissä. Ainoa kunnon raivari tuli tänään paluumatkalla, kun likka heräsi autossa nälkäänsä 25 km ennen kotia.
Vesivessaa ei ollut, oltiin pienessä saaressa pienessä mökissä. Peppupyyhkeet oli käytössä, pyllynpesu kerran päivässä kaasuhellalla lämmitetyllä sadevedellä, joka toinen päivä kunnon kylpy saunan padan vedellä. Kotona käytetään kestovaippoja mutta nyt oli koko ajan kertikset käytössä.
Yllättäen tämä oli aika rentouttavaa. Appivanhemmat oli paikalla ison osan ajasta ja huolehti ruoasta samalla kun me keskityttiin lepoon ja vauvaan. Huono sääkään ei ottanut päähän kun en mä saisi kuitenkaan vielä uida – eikä lapsi osaa vielä pitkästyä sisällä. Ja vauva kasvoi valtavasti yhdeksän päivän aikana! Nyt se hymyilee, seurustelee, käyttää käsiään ja osaa kakata ämpäriin pari kertaa päivässä.
Loppua kohti mun oma pää alkoi kypsyä siihen, että oli niin paljon ihmisiä ja tohotusta pienessä tilassa. Puuhattiin niin paljon kaikkea että viime päivinä lapsen unirytmi joutui koetukselle, kun piti niin usein sovittaa päiväunet ja iltasyöttömaratonit aikuisten ohjelmaan – lopputuloksena vauva, joka nukahtaa yöunille vasta puolenyön jälkeen. Olisi ehkä voinut olla pari päivää lyhyempi reissu. Nyt on siis ihanaa olla kotona, mutta kyllä mä vähän kaipaan sitä päivittäistä valmiiseen pöytään astumista ja tuoretta kalaa...
Tuntuu että olen nyt paljon luottavaisempi sen suhteen, että vauvan kanssa todella uskaltaa tehdä kaikenlaista. Tää tyyppi ei pienestä järkyty!