Annika, mitkäs viikot sinulla onkaan nyt menossa? Mietin vain, kun samanlaisia tuntemuksia on sielläkin. Sinänsä jännää, että muistan esikoisen aikaan alkuaikojen tuntemusten olleen sellaisia, kuin kuplat olisivat poksahdelleet, ja nyt tämän pienen liikkeet tuntuu tosiaan möngerrykseltä.
Omaa napaa: anopin piti siis tulla viikonloppuna tänne siivoamaan, itse sitä ehdotti, kun mulla on ollu pahoinvointia jne. No, sitten mies ehdotti, että mähän voisin samalla lauantaina mennä tytön kanssa mun kaverin ja sen perheen luokse yöksi, kun asuvat samalla suunnalla, ja sitten sunnuntaina, kun hän vie anopin takas, niin hakis meidät sieltä kyläpaikasta. No. Nyt anoppi sitten soitti tänään, että ei hän nyt oliskaan tulossa, ehkä joku toinen viikonloppu, kun hänen nuorin poikansa on tullut yllättäen käymään siellä. Näkee muka niin harvoin. No, tämä mun miehen veli on tyttöystävänsä kanssa muuttamassa siihen läheiseen kaupunkiin
ensi viikolla, että olis nyt luullu, että malttas sinne asti odottaa... ja ehtiihän ne tässä pari päivää kuitenkin näkemään. Ton anopin kanssa on kaikki kyläilyt ja tytön kattomiset aina just tollasta soutamista ja huopaamista. ÄRSYTTÄÄ!!!
Ja ennen kaikkea miestä ärsyttää, kun lupautu jo kuskaamaan mua ja tyttöä sinne kyläpaikkaan eikä anoppi sitten ookkaan lähössä matkaan.
Ehkä toi ottaa päähän siksikin, että mulle on aina opetettu, että pitää tehdä niinkun on luvannu. Ja omatkin vanhemmat tekee niin, tai sitten niillä on joku erittäin hyvä syy, jos peruvat suunnitelmansa tms. Omalle tytöllekin oon yrittäny opettaa samaa.
Eipä tässä tän kummempia, mut hyvää teki päästää ulos vähän höyryjä.