Heippa vaan taas kaikille!
Tämä listan hännänhuippu (la 30.11.) sai vihdoin viimein inspiraation kirjoitella, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Täällä mennään tällä hetkellä viikkoja 11+5 eli ihan piakkoin menee tuo maaginen 12 viikkoa rikki.
Edellisen kirjoituskerran jälkeen paljon on ehtinytki tapahtua. Ensiksi alkoi kamala pahoinvointi, jota kesti aivan viime viikkoon saakka, vielä viime viikon keskiviikkona piti vessaan juosta parikin kertaa kun niin mahassa kiersi. Melkein petipotilaana olin muutaman viikon, onneksi olen pelkkä kotirouva, joten töistä ei tarvinnut huolehtia:) Mutta kodin hoitaminen jäikin sitten melko vähälle, koirankarvakasat nurkissa lisääntyivät huikeaa vauhtia. Mutta niin vain se paha olo loppui kuin seinään viime perjantaina. Nyt on aivan uskomaton fiilis, melkein olin unohtanut miltä tuntuu olla voimatta pahoin.
Tietysti tuon pahoinvoinnin takia en sitten voinut kunnolla syödäkään, kun ainut mikä ei tehnyt pahaa oli limesorbetti ja suolakeksit. Pahaa teki jo ruoan hajukin, ja rakas harrastukseni ruoanlaitto jäi kyllä todella minimiin noiden viikkojen aikana. Täällä päin maailmaa kun noita katukeittiöitäkin on ihan joka kadunkulmassa, myydään tacoja, hot dogeja, paikallisia erikoisuuksia, ja ties mitä vähän epäilyttävänkin näköistä välillä, niin kadulla kävelykin koiran kanssa oli välillä suoranainen haaste. Siis silloin kun ylipäänsä pystyi koiran kanssa ulos menemään.
Kovasti huoletti sekin, että kuinka se vaavi siellä masussa nyt pärjää, kun äiti ei anna lapselle ruokaa, mutta viime maanantain ultrassa kaikki oli hyvin, ja kaveri siellä liikutteli käsiä ja päätä:) Verikokeissakin tulokset oli normaalit, joten ei kaveri mistään ruoan puutteesta ole kärsinyt. Ehkä se oli hyvä että äidillä oli muutama ylimääräinen kilo vararavintona, jotka viime viikkojen aikana katosi kyllä aika vauhtia. Paino oli tippunut edellisestä lääkärikäynnistä peräti 4 kg. Äitiysvaatteita ei tämä mamma siis vielä tarvitse, kun vanhat vaatteet sujahtaa päälle nyt vielä sutjakammin kuin aikaisemmin. Masukaan ei näy vielä päällepäin. Edelleen ei tee mieli syödä ihan mitä tahansa, eikä todellakaan muuta kun aivan hiiren annoksia, mutta pääasia että ruoka sentään on alkanut taas maistua.
Kovasti miehen kanssa arvuutellaan, että kumpikohan sieltä olisi tulossa, tyttö vai poika. Molemmat on kyllä tervetulleita. Sisko saa vauvan kesäkuussa, ja heille olisi tyttö tulossa. Miehen suku taas täällä povaa meille poikaa. Tiedä häntä, moni on sanonut, että heillä on jonkinlainen "tunne" siitä kumpi sieltä tulee, mutta itsellä ei ole kyllä mitään tunnetta:) Lähinnä uteliaisuutta vain.
Seuraava lääkärikäynti meillä on 5.6. ja sen jälkeen sitten seuraava 26.6. Se onkin viimeinen sitten täällä mantereella. Vauvan tulo nimittäin muutti meidän ajatuksia sen verran, että ollaan miehen kanssa päätetty muuttaa Suomeen. Asiaan vaikutti myöskin turvallisuus, mikä tässä maailmankolkassa ei ole samaa tasoa kuin Suomessa. Tietysti synnytykset ja muutkin on paljon mukavampi hoitaa ympäristössä, jossa äiti ymmärtää mitä ympärillä puhutaan. Ollaan kyllä tosi innoissamme muutosta. Nyt vain kovasti järjestellään asioita, että ehditään saada kaikki kuntoon täällä ennen muuttoa. Haikeaa on jättää tänne tietysti mieheni perhe, varsinkin kun he ovat niin innoissaan vauvasta. Mutta taas toisaalta oma perheeni on ollut Suomessa muutostamme enemmän kuin haltioissaan. Näillä näkymin muutamme Suomessa pohjoiseen, Ouluun, siellä kun asuu suurin osa suvustani ja vanhempani myös hyvin lähellä.
Lentoliput on ostettu kesäkuun 29. päivälle (olen silloin viikolla 19), ja tämä viimeinen lääkärikäynti on sitten tarkastus sitä varten, että kaikki on kunnossa, ja voin matkustaa. Vähän huolettaa tuo lentäminen, onhan se sentään melkeen vuorokauden matkustus, mutta tässä vaiheessa lentämisen kai pitäisi vielä olla suht turvallista. Ja lentosukat vaan jalkaan, ja paljon kun muistaa nestettä nauttia koneessa, niin sillä pitäis välttää ylimääräiset turvotuksetkin. Toivottavasti kaikki menee siis hyvin.
Suomeen tulossa odotan myös ihan oikeasti sitä, että pääsen suomalaiseen neuvolaan. Taidetaan ehtiä just sopivasti rakenneultraan Suomessa. Täällä kaikki on niin erilaista, mitään ei kerrota ellet sitä tajua itse kysyä. Ja kaikki maksaa, esimerkiksi pelkkä synnytys täällä maksaisi halvimmillaanki n. 1500 euroa, ja se on paikalliseen palkkatasoon nähden iso raha. Lisäksi täällä suositaan leikkausta synnytystapana (lääkäreille suurempi korvaus), ja normaali alatiesynnytys on vain "köyhien" tapa, ja sellaisen vapaaehtoisesti haluavaa katsotaan kyllä pitkään ja vähän kieroon.
Äitini on jo kotomaassa soitellut neuvolaan, ja kysellyt vieläkö siellä minut otetaan vastaan. Kyllä kuulemma otetaan, ajan voi varata kesäkuun puolella tarkemmin. Äitiyspakkauksenkin saan, kunhan täältä vain pyydän lääkäriltä mukaan paperin, jossa minun todistetaan käyneen lääkärissä ennen 16. raskausviikkoa. Sitähän Kela vaatii, jotta äitiyspakkauksen saa.
Täällä siis odotetaan kahta asiaa melkeen yhtä innokkaasti, Suomeen paluuta ja tuota pientä asukkia sitten joskus tulevaksi:)
Mukavaa viikonloppua kaikille!
