Kurjaa kun ei oikein varmaksi tiedä missä vaiheessa raskautta ollaan menossa... Kyllähän sekin pian selviää, mutta juuri nyt ahdistaa kun ei tiedä. Kierto kun oli tosiaan pillereiden lopettamisen jälkeen niin epäsäännöllinen, ettei voi oikein tietää. No ei se nyt viikkoa enempää voi kuitenkaan heittää, mutta tässä alussa jokainen viikko on niin PITKÄ!
Eilen oli helppo päivä. Ei pahoinvointia, hieman huimausta...kaikki muuten ok. Tänään onkin sitten ollut toisenlainen päivä. Heräsin aamulla kauheaan pissahätään ja NÄLKÄÄN. En syönyt vaan jatkoin unia kun väsytti NIIN paljon. Söin vasta puolilta päivin, kun viimein sain itseni sängystä ylös. Olo on ollut kamala koko hereillä olo ajan. Yritin ulkoilla, mutta en jaksanut lähteä lenkille. Pitäisi lähteä töihin n. 1,5 tunniksi, mutta ei sekään kiinnosta! Ja eilen oli vapaapäivä, joten virtaa pitäisi kyllä olla.
Joku mietti tuolla hiustenvärjäämistä. Itse luin, että ei suositella raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Syynä oli se, että alkio on niin pieni ja ei ole varmaksi tutkittu, kuinka herkästi erilaiset kemikaalit siihen silloin vaikuttaa. Eli siis varmuuden vuoksi kannattaisi jättää värjääminen myöhemmälle. No itse kyllä värjäsin hiukseni muutama viikko sitten...
Liikunnastakin puhutaan... Itse jätin viime perjantaina sählyvuoron väliin. Rinnat niin kipeät, ettei sellainen nopeatempoinen ryntäily nyt oikein houkuttele. Satun vielä olemaan isorintainen, joten tärähtelyt tuntuu meikäläisellä helpommin kun pienempi kuppisilla. Vähättelemättä yhtään pieni/normaalirintaisten särkyä! Pelaamme sählyä ihan kaveriporukalla ja toisinaan se menee aika "kovakouraiseksi", ei kukaan tahallaan satuta mutta vahinkoja sattuu kun innostutaan. Pelkään mennä siksi, että usein saa kyynärpäästä vatsaan tai kaatuillaan miten sattuun. Koska en tälle koko sakille ole vielä tilastani kertonut, eivät he osaa varoa. Onhan alkio tosi hyvässä suojassa kohtussa ja pieni kun on niin ne mahdolliset iskutkaan tuskin siihen suoraan kohdistuisi, mutta ei vaan uskalla...
Meidän oli tarkoitus kertoa molempien vanhemmille ja sisaruksille pääsiäisenä. Isäni joutuu 20. päivä lonkkaleikkaukseen ja molemmat vanhempani ressaa sitä nyt ihan hirvittävästi. Ajattelin, että ehkä en sitten kuitenkaan vielä kerro. Mieheni oli samaa mieltä. Vanhempani, varsinkin äiti, tekee asioista aina niin suuria ja uskoo mielessään että kukaan ei pärjää ilman häntä. Äiti on siis oikein perinteinen ylihuolehtiva ja ylisuojeleva äiskä. Isä enemmänkin pohtii yksin mielessään, että pärjääkö ne lapsen nyt varmasti...
No. Jos kerran odotetaan 20. päivään niin sama odottaa sitten ensimmäiseen ultraan asti. En tosin tiedä vielä milloin se on, kun tämä pääsisäinen sotkee lääkäriaikoja ainakin täällä pikkupaikkakunnalla. Toisaalta olisi kiva soittaa isälle juuri ennen leikkausta ja kertoa asiasta. Hän ilahtuisi varmasti paljon ja ehkä hänen oma pelkonsa edessä olevaa leikkausta kohtaan unohtuisi. Ja niin lyhyessä ajassa isä ei ehtisi murehtia sitä, kuinka minä nyt pärjään.
Tällaisia mietteitä. Tulipa pitkästi tekstiä. Nyt olisi taas aika lähteä suihkuun ja hypätä pyörän selkään, että saa haettua mieheltä auton ja sitten matkata töihin niiksi hurjan pitkäksi 1,5 tunniksi.
