alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Kiitos maaris, kun käytit aikaa ja vaivaa viestini lukemiseen ja vastaamiseen. Olen jo kyllä ehtinyt kysyä itseltäni yllämainittuja kysymyksiä, joihinkin olen vastannut..
Marraskuun mietteitä
- Ketjun aloittaja ellami
- Aloituspäivämäärä
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Päätimme yhdessä, että yrittäisimme unohtaa omat sotkumme lapsemme vuoksi. Tiedostan kuitenkin että se on ongelmien lykkäystä eikä lapsen tulo koskaan pelastanut epätyydyttäviä suhteita. Uhrautuminen lapsen eteen sekä omien tunteiden heittäminen narikkaan on yksi isoista virheistä mitä vanhemmat yleensä tekevät.
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Luulisin että kaikki on omissa päissämme. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja tilanteita, se on vaan ihmisen luonto niin taipuvainen antamaan kaikelle määritelmiä. Kaikilla on oikeus kuvitella "se oikea" elämä itselleen ja myös päättää sallia sellaisen. Kaikki lähtee aina itsestä. Tekemällä itsemme onnellisiksi, teemme myös lapsistamme onnellisempia.
Mulla oli keskimmäisen kanssa sama pohdinta edessä. Tosin lähtökohdat oli täysin eri. Mietin paljon plussan tehtyäni haluanko ottaa ”vierasta”miestä taloon pyörimään lapsen takia. (Esikoisen siis olen odottanut yksin ja keskimmäinen tuli parisuhteen alussa ehkäisyn petettyä. ) eka vuosi oli todella raskas. Uusi tilanne edessä uuden vauvan myötä. Muutto toiselle paikkakunnalle raskausaikana jo.
Mutta nyt kun ollaan päästy läpi 6raskaan vuoden niin viiminen vuosi on ollut oikeasti oikea parisuhde. Ensimmäiset 3v oli toiseen tutustumista. (Kuopus synty siinä aikana.) 2v meni yhteisten arjen rytmin löytymisessä. Nyt vasta vuosi on ollut hyvä olla. Oon ollu monesti pakkaamassa laukkuja ja valmis eroon mutta joku liima piti vaan nekin ajat yhdessä.
Meillä toki mun masennus tausta ja kakssuuntasen löytyminen teki asiasta vielä haasteellisemman.
Itse laitan lapset aina edelle oman hyvinvoinnin mutta helpoin tie se ei todellakaan ole.
Ja tosiaan esikoisen kun yksin odotin ja ekat 1,5v kasvatin niin voin sanoa et mun elämä oli paljon helpompaa ja tasapainoisempaa sillon yksin kun vieläkään miehen kanssa.. (Mulla yksinhuoltajuus)
Mutta nyt kun ollaan päästy läpi 6raskaan vuoden niin viiminen vuosi on ollut oikeasti oikea parisuhde. Ensimmäiset 3v oli toiseen tutustumista. (Kuopus synty siinä aikana.) 2v meni yhteisten arjen rytmin löytymisessä. Nyt vasta vuosi on ollut hyvä olla. Oon ollu monesti pakkaamassa laukkuja ja valmis eroon mutta joku liima piti vaan nekin ajat yhdessä.
Meillä toki mun masennus tausta ja kakssuuntasen löytyminen teki asiasta vielä haasteellisemman.
Itse laitan lapset aina edelle oman hyvinvoinnin mutta helpoin tie se ei todellakaan ole.
Ja tosiaan esikoisen kun yksin odotin ja ekat 1,5v kasvatin niin voin sanoa et mun elämä oli paljon helpompaa ja tasapainoisempaa sillon yksin kun vieläkään miehen kanssa.. (Mulla yksinhuoltajuus)
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Tsemppiä sulle m-inski! Hienoa kuulla että löysit loppujen lopuksi parisuhteestasi sitä mitä hait.
Itsellä oli aikanaan myös vahva ajatus siitä että jokin "liima" saa pysymään yhdessä. Vasta hiljattain tajusin että epätyydyttäväänkin suhteeseen tottuu.
Itsellä myös masennustaustaa aika reilusti. Voi olla että puhun samaa asiaa kuin monet terapeutit, mutta omalla kohdallani masennus hellitti kun sisäistin ja hyväksyin sen. Nykyhetkessä pysyminen ja tilanteen hyväksyminen neutraalina tai osana omaa kehitystä tekevät kummallisia helpotuksia.
Itsellä oli aikanaan myös vahva ajatus siitä että jokin "liima" saa pysymään yhdessä. Vasta hiljattain tajusin että epätyydyttäväänkin suhteeseen tottuu.
Itsellä myös masennustaustaa aika reilusti. Voi olla että puhun samaa asiaa kuin monet terapeutit, mutta omalla kohdallani masennus hellitti kun sisäistin ja hyväksyin sen. Nykyhetkessä pysyminen ja tilanteen hyväksyminen neutraalina tai osana omaa kehitystä tekevät kummallisia helpotuksia.
Mulla oli pitkään diagnosoitu tuo kaksisuuntaisen oireet masennuksen piikkiin. Ite yritin päästä eroon lääkkeistä ja hoidoista tuloksetta ja kun oli niin aaltoilevaa. Nyt kun söin tasaavaa lääkettä enkä mielialalääkettä niin olo parani huomattavasti. Mulla kun oireet ei ollu kaikki tunneperäistä vaan esim rahan holtiton käyttö jota en ollu tajunnu ennen kun se tasaava vei sen pois. Nyt kun oon ilman lääkkeitä niin ireet palailee. Mut nyt tiedostan ne enkä anna itelleni mahdollisuutta esim ton rahan suhteen. (En pidä rahaa omal tilillä kun vähän että saan tarvittaessa maitoa tai jotai lapsil ruuaks)
Jos susta tuntuu et parempi sun olla itse yksin niin ei kannata ainoastaan lapsen takia yhdessä olla. Lapselle se on normaalia mihin se tottuu.
Mulla esikoinen (7v) on vasta nyt kyselly miksi ***isä ei häntä näe tai ole kiinnostunut. Hänellä kun biologinen isä ei kuvioissa omasta halustaan ole. Pojalle oon alusta asti sen ruoraan puhunut miksi ei asu täällä ja miksi nykyinen mies on täällä, niin hän sen on ymmärtänyt jo pienenä. Pitää tilannetta normaalina..Poika puhuu koulussakin tarkalle että hän on ***isällään sillo kun *** isä haluaa. (1krt/vuosi)
Oli perhe millainen vain yhdessä, erikseen tai yksin musta on tärkeää puhua lapselle totta alusta lähtien. (Ei sanota ettei toinen ehdi nyt tai muistanut jos todellisuus on ettei kiinnostanut.)
Jos susta tuntuu et parempi sun olla itse yksin niin ei kannata ainoastaan lapsen takia yhdessä olla. Lapselle se on normaalia mihin se tottuu.
Mulla esikoinen (7v) on vasta nyt kyselly miksi ***isä ei häntä näe tai ole kiinnostunut. Hänellä kun biologinen isä ei kuvioissa omasta halustaan ole. Pojalle oon alusta asti sen ruoraan puhunut miksi ei asu täällä ja miksi nykyinen mies on täällä, niin hän sen on ymmärtänyt jo pienenä. Pitää tilannetta normaalina..Poika puhuu koulussakin tarkalle että hän on ***isällään sillo kun *** isä haluaa. (1krt/vuosi)
Oli perhe millainen vain yhdessä, erikseen tai yksin musta on tärkeää puhua lapselle totta alusta lähtien. (Ei sanota ettei toinen ehdi nyt tai muistanut jos todellisuus on ettei kiinnostanut.)
Joo, toden puhuminen on kyllä tärkeää - lapsi tajuaa kuitenkin jotain rivienkin välistä, joko oikein tai väärin tai jotain muuta. Vanhempana vaan täytyisi osata puhua totta ilman omia värittyneitä tulkintoja ja voimakkaitakin tunnelatauksia - ja se voi olla huisin vaikeaa (näin sivusta seuranneena olen huomannut). Itsellä tällaiset vanhemmuuden haasteet ovat osin vasta edessä.
Miten lapsi oikein kokee sen, ettei kiinnosta? Onko mahdollista löytää tulkinta, joka ei perustu siihen ettei vanhempi ole kiinnostunut MINUSTA vaan on joku muu syy, miksei vaikka pidä yhteyttä..?
Poika ei kuule isästään koskaan. Jos soittaa heille niin väkinäistä puhuminen ja aina (ne harvat kerrat) kun on käymässä niillä niin isä on etäinen poika saa kaiken huomionsa äitipuoleltaan (pojan kummitäti ja kuvio muutenkin tosi sekava jota en lähde nyt avaamaan)
Meillä poika ihan itse sanonut että ei se isä halunnut jutella. Kyllä lapsi vaistoaa kun toinen ei välitä.
Tämä isä on mulle sanonut ettei koe poikaa omaksi lapsekseen kun on nähnytkin ekan kerran koko lapsen kun poika oli 10kk (omasta tahdostaan sekin kun ei halunnut nähdä ennen kun isyystesti on varmistunut. )
Onneksi Poika tosi harvoin edes kaipaa isänsä luo ettei tule niitä pettymyksiä. Aina pojan halutessa kyllä kysyn josko poika heitä pääsisi näkemään mutta ei lasta kenellekään voi pakottaakkaan.
Meillä poika ihan itse sanonut että ei se isä halunnut jutella. Kyllä lapsi vaistoaa kun toinen ei välitä.
Tämä isä on mulle sanonut ettei koe poikaa omaksi lapsekseen kun on nähnytkin ekan kerran koko lapsen kun poika oli 10kk (omasta tahdostaan sekin kun ei halunnut nähdä ennen kun isyystesti on varmistunut. )
Onneksi Poika tosi harvoin edes kaipaa isänsä luo ettei tule niitä pettymyksiä. Aina pojan halutessa kyllä kysyn josko poika heitä pääsisi näkemään mutta ei lasta kenellekään voi pakottaakkaan.
Tuo on niin omituista. Minä olen tuntenut omakseni melkein kaikki hoitolapsenikin. Kyllä pitää olla vikaa päässä, jos ei omaa lasta tunne omakseen.
Psykologin kanssa muutama vuosi sitten keskustelin isättömyydestä, ja hän sanoi, että lapselle isättömyys isän kuoleman takia on vähemmän traumaattisempaa kuin isättömyys siksi että isää ei kiinnosta, koska tämä jälkimmäinen on aina myös hylkäämiskokemus. Tsemppi m-inski pojallesi, liian isoja asioita on pieni joutunut tuossa käsittelemään.
Psykologin kanssa muutama vuosi sitten keskustelin isättömyydestä, ja hän sanoi, että lapselle isättömyys isän kuoleman takia on vähemmän traumaattisempaa kuin isättömyys siksi että isää ei kiinnosta, koska tämä jälkimmäinen on aina myös hylkäämiskokemus. Tsemppi m-inski pojallesi, liian isoja asioita on pieni joutunut tuossa käsittelemään.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
alina. Suhteesi kuulosti vähän tutulta. Itse jäin liian pitkäksi aikaa vain lasten takia huonoon suhteeseen. En edes tiedä miten kaksi lasta saimme kun minkäänlaista läheisyyttä ei juuri ollut. Ei mitään yhteistä. Miten edes päädyimme yhteen?! En tiedä. Lapset tuli pian lähekkäin. En halunnut erota, koska lapset. Kaksi vuotta nukuin lasten huoneessa ja itkin kaikki yöt. Opiskelin ja tein töitä. Uuvuin. Mies uhkasi vaikka millä jos lähden. Sitten tuli tilaisuus lähteä kuukaudeksi toiseen maahan opiskelun myötä. Lähdin. Sen reissun jälkeen pakkasin kamat ja lapset ja muutin pois. Apua saa, rahallista ja muuttoapua yms kaupungin sosiaalitoimelta. Päätös oli oikea. Kaikille.
En kannusta sinua eroon, mutta kuuntele itseäsi ja muista elää.
Älä tyydy pahaan oloon huonon suhteen takia.
Minä ajattelin eron jälkeen että olen lasten kanssa yksin loppu iän. Sitten tapasin nykyisen mieheni... aika nopeasti muutettiin yhteen ja saatiin eka yhteinen lapsi ja nyt toinen. Nämä lapset etenkin miehen toiveesta. Tässä tapauksessa voin sanoa että kyllä se vaihtamalla parani vaikka en niin tehnytkään ihan lennosta vaan harkiten vaikka asiat sitten etenikin aika pian.
Mitään ruusuilla tanssimista elämämme ei ole. Mutta nyt kun on suhde jossa on mm. läheisyys, puheyhteys (nämä mun piti opetella uudestaan), huumori, välittäminen, tehdään asioita yhdessä (lenkillä käyminen) jne niin ollaan jo hyvällä mallilla.
Kompurointia alku oli, mutta kun meillä puhutaan. Sanotaan suoraan. Ei lakaista maton alle. Pyydetään anteeksi. Kasvetaan yhdessä.
Masennus on tuttu juttu myös täällä. Ajoittain.
Mutta niin, lapsi tai raha ei minua saisi enää huonoon suhteeseen jäämään.
Joku psykologi sanoi jossain joskus että "vanhempien parisuhde on lasten koti"
En kannusta sinua eroon, mutta kuuntele itseäsi ja muista elää.
Älä tyydy pahaan oloon huonon suhteen takia.
Minä ajattelin eron jälkeen että olen lasten kanssa yksin loppu iän. Sitten tapasin nykyisen mieheni... aika nopeasti muutettiin yhteen ja saatiin eka yhteinen lapsi ja nyt toinen. Nämä lapset etenkin miehen toiveesta. Tässä tapauksessa voin sanoa että kyllä se vaihtamalla parani vaikka en niin tehnytkään ihan lennosta vaan harkiten vaikka asiat sitten etenikin aika pian.
Mitään ruusuilla tanssimista elämämme ei ole. Mutta nyt kun on suhde jossa on mm. läheisyys, puheyhteys (nämä mun piti opetella uudestaan), huumori, välittäminen, tehdään asioita yhdessä (lenkillä käyminen) jne niin ollaan jo hyvällä mallilla.
Kompurointia alku oli, mutta kun meillä puhutaan. Sanotaan suoraan. Ei lakaista maton alle. Pyydetään anteeksi. Kasvetaan yhdessä.
Masennus on tuttu juttu myös täällä. Ajoittain.
Mutta niin, lapsi tai raha ei minua saisi enää huonoon suhteeseen jäämään.
Joku psykologi sanoi jossain joskus että "vanhempien parisuhde on lasten koti"
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Mutta nyt kun on suhde jossa on mm. läheisyys, puheyhteys (nämä mun piti opetella uudestaan), huumori, välittäminen, tehdään asioita yhdessä (lenkillä käyminen) jne niin ollaan jo hyvällä mallilla.
Kompurointia alku oli, mutta kun meillä puhutaan. Sanotaan suoraan. Ei lakaista maton alle. Pyydetään anteeksi. Kasvetaan yhdessä.
Juuri näitä kaivelen suhteesta. Ei tarvi olla prinssi hevosella, kunhan perusasiat luistavat. Ja kyllähän epätyydyttävään suhteeseen tottuu eikä aina uskalla olla itselleen rehellinen.. Ja niin, eipä mua enää mikään estä olla valitsematta vapaus ja ennen kaikkea hyvä elämä itselle.
Kompurointia alku oli, mutta kun meillä puhutaan. Sanotaan suoraan. Ei lakaista maton alle. Pyydetään anteeksi. Kasvetaan yhdessä.
Juuri näitä kaivelen suhteesta. Ei tarvi olla prinssi hevosella, kunhan perusasiat luistavat. Ja kyllähän epätyydyttävään suhteeseen tottuu eikä aina uskalla olla itselleen rehellinen.. Ja niin, eipä mua enää mikään estä olla valitsematta vapaus ja ennen kaikkea hyvä elämä itselle.
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Nyt lainaaminen onnistu..
Niin koetko alina, että vaikka suhteessanne on paljon toivomisen varaa, niin on paljon hyvääkin, mistä et haluaisi luopua? Ja näet teissä kehittymiseen mahdollisuuksia?
Olen jonkun viisaan kuullut pohdiskelevan, että vaikka joskus todella vaihtamalla paranee, niin usein kuitenkaan ei. Ja miksi näin? Koska minussa ja hänessä, molemmissa on haavoja, jotka särkevät, aukeavat ja arpeutuvatkin, ihan riippumatta siitä, kenen kanssa siinä suhteessa on. Mahtavaa kummankin kannalta olisi, jos voitaisiin rakentaa tasapainoinen suhde, jossa molempien haavat saisivat parantua.
Olen jonkun viisaan kuullut pohdiskelevan, että vaikka joskus todella vaihtamalla paranee, niin usein kuitenkaan ei. Ja miksi näin? Koska minussa ja hänessä, molemmissa on haavoja, jotka särkevät, aukeavat ja arpeutuvatkin, ihan riippumatta siitä, kenen kanssa siinä suhteessa on. Mahtavaa kummankin kannalta olisi, jos voitaisiin rakentaa tasapainoinen suhde, jossa molempien haavat saisivat parantua.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Ja onko suhteen toinen osapuoli halukas tekemään töitä suhteen parantamiseksi?
Meillä ei ollut. Sanoi suoraan et lapset ainoa syy ja olis pitäny ne kulissit yllä hinnalla millä hyvänsä. Mutta ei puhumalla, ei opettelemalla läheisyyttä, ei miettimällä asioita mun kantilta. Mähän olin aina väärässä ja mm.mun päässä oli vikaa kun mun mielestä hän joi liikaa (laatikollinen kaljaa ei edes aina riittänyt viikonloppuna, voi luoja miten vihasin sitä muka salaa tissuttelua kotona! Ja mökillä sen vanhempien nähden). Arvomaailmatkin täysin eri.
Mun reissu intiaan vahvisti mun katsomuksia ja ajatuksia monista asioista. Ja ton reissun aikana ex ei ikinä edes puhunut mulle kun soitin lapsille joka päivä. Ei tullut kentälle vastaan. Itse herra kyllä reissas kavereiden kera hupimatkoja useamminkin kun minä pidin kodin pystyssä vauvan ja taaperon & esikon kera. Kävin töissä ja opiskelin
Ei tullu mieleenkään mun pärjääminen ikinä missään mitenkään. Mä en käsitä miten päädyin ja jämähdin saman katon alle sen kanssa. Jälkiviisaana voi aina miettiä vaikka mitä.... noh, oppia ikä kaikki ja nyt todella arvostaa tiettyjä asioita nykyisessä puolisossa.
Meillä ei ollut. Sanoi suoraan et lapset ainoa syy ja olis pitäny ne kulissit yllä hinnalla millä hyvänsä. Mutta ei puhumalla, ei opettelemalla läheisyyttä, ei miettimällä asioita mun kantilta. Mähän olin aina väärässä ja mm.mun päässä oli vikaa kun mun mielestä hän joi liikaa (laatikollinen kaljaa ei edes aina riittänyt viikonloppuna, voi luoja miten vihasin sitä muka salaa tissuttelua kotona! Ja mökillä sen vanhempien nähden). Arvomaailmatkin täysin eri.
Mun reissu intiaan vahvisti mun katsomuksia ja ajatuksia monista asioista. Ja ton reissun aikana ex ei ikinä edes puhunut mulle kun soitin lapsille joka päivä. Ei tullut kentälle vastaan. Itse herra kyllä reissas kavereiden kera hupimatkoja useamminkin kun minä pidin kodin pystyssä vauvan ja taaperon & esikon kera. Kävin töissä ja opiskelin
Ei tullu mieleenkään mun pärjääminen ikinä missään mitenkään. Mä en käsitä miten päädyin ja jämähdin saman katon alle sen kanssa. Jälkiviisaana voi aina miettiä vaikka mitä.... noh, oppia ikä kaikki ja nyt todella arvostaa tiettyjä asioita nykyisessä puolisossa.
Muokattu viimeksi:
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Maaris, tottakai kaikki eivät ole täydellisiä. Mutta itsestä tuntuu välillä että toinen vaan tekee lisää haavoja vanhojen päälle.. vaikka kuinka ollaan asioita pilkonneet, silti ei ymmärrä asioita. Ollaan aivan eri tasoilla.
alina.teider
Oman äänensä löytänyt
Ellami, meillä aika samantapasia ongelmia. Välinpitämättömyys ja haluttomuus edes yrittää ymmärtää asiat.
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
alina, mitkä asiat teillä on hyvin? Mikä suhteessa on hyvää? Mikä teidät pitää yhdessä? Voitko sinä hyvin?
Välinpitämättömyys ja se ettei edes halua ymmärtää toista, on ihan raastavaa. Mulla tulee mieleen vahvasti se tuska ja ahdistus jossa elin itse pari vuotta kun en tiennyt mitä tehdä. Toinen osapuoli ei ottanut kantaa mihinkään keskustelu yritykseen. Yksin on vaikea pitää suhde kasassa. Vauva arki ja pikkulapsi aika harvoin suhdetta parantaa. Voi käydä päinvastoin, koska väsymys. Uudet haasteet. Äidin ja isän pitää olla tiimi. Yhdessä. Eihän se muuten toimi. Ainakaan mun kokemuksella. Olikos se samuli putro kuka laulaa "älkää unohtako toisianne" ....
Välinpitämättömyys ja se ettei edes halua ymmärtää toista, on ihan raastavaa. Mulla tulee mieleen vahvasti se tuska ja ahdistus jossa elin itse pari vuotta kun en tiennyt mitä tehdä. Toinen osapuoli ei ottanut kantaa mihinkään keskustelu yritykseen. Yksin on vaikea pitää suhde kasassa. Vauva arki ja pikkulapsi aika harvoin suhdetta parantaa. Voi käydä päinvastoin, koska väsymys. Uudet haasteet. Äidin ja isän pitää olla tiimi. Yhdessä. Eihän se muuten toimi. Ainakaan mun kokemuksella. Olikos se samuli putro kuka laulaa "älkää unohtako toisianne" ....
Minäkin tuota mietin, että jos toinen on välinpitämätön eikä edes halua yrittää ymmärtää, niin onko hän jo irtisanoutunut koko parisuhteesta? Sitten kun sinulla on lapsi, joka vie huomiosi ja energiasi täysin, hyväksyykö miehesi sen, että hänen tehtävänsä on niellä omat harminsa, ja auttaa ja tukea sinua?
Tänään taas kokeilin doppleria kun tuntui, että kohtu olisi jotenkin parin päivän aikana pullahtanut. Alavatsa on siis ihan selvästi turvonnut. Ja oi, näin tasaviikkojen kunniaksi sain kuuluville vanhan tutun puksutuksen. Ihan kohosi tippa linssiin kun tuntui niin hyvältä :). Edellisen kerran elonmerkkejä saatu ultrassa 5+6 ja nyt viikkoja 9+0. Pitkiltä ovat tuntuneet nämä viikot, ja mukana on kulkenut alkuraskauden epävarmuus. Nyt kun sydänäänet kuuluvat, päätän rentoutua ja yrittää nauttia tästä raskaudesta :).