Marraskuun mietteet.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Susq87
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Täälläkin kyl fyysisest jaksaa ihan hyvin mut henkisest alkaa olee ihan poikki :( Kaikenmaailman jouluhössötykset ja viel ens kuus esikoisen synttäritkin pitäs järjestää.Viime lauantaina sain hiukkasen hengähtää kun mies lupasi katsoa esikoisen perään kun menin auttaa siskoani hänen muksun synttäreiden järkkäämisessä..eli leivottiin voileipäkakku yms.Ja mies tietty ihan vaatimalla oli vaatinut että tahtoo viettää neidin kaa kaksistaankin aikaa ku ei ennen oo sit tehnyt.No,iltapäiväl ku läksin ja iltasel tulin kotiin ni neiti oli saanut tehdä mitä tahtoo..oli myös repinyt hyllystä sen valokuva albumin jossa oli valokuvii ja silpunnut sitä ja kaikki tavarat muutenkin ympäri kämppää.Mies siihen sanoi et oli paljo tyytyväisempi muksu hänenkaa ku sai tehä mitä halus.Ja ite oon kieltän ettei hyllyst tavaroit vedetä alas.Oli sit mukavaa ku sai neidin nukkuu ni alkaa siivoomaa.Ja mies oli sit pienes humalas kaiken lisäks..ei onneks missään pahas.Sen verran kuitenkin että luottamus miehen lastenhoitoon jäi.en enää ikinä jätä muksuani hänenkaa kahdestaan kotiin.Ja tarkotus ennen toisen lapsen syntymää oli lähtee kattoo uusin Twilight kaverinkaa mut taitaapi sitten jäädä :( Tuntuu vaan pahalt kun en oo saanut apua lastenhoidossa että saisin hiukka hengähtää.Mut eipä se haittaa.Oon päättän että kun seuraava lapsi syntyy ni alan etsii uutta asuntoo ja kaikkee..ei tät tälläst jaksa et aikuist ihmistäkin täs joutuu vahtii.
 
Jaksamisia fjansku ja kaikki muutkin täällä, joilla voimat lopussa. Täällä myös yksi väsynyt lisää. Vaikka mulla ei enää töitä olekkaan niin nyt on alkanut tuntua ylivoimaiselle kaikki tekeminen ja oleminen täällä kotona :( Koko ajan vaan tekisi mieli nukkua ja nukkua. Mieskin oli kovassa kuumeessa viikonloppuna eikä hänkään jaksanut tehdä oikein mitään, joten on kaikki asiat kotona levällään. Edelleenkään outo kipu ylävatsalla rintojen alla ei ole helpottanut enkä tiedä mistä se johtuu, kun se alkaa aina iltaisin. Eilenkin illalla pyörin ja tuskailin sen kivun kanssa enkä saanut oikein unta :/ Täytynee huomenna ottaa asiasta selvää neuvolaan soittamalla. Eilen illalla jo hieman toivoin, että pääsisipä jo eroon tästä vatsasta ja kaikista näistä kivuista :/ Täällä on myös alkanut hieman ärsyttämään tuo jouluhössötys, kun kaikilla on koko ajan kiire ja kaupat pullistelee kaiken maailman joulutavaraa, jouluruokaa ja suklaata. Joululaulut soi jo kauppojen radioissa. Ihmiset juoksee kaupassa edestakaisin ostamassa joululahjoja ja itsestä tuntuu, että jää ainoastaan vaan jalkoihin kun yrittää jotain ruokaa ostaa :D Ehkä mä oon vaan vähän kärsimätön tällä hetkellä, vaikka oon aina ollut jouluihminen :D
 
Ota kuuku87 närästys lääke ni loppuu kipu siihen... Itsellä ollu ihan samanlaista vaivaa ja yks rennie ni eipä ollu enää... Kannattaa kokeilla.
 
Voi fjansku tosi inhottava tilanne ja jaksamisia sen kanssa! Ja jaksamisia mös muille.

En sit vissiin oo ainut jolla henkisesti voimat loppu toki välillä tuntuu kyl et fyysisestikkin. Viime viikolla vaan vollasin(itkin)yks ilta kun tuntu et ei vaan jaksa kun esikoinen tekee kokoajan jotain pahaa ja sit yrität sen jälkiä keräillä tän tosi ison mahan kans:/  Pahimpia just on noi miehen iltavuoroviikot kun koko ilta ollaan yksin kun kaikki kaverit on päivät töissä ja harva jaksaa sit enää kyläillä ja toi viime viikkonen tuli varmaan siitäki et sit vielä tiesin et miehellä pikkujoulut et joutuisin olla yksin sen lauantainkin. Nyt jo parempi fiilis ja se lauantaikin järjesty niin et oltiin miehen siskon perheen luona yötä niin ei tarvinnu yksin kotona olla:)Ja miehellä nyt aamuviikko niin nää menee aina mukavasti kun herätään niin on se ollut jo melkein puol päivää töissä:)

Mut niin muuten alkaa jo kovasti odottaa et sais vaavin syliin. Ja nyt on alkanut tulla sellanen toive et alkais itellään ne supistukset ja sais lähtee sit synnyttämään. Tähän asti kun oon miettinyt uskallanko ees synnyttää vai haluanko section. Toki en haluais et päästetään yhtään yli lasketun ajan niin sit kyl toivon et jos ei siihen mennes synny itellään niin tehtäs se sectio. Mut saa nähdä varmaan oon viisaampi 3 viikon päästä kun on synnytystapa-arvio:)
 
Väsymystä täälläkin, jaksan kyllä töissä ihan hyvin ja tehdä kotityöt mutta auta armias kun saan pojan nukkumaan klo 20 ja menen sohvalle "katsomaan" televisiota. Unihan se tulee melkein heti.
Olen lähdössä viikonlopuksi Helsinkiin Voittaja-näyttelyihin töihin. Saas nähdä miten mä jaksan.
Mulla on onneksi enää tämä viikko töitä, maanantai 5.12. on lomapäivä ja 7.12. käyn töissä tuomassa työkavereille herkkuja.

Mies on onneksi ryhdistäytynyt (mun pienen skitsokohtauksen jälkeen....). Hän hoitaa (pyytämättä) kotitöitä. Ja hoitaa pikkumiehen mahdolliset yöheräämiset.

Alkaa pikkuhiljaa olemaan käsillä ajat kun tammivaaveja syntyy maailmaan. Voisi varmaan sen syntyneet ketjun tosiaan laittaa :).
 
Moi!

Vielä pitää ennen kuun vaihtumista kirjotella tänne jotain. :)

Onko muutes kukaan liittyny tonne Muksunmaahan? Mä lähetin miehellenikin sinne yhteystiedot ja ois tosi kiva tehdä junnulle valmiiks omat sivut et aikanaan voi katella ne läpi.

Vaikka ultrauksen mukaan ois tyttö tulossa, niin eihän sitä oikeasti voi tietää onko se tyttö vai poika?! Eihän ne ole koskaan 100 % varmoja? Meille on ihan sama kumpi on, kunhan olis vaan mahd terve. :)

Olen tässä viimeisimmän kuukauden aikana alkanut vaan epäilemään, että entäs jos onkin sitten poika? Kun eilenkin, kun äitini ja tätini käväsivät kylässä, molemmat katsovat mun vatsaa ja totesivat, että kun odottivat poikiaan, niin heidän mahansa olivat saman muotoiset kuin minulla. Aikas jännä! Kun itse olen kuvitellut, että mulla on enempi tyttövatsa ja aiemmin siitä on mulle niin sanottukin, mut nyt kasvaessaan maha näyttää kun se ois "poikavatsa" - eli pystyssä edessä ja takaa raskautta ei edes näe, kun tyttövatsa näkyy myös takaapäin helpommin. Hmm.. Toisaalta yks mun kaveri kerto just kesällä, että hänestä odotettiin "poikavatsan" takia juuri poikaa, mutta tyttö tulikin :) Hehheh... no onpahan jotain, mitä jännittää sitten et kumpi tulee - ihan hauskaa. Ja kun tuli noita hankintoja tehtyä, niin pojalle varusteet sain lähes kaiken ilmasiks, kun lähipiirissä porukoilla on poikkeuksetta poikia, vaan tytön varusteita piti sit hankkimalla hankkia.

Kun muuttokuviot alkaa olla jo historiaa, niin tuntuu, että nyt jaksaa taas ihan erilailla ja on virtaa tehdä päivisin asioita nukkumatta enää päiväunia. Nyt jo rv 32 menossa ja vielä ois paljon hommaa mitä tässä uudessa kodissa laittaa. Mut kaikki aikanaan ja ihan on tehnyt jaksamisen mukaan juttuja.

Muuten onko kukaan kokenut äitiysaikanaan sitä äitiysmasennusta? Mulla ei ole siitä varmaan pelkoa *koputtaa puuta*, kun mut tuntee, niin varmaan helpommin tulen uuvuttamaan itseni tekemällä liikaa asioita, kun että en jaksais tehdä mitään mihinkään suuntaan. Olikin just puhetta ammattilaisten kanssa asiasta ja hyviä vinkkejä ne anto siihen alkuaikaan lapsen kanssa: esim. Nuku kun lapsesi nukkuu, jos vaan pystyt/osaat, tai toinen hyvä: Hoida tärkein, eli lapsesi asiat täysin ja kunnolla, itsellesi riittää se juuri ja juuri tarpeellinen, muut perheessä hoitakoon itsensä/muita kuvioita. Eli priorisoi tärkeimmät asiat ensin, koska ajan kanssa sitten alkaa oppimaan sen arvojärjestyksen siinä ja samalla oppii myöskin "hölläämään" joissakin asioissa, esim. jos on ollut "siivousfriikki" niin ymmärtää, että tuollaset asiat ei ole olennaisia lapsen tultua - ainakaan niin olennaisia, että ne menee lapsen edelle jne.

Mielipiteitä tästä aiheesta on varmasti niin paljon kun on ihmisiäkin erilaisia, mutta ois tosi kiva saada kommentteja toisen/useampien lapsien äideiltä ja neuvoja siitä, mitä vauva-aikana kannattaa noteerata erityisesti ja mitä ei. Näin esikoista odottavana sitä on kaiken uuden edessä ja pelottaa. Laittakaa viestiä vaikka sit joulukuun palstalle? :)

Liitoskivuista: Mulla ei ole muutes noita ihan kauheasti vielä ollut. Aattelin, että pitäsköhän vielä venyttää spagaatit, jos kykenee jotenkin, kun olen ne aikanaan pitkittäin saanut - vois auttaa synnytyksessä paikkoja aukeamaan.

Muutes noista jouluhässäköistä + siitä et olin tässä välistä tosi väsyny ja uupunu:
Se meni onneks ohi! Ja toisaalta ymmärrettävää et sekin on kausittaista: vauva tarvitsee kasvaessaan myös sitä että äiti lepää urakalla, toisaalta myös tämä syksy: kun on valoa vähemmän, niin nukuttaa enemmän. Mulla oli aikanaan nuorena kun olin täysin terve, niin aina sama juttu: syksyllä nukuin paljon enemmän pimeen takia ja keväällä taas piristyin valon ansiosta. Nyt kun olen taas ollut tän syksyn "täysin terveen" papereilla, niin on sama kuvio jatkunu. 6 vuotta ollu sitä lääkitystä, jonka ansiosta syksysin ja keväisin on tasasemmin ollu unirytmit ja öisin nukkunu ja päivisin valvonut, eikä valo siinä vaikuttanu mitenkään rytmiin, kuten nyt.

Mut siis nyt on taas ollut ihan eripirtsakka olo päivisin, et nyt taas alkaa jaksaa. Joku mulle sanokin, et synnytyksen alkaessa lähestyä, sitä keho jotenkin "piristyy", koska osa on jännitystä ja osa sit taas valmistautumista synnytykseen ym..

Jouluhässäköistä päätin, että en osta tänä vuonna kellekään/mihinkään lahjoja. Miehen kans just naurettiin, et kun täs muutettiin, niin nyt voidaan ilmaset joulukortit lähettää kaikille, kun piirretään jotain tonttulakkeja postin muuttokortteihin ja siinä sit kaikki info yhdessä: "muutettiin, ainiin hyvää joulua ja uutta vuotta etc." :D

fjansku: tosi ikävää, että miehesi käyttäytyy tuolla tavalla: ei noudata teidän vanhempien yhteisiä sääntöjä lapselle vaan "kohottaa omaa egoaan" antamalla lapselle kaikessa periksi ja näin ollen saa toki lapsen suosion, mutta pilaa myös lapsen yhteyden sinuun. Mun täytyykin kertoa sulle mun eronneista vanhemmista: Mun vanhemmat aikanaan kun mä olin lapsi, eivät koskaan kommunikoineet keskenään ja ne elikin kulissiavioliitossa yli 10 vuotta. Ongelma oli tämmönen: iskä anto meille lapsille kaiken - ois varmaan kuun repinyt taivaalta ja me lapset tietenkin hyväksikäytettiin tilanne aina kun mahdollista (saatiin luvat yökyliin ja kaupasta kaikki ostokset ym.). Äiti kertokin mulle näin vuosien jälkeen mitä se sitten todellisuudessa oli: Kun me lapset ei oltu kuulolla, isä oli kuulemma huutanu kun joku "narkkari" äidille, että rahaa lisää mistä tahansa, että hän saa sitten ostettua/hankittua sen kaiken, minkä on meille lapsille luvannut + tietenkin hänen omat hankintansa. Ja sekin vielä, että koskaan eivät puhuneet keskenään meidän lapsien asioista, vaan kumpikin veti ihan omaa linjaansa: äiti sanoi kaikkeen aina ei ja isä taas kyllä. Olihan se nopeasti opittu sitten menemään heti isältä kaikki luvat ym. kysymään.

Tuli nyt sitten omalle miehelle pidettyä kunnon jööpuhe tästä aiheesta: Me tullaan pitämään yhteinen "muuri" jo sillä, että kun lapsi kysyy lupaa jommaltakummalta, vastaus on oltava aina se, että lupa annetaan kunhan on vanhempien kesken neuvoteltu ensin. :) Onks tää nyt sit toimiva juttu vai ei? Toinen vaihtoehto on, että kaikki lapsen luvat menee yhden vanhemman kautta, jollon ei tule info-ongelmia (tietenkin se vanhempi, joka pääasiassa päättää talouden talousasiat ym, eli se "tiukempi" vanhempi).

On se uskomatonta meininkiä tämä odottaminen ja synnyttäminen se vasta sitä onkin. Näin ensiraskautta eläneenä en vieläkään käsitä mitä pian tapahtuu ja olen vieläkin onnistunut olemaan paljon ajattelematta synnytystä. Mut kylläpä tää aika oikeesti on juossu lähiaikoina kauheeta vauhtia eteenpäin. *jaiks* :)

Hyvää loppuaikaa raskauteen kaikille! + Paljon voimia, sekä lepoa ja valoa niille kaikille, jotka ei tän pimeyden keskellä jaksa niin paljoa uurastaa. Eikös se ole muutenkin tärkeetä levätä ennen synnytystä ihan urakalla? :) *hyvä syy lepoiluunkin*


 
Esikoist odottaes ei ultrast uskallettu antaa mitää veikkaust kun piilotteli niin paljon.Ja kun mahan perusteel ihmiset arvioi niin kaik sanovat että poika tulee kun niin poikamallinen maha.mut loppujen lopuks sielt syntyikin tyttö :) Mä en sit enää sen jälkee noihi mahaveikkauksiin oo enää uskon.Niin erilaisten raskaus oireiden perusteel ennen rakenne ultraa veikkailin poikaa,ni oli pakko mielenkiinnost kysästä ultraajalt että kumpi tulee,ni poikahan sieltä tulee :) Ja on kyl niin ihanaa kun on jaksavainen vieläkin..tulee päivittäin lenkkeiltyy esikoisen kanssa.Viime raskaudes ku otin aina vaan rennost ja vähän vaan liikuin ni loppu raskaus aika olikin tosi tuskanen :s
 
Mä ainakin olen selvinnyt yhdestä lapsesta ja kotitöistä aivan loistavasti. Alussa vauva nukkuu niin paljon että oikein toivoin että heräisi nyt että olisi tekemistä. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa sen vaativammaksi se käy, liikkeelle lähtöä odottaa kuin kuuta nousevaa ja kun lapsi lähtee liikkeelle toivoisi ettei liikkuisi ;).

Olen sen tyyppinen ihminen että inhoan epäjärjestystä ja siivottomuutta, niin kotona kuin itselläni ja lapsillani. Stressaannun jos kämppä on epäsiisti. Sen verran olen höllännyt että imuroin vai joka toinen päivä. Kotona ollessani laitan itseni "kuntoon" heti aamusta, tukka siististi, kevyt meikki ja yhteensopivat vaatteet. Kuin myös lapsille. Täytyy varmaan hieman höllätä kun toinen syntyy...

Kyllähän ihmisen rakenne määrittelee mahan muodon (sekä mahdollinen lihominen) eikä sikiön sukupuoli minkälainen maha on. Mulla tosin molemmat masut on ns. poikamasuja ja poikia on molemmat. Hauskaahan se on verrata masuja :).
Vähän sama asia kun neuvolamme eläkkeellä oleva terkkari arvaa aina sikiön sydämen sykkeestä kumpi on tulossa (todella monella on osunut oikeaan). Juttelin asiasta hänelle ja TK totesi että helppohan se on veikata kun on 50% mahdollisuus mennä oikein (tai väärin). Kyllä ne on ihan arvuaksia mitä hän heittää ;).
 
mulle sanoi rakenneultran tehnyt kätilö, että asennon perusteella veikkaa tyttöä, 4d-ultran tehnyt lekuri katsoi, että näkyy selkeästi tytön häpyluut ja sit on näitä mahaveikkauksia. mun kaveri katsoi mahaa ilman, että mitään tiesi ja sanoi, että tyttö ja sit muutama muu on veikannu poikaa mahan muodon perusteella. mullaki maha on enempi sellanen pallo, joka nousee ylöspäin. mun mieski olevinaan katsoi, että mulla menee mahassa "poikaviiva". tyttö ois edelleenki kiva jos nyt sellainen saataisiin, mut en oo uskaltanu vielä tuudittautua mihinkään varmaan, vaan äitilleki annoin ohjeeksi ostaa sukupuolineutraaleja vaatteita. me ostellaan sit niitä mekkoja, jos sieltä oikeasti tulee tyttö.

tosta "äiti-masennuksesta" sen verran, että mulla oli varmaan puoli vuotta ton pojan meillemuuton jälkeen jonkinlainen masennustila. tuntui, ettei pääse kotoa ikinä mihinkään ja koko ajan joku roikkuu kimpussa ja "äitiäitiäiti". mulle joku sanoiki, että mulla oli varmaan samanlainen masennus ku on synnytyksenjälkeinen masennus. selvisin siitä keskustelemalla tiiviisti miehen kanssa kaikista synkistäkin ajatuksista (esim. tunteet ns. "toisen" lasta kohtaan, kun semmoisia ei ollut tullutkaan ja hirveä paine oli kun kaikki odotti multa jotai). uskoisinkin, että selviän myös vauvansyntymästä ihan ookoo, mut koskaanhan ei pidä sanoa ei koskaan. tiedän nyt ainaki, että niistä synkistäkin asioista ja ajatuksista voi ja pitää voida puhua ääneen, sit ne ei oo niin pahoja, kuin mitä itse luulee niitä miettiessään.
 
della_79: vastaan nopeesti kun pitää mennä kohta - mustakin kannattaa puhua kaikki todella vaikeat ja hankalat asiat ja pahimmat mielikuvat ääneen ja mitä enemmän puhuu, sitä enemmän helpottaa. :)
 
Mä kanssa allekirjoitan ton että asioista puhuminen on ensiarvoisen tärkeää :)
Täällä siirrytty nyt jännityksen maksimaaliseen huippuun. Äippäpolilla käytiin tutkimassa onko istukka noussut ja ilouutisia saatiin; istukka noussu kun raketti eikä estettä alatiesynnytykselle ole. Samaan hengenvetoon mainitsi lääkäri, että nyt ei enää estellä jos napero päättää tulla jouluksi kotiin :) Kohdunsuulla oli tapahunut jo melkosesti muutosta ja kerrattiin vielä synnytyksen alkamisen merkit ja lääkäri painotti, että soittoa heti äippäpolille jos jotain, mikä poikkeaa normaalista tai ihmetyttää.

Ylihuomenna alkaa viimeinen kokonainen kuukausi ilman pikkutuhisijaa. EHKÄ, eihän sitä tiedä josko masusta päätetään tulla tänne jo aikasemmin  :)  Mein koira on ihan selkeesti perillä siitä että pian tapahtuu jotain outoa. Osaiskohan tuo pikku karvapötkö ennustaa et koska saadaan pikkusisko tai -veli, sit jos hän vielä osaisi sanoa sen ihmiskielellä niin oisin kertakaikkisen onnellinen.

Oon koko raskausajan kirjoittanut pikkuselle päiväkirjaa ja nyt kasattiin siihen perheen ja tulevien kummivanhempien veikkaukset syntymäpäivästä ja sukupuolesta. Melkosta hajontaa on noissa molemmissa :D Kiva nähdä osuuko kukaan oikeeseen, varsinkin tuon päivän suhteen.

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille!
Vauvauutisia odotellen <3
 
Vielä laitan hieman tähän aiheeseen juttua:

Kun mulla on ollut se rankempi juttu taustalla mun lapsuudesta ja olen siitä saanut tähän mennessä vihoviimein kerrottu kaikille "turvaverkossani". Niin tänään/eilen tuli tosi paljon edettyä asian käsittelyssä ja tuntuu oikeesti jo nyt huomattavasti helpommalta henkisesti.

Puhuminen vaikeista asioista on aluksi hankalaa, mutta kun vauhtiin pääsee niin alkaa sekin asianhaara selkiytymään. Silti nyt eka juttelukerta psykiatrisella osotti, että en päässy kovin helposti pintaa syvemmälle ja asia tuntu kaukaselta ja pelottavalta enkä osottanu taas tunteita mitenkään. Muutenkin mulle jäi tunne että ihan hirmunen myrsky mulla mielessä tosta aiheesta ja että en osaa vielä jäsentää mikä asia kuuluu ja minne. Mut me sovittiin nyt tiiviimmin tapaamisajat jollon saan purettua ongelmaa ja uskon että pääsen aina vaan syvemmältä ongelman puintiin mikä helpottaa omaa -> kaikkien oloa kummasti.

Lisäks meillä oli neuvolakokoontuminen tänään ja mieskin otti osaa sinne ja siis nyt on saatu valtavasti esikoista odottavina konkreettisia neuvoja siihen perhearkeen ja elämiseen ja ongelmien puintiin. Tuntuu lisäks tosi helpottavalta tiedolta, että mies lupas olla lomilla pitkän isyysloman. (eli 4-6 viikkoa kun eilen sen raamisopimuksen mukaan piteni jopa isyysloma osalla 6 viikkoon ja mun mies vissiin saa sen pitkän loman?). Uskon nyt että vaikka on tosi rankkoja juttuja taustalla, niin selvittämällä ja puhumalla ja tekemällä kaiken ennaltaehkäsevän työn niin eiköhän elämä suju normaalisti ja vieläpä ihan mukavasti?!
 
meillä meni noi kasvatusasiat sillai, et mun isä ei oikein ottanut mitään kasvatusjuttuja hoitaakseen, vaan väänsi niska limassa töitä ja äiti kasvatti meitä ihan ok, kun oltiin pieniä. jossai vaiheessa äiti rupesi ryyppäämään ja me oltiin vähän niinku omillaan siskon kans. äitiltä sai kaiken periksi, mutta kääntöpuolena oli se, että se takertui meihin ja me saatiin tehdä kunnollinen irtiotto, että on saatu asiat mallilleen ja etäisyyttä siihen. mun lapsuudenperheessä ei oikein osoitettu tunteita mitenkään ja jos osoitti, siitä ei seurannu mitään hyvää. eli munkin ongelma on se, etten mä oikein osaa osoittaa tunteita. vielä vaikeampaa se on toisen ihmisen lasta kohtaan, kun ei ole sellaisia tunteita, mitä ihmiset multa odottaa (eli nyt ku sen paran äiti on kuollut niin mun pitäis korvata tää äiti ja rakastaa lasta niinku omaa). mulla meni kuukausia ennenku uskalsin sanoo miehelle, etten mä rakasta hänen lasta. kyllähän mä nyt jo tähän mennessä oon alkanu välittämään pojasta, mutta ei sitä rakkaudeksi voi sanoa. mun mies onneksi ymmärsi eikä vaatinu multa mitään. eikä munkaan oo siis tarvinnu vaatia mitään itseltä, kun oon nyt ihan tyytyväinen siihen, että tarjoan kodin ja perushoidon ja pyrin olemaan luotettava ja turvallinen.

vähän tietty jännittää, miten tää oma lapsi, kaipa mulla herää tunteet häntä kohtaan, ja toivottavasti mä ymmärrän olla tasapuolinen tän toisen joka ei oo mun oma ja tän toisen joka on välillä.
 
della_79: Taitaa olla monessa perheessä ja suomalaisen kulttuurin ydin tuo että ei hirveästi näytetä tunteita perheessä. Mä en tiedä, miks olen itse sitten saanut jonkun "ulkomaalaisen luonteen", että osaan ja uskallan näyttää tosi vahvastikin tunteeni.. mut täytyy kyllä myöntää että oman perheeni (vanhemmat ja sisaret) en osaa vieläkään näyttää heille tunteita. Miehelleni ja nykyiselle tulevalle perheelleni kyllä osaan onneksi.

Toinenkin juttu della_79, jonka haluan sulle kertoa on se, että mulla on yks kaveri, joka eli lapsuutensa orpona (omat vanhemmat kuolleet kun hän oli pieni) kaukaisilla sukulaisillaan. Nykyään hän on aikuinen ja hänen lähin sukulaisensa on hänen isovanhempansa, joka häntä ei voinut kasvattaa. Tämä kaukainen sukulaisperhe, heillä oli jo omia biologisia lapsia ja tosi omituista kyllä, mutta he kohtelivat omia lapsiaan todella arvokkaasti ja tätä yhtä orpoa lasta pidettiin ihan "eri kastissa" kuin näitä heidän omia lapsiaan. Lapsuus olikin tälle mun kaverille ihan järkyttävän rankkaa aikaa ja hän ei muistele vanhaa kotiaan lämmöllä.

Mut tää nyt ei tietenkään liity sinun tapaukseesi. Ymmärrän, että se on varmana täysin eri asia, että kun on ikiomasta verestä ja lihasta tullut biologinen lapsi, kun taas että on jonkun toisen ihmisen luoma lapsi. Toki ymmärrän senkin, että ei voi tulla sellasta kiintymyssuhdetta kun mikä on omaan lapseen. (esim. mun isän uusi avovaimo onkin mulle suoraan sanonut: "hän ei tule koskaan korvaamaan mun omaa äitiä ja hän ei ole mulle millään muodolla "äitipuoli". Tietty meillä on se eri tilanne, että mun äiti on edelleen elossa, mut silti sunkin kannattaa lapselle varovasti toi fakta sanoa - kyllähän hänkin tietää ja ymmärtää sydämessään varmana että hänen kuollutta äitiään ei kukaan korvaa.) Ja sekin vielä, että esim. itse minäkin olen tähän saakka pelännyt pitää muiden vastasyntyneitä lapsia sylissä tai käsitellä kavereiden lapsia, koska ne eivät ole minun lapsia. Pelkäsin aina näiden toisten lapsien jotenkin "rikkoutuvan" käsittelystäni. Nyt kun on oma tulossa, niin kaitpa ne äidin vaistot herää?

della_79: Musta on tosi arvostettava juttu se, mitä kirjotit tuohon lopuksi: "... ja toivottavasti mä ymmärrän olla tasapuolinen tän toisen joka ei oo mun oma ja tän toisen joka on välillä." Uskon, että kun teet asioissa parhaasi, niin kumpikin lapsi saa arvoisensa luottamuksen sinua kohtaan.
 
della_79 ymmärrän kyl hyvin sun tunteet miehesi poikaa kohtaan. Ei sun tarvitsekkaan häntä rakastaa ja hienoa että olet sen myös miehellesi kertonut. Ei toisen lasta ole pakko alkaa rakastamaan vaikka hän asuisikin teillä. Ja tottakai sinulla tulee ihan erityinen suhde omaan pienokaiseen joka varmasti monella tapaa eroaa tästä miehesi poikaa koskevasta suhteesta. Pääasia tosiaan on että arvostat heitä kuitenkin samalla tavalla etkä "lelli" omaa biologista lastasi vaan asetat heille tulevaisuudessa samat rajat ja samat oikeudet. :)
Monesta ei varmasti olisi edes tuohon tilanteeseen, hypätä jonkun toisen lapsen "äidiksi" mutta miehesi saa olla todella kiitollinen että on löytänyt rinnalleen noin ihanan äiti-ihmisen joka pystyy myös tilanteesta huolimatta kohtelemaan poikaa kuin omaa lastaan.

fjanskulle jaksamisia! Ei tuollainen ole varmasti kivaa, jos toinen antaa lapsen tehdä mitä vaan kun toinen asettaa rajoja. Ja tuo että oli ollut pienoisessa humalassa ollessaan lapsenne kanssa, ei ole kyllä järkevän isän käytöstä.

Ihanaa, huomenna jo joulukuu. Senna89 tekikin jo uuden topicin joulukuulle. :) Sithän onkin jo meidän oma kuu sen jälkeen. :)
 
DiaLia: ja isyysvapaa. Käsittääkseni tuo isyysvapauden pidennys astuu voimaan vasta 2013, joten meihin se ei ehdi vaikuttaa.. Kannattaa tarkistaa, mutta näin ymmärsin asian.
 
Näyttää vahvasti siltä, mitä olen jo pidempään pelännyt: ei saada kaupungilta vuokra-asuntoa ennen lapsen syntymää, josko saadaan senkään jälkeen. Mä tuun hulluks jo nyt tässä yksiössä mutta ei näytä kaupunkia kovin paljoa kiinnostavan.

Pitäis varmaan olla luottotiedoton-työtön-kouluttamaton-sosiaalipummi jotta sais edes vähän apuja siitä suunnasta. 

Vapailla markkinoilla asunnot on niin järkkyhintaisia ettei niihin ole kellään varaa. 
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top