Voi Mystis, rutistus sinulle... Tiedätkö, tuo on niiiiiin tuttua, tosin meillä ei ollut riitoja eikä perheneuvolatarvetta, mutta etenkin ensimmäisen yhteisen lapsen syntymä (ja vielä keskosena kuten teilläkin) oli kuitenkin aika iso muutos elämässä ja sitä kumpikin haki paikkaansa. Valvominenkin on raskasta jo sinänsä saatikka sitten kaikki ne myllerrykset molempien mielessä - ja etenkin kun asioista ei osata tai haluta puhua (meillä on samaa puhumattomuutta ollut aika usein, ja sitten sitä alkaa olettaa asioita). Yksi helpotus on varmasti piakkoin edessä, kun vauva alkaa löytää rytmiä elämäänsä ja alkaa oikeasti nukkua enemmän yöllä ja valvoa päivällä..... Juuri nyt sinusta voi tuntua siltä, että sellaista aikaa tuskin tulee, mutta uskopa vain, ensimmäinen vain muutaman syötön katkaisema yö voi olla ihan nurkan takana - viimeistään kahden!
Meillähän tilanne oli sinänsä erilainen, että aikanaan, kun tapasin nykyisen mieheni (siis näiden neljän nuoremman isän), minä toin mukanani liittoon silloin nelivuotiaan esikoiseni, olin totaali yh, poika ei ole biologista isäänsä koskaan tavannut eikä tule tapaamaankaan. eli meille oli lapsiperhe-elämä alusta alkaen tuttua, mutta vauva on kuitenkin aikalailla eri juttu kuin isompi lapsi.
Siihen asti kun tuo yhteinen ensimmäisemme syntyi meillä oli välillä lapsivapaatakin, kun minun vanhempani ottivat poikaa luoksensa välillä viikoksi pariksikin kerrallaan, mutta vauvan synnyttyä nuo yhteiset ajat loppuivat... Kyllä siinä oli aikalailla totuttelemista vauvaelämään - etenkin kun ensimmäiseni kanssa sain toimia täysin omalla tavallani eikä ollut miestä sotkemassa väliimme. Ei siinä ensimmäisinä kuukausina todellakaan oltu parina onnemme kukkuloilla, ja välillä ajattelin miten paljon helpompaa olisi ottaa pojat kainaloon ja painua jonnekin, jossa saisi elää vapaasti. Ajan kuluessa kuitenkin elämä asettui uomilleen ja jotenkin siinä taas löysi sen kadonneenkin puolen itsestään ja muisti, miten ja miksi tuota ukkoa rakastaa ja arvostaa. Jonkin aikaa sitten ajatteli, että vauvarumbaan ei enää kyllä kuuna kullanvalkiana tahdo alkaa, mutta mitenkäs sitten kävikään........... toisen tai kolmannen yhteisen lapsen syntymä olikin jo paljon pienempi mullistus ja tästä meneillään olevasta tapauksesta odotan enää pientä maanjäristystä vaikkeihän tuota koskaan etukäteen voi tietää.