Maalisvauvat 2011

hamasu: mun kohdalle saa päivittää la 20.3 ja paikkakuntana Rauma :)
kunhan vaan kerkiät..Kiitos [:)]
 
Heissan! Olin alunperin tuolla huhtikuisissa, mutta ensimmäisen ultran perusteella laskettu aika siirtyikin paria viikkoa aiemmaksi eli 19.3. (alkuun piti olla 4.4.). Oon leijunut kokopäivän aamuisen ultran jälkeen ja tuntuu uskomattomalta nähdä kuvasta pienen maha-asukin kasvot ja ruudulta heiluteltiin meille kovasti käsiä [:D]. Kätilöopistolla aioin synnyttää jos vain mahdollista ja ensikosketuksen perusteella vaikutti ihan mukavalta paikalta.

Sen verran taustoja vielä, että ihan yllärivauva on tulossa. Ollaan miehen kanssa seurusteltu reilu 8 vuotta ja lapset oli kyllä haaveissa, mutta vasta parin vuoden päästä. Se, että saadaankin nyt maaliskuinen yllätys ei silti vähennä yhtään sitä kuinka paljon tätä lasta toivotaan ja odotetaan. Alkujärkytys vaihtui parissa minuutissa ihanaksi yllätykseksi [:)]. Hedelmöitys tapahtui kahta päivää ennen menkkojen alkamista ja haettiin vielä jälkiehkäisyäkin. Aikamoinen taistelija siis tuloillaan.
 
heippa Eiffe, ja tervetuloa joukkoon!!

Meillä oli ihan sama juttu, eli lapset oli suunnitelmissa vasta vuoden parin päästä, mutta näinhän se kävi! Iloinen yllätys ja rakentamiseen vähän vauhtia[:D]
Keskustelu käy vilkkaampana tällähetkellä tuolla syyskuun jupinoissa, eli sinnekkin kannattaa kurkkia.
 
tervetulo vaan eiffelle myös!

meil oli vähän puol yllätys yritettiin innokkaasti ensimmäiset 4 kk sitten luovutin hetkeks kun rupes vaan stressailee kaikki negat![&o] sen jälkeen heti yllätys yllätys kun olin lomalla niin nappas!! On se ihana toi ultra kun näkee pikkusen ja sit kun se liikkuu! nyt vaan odotan seuraavaa ultraa!![:)] näkee kumpi siellä hyppii! Ajattelin myös tuolla kättärillä synnyttää kun oon kuullu vaan kaikkee hyvää ja kun muutenkin asun kilsan päässä niin se on aika kätevä matkakin!![:D] aattelin sit toisen ultran jälkeen mennä 4 D ultraan tietääks kukaan et mitä se kustantaa??? taitaa kelan korvauksen jälkeenkin maksa helsingissä 200 e helposti!![8|]
 
onko muilla kokemuksia kovista vatsakivuista?itsellä alkoi viime yönä noin 10 min kestävä todella kova vatsakipu.oli siis koko mahassa(mutta ei niinkään alavatsalla) sellainen pistelevä/repivä tunne,etten edes pystynyt hetkeen liikahtamaan.sen jälkeen ei ole ollu mitään.vuotoa ei oo missään vaiheessa raskautta tullu.
suht hyvin luulen jo tunnistavani eri kivut,kohdunkasvu,vatsapurut,liitoskivut..mut tää oli jotain uutta!
 
Mul oli kans ihan sillai et oikein kippurassa olin!!![:@] loppupeleis selvis et oli ilmaa mahassa!![:D] Mut se oikeeesti sattu ihan pirusti ja luulin et nyt on jotain vialla!!! [8|] Toivottavasti on kaikki ihan hyvin!!
 
Hei vaan kaikkille! Yksi "mummo",37v, ilmoittautuu joukkoonne! Olen muutaman kerran käynyt lukemassa teidän kirjoituksia ja teillä näyttää olevan niin mukava tukiryhmä kasassa että haluan mielelläni liittyä seuraanne!
Itselläni LA 25.3.2011. Kävin aikaisessa ultrassa 6.8 jolloin viikkoja 7+0. Ihanasti siellä sykki sydän [:)] Toinen ultra Jorvissa 8.9 näyttikin että tulossa on kaksi! Huh, oli aikamoinen yllätys [8|] Luomu kaksoset, niinkuin kätilö asian ilmaisi! Kummallakaan ei ole suvussa kaksosia....Voi sanoa että iski pieni paniikki kun ensimmäiseksi tuli mieleen että apua, miten pärjää kahden pienen kanssa! Esikoisen kanssa (nyt jo 12v ja risat) oli 4 ensimmäistä kuukautta yhtä valvomista....muistui mieleen se aika...
Nyt ollaan todella innoissamme ja paljon on suunnittelemista[:)] Onko kellään kokemusta kaksosista?
 
Heipä hei! Täällä ilmoittautuu vielä yksi maalisvauvan odottaja. Meitä näyttää olevan hurjan paljon!
Ensimmäistä odotellaan ja LA on 19.3. Alkuraskauden pahimmasta epävarmuudesta ja pahoinvoinnista olen nyt ainakin hieman päässyt eroon, harmittaa vaan kun ainakin täällä Helsingissä nuo neuvola-ajat tuntuu olevan tosi minimissä. Sydänääniä pitäisi päästä kuuntelemaan että mieli pysyy positiivisena ja luottavaisena (mulla on paha tapa taipua pessimismiin ja ajatella aina pahinta...). Mulla eka neuvola oli viikoilla 6+5, ja seuraava neuvola-aika vasta rv 23! Tietty tossa on ultrat vielä välissä mutta silti aika pitkät tauot minusta. Mitä mieltä te muut olette?
 
pepper ainakin minusta noin pitkä väli kuulostaa todella inhottavalta. Sillä täällä vantaalla neuvoloita on 1kk välein tässä alussa + ultrat. Ovat nähtävästi Helsingissä kiristäneet budjettia, sillä vielä reilu vuosi sitten kaverillani oli useammin neuvoloita kuin sinulla ja hän asuu Helsingissä.
 
Hei ja tervetuloa mipa ja pepper!!

Tuplaonnittelut mipa, varmasti kauhistuttavaa mutta toisaalta aika ihanaa [:)] Meillä mies toivomalla toivoi kaksosia, mutta yksi siellä mahassa köllii ja hyvä niin mun puolesta.

Sama täällä pepper, täällä länsi-suomen pikkukunnassa myös neuvolat n. kk- 2kk välein joista kaksi on lääkärin aikoja ja sitten on lisäksi ne kaksi ultraa. Ymmärrän hyvin että tuo tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta, kun itse ei meinaa kestää näitäkään välejä ilman huolta! Yksityisetkin maksaa niin tolkuttomasti, ettei ihan heti viitsi sinne mennä. Syyskuun jupinoissa käytiin keskustelua kotidopplerista, jotkut oli saanut siitä apua ahdistukseen.
Tsemppiä odotukseen!
 
peppar; aika hassulta kuullostaa noi sun neuvoloiden välit !! meillä täälä etelä-pohjanmaalla on n.1kk välein, me alotettiin rv8 seuraava oli rv 12 ja lokakuussa sitte ollaan rv16 ku on taas seuraava neuvola .. mun mielestä kivasti kuukauden välein .. :)

täälä on tehty ensimmäiset äitiysvaateostokset !! [:D] vaikka toi masu on vielä ihan olematon, niin jotenki on vain hankala olla "omissa" housuissa.. netistä tilasin muutamat parit farkkuja, katotaan nyt miten ne sitte istuu vai joutuuko palauttamaan .. ulkoiluvaatteet olis kyllä PAKOLLINEN ostos just nyt .. ei meinaa omat tuulihousut enää sopia, herkuttelu taitaa olla syy siihen.. [:@] nettikaupoista katoin ja yks varteenotettava vaihtoehto vois olla ulkoilupuku D-mitoituksella .. vaikka normaalin kokoinen olenkin, niin ehkä se vois olla sopiva tulevaksi talveksi !! mutta mistäs tiedät millanen maha tästä vielä kasvaa !! [:D] vaikeaa .. toisaalta hankala aika olla raskaana ku ulkoiluvaatteet tulee olemaan täälä ainakin ongelma. syystakki tuskin menee kiinni, toppatakki jonka ostin viime talvena taitaa olla siinä ja siinä ...

noniih.. se siitä. [:D] hankalaa ku täälä keskustellaan kahdessa eri paikassa, syyskuun jupinoissa ja täälä. ei tiedä minne kirjottaa !! [:D]
 
Joo on se kyllä aika ihmeellistä miten noi käynnit vaihtelee paikkakunnasta toiseen. Toi kuukauden väli mistä muutama kertoi kuulostaa hyvältä! Mutta minäpä hätähousuna soitin omalle terkkarilleni ja pyysin "ekstrakäynnin" sydänäänten kuuntelulle. Ja sainkin sellasen, joten jo vähän helpotti [:)]
Mulla myös ensimmäiset äippähousut hankittu, kun vaan parit tosi matalavyötäröiset menee päälle vaikka mahaa ei mielestäni edes oikeastaan vielä ole. Jotenkin napit vaan on alkaneet ahdistaa ja tiukat pöksyt ei tunnu yhtään hyviltä...
 
peppar: juuri samasta tuolla jupinoissa ollaan puhuttu että ihmeellisen paljon ne vaihtelee kunnittain. mäkin ehdin jo huolestua mutta selvis etten olekkaan ainoa jolla on tooooosi harvassa noi käynnit.
 
Hei kaikki!
 
Ajattelin itsekkin liittyä keskusteluun. Meillä laskettu aika 1.3.2011. Eka ultra oli 19.8 ja löytyi iloinen yllätys eli kaksoset. Aloin itkemään saman tien siinä pöydällä ja itkin varmaan kymmen minuuttia ja tuijotin vain kaksosia ruudulla. Tai niin taidettiin tehdä kyllä molemmat. Todella ihana yllätys.
 
Nyt on alkanut sitten todellisuus jo vähän huolettamaan, mutta olen lukenut paljon kaksosista ja turhat pelot ovat karisseet. Olo tasoittunut. Maha kasvaa vauhdilla ja seuraavaa ultraa odottelen jo innolla.
 
Mipalle onnea myös kaksosten johdosta!
 
 
 
Heippa kaikki!
Täältä ilmottautuu yksi maaliskuun odottaja, laskettuaika olisi 21.3 ja esikoista odotan. Kaksi keskenmenoa taustalla (rv7 ja 5), mutta toivotaan että tällä kertaa kaikki menee hyvin :) ensimmäinen ultrakin oli 6.9 ja siellä oli kaikki niin kuin pitikin :) oman mielenrauhan vuoksi suunnittelin huutavani huuto.netistä tuon dopplerin jotta voisi olla hieman rauhallisemmin mielin :)

Onnea kaikille odottajille :)
 
Moi vaan!

Ostin täältä vau sivujen kautta tuollaisen BoyOrGirl testin, tai siis tilasin amerikasta ja poikaahan tuo näytti! [:D] Se on sellainen että sen olisi voinut tehdä jo viikolta 10 alkaen ja itselläni nyt vko16+5. Tosi kiva, mutta nyt silti jännätään tuonne rakenne ultraan asti ihan vaan koska tuossa se varmuus prosentti oli 90% [:)] Jos joita kuita muita kiinnostaa tuo samainen testi niin se löytyy tuolta aiheista Poika vai Tyttö? kun etusivua plärää alaspäin niin siellä vasemmassa reunassa [;)]

''hyvää odotusta kaikille!
 
Takaisin
Top