Täällä ei liikkeitä vielä (rv 14+0), mutta välillä sellaista muljuamista tuntuu, mitä aiemmissakin raskauksissa. Ultrassa istukka näytti olevan tuossa aika kohdun etuosassa, niin voi olla että peittää liikkeet pitkäänkin.
Toiseen ketjuun kirjoittelinkin, että nipt tutkimuksessa kaikki normaalisti ja selvisi samalla sukupuoli. Aikamoinen yllätys oli kuulla, että meille tulee tyttöMies ollut alusta asti mun olojen vuoksi sitä mieltä, että tyttö se on. Tuumasi eilen, että kun jää sitten vauvan kanssa kotiin, että tuleekohan siitä isin tyttö
Appivanhemmat ovat onnesta soikeita, kun kaikki muut lasten lapset on poikia (4).
Nyt alkaa vähän jo itsellä konkretisoitua tää raskaus ja todellisuus, kun sai sukupuolen tietää.
Voihan, onnea tytöstä!
Mies ollut alusta asti mun olojen vuoksi sitä mieltä, että tyttö se on. Tuumasi eilen, että kun jää sitten vauvan kanssa kotiin, että tuleekohan siitä isin tyttö
Appivanhemmat ovat onnesta soikeita, kun kaikki muut lasten lapset on poikia (4).
Mutta eiköhän se siitä suju, kun opettelee.
:) Moni aina sanoo, että liikkeet tuntuu kuplimiselta, mutta en oikein osaa verrata näitä sellaiseenkaan 
istukka tällä kertaa sivussa joten tuntuu nyt varmaan aikaisemmin ja muutenkin kun on toinen raskaus.