Töissä on nyt mennyt yllättävän kivasti, kun saa tehdä etänä 4 päivää viikosta. Tänään kävin työpaikalla ja hemmetti että siellä oli kylmä. Palelin koko päivän, onneksi mulla oli kaapissa lisävaatteita...
Mulla on pääsääntöisesti hyvä olo, suunnilleen 2-3 päivää viikossa olo on jonkin verran töttöröö, mutta loppuina päivinä on aika hyvä olo. Silloin rv 4-6 olin melkein kokoajan tajuttoman väsynyt, nyt siis jo parempi. Onneksi silloin oli ne joululomat.
Kuulin tällä viikolla, että minut erittäin luultavasti vakinaistetaan. Eli oon taas näitä paheksuttavia ihmisiä, jotka on heti raskaana vakkarityössä. Toisaalta tekisi mieli huutaa, että olin jo raskaana kun kuulin edes vakinaistamisesta
No, töissä esimies ja lähipiiri suhtautuvat varmasti uutiseeni niin hyvin kuin mahdollista, muutamat juoruilijat voivat olla asiasta aika eri mieltä, mutta pitää koittaa jättää heidän höpinät omaan arvoonsa. Onneksi etäaika vaikeuttaa juoruilua, kun ei edes mun vatsaa näe teamsista.

no, onneksi saa juoda edes vähän.
kohmeessa siis mennään tämänkin päivän läpi.

nyt on alkanut enemmän väsyttää, paleltaa ja tulla huono olo. Tämä jotenkin eskaloituu aina iltapäivisin, tuntuu ettei jaksa mitään ja on ällö olo.
täytyy sanoa et ihan todella pelkään sitä olo... se oli järkyttävää! Nyt vielä maskit naamalla niin... Olis ihana olla hyvinvoiva odottaja... sekin helpottaisi kun voisi kertoa syyn, mutta en halua näin aikaisin. Saa nähdä miten etenee. Koitan pysyä positiivisena vaikka jo olenkin miettinyt mitäs kaikkia kikkakolmosia olisikaan jo valmiiksi ehkäisemään kaikkea 