Heippa pitkästä aikaa.
Heti omaan napaan, tässä nyt on sattunut ja tapahtunut...
Täällä ollaan hieman eletty hiljaiseloa, pitkänä perjantaina puolen yön jälkeen alkoi verinen vuoto. Se vain hulahti muutaman kerran, ei nyt kamalan paljoa kun pikkuhousunsuoja riitti. Sen jälkeen jatkui pienenä tiputteluna, lähinnä pyyhkiessä tuli hieman paperiin. Ei mitään kipuja, eikä hyytymiä, vaanihan kirkasta verta. Säikähdettiin oikeen toden teolla, soitin yöllä yöpäivystykseen ja juttelin kätilön kanssa joka vain kehoitti rauhoittumaan ja menemään nukkumaan. Jos tuli kesken niin mitään ei ole tehtävissä. Itkuhan siinä tuli. Yön nukuimme molemmat todella huonosti. Kerkesi jo vaikka mitä ajtuksia vilistä päässä ja tuntui että kaikki vain vilahti silmien ohi, tässäkö tämä nyt oli.
Aamulla soitin heti terveyskeskukseen päivystykseen aikaa ja sainki heti tunnin päähän ajan. Lääkärissä ei ollut ultraa mutta hän kokeili että kohdunsuu on kiinni ja kiinteä, massusta ei ole mitään tullut ulos vain vuoto oli jotain muuta. Syytä vuotoon ei oikein ollut mutta ovat kuulemma melko yleisiä näin raskauden alussa. Mietin että olenko tehnyt jotain mikä tuon aiheutti mutta olen ollut ihan rauhassa, en ole nostellut mitään painavaa, eikä seksiäkään olla harrastettu...
Nyt on ollut enää kuin ruskeaa tuhruvuotoa jota tulee vain pyyhkiessä paperiin, semmosta vanhaa verta.
Tiistaina soitan kuitenkin heti neuvolaan ja vaadin ultraa, että kaikki varmasti on ok. Pääsiäinen on mennyt nyt sitten vain lepäillessä, sain sairaslomaa muutaman päivän ja lääkäri käski ottaa rauhallisesti.
Oli kyllä aikamoinen shokki. Mieskin säikähti tosissaan. Onneksi kuitenki nyt toistaisesti kaikki tuntuisi olevan kunnossa. Äitinikin murehtii minua kovasti, soitti vielä tänäkin aamuna että onhan kaikki edelleen hyvin ja onko vielä ollut vuotoa.
Aika monilta olet nyt parin päivän aikan kuullut että on ollut alkuraskauden aikana vuotoa ja kaikki kuitenkin mennyt hyvin loppuun saakka. Onko täällä kellään ollut vuotoja, ainakaan en tästä ketjusta löytänyt??
Ai niin, meiltä meni se n-p ultra sitten ohi, en saanut enää aikaa muutettua. Mutta eipä tuo muuten harmita muuta kuin että olisi jo pian kiva nähdä pikkuinen, toivottavasti pääsemmen ensi viikolla ultraan katsomaan että kaikki tosiaankin on hyvin.