Lokapoikasten odottajia?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Minsu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hei lokamammat!

Olin pitkään tuolla syyskuun pulinoissa, sillä neuvolakäynnin mukaan viikot 9+1, mutta perjantaina olimme ultrassa, jossa todettii lasketun ajan siirtyvän lokakuulle 3.10. Noin kymmenellä päivällä siis heitti, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää, olin ehtinyt juuri jättää pillerit pois, joten kierron laskenta tuotti hankaluuksia. [:)]

No, sellainen lyhyt alkupuhe. Voisin kertoa itsestäni sen verran, että olen 22-vuotias ensisynnyttäjä ja avoliitossa neljättä vuotta "maajussin" kanssa. [:D]

Omaa: Pahoinvointia ei ole ollut, kuvotus ja nälkä ovat tuttu pari joka päivä, mutta mielestäni suhteellisen helpolla olen kuitenkin päässyt, ainakin toistaiseksi. Perjantainen ulta helpotti ihmeesti omaa epävarmuutta, siellä se tosiaan on, kohdussa kuten kuuluukin ja sydän toimii. Mahtava olo oli kyllä ultran jälkeen.
 
Onnea taas uusille: Lucky, turrikka  ja unelma todeksi! Ja tervetuloa lokakuisiin :)

Täällä on podettu pientä mahataudin poikasta, normaalia kuvotusta ja väsymystä. Muutoin menee ihan hyvin. Kovan väsymyksen takia kaipaisin lomalle kovasti, mutta sitä joutuu odottelemaan pääsiäiseen asti.

Muutkin ovat valitelleet tuota ajan hitaasti kulkemista ja vähän samaa vikaa täälläkin. Np-ultraankin on matkaa vielä kolme viikkoa! Toisaalta välillä tuntuu, että on ihan uskomatonta, että plussastakin on kulunut jo yli kuukausi.

Ajatella, puolen vuoden päästä me äitylit toivottavasti aletaan jäädä mammalomille!!!
 
Voimia Kitty! [:(]

Hienoa että vielä uusiakin ilmaantuu ja olo on varmasti katossa jos tärppiä on joutunut odottelemaan keskivertoa kauemmin.

Miss Piggy: nauti olostasi ja syö hyvin, ennenkuin pahoinvointi iskee. [;)] Toivottavasti ei iske!

Unelma todeksi: tervetuloa vaan sinullekin, kyllä se ultra varmasti mieltä kohottaa [:)]

Itselläni pahoinvointi on jostain syystä helpottanut nyt viikonlopuksi (hyvä niin!). On saanut syötyä jopa ihan normaalisti, väsymys kyllä painaa....zzz....zzzzz.z.z..zzzz.

Viikolla eksyin kaupoille ja mukaan tarttui parit mamma-farkut. No oli ihan pakko kun oli hyvä malli, lahkeen pituus riitti ja maksoi vain 30 egeä kappale. Kun pituutta rupeaa olemaan 180, niin vaatteiden etsintä on haasteellista.

Hermo meinaa olla pinkeällä....ärripurri. [:@]

Hyviä vointeja kaikille!
 
Joo, minä kanssa toivotan kaikki tervetulleiksi! Kiva kun on tätä "vertaistukea" saatavilla täällä. [:D]

Minsu: Totta puolenvuoden päästä alkaa tosiaan mammaloma käydä ajankohtaiseksi... hui! [:D]
 
Heippa äipykät! :)

paljon tullu tekstiä sitten viime kerran, olen ollu laiska käymään täällä :P ihanaa kun meitä on jo näinkin monta lokapoikasen odottajaa :) joten ONNEA ONNEA kaikille uusille!

kitty72, miten voit? <3 toivon parasta, että olisi väärä hälytys!!


En valitettavasti muista kaikkien kirjoituksia, joten juttu on kovin omanapainen :DD

joku sanoi kärsineensä ummetuksesta... Täällä kanssa sama homma. Aivan kamalaa :S
itelläni oli oikein mukava oksennustauti tuossa vähän aikaa sitten.. Tuntuu, että vähäisetkin raskausoireet loppuivat siihen tautiin.. Pientä etovuutta on kyl havaittavissa ja tissit tosi arat. Onko kellään myös hajuaistin herkkyys pahentunu? Itellä käy jotkut kitkerät hajut kamalan helposti nykyään nenään, kai se tästä johtuu :P
ainiin..säikäytti kamalasti, kun parin päivän ajan tuli vessassa käydessä pyyhkiessä kirkasta verta, mutta ihan siis tosi minimaalisesti, eikä mitään pahempia kipuja ole ollu, niin olen suht rauhallisin mielin asian ottanut.. Pelottaa vaan tosiaan se, että alkio ei ole oikeassa paikassa :/ iltaisin koskee niin menkkamaisesti mahaa, että välil jo ajattelee et nyt ne alkaa.

Mitä muuten luulette... Onko lentämisestä haittaa pienelle elämän alulle? Kun ollaan sinne matkalle lähdös..noh, ensi viikolla neuvola, kyl ne varmaan tietää.


Vointeja teille.<3
 
magenta: Ei oo lentämisessä muuta riskiä, kuin se, et jos sattuu menemään kesken niin apu on kaukana. Mut ei mitenkään kasvata keskenmenon riskiä tms. Selvittelin asiaa viime vuoden puolella, kun piti lentää rv 8, mut kesken meni jo viikko ennen lentoa.

Joo tosiaan tosta ummetuksesta, mulla palaa kohta hermo. Activiaa, luumuja ja kaikkee mahdollista oon syöny, mut heikoin tuloksin. Inhottaa kun on muutenki turvonnu, ja sit vielä ummetus turvottaa lisää. Ja lisäks aiheuttaa tietysti vatsakipuja, joista on vaikee ottaa selvää onko ummetusipuja vai kohdunalueen kipuja, eli siis turhaa huolta...

Mulla jatkuu sairasloma edelleen ton selän takia, nyt saikkupäiviä takana jo 10. Että voikin olla tylsää jos ei päivät mene töissä. Varsinkin kun on niin kylmä, ettei uloskaan tuu lähdettyä...
 
Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille masukkaille [:)]

Tervetuloa kaikille uusille, kivaa kun teitä tai siis meitä on jo näin paljon[;)]

Täällä viikonloppu mennyt enemmän ja vähemmän huonovointisena ja väsyneenä, eilenkin nukuin 3h päiväunet ja silti uni vielä maistui hyvältä kun mentiin nukkumaan yöunille. Huomaa kun vähän rasittaa itseä niin alkaa huono-olo löydä läpi.

Kitty72, toivottavasti tuot meille hyviä uutisia, ja kaikki olisi ollut vain väärää hälyytystä.

Sormustin, koita saada selkäsi kuntoon niin pääset nauttimaan masun kasvusta.

Mä kävin ostamassa jo uuden rintsikat kun vanhat tuntui niin ahtailta. Tänään ulkona ollessa oikein sattui rintoihin kun tuli hieman kylmä. Huomenna sitten iltapäivällä eka neuvola...ja to ultra...toivottavasti kaikki on hyvin.

Fiilikset on kyllä aivan toisenlaiset kuin silloin kevätkesällä kun oli se raskauden keskeytys.

Oikein paljon tarrasukkia ja liimaa kaikille ja palataan asialle [:D]

Tsuba
 
Kiva kuulla, että kaikilla menee suht hyvin pienestä huonovointisuudesta huolimatta! Toivottavasti ei vaan ala mahatauti enempää jylläämään!

Ja ihana että sä Lenita olet uskaltautunu jo mamma vaatteita ostamaan! Vähän mäkn jo haluisin! [:D]
Itse olen vaan katellut ja ihastellut! [:-]

Mä nyt otin sitten tooosi rennosti viikonloppuna. Skippasin hieronnan ja löhöilin vaan altailla ja saunoissa. Mutta en osannut huijata ja kerroin ystävilleni. Kyllä kannatti. Mutta tiedätkö sä Zenja onko kuitenkin normaali hartia hieronta ihan ok? Mä olen aina niin jumissa ja melkein päivittäin mies sitten aina hieroo... pitääks siitäkin luxuksesta luopuu. [:D][:D][:D]

Ja onnea kaikille jotka ovat ultrailemaan jo menossa! Tulkaa sitten kertomaan kuulumisia! Nii ja tietenkin tervetuloa taas kaikille uusille! Meitähän alkaain täällä jo olemaan mukava jengi. [8D]
 
Tervetuloa taas kaikille uusille!
 
Perjantaina oli se kauan odottettu varhaisultra ja saimme nähdä ihanan pienen sydämen tuikkeen. Oli se vaan niin ihmeellistä nähdä että siellä masussa todella on joku!
Tänään olikin sitten vuorossa ensimmäinen neuvola käynti. Pissa, hemoglobiini ja verenpaine olivat kaikki kunnossa. D-vitamiinia vaan pitää alkaa syömään lisää. Saatiin ihanan paljon kaikkea materiaalia kotiin luettavaksi ja DVD aiheesta "meille tulee vauva". Se taitaakin olla sitten meidän seuraava perjantai leffa [:D]
Terveydenhoitaja oli todella mukava että kiva on jatkossakin mennä hänen luokse. Hän muuten suositteli Sea Band rannekeita pahoinvointiin. Onkohan kenelläkään täällä kokemusta niistä??
Olen kyllä valmis kokeilemaan kaikkea mahdollista sillä olo tuntuu vaan kurjentuvan päivä päivältä. Eilinen meni lähes kokonaan sängyssä pahoinvoinnin ja päänsäryn takia.

Varhaisultran mukaan raskauden kesto on nyt 6+5 mutta neuvolan mukaan 7+6. Mistäköhän tässä nyt sitten laskisi sitä??
 
Tänne on ilmestynyt taas upean paljon uusia odottajia. Onnea kaikille tasapuolisesti [:)]!

jemppi, kiva kuulla mukavia ultrakokemuksia. Minustakin oli jotenkin jännä nähdä, että siellä mahassa todella on joku! Konkretisoitui koko homma. Olen ymmärtänyt, että ultran laskettuaika on aina se tarkempi. Toisaalta olen kuullut, että juuri alkuraskaudessa saattaa olla isojakin eroja sikiöiden koossa viikkoihin nähden. Kannattanee odottaa seuraavaa ultraa ja uskoa sitä arviota.

Omaa: Minusta ei olekaan toviin täällä kuulunut. Onneksi alkoi nyt viikon loma, sillä niin alkoi myös järjetön kuvotus [:'(]. Väsyttää myös koko ajan. Tämä on vasta kolmas kunnollinen ällötyspäivä ja olen jo nyt ihan täynnä tätä! Viime yönäkin heräsin kolmelta... Siinä sitten yritin hitaasti ja pehmein liikkein edetä keittiöön että saan appelsiinia suuhuni ennen yrjön kyläilyä [8|]. Minun täytyy muutenkin syödä kahden sekunnin välein (tai siltä se ainakin tuntuu), se tuntuu olevan ainoa asia mikä vähän helpottaa oloa. INHOTTAVAA!! Minä kun murehdin niitä olemattomia oireitani ja sain mitä tilasin...

Ja nyt iso osa kaveriporukastakin tietää uudesta tulokkaasta. Eilen oli illalliset erään tuttavapariskunnan luona ja ruokana sushia... Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin kertoa miksi en voi syödä. Me ollaan ensimmäiset odottajat kaveriporukassa ja uutinen vastaanotettiinkin aika hämmentyneesti. Eiköhän nuo tuosta tokene... Ja eräs kaveri, joka oli porukassa mukana, laittoi viestiä perään, että heillä on toiveissa tulla pian perässä... Ehken ehdi kauaa olla omituinen [;)].
 
Hyvää alkanutta viikkoa. Ensinnä omaan napaan: mitään pahaa oloa ei oikeastaan ole ollut, ei ollut viimeksikään. Välillä tulee huimauskohtauksia, mutta niitä tulee normaalistikin. Ehkä pitää syödä säännöllisemmin, muuten voi paha olo yllättää (mutta jos tämän muistan niin ihan hyvin mennyt).
 
Jemppi: onnea hienoista utra kuulumista (onnea muillekin jo ultrassa käyneille: ja kaikki jotka käyvät tulevat toki kertomaan kuulumiset). Keskenmenon riski taitaa olla joidenkin tutkimuksien mukaan selkeästi pienempi, kun nuo sydänäänet on kuultu. Neuvola odottaa np-ultraa asti, ja jos siellä eroa viikko tai enemmän heidän nykyiseen aikaan, niin muuttavat sen(näin muistelen). Eivät jostain syystä usko yksityiseltä tulleeseen informaatioon.
 
Aika menee nopeasti, mutta minulla ultraan vielä 2 viikkoa. Ajattelin kyllä kokeilla josko saisin sydänäänet kuuluviin ensi viikolla koti dopplerilla (hankin viime odotukseen). Mutta epäilen etten kuule mitään, kait voisi jotain kuulla vasta viikolta 10-12.
 
Taru+ pienokainen 5 +0
 
jemppi, ei noilla raskausviikoilla oikeastaan niin suurta merkitystä ole, kun harvemmin se lapsi kuitenkin just silloin laskettuna päivänä syntyy. Näin sanoi mulle varhaisultrauksen tehnyt lääkäri ja siinä hän kyllä oli oikeassa. Meillä toki eroa neuvolan antamaan oli vain pari päivää ja se mahtuu siihen mittausvirhemarginaaliin. Toki näin alussa kyllä tuntuu siltä, että haluais jokaisen päivän kiriä raskautta eteenpäin :) Np-ultrassa se LA sitten katsotaan uudelleen ja tarpeen mukaan korjataan neuvolakorttiinkin.
 
Mulla on pikkuhiljaa alkanut kuvotus helpottamaan, mikä on aivan mahtavaa! Väsymys ja muut oireet pitävät kyllä huolen siitä, ettei raskaus pääse unohtumaan. Rannekkeesta mulla ei ole kokemusta.
 
Apuaaa! Minäkin olen raskaana, laskettu aika taitaa olla 23.10. ellei toisin todisteta! Mulla on ennestään jo kaksi poikaa, 4 ja 1-vuotiaat, joten kovasti kovasti tyttöä toivon!
 
Oispa kyllä ihana jo ostella mammavaatteita... tosin vielä ei varsinaista tarvetta vaikka pienimmät farkut alkaa jo tuntuakin ahtailta... Lisäksi pitäis ensi viikolla lähteä kahden viikon hellelomalle ja kesävaatekaapissani on tarjolla vain pientä ja pinkeää... Taitaa tarvita lainata siskolta numeroa isompia sortseja ettei tarvii ihan bikineissä kokoajan kulkea [:D]

Krista87, kyllä normaali hartiahieronta on ihan sallittua, ja jopa suotavaa [;)] Tässä mm. Helistimen verkkolääkärien palstalta aiheesta poimittua: http://www.helistin.fi/verkkolaakarit/kysymys/7283350

Moni on jo käynyt varhaisultrassa katsomassa sykkeitä, aivan mahtava tunne, onnittelut kaikille siitä ihanasta hetkestä! [;)]

Cassandra, tervetuloa tänne jakamaan ajatuksia! En ole minäkään varsinaisia keskustelupalstaihmisiä mutta täällä on mukava jakaa kokemuksia. Tässä vaiheessa varsinkin kun ei vielä halua tuttavilleen kertoa.

Ja tervetuloa kaikille muillekin uusille!
 
Ihan uteliaisuuttani kyselen nyt teiltä kanssa ihmiset: Oletteko jo ruvenneet tarkailemaan mitä suuhunne laitatta? Minulla tosiaan ensimmäinen raskaus ja kamala tuskailu mitä suuhun saa laittaa, mikä on hyväksi, mikä huonoksi ja mikä muuten vaan turhaa. Hirveän virheen tein kun netistä tietoa rupesin illan vietoksi etsimään, pääsi vain tuskan parahdus ja pää monta kertaa sekasemmin. Kuinka terveitä lapsia on syntynyt ja kuinka ihmeessä äidit onnistuvat painoaan raskauden aikaana kohottamaan. KAIKKIHAN on kielletyjen listalla jonkin maan ja suosituksen mukaan. Oma järki kullan kallis tottakai mutta mutta..
 
Hei vaan kaikille odottajille! <3
Täällä ilmoittautuu taas yksi lokakuulle tähtäävä! :D Laskettu aika ilmeisesti 7.10. Itse olen sen verran nuori vielä, että ensimmäistä tässä odotellaan (vaikkakin nuoruudesta on yksi raskaudenkeskeytys) ja fiilis on kumma! :D Ikäähän tosiaan itsellä vasta 19, mutta vauva on erittäin toivottu!

Pari viikkoa tässä nyt tilanteesta tienneenä alkaa pikkuhiljaa epäily kadota.. Kyllä se siellä on! Mulla on ollut 9.2. asti tosi kaamee olo aamusta iltaan, oksentelua, kuvotusta, väsymystä, hengittämisen vaikeuksia jne.. Ja tissit ovat kasvaneet F:stä G:hen.. että tämmöstä. Saa nähdä vieläkö paljonkin meinasivat paisua! :D

Lapsen hankinnasta päätimme avopuolisoni kanssa lokakuussa ja nyt sitten tärppäsi. Tammikuunkin menkat olivat jo yli viikon myöhässä, niin en sitten nyt heti tehnyt raskaustestiä kun menkkoja ei kuulunut.. Alkuun mieltäni painoi kamalasti yksi lauantai-ilta, jolloin tuli juotua enemmän kuin tarpeeksi (niinä päivinä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa).. Onnekseni olen netistä lukenut, ettei alkoholi tuossa vaiheessa yleensä saa kovin mittavia vahinkoja aikaan..

Tupakointi on itselläni se paha tapa, josta on vaikeaa päästä eroon. Puoli vyotta sitten onnistuin lopettamaan Champixin avulla (retkahdin taas muutama kk sitten), mutta nyt kun pitäisi lopetella ilman, niin aijjai.. Vähentänyt olen parissa viikossa 20:stä 4:ään.. Tuntuuhan se kovin kamalalta polttaa, kun tietää, että siinä tuhoaa toisenkin terveyttä, mutta.. monet tupakoitsijat varmasti tietävät mitä tarkoitan. Jos se olisi yhtään helpompaa, olisin jo lopettanut. Onko täällä muita tupakoivia/lopettaneita odottajia? Olisi kiva saada kuulla muiden tupakoinnin lopettamisesta. Itse veikkaan, että ekan ultran jälkeen kun näkee konkreettisesti kyytiläisen, on lopettaminenkin helpompaa..

Itselläni ultra perjantaina, varasin sen heti kun sain tietää raskaudesta :D Innolla tässä odotellaan, miehenikin lupasi ottaa vapaapäivän tuolloin! Ja kävin tänään ottamassa sikapiikinkin, vaikka viime viikolla yleisessä rokotuksessa eivät tienneet kannattaako minun sitä ottaa.. neuvolassa sitten taas sitä kovasti suosittelivat.

Olen jo kovasti netistä katsellut käytettyjä äitiysvaatteita, ettei kaupasta tarvitsisi kovalla hinnalla ostaa.. Ihanaa kaiken tämän kurjan olon keskellä on tuo mies, joka on varmasti vähintään yhtä innoissaan kuin minäkin! Hän lukee illat pitkät netistä vauva- ja raskausjuttuja ja tarkistelee oloani. Hän on enemmän perillä kuin minä, mitä saan syödä ja tehdä ja mitä taas en! :)

Foolihappoa olen syönyt ja monivitamiinivalmistettakin tänään apteekista kävin ostamassa. Sen lisäksi syön vielä kalkkitabletteja, kun ei tuo maitopuoli minulla aina mene ihan nappiin.. Meillä on maaliskuussa parin viikon etelän reissu suunnitteilla, toivottavasti paha olo ei ole silloin ihan näin kamala.

Tsemppiä kaikille tuleville mammoille! :)
 
Niin ja pakko sanoa vielä sekin, että mieheni kokoajan höösää kaikesta, ihanaa! Hän vaatii siivota kissojen jätökset, ettei varmasti tule toksoplasmoosia.. Enhän minä olisi edes tajunnut tuollaista ellei hän olisi sanonut! Olenpa minä onnekas. <3

Itse en ole kertonut kuin vasta muutamalle ystävälle ja tädille, mies taasen omille vanhemmilleen. Itse en ole halunnut porukoille vielä kertoa, ennen kuin vähän etenee.. Saa nähdä minkälaisen vastaanoton saa, kun olen vasta näin "nuori". Ja äidistä tulee mummo 43 vuotiaana! :D Mutta uskon, etteivät hekään kauaa jaksa moralisoida koulun keskeyttämisestä, kun syy on näin ihana!
 
Onnea taas kaikille uusille ja tervetuloa: Cassandra, Eleea, Paani ja chr1sta.
 
Meitähän on pitkälti yli kolmekymmentä jo, kunhan Zenja ehtii taas päivittää listauksen!!!
 
Onnittelut kaikille uusille ja vanhoille tasapuolisesti!
 
Itselläni ei mitään uutta. soitin eilen neuvolaan ja sain ajan vasta 2,5 viikon päähän. uuuh. ei millään jaksa odottaa niin pitkään. Haluisin vaan tietää että kaikki on kunnossa. Tää raskaus ei ole vielä oikein mitenkään konkretisoitunut ku vain kk:t on jääny pois ja rinnat vähän kipeät sekä kaksi viivaa raskaustestissä. Toki nautin siitä että energiaa löytyy samalla lailla ku aina ennenkin enkä ole vuoteen oma, mutta pelottaa, kun ensimmäisestä on kyse, eikä ole mitään aikaisempia kokemuksia, että jos kaikki ei olekaan hyvin... Noh, tämä mun virsi loppuu varmaan vasta sitten 2,5vkon päästä, voimia teille että jaksatte kuunnella sinne asti... [;)]
 
tuosta ruokavaliosta sen verran, että menin myös itse lukemaan netistä niitä pitkiä listoja mitä raskaana ollessa ei saisi syödä. Ja lopputulos olis että ei oikein mitään. Niinpä odotan ekaan neuvolakäyntiin ja katsotaan sitten minkä listan sieltä saa. Raakaa kalaa (ja vakuumipakattu kalaa) olen jättänyt nyt kokonaan pois, sekä yritän olla syömättä liikaa sokeria.
 
onnellista odotusta kaikille!
 
Do diin, nyt on eka neuvola takana, oli ihan kiva reissu. Ensimäinen ultra viikolla 10-12 Jorvissa, eli sitä saa odotella vielä tovin. Hassuia ettei ole kellekkään tarvinnut todistaa että olen raskaana, ei verikokeita, ei mitään. Nyt otettiin verta veriryhmän määritykseen.

Joku kysyi noista pahoinvointirannekkeista. Minä ostin, mutta en osaa sanoa, onko niistä nyt mitään erityistä hyötyä. No ei haittaa ainakaan! [:D] Kyllä minä niitä mielelläni ranteisiin hapusin silloin kun pahoinvointi oli pahempi.

Minä en kauhean tarkkaan ole katsellut mitä syön. Kunhan syö suht terveellisesti ja monipuolisesti. Jos homejuustoon iskee himo niin sitä voi laittaa vaikka pitsan päälle ja uuniin niin bakteerit kuolee. Soin viikolla 6 muistaakseni jopa sushia kun oli niin karsea himo, no sen jälkeen pelkkä tuon ruuan lausuminen tuo todella pahan olon, enkä tiedä voinko sitä enää koskaan syödä. Kerta kaikkiaan kuvottaa koko ajatus. [:'(] heh.

Mukavaa viikkoa kaikille ! [:)]
 
Takaisin
Top