Lokakuun lorinat

Sarppiainen, pahoittelut siskosi poismenon johdosta! Ja vaarisi aivoinfarktista, voimia paljon sinne!!!

heidh, myös sinne paljon jaksamisia! Läheisen kuolema koskettaa aina ja lujaa!

Täällä ollaan ihan malttamattomia, olis jo tammikuu!!!

Nimistä: Vähän ollaan mietitty,  minä ehkä enemmän omassa päässä ja ehdottanut sit meihelle. Esikoinen on Aleksi joten tää typy tulee kans alkamaan tod.näk. vokaalilla. Todella nättejä nimiä oon pyöritelly mut vielä kun saisi miehen suostuteltua. Ja kolme nimeä tulee tällekin, niinkun esikoisellakin. Ja viimeinen nimi on mun toinen nimi kun esikoisella on miehen toinen nimi viimeisenä nimenä.

Oletteko muut miettineet kummeja. Meillä esikoisella on viisi kummia ja meidän kummankin ainoat veljet ovat esikoiselle kummeja. Ajattelinkin että olisiko ihan hullua pyytää heitä myös tulevan tytön kummeiksi, olisihan se epäreilua jos esikoisella on eno ja setä kummeina eikä toinen saa kumpaakaan? Mitä olette mieltä? Onko se edes sallittua? En oo tätä vielä edes miehelle sanonut mutta tiedän että hän on samaa mieltä asiasta kuin minä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille tammimammoille! Voidaanhan hyvin ja paksusti! :)
 
Kummeista: Meilläkin on esikolla 5 kummia. Miehen veli oli ollut pettynyt viimeksi kun ei esikon kummiksi päässyt, niin pyydettiin häntä nyt tän seuraavan kummiksi sitten. Muuten meillä on ajatuksena että kummeina on meidän kaveripariskuntia tms. Tälle toiselle ollaan mietitty jo 3 kummia, eli miehen veli + yksi kaveripariskunta, mutta vielä vissiin pitäisi joku pariskunta keksiä..  Halutaan siis että ois yhtä paljon kummeja molemmilla lapsilla, sitähän ei sit voi ennakoida kuinka kukin kummi tehtävänsä hoitaa.. :D Aika näyttää!

Täälläkin kyllä odotetaan Tammikuuta malttamattomasti!  Lähinnä senkin takia, että sit alkais olemaan turvallisemmilla vesillä kaiken kanssa! :) Mut päivä kerrallaan, kyllä se sieltä tulee! Kohta tulee Joulukin!! :D Esikolle viime viikolla ostin ekan lahjan pukin konttiin. Ostetaan varmaan miehen kanssa vielä joku juttu yhdessä, mutta sit saa olla! :)
 
Hei!

Jos ensin kummeista kun niistä puhuttu ja hempalle tiedoksi et mun tietääkseni ei saa olla lapsilla samoja kummeja eli täytyy olla erit. Meillä tuo kans vähän hankaloittaa tai lähinnä mulla.miehellähän on 4 sisarusta niin tietty joku niistä mut mulla vaan yks veli joka on jo esikoisen kummi.Yhtä kaveria oon pyytäny mut meillä esikolla kans 5 kummia niin olis kiva jos toisellakin olis ees 4 et oon täs nyt sit koittanu pähkiä kuka ois toinen mun puolelta sitä mietties sit. Etunimet nyt ainakin on papereihin laitettu itseasiassa kävi niin et mä miehelle vielä ennenku kirjotin kysyin et onko ne nyt nää sit niin sit se heittiki pojan nimeksi ihan erin. Mut kelpas mulle vallan mainiosti oon nimittäin jo esikoiselle sitä nimee ehdotanu alkuvaihees raskautta mut sillon ei kelvannu mies ei ees muistanu sitä mut ehkä sillä oli sillon joku et mikää nimi ei kelvannu:D

Tänään oli sokerirasitus jouduin siis siihen kun oli paino niin paljon noussut mut vielä ei tietoa tuloksista.

Täälläkin erittäin malttamattomina odotetaan tammikuuta. Maha alkaa olla ihan valtava ja sen pitäis kasvaa vielä 13vko niin alkaa vähän ahdistaa en oikein nauti raskaudesta paitsi potkuista ne on ihania<3 mut eniten haluaisin vaan vauvan syliin vaikka en tokikaan vielä näillä viikoilla. Mut jos koittais keskittyä häiden suunnitteluun niin jos aika menis sit nopeeta:)

Mut jatketaan taas hyvää viikkoa!:)
 
mäkin oon miettinyt kummiasiaa, vaikkei me kirkkoon kuulutakaan eikä lapsi tule saamaan kristillistä kasvatusta. haluaisin kuitenkin, että tärkeiden ihmisten joukosta ois muutama ihminen ylitse muiden niinku toimimaan "sopimuskummeina". oon miettiny et mun sisko ja hänen mies ja sit mun hyvä kaveri vois olla sopivat ja sit ehkä 1-2 henkilöä, joko kavereita tai hänen veli ja veljen vaimo mun miehen puolelta. itse nimiäisiä olen myös miettinyt sikäli, etten aio kutsua mun ns. kavereita mukaan ollenkaan, vaan juhlitaan ihan perhepiirissä. ainoa perheen ulkopuolinen olisi toi mun hyvä kaveri. mietin vielä sitäkin, otanko edes mun vanhempia samoihin juhliin (ovat eronneet ja äiti on edelleen katkera, vaikka erosta on jo 13 vuotta ja mun isä uusissa naimisissa. en jotenki osaa uskoa, että äiti osaisi pysyä asiallisena edes lapsenlapsensa vuoksi).

mä odotan tammikuuta kans ku kuuta nousevaa, mut sitä ennen oikeastaan enemmän tota mammalomaa. yritän pitää jotai välietappeja et aika kuluisi nopeammin. sain työkaverilta idean alkaa neulomaan, ja oon nyt pian viikon neulonut ahkerasti itselleni kierrehuivia. urakka on melkein lopuillaan ja seuraavaksi neulon mun siskolle samanlaisen, eri väreillä tosin. mä en oo kovin kummoinen neuloja, joten en tee vauvalle mitään, ainakaan toistaiseksi :)
 
Tosta kummiasiasta. Itse olen toisessa uskonnossa, kun mieheni. Ajatuksena oli alunperin ristiä kummi minun uskooni, koska se on vähemmistöuskonto ja sitä kautta lapsi oppisi kunnioittamaan helpommin erilaisuutta.

Nyt kuitenkin ajatellessani koko juttua, me taidetaankin pitää vaan nimijuhlat. Ollaan kuitenkin ateisteja periaatteiltakin.

Joillakin ihmisillä on ajatuksena, että kummien tulee olla samasta uskonnosta, kuin mihin ristitään... Meillä on alusta saakka ollut se ajatus, kun ollaan ateisteja, vaikkakin kuulumme kirkkoihin, että lapsemme saisi mahdollisen monikirjoisen kuvan eri uskonnoista.

Siksi pyysin jo yhtä kummia omasta uskonnostani (näin on yksi kummi äidin uskonnosta), toisen jota ajattelin pyytää on oma sisarukseni. Sanoin myös että mies voisi pyytää sisarustaan näin halutessaan, mutta hän aikoo ensisijassa pyytää yhtä kaveriaan, joka näyttää saatananpalvojalta, mutta on ihan ateisti. Tämä kaveri on muutes älyttömän sympaattinen, rento ja mukava ihminen. Totta kai mulle on sama, ketä mieheni haluaa kummeiksi valita, luotan kuitenkin hänen kriteereihinsä hyvästä kummista.

Mulla itelläni sattuu olemaan 5 kummia, joista pari eri uskonnon edustajaa ja 3 oman uskonnon edustajaa. Kun totesin miehelleni, että lapselle voisi laittaa vaikka sen 5-6 kummia, tämä järkyttyi. Hänen mielestään lapselle riittää kaksi kummia, joista toinen mies ja toinen nainen. Taitaa tulla joku kompromissi tässä tapauksessa.

Perustelisin 5 kummia paremmaksi kuin kahta siksi, että ainakin omista kummeistani kaikki on niin erilaisia. "Huonoin" mun mielestä on sellanen kummi, joka ostaa perättömiä ja tarkotuksettomia lahjoja ja häntä ei koskaan näe elämänsä varrella. Jo hieman parempi on kummi, jota näkee jopa sillon tällön ja joka ostaa tarkotuksenmukasia lahjoja peräti. Toista ääripäätä ja "paras" mielikuva kummista tulee, kun hän on henkinen tuki ihan arkielämässä. Toisaalta on sekin ihan etu ja hyvä juttu, jos tämä tutustuttaa uskonnon saloihin.

En ollut ajatellutkaan, että sisaruksia/sukua voisi pyytää kummeiksi ja sitten tajusin että omista kummeista kaikki on suvusta. No onhan se vissiin sillai ok, että kaveruus saattaa jäädä hieman helpommin kuin suku pidemmällä kaavalla. En tiiä.

Uskonnoista olen sitä mieltä, että joka uskonnossa on hyvät ja pahat puolensa (kunhan ei ole mitään äärijuttuja kuten kannibalismia tai saatananpalvontaa tai jotain muuta överiä) ja siksi musta ois hienoa, kun lapsi oppis mahdollisimman monipuolisesti eri uskonnoista juttuja ja vois valita sitä kautta "oman polkunsa" uskonnon suhteen. Mun omasta mielestä on jotenkin väärin, että me vanhemmat valitaan jo etukäteen ristimällä lapsi johonkin uskoon, että mikä hänen tiensä on elämässä.

Mua lähinnä huvittaa ajatus siitä, että jos lasta ei ristitä, niin se joutuu sitten helvettiin heti. Tosiaan asia voi olla näin niille jotka uskoo helvettiin. Parempi että lapsi saa omalla järjellään isommaksi kasvaessaan sitten päättää, mihin uskontoon haluaa vai haluaako.

Asiasta kymmenenteen, olen aina ollut muidenkin uskonnon edustajille rehellinen ja ystävällinen. Mm. pari Jehovan todistajaa on kävässyt teellä sillon tällön juttusilla. Kuitenkaan siitä en tykkää, että he eivät ole suopeita ja kunnioita minun uskoani asioihin - esim. kun kerroin, että uskon että kun kuolen, niin sen jälkeen minua ei ole enää millään tasolla olemassa - niin he totesivat tähän: "eikö kuitenkin olisi parempi uskoa, että kuoleman jälkeen on elämää?!" Ja sitten lopulta he totesivat, että minunkin on parasta vaan uskoa siihen, mihin he uskovat.

Tosiaan yhen kaverin vanhempi sanoi osuvasti erotessaan kirkosta: "Jumalan ja minun välille ei tarvita kirkkoa.". Toinen tuttuni sanoi kanssa osuvasti uskostaan (pakana): "Mitä eroa on uskovaisella ja pakanalla? Noh, pakana on lukenut raamatun ja uskovainen ei."

Siinäpä hieman "vettä myllyyn" yyber uskovaisille. :)

Enkä voi unohtaa sitäkään tosiasiaa, että uskonnot on aiheuttaneet tällä planeetalla pahimmat sodat. Joten ei ole pahasta, jos lapsi ristiytyy vasta vanhempana ja omasta tahdosta uskoon jos näin haluaa.
 
Meille tulee lapselle kaksi-kolme kummia ja ei mitään hajua ketä pyydetään ! tai miehellä on yksi ystävä kenet haluaisi ja minulla kaksi enkä tiedä kenet valitaan. ei haluta hirveästi kummeja ja ehdottomasti ei omia sisaruksia ym.. heistä kuitenkin tulee jo enoja/tätejä joten miksi pitäisi vielä kummiksi, tulevat muutenkin olemaan lapsen elämässä :) minulla itselläni on vanhempieni sisarukset kummeina. ja äitini kun kävi tästä asiasta puhumaan niin sanoi ensimmäisenä 'älkää missään nimessä ottako sisaruksianne lapsen kummeiksi'. joten kukaan ei tule pettymäänkään kun heitä ei pyydetä :)
 
Sarppiainen, otan osaa suruusi. Oma isäni myös teho-hoidossa viimeiset 2 vkoa ja sitä lopullista tuomiota odotellaan.. =/ Voimia!!

Mun etusivulla luki tänään: "Ihailevatko ihmiset raskaushehkuasi? Onko sinulla hyvä ja tasapainoinen olotila? Nauti kohteliaisuuksista ja hyvästä olosta!" Paskanmarjat sanon minä! :( Ensinnäkin minua ahdistaa kun ihmiset tulevat kysymään, tai itseasiassa ne eivät edes suoranaisesti kysy minulta vaan kuiskivat seläntakana ja tuumaavat olenko vain lihonut!?! Jostain saavat sitten kuitenkin kuulla että odotan vauvaa ja sitten tulevatkin kysymään millä viikolla olen ja kun sanon, he alkavat päivittelemään etten varmasti ole, en voi olla, kun minulla on niiiiiiiiiiiiiiiin pieni maha vielä.. Hitto soikoon! En kai minä nyt sellaisesta asiasta valehtelemaankaan rupeis.. MURR!! Olen varmaan myös äärimmäisen tylsä ihminen, kun en pidä siitä, että vieraat hiplaavat pienen pientä mahaani.. ahdistavaa.
Sais tulla se tammikuu jo, siitä huolimatta, ettei mulla ole mitään valmiina ostettuna, mutta mä sitten en yhtään tykkää, että mun hormoonit on ihan sekaisin ja olen rääkynyt raskausaikana melkein joka päivä tähän päivään asti. Tein mitä tahansa!! Eilen yritin "lämmitellä" miestä peiton alla (samperi näitä peitonheilutus-halujakin!!) ja kun hän totesi olevansa väsynyt niin aloin heti poraamaan!?! Voi apua, loppuis jo nää itkut, olo on niin säälittävä!! Me pidetään jälleen vähän taukoa miehen kanssa toisistamme, pakko antaa toiselle vähän tilaa ja ottaa taas omaa aikaa vasten omaa tahtoani. Näillä mennään. Nyt näyttää todennäköiseltä, että minä ja vauva muutetaan laitokselta mun asuntoon, joka ihanasti vielä sijaitsee kolmannessa kerroksesa (ei hissiä!) ja eri paikkakunnalla kuin miehen, mutta mies silti osallistuisi mahdollisuuksien mukaan lapsen elämään. Sitä aikaa innolla odotellessa... TAMMIKUU, tule siis jo!! =/ varmaan kyllä jälkeenpäin harmittaa ihan hirveästi kun en osannut nauttia tästä ajasta. Mua häiritsee ihan hirveästi myös joka öiset suonenvedot ja jalkojen päivittäiset puutumiset, inhottavaa! Ja sokerirasitukseen ensi maanantaina, jesss sillekin :D Harmittaa myös, kun tuntuu, että kaverit katoavat ympäriltä.. En enää pysty ramppaamaan baareissa tai juosta heidän kanssaan kaupungilla, eivätkä he ainakaan jaksa tulla istumaan iltaa luokseni.. Toivottavasti saan lapsen syntymän jälkeen edes niitä mammakavereita jostain!

Noniin, nyt loppui valitus, kiitos, että sain purkautua :D !!

Mä olen miettinyt niin nimi-kuin kummiasiaakin, mutta päätöksiä en ole vielä tehnyt suuntaan jos toiseen. Lapsi tulee saamaan 3 nimeä, joista 2 viimeistä määräytyy oman isäni ja miehen isän nimen mukaan ja etunimellekin on "rajoitteensa".. miehen suvussa on ollut jo kauan käytäntö, että kaikki sukuun kuuluvat pojat kastetaan T-alkuisella nimellä, taisin asiasta jo aiemmin mainita! Se rajoittaa aika paljon, mutta kivan nimen olenkin nyt jo löytäny ja se kuulostaa omaan korvaan sopivalta ja alkaa tuntumaan ns. omalta. Sitten vain toivotaan että lapsi ei näytä Pekalta syntyessään vaan mietitty nimi sopii myös hänelle :) Ja kävi miehen kanssa miten tahansa, haluan kunnioittaa hänen sukuaan ja sukua, johon lapsemme kuuluu, joten pidän kiinni heidän perinteistään. Toivon vaan, että ultratäti oli sitten oikeassa, eikä vauva ole tyttö, koska tytön nimeä en ole edes miettinyt :DDD

Kummeja pyydän vasta kun lapsi on syntynyt. Minulla on mielessä oma veli (hänellä on 1 aikuinen kummilapsi) avovaimoineen sekä siskoni 16-vuotias esikoispoika. Voi olla, että paras ystäväni olisi myös yksi varteenotettava vaihtoehto. 4 kummia taitaa olla maksimi täällä meillä. Mies haluaisi ystävänsä kummiksi, mutta tämä ystävä ei vain ole kertaakaan vaivautunut näyttäytymään minulle (ovat olleet vain kahdestaan tekemisissä) ja minua ahdistaa ajatus, ettei miehen ystävä ole ollut "raskausaikana" milläänlailla mukana. En usko siis, että on jatkossakaan. Kaikenlisäksi minä vähän epäröin noita ystävien pyytämisiä kummeiksi, sukulaiset kuitenkin aina on ja kuuluu perheeseen ja sitä kautta ovat lapsen elämässä mukana, kun taas ystävät voivat halutessaan mennä ja tulla...... 

Mun pitäisi siis todellakin ruveta jo ostelemaan jotain! Minulla on ehkä 10 vaatekappaletta valmiina, kelan kaikki laput lähettämättä, vauvavakuutus ottamatta, kaikki tarvikkeet hankkimatta. En ole vielä keksinyt millä rahalla tai ajalla tavarat hankin ja tuntuu niin uuvuttavalta kun pitäisi raahautua kauppaan tekemään päätöksiä =/ Ehkä tämä tästä siis!! :) Helpottaisi, jos olisi seuraa, täytyy ehkä kinuta siskoa mukaan, jos koskaan omilta lapsiltaan ehtii...

Tää oli nyt tälläinen negatiivinen purkautuminen tällä kertaa, joskus näitäkin! Pahoittelen siis, ensi kerralla toivottavasti jotain iloisempaa :))
Ihanaa loppuviikkoa kaikille! :)
 
ei mullakaan raskausaika oo mitään hauskaa ollut. herään melkein joka aamu siihen, etten pysty nukkumaan selkäkipujen vuoksi ja ainoa, mikä helpottaa on nousta ylös sängystä :/ yritin eilen aamulla virittää peitonpuolikkaasta itselle makuualustaa ja se toimikin hetken, mutta sitten heräsin kaikkeen muuhun. oon yrittänyt jaksaa jumppailla kotona, ostin ihan jumppamaton sitä varten, mutta sohva on monesti kivempi.töissä ei kauheesti nappais olla, mutta vielä pitäis sinnitellä puolitoista kuukautta mammikseen asti, koska mitään selkeää syytä kotiinjäämiseen ei ole. uusin, mitä eilen ilmeni, oli kävellessä tullut alavatsan vihlaisu, liekö jonkin sortin harjoitussupistus tms. meni kyl ohi, kun hiljensin vauhtia. mietittiin miehen kans, etten mä ehkä enää voi lähteä mukaan koiralenkeille edes kävelemään, jos noita alkaa ilmetä enemmälti. jaksan kyllä aamulenkin vetää koiran kans, koska se on lyhyempi, n. 30min hitaahkoa taaperrusta, mutta iltapäivälenkki on jo reippaampi tahdiltaan ja pitempi. iltalenkin teen yleensä meidän talon ympäri, joten sekään ei oikeastaan rasita. 

mulla on makuuhuone täynnä vauvakamaa, joille en tee vielä mitään, pitää ensin miettiä, mitä sieltä lähtee, jotta pinnasängyn voi koota. kissa jo yritti maata sitterissä, joten sekin on vähän vaikuttanut siihen, ettei huvita viritellä mitään valmiiksi. tosin kissalla ei ole asiaa meidän makuuhuoneeseen, vaan se saa majailla muualla asunnossa.

mulla on kanssa kaveripiirissä joku murrosvaihe menossa. oon ottanut yhteyttä muihin vauvoja saaviin/saaneisiin kavereihin, ja mulla on ainakin yksi mammakaveri jo tiedossa. vanhoista kavereista parilla on lapsia, mutta toinen heistä asuu kaukana ja toisen kanssa en oo ollu tekemisissä vuoteen, joten sekin vähän rajoittaa. sitten on tää mun yksi kaveri, joka välillä jutteli mulle facebookissa, mutta elämäntilanteet on niin erit tällä hetkellä. tää kaveri on lähinnä rasittavaa seuraa, koska hän tuppaa kääntämään kaikki keskustelut itseensä ja fyysisiin ja henkisiin sairauksiinsa enkä millään meinaa jaksaa häntä. hänen isoin ongelmansa on se, että hän laiminlyö sairauksiensa hoidon ja menee sitten huonoon kuntoon. luulen, että hän pelaa noilla sairauksillaan saadakseen enemmän huomiota muilta. raskasta seuraa eikä siksi oikein huvita olla hänen kanssaan tekemisissä, vaikka minkäpä hän sairauksilleen voi.
 
sitten pari kaveria jäävät tuon ärsyttävän juoruilun ja kyttäämisen vuoksi, onneksi lähtivät luonnollista tietä, sillä lopetin sunnuntaina facebook-tilini. alkoi tuntua fb:ssa olo siltä, et mua kytätään koko ajan ja viimeinen niitti oli, kun mun julkiselle "seinälle" kirjoitettiin, että mun pitäisi myöntää, jos oon raskaana. asiastahan ei voitu kysyä esim. yksityisesti puhelimella/tekstarilla tai jos nyt oli pakko fb:ssa, niin inboxin kautta. poistin siis koko viestiketjun ja lähdin fb:sta. mun periaate on ollut koko raskauden ajan, että myönnän kyllä, jos multa kysytään henk.koht., mutta esim. facebookiin en kommentoi millään tavalla enkä laita mitään masukuvia enkä mitään muutakaan vauvaan liittyvää. sama periaate mulla on ollut ton 8v. pojan suhteen, ei mulla ollut hänenkään kuvia siellä. ärsyttää se kyttääminen vieläkin, joten ilmoitin jo mun miehelle, et jos nuo kaverit kutsuu meitä johonkin bileisiin, me ei mennä. jännä juttu, miten tässä tilanteessa näkee, kuka on oikeasti ystävyyden/kaveruuden arvoinen.





 
Kummeista: Meillä tosiaan tulee mielummin kavereita kummeiksi, juuri tuon takia, että ne sisarukset ym. sukulaiset pysyy elämässä muutenkin mukana. Miehen veli pyydettiin nyt tosiaan sen takia, kun oli viimeksi ollut niin pettynyt kun ei kummiksi päässyt. Siskoni teki aikoinaan samalla periaatteella, eli vaikka ois voinu miut nuorimman lapsensa kummiksi pyytää, niin ei pyytänyt, jotta olisin "samanarvoinen" kaikille lapsille. Sanoikin tämän minulle ja ymmärrän häntä hyvin! :) Sen halusin pitää itsellänikin periaatteena, mutta jouduin nyt vähän myöntymään tuon miehen veljen kanssa. :) Uskon, että tuo veli tulee kuitenkin olemaan molemmille lapsille tärkeä! :) Kavereista ei tosiaan tiedä miten ne pysyvät, mutta siskokin totesi, että yhdestä hänen kaveristaan ei varmasti olisi kuullut kymmeneen vuoteen enää, ellei hän olisi yhden lapsen kummi. Siten on tullut pidettyä yhteyttä ainakin se muutama kerta vuodessa! :)

Täällä taas tänään aamulla vuodettiin verta. Huomenna ois se kontrolli, niin saa taas tietää missä mennään.. Tuskin hirveästi muutoksia on viime lauantain käyntiin verrattuna tapahtunut kuitenkaan.. Tänään Piiperö on ollut hijaisempi, mutta jospa se tuosta innostuisi taas jossain vaiheessa riehumaan.. :)

 
Sarppiainen: Paljon voimia jaksamiseen vaikeiden asioiden keskellä.


Aibhlin: Ikävää se, että joudut kärsimään raskausajastasi. Toiv voin henkisesti tukea sua tässä mammapalstalla näin etänä, siinä sitä tosiaan näkee ketä on tosi ystäviä, kun äitiydestä tulee totta. Se että ystävä hädässä tutaan, pitää niin paikkansa. Ikävä kyllä mulla on käynyt tässä ihan samoin ja lähipiirin "ystävät" ovat hävinneet. Onneks kuitenkin lapsuuden luottokaverit säilyy, mut ne asuu vaan kaikki muualla.


Tosiaan toi shoppailujuttu on outo. Ymmärrän kyl sitä sinkkukaveriani: sil on ihan satavarmana joku kriisi päällä, kun mä oon raskaana - eli kohdistaa sen kaiken itteensä ja kokee yksinäisyyttä sit paljon pahemmin. Eipähän sitäkään voi mitenkään lievittää, sen on käytävä kriisinsä läpi. (ihan vaan arviona siitä, miten epäreilusti kohteli mua kun oltiin shoppaamassa olevinaan normisti)


della_79: Mullakin noi kävelylenkit on hankaloitunu: kesän aikana vielä kävin koiran kans puolen tunnin lenkeillä useita kertoja päivässä. Nyt on pitäny lyhentää n. vartin lenkkeihin max se 3-4 kertaa päivään. Kun kävelee sen vartin, niin sit tulee raja vastaan, et keho - lähinnä mahan seutu - pistää stopin päälle. Sit on pysähdeltävä melkein joka kymmenes metri ja pidettävä taukoja. Eipäkä siinä tee enää mieli kävellä esim toista varttia ymmärrettävästi. Oonkin täs miettiny et jos mä rupeisin käymään vaik uimassa (ts. porealtaassa koko aika :D )


Mäkin olen muutes della_79 harkinnut tuota fb:stä lähtöä. Mut sit kävin etukäteen päivittämässä timelinen ja totesin, et eipä se ole mikään älytön muutos - kuten nyt on kritisoitu hirveästi sitä etukäteen. Ja toisaalta eipä mulle ole tullut vastaan tuollasta kyttäilyä fb:n kautta.. eli ihmiset kuitenkin kunnioittaa mun yksityiselämää. 


Iskä tässä kysäskin jo et kun mul on yli 400 kaveria fb:ssä, et miten mä voin luottaa siellä asioitani ihmisten ilmoille? No vastasin sille, että kun on maalaisjärki päässä, niin eipä tule kovin paljon yksityiselämänsä asioita laiteltua fb:hen. Iskä ihmetteli, et miten mulla voi olla ystäviä niin paljon. Selitin sille, että eiköhän ne luottoystävät/sukulaiset ole maksimissaan yhden käden sormissa lueteltavissa ja nämä fb-kaverit on sitten näitä yhteisöjä/piirejä joissa on tuttuja ja tutun tuttuja. 


Ei fb:ssä tarvia kellekään selvittää mitään yksityiselämästään, jos ei näin halua. Itse kyllä olen julkassut päivityksen mm. että musta tulee tässä pian äiti. Sain paljon onnen toivotuksia ja se että halusin tehdä näin, niin pystyn kommunikoimaan helpommin yhteisöjen kanssa raskaudesta ja äitiydestä. Oli esim kiva kun sairaalassa kävin verikokeissa ja yks liikuntakuvioista puolituttu nainen lapsineen oli samalla käynnillä jonotuksessa, niin pystyttiin heti rupattelemaan tilanteet läpi (esim se että yhtäkkiä katoan valmennuskuvioista oli helpommin näin selvitetty pois alta). Mun tietä on lähinnä "silottanut" se, että oon kertonu ison elämänmuutoksen muille fb:ssä. Ymmärrän kyl, että kaikilla se ei helpota elämää vaan päinvastoin. Lisäks ne yksityistiedot on sit menny henk.koht. ihmisille muutoin.


Tosiaan mullakin on della_79 toi periaate että en laita lasteni mitään tietoja/kuvia/ym fb:hen. Totta kai kerron ihmisille lapsesta kaikenlaista, mutta en mitään julkaise päivityksissä ym. On mullekin tullu sitä vastaan, että joku kaveri on möläyttäny esim fb:n kautta lapseni sukupuolen - sehän näkyy sit kaikille, jos vahingossakin onnittelee tilannettamme. Kun esim avomieheni vanhemmat eivät etukäteen halua lapsen sukupuolta tietää. He eivät ole fb:ssä, mutta kun joku tuttukin fb:ssä tietää, se voi mennä asian helposti möläyttämään myös heille. On ollu ennenkin kokemusta tästä kun ei ole halunnu jotain kertoa, ni on joku menny sanomaan puolivahingossa ku saanu tietää.


Vielä della_79: Mustakin on parasta, kun suojelee omia lapsiaan ja heidän yksityisyyttään paikoista kuten fb. Jos mulla on omat tiedot siellä suurinpiirteisesti ja olen oman elämäni "riskeerannut" antamalla fb:lle tietoni, ei se tarkota, että mun tarvis lapseni tiedot sinne myös antaa. Lapsi on kuitenkin puolustuskyvytön ja päättäkööt sitten itse vanhempana kuinka omia tietokonetoimintojaan päivittää. Mua oikeesti ahistaa kun ihmiset levittää tietoja omista lapsistaan niin paljon just esim. fb:ssä. Ei aatella, mitä kaikkee niillä tiedoilla voi ulkopuoliset tehdä (esim jo pelkkä fb yrityksenä saa kaikki tiedot). Joskus yleisesti tullukin puhetta just siitä et kun tietokoneelle (huom ihan ilman nettiyhteyksiäkin) syöttää mitä tahansa tietoa, niin se tieto on jo sillon hakkerien mahdollisuus hankkia. Et näin ollen jos luottaa tietojaan tietokoneeseen, niin samalla pitää olla tietonen sen riskeistä.


Toi kyttääminen on sit vielä ekstrana erikseen. Ihan säälittävää ja surullista. Joku katkera kaveri on vissiin laittanu tuon viestin sulle della_79, kun ei ole edes voinut asiaa sulta suoraan kysyä. On se tosiaan aika karua, et lähimmätkin kaverit on kateellisia mulle mun elämästä. Mä ihmettelen suuresti sitä, että toinen näistä "kamuista" on ees kateellinen (kuten tätini totesi), kun hänkin oottaa lasta ja hänen elämäntilanteensa näin ulkopuolisen silmin näyttäisi todella unelmalta muutoinkin. En tiiä!

Parasta raskausaikaa joka tapauksessa kaikille teille odottaville äideille!
 
Aattelin ekana, että kerron mun omasta vaikeasta asiasta, sairaudestani viho viimein täällä mammapalstalla kaikille. Kirjotin jopa tekstin tuon edellisen tekstin perään, mutta sitten tajusin, että viesti olisi ollut todella pitkä (lähes 3-kertanen tuohon edelliseen mitattuna). Joten totesin, että lyhytversio riittää aluksi. Eli kuka tahansa jolla on kysyttävää tähän aiheeseen liittyen, voi aina kysyä multa suoraan sitten jatkossa. Koko juttu on niin laaja-alanen, niin parempi lyhyt selostus ihan alkuun.

Sairauteni: maanisdepressiivisyys, päinvastoin kuin normaalisti suomalaiset sairastavat masennusta eli depressiota, minä olen sairastanut maniaa, eli ylihilpeystilaa pelkästään.
Sairaus on todella ennaltatuomittu monessa mielessä - myöskin tabu, josta ei puhuta. Esim. kun lukee palstoja netissä, niin siellä nk. normi ihmiset toivoo, että tällaset ihmiset ei koskaan lisääntys ja että elämä olisi muutenkin mahdollisimman paha tämän sairauden kohdanneille. Lääkärit taas vaan toteaa, että tästä sairaudesta ei voi parantua edes hetkellisesti. Olin raskauteeni saakka kuullut vain tuomioita sairauteeni liittyen joka puolelta. Lääkefirmat tosissaan rikastuu kun ihmisiä tuomitaan tähän loppuelämän sairauteen - jo kuukauden lääkitys maksaisi ilman kelan tukea n. 550 e. Diabeetikon kanssa ollaan vertailtu sairauksia, jotka molemmat on siis tosi karuja jos niitä ei hoida - on se rankkaa ja erinlaisuutta ei vaan ymmärretä. Kuitenkin onneksi maailmassa on niitä, jotka uskoo siihen vielä, että ketään ei kukaan muu ihminen voi maan päällä tuomita - edes tuomari. Vaikken ole uskovainen, niin veikkaanpa että tuomio tulee sitten "kuoleman porteilla". Sittenhän sen näkee jatkuuko se elämä kuoleman jälkeen vai ei. Ja toivottavasti tässä ois vielä monta kymmentä vuotta tätä elon kulkua jäljellä, koska elämä on lahja.

Siispä on paljon asioita, joita minun tulee ottaa huomioon kun olen nyt päässyt tähän tilanteeseeen, että olen raskaana ja meille on lapsi tulossa. Monelle tämä on shokkiuutinen ja se on kerrottava. (Kerroin toki lääkäreilleni ja lähiverkostolleni ym tämän asian ja analyysi heiltä oli muutes yllättävä: he olivat onnellisia tilanteestani nyt). Eli se shokkiuutinen on, että olen pärjännyt lähes koko raskausajan ilman mielialalääkkeitä. (Tilannetta voi verrata helposti siihen, että narkkari on yhtäkkiä päässyt eroon huumeista eikä kaipaa enää niitä). Olen tosiaan kuullut aiemmin vaan tuomioita tästä sairaudesta. Kuitenkin legendat ja elävät legendat ovat todistaneet minulle toisin: Tuomio on ollut loputon vain omassa päässäni. Tosiaan sain sitten raskaaksi tultuani kuultua paljon ystäviltä/ihmisiltä, että raskaus suojelee lasta kehossani, jolloin monesti raskaus myös väliaikaisesti parantaa jopa todella raskailta sairauksilta. En voinut uskoa asiaa kun oli niin paljon tuomioita olemassa, mutta lopulta minun oli pakko uskoa, kun jouduin tilanteeseen, missä minun oli oikeasti lopetettava raskausajalle määrätyt lääkitykset, kun en enää kestänyt niiden aiheuttamaa huonoa olotilaa: tajusin, että mulla oli paras olo ilman niitä. Tästäkin asiasta saa ja pitää kysyä jos siltä tuntuu.

Mummikin selitti että aikanaan häneltä lähti aina astma pois raskausajoiksi.

Tosiaan tää sairaus ois varmana paha, jos leikkisin sillä, tai en hoitas sitä esim. kontrollikäynneillä ym. Mun tuuri on se, että saan kaiken mahdollisen avun tähän onneks. Tietenkin otan myös äitiysajan hoitotuen vastaan mielelläni, kun kerran saan avun. Tiiän, että on paljon ihmisiä jotka ei tiedosta sairastavansa tätä sairautta/heille ei anneta apua vaikke he sen tietäsivätkin ym. Onneks kerrankin mulla ei ole asia näin päin.

Tosiaan lopuksi tähän sanon vielä sen, että kun on niin paljon ihmisiä jotka tuomitsee ja eivät todellisuudessa tiedä mitään mistään, niin jokaisen ihmisen olisi tervettä käydä edes kerran vuodessa puhumassa asiantuntijalla asioistaan elämässään psykiatrisella "kallonkutistajalla" tai vähintään edes lääkärissä. Se tosiasia tässä maailmassa kyllä näkyy, että monesti "terve ja normaali" ihminen on paljon sairaampi henkisesti, kun esim. semmonen ihminen, jonka sairaus on todettu ja joka hoitaa sairauttaan - oli se sitten lääkityksillä tai ilman.

Mun mielestä on täysin tervettä nostaa tabuja esille. Muuten maailma ei koskaan muutu.
 
Tänään sit sai sokerirasituksen tulokset ja niinkuin arvelinkin kaikki ok ja aika reilustikkin alle maksimi-arvojen:) Mutta silti kyl yritän vähä katsoo mitä syön et ei mitään jättivauvaa kasva ja muutenki voi paremmin:)Niin ja pitäis hääpukuunki mahtua:D

Dialia:mahtava kun viitsit sairaudestasi kertoa.Täytyy myöntää et mä oon kyl kuullu sanan maanisdepressiivinen mut en todellakaan tiennyt mitä se tarkoitti.Ja tuo on kyllä ihan totta et on paljon"sairaampia"iihmisiä kun oikeesti sairaat jotka sairauttaan hoitaa.Tsemppiä kuitenkin sulle ja varmasti auttaa sairaudessakin kun on jotain niin ihanaa ajateltavaa kun se oma vauva:)

Aibhlin:"mukava"kuulla etten oo ainut joka ei niin aina vaan nauti raskaudesta. Ja mulla tuon mahan kans tavallaan sama kun sulla mut just toisinpäin et ihmiset siunailee et ei voi olla vasta tammikuussa laskettu ootko ihan varma ettei oo kahta ja menee niin hermot noihin kommentteihin joo on iso maha mitä sit kaikilla se on erikokonen. Niin ja kun tarvikehankinnoista puhuit niin jos oon oikein katsonut oot kans seinäjoen läheltä niin jos satut olla facebookissa niin sielä on "muksukirppis(sjoki ja lähialue)"niin sinne kyl kannattaa liittyä on tosi paljon kaikkee tarviketta ja vaatetta myynnissä:)

Facebookista oli kans puhetta. Mä oon siellä silleen et jotain tulee paljastettua mut ei ihan kaikkee. Esim.pojasta siel on nimi mut kuvia ei oikeestaan paitsi yhdessä minä ja poika,kun se on vauva mut ees pojan naama ei näy siinä kuvassa.raskauden oon paljastanu jossain päivityksessa mut en ihan suoraan niin et siitä kyl tajus.Mut ei kyl joka tapahtumaa tuu päivitettyä niinku tuntuu joillain olevan tapana päivittää kaikki mitä tapahtuu. Sitä oon kyl miettiny et pitäiskö sit ku meen naimisiin niin poistaa profiili ja ottaa uudestaan uudella nimellä niin ei kai jäis ne kaikki vanhat jutut kun en oo seinääni pahemmin tyhjäilly ja on varmaan sellasia kavereitaki joita ei tarviis olla mut katsoo nyt sit.

Oliskohan  siinä ollut kaikki tällä kertaa:)
 
sä DiaLia selviydyt varmasti hienosti sun vauvan kanssa, aina helpottaa kun on valmis ottamaan tarjottua apua vastaan ja saa apua :) hienoa kun avauduit sun sairaudesta :) olen samaa mieltä siitä, että jokaiselle olisi hyödyllistä joskus elämässään keskustella jonkun ammattihenkilön kanssa. esim. mua ja miestäni helpotti paljon perheneuvojalla käynnit meidän parisuhdekriisin aikana ja olen sen jälkeen suositellut sitä kaikille, jotka vain jaksaa kuunnella. työskentelen itse ns. ihmissuhdetyössä ja mun mielestä ns. ammattilaistenkin on vain tervettä ymmärtää oma ihmisyytensä ja rajallisuutensa ja ottaa tarvittaessa ammattiapua vastaan, sama oikeushan meilläkin siihen on kuin muillakin ihmisillä. mulle toi perheneuvoja-aika osoitti, etten mä ole mikään yli-ihminen ja muakin koskee samat lainalaisuudet kuin muitakin ihmisiä.

tosiaan, tää mun nyt entinen fb-kaveri on aina ollut luonteeltaan utelias ja kärkkymällä kärkkynyt toisten kuulumisia ja uutisia ja levitellyt niitä sitten ympäriinsä. mukava ihminen sinänsä, ei siinä mitään, mutta yksityisyyden ja julkisuuden raja menee jossain eikä silloin voi vedota omaan tietämättömyyteensä tai tyhmyyteensä sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjen suhteen, jos huomaa tulleensa yhtäkkiä deletoiduksi toisen ihmisen elämästä. jos ei ole varma siitä, onko joku asia julkinen vai nou, se on parempi kysyä ensin yksityisesti ja sitten vasta, jos on lupa, revitellä sitä julkisesti. mun muut kaverit ovat kunnioittaneet mun toiveita pitää tää raskausasia poissa facebookista ja suoraan kysyttäessä olen tosiaan suoraan kertonut raskaudesta ja siitä, miksi en ole halunnut paljastaa tätä julkisesti. mullahan siis vaikuttaa ylipäätään se, että olen lähes koko raskausajan pelännyt jotain, ensin tuulimunaa, sitten keskenmenoa ja nyt kohtukuolemaa eikä raskaaksi tulo ollut mikään itsestäänselvyys tai jotenkin helposti hoidettu asia sen mun endometrioosin vuoksi. mä en edes tiedä, mitä mun endometrioosille käy raskauden jälkeen: loppuuko se vai lieveneekö vai tuleeko ne samat helvetin kivut takaisin jossain vaiheessa? nyt mulla ei ainakaan ole mitään endon oireita ollut, vaan lähinnä kohdun kasvu on tuntunut noissa vanhoissa leikkausarvissa hetkellisinä kipuina. mietin just eilen ääneen mun miehelle, et jos mulla ei ole mahdollisuuksia synnyttää alateitse, vaan mulle tehdään sektio, ei sekään haittaa, koska sekin arpi tulee sitten vaan "mun vatsa-arpien joukkoon tummaan". eihän niitä leikkausarpia olekaan kuin vasta kolmen leikkauksen jäljiltä :D

facebookista lähdön jälkeen olo on ollut vain hyvä. mulla on lopultakin aikaa muuhunkin ja vaikka mä nykyisin istun neulomassa iltakaudet, pystyn mä siltikin keskittymään paremmin mieheen ja meidän poikaan sekä eläimiin paremmin kuin ikinä facebook-vuosien aikana. ja pyysin mä ennen poistumistani muutamien kavereiden puhelinnumerot, jotta voidaan soitella tms. sekä annoin mun sähköpostiosoitteen, jotta mut saa kiinni :)
 
Mä oon huoman sen että kun facebookkiin tuli aikoinaan mentyy,ei enää normaalit asiat pelanneet.Esim.ihmiset eivät enää niinkään paljoa kyläile tms.kun näkevät kumminkin toisten tekemiset ym.asiat facebookin kautta.Mun kummikin aina vaan facebookissa toteaa että kun esikoinen jo niin iso niin tulisi joku kerta käymään.Ei ole vielä kertaakaan nähnyt meidän neitii. Heille en tahdo mennä kun niin monta koiraa omistavat että siel aina karsee räksytys päällä :(
Monet kerrat oon harkin facebookist lähtöö mut sit taas tuntuu et mitäs sit jos kaik ihmiset vaa lopettaa kokonaa yhteydenpidon sen jälkee.
 
Fjansku: En usko, että sellaset ihmiset lopettaa yhteydenpidon, kun lähtee facebookista, jotka oikeasti kanssa ovat ystäviä ja yhteydessä kanssasi muutoinkin. Ja on varmana niitäkin, jotka huomaa katoamisesi ja ottavat yhteyttä sinuun muita reittejä pitkin, jos haluat lähteä.

Itsekin olen facebookissa päivittäin, mun pahin koukuttaja on ollu tämä "farmville" -peli :D.. eihän siinä.. välistä olen pitäny siitä pitempiäkin taukoja, mut nyt esim kun aloin lomailee, niin on ekstraluppoaikaa pelata tuotakin peliä (levelitkin jo lähellä sataa, mikä on aikas paljon). Mut siis tosiaan oon aina pyrkiny siihen, että ensin hoidan kodin asiat ym. ennen kun keskityn pelailee/chattailee facebookissa. :) En tosin ihmettele, kun kaikille se ei ole niin helppoa.
 
mä olin facebookin koukussa kahdesta syystä: eka oli sosiaalisten suhteiden ylläpito, koska en meinaa muuten jaksaa pitää yhteyttä kehenkään ja toinen oli treasure island-peli ja jossain määrin myös mafia wars-peli, jota pelasin monta vuotta. ennen facebookista lähtöä varmistin, että mulla on tärkeimpien kavereiden yhteystiedot ja ilmoitin 3-4 päivää ennen lähtöä lopettavani fb-tilin ja siirtyväni google+:n. lisäksi jaoin sähköpostiosoitteen.olen nyt siis google+:ssa, ja pelaan siellä laiskanlaisesti cityvilleä eikä mulla siellä montaa kaveriakaan ole, mutta olen onnellinen siitä, että siellä olevat ihmiset on sellaisia, jotka ei juoruile mun asioita. ja etu sekin, että googlessa on hiljaista, eipähän tuu turhaan notkuttua tuntitolkulla netissä niinku ennen.

ajattelin nyt myös hehkuttaa, että sain lopultakin työpaikalla uuden työtuolin, jossa on ristiselän tuki :D edellinen työtuoli oli sellainen vanha raato, jonka säätöjä työfysioterapeutti ei alkanut edes vilkaisemaan, vaan määräsi mulle uuden työtuolin :D ja tänään se ihanuus tuli :D edelliseen työtuoliin jouduin hakemaan tyynyn tukemaan selkää, mutta tätä tuolia pystyy tosiaan säätämään selkää tukevaksi :)

eilen mulla oli viimeinen physiopilates-tunti, mutta ilmoittauduin jo kahteen muuhun ryhmään, joista eka alkaa jo viikon kuluttua ja toka marraskuun alussa. yksi yö särki meinaan selkää niin paljon, että jouduin menemään ihan selkä kiinni mieheeni, että se kipu laantui.
 
DiaLia: Hienoa että rohkenit kertoa sairaudestasi. Minäkin olen kuullut ko. sairaudesta mutta sinun kirjoituksesi antoi paljon suuremman tietoskaalan siitä mitä siihen oikeasti liittyy jne..

Minä en tosiaan ole facebookissa enkä koe sitä tarvitsevani.. Joskus harmittaa kun ei tule pidettyä yhteyttä ystäviin ja kavereihin kovinkaan paljoa varsinkaan sen jälkeen kun esikoinen syntyi ja kaikki kaverit muistaa mainita että liity facebookkiin niin voidaan pitää yhteyttä! Mä uskoisin et muakin alettas siellä vaan kyttäämään jos sinne liittyisin.. Asun pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tietää kaikkien asiat ja nyt kun minä tai mieheni ei olla facebookissa niin monikaan ei ole nähnyt pojastamme kuvaa tai sitä edes livenä ja tiedän että monia se asia kiinnostaisi. Myös uusi raskaus kiinnostaisi monia..
 
della_79: Mäkin liityin tässä google+:ssaan, mut en oo siel kyllä ollu sen enempää kun että ilmottauduin mukaan ja hieman sinä päivänä sitä testailin. Tosiaan huvittava tosiasia, et olen "virtuaalinen maanviljelijä" ja tosi kovilla tasoilla jo pelissä - kun tosielämässä kun olen koittanut edes viikon kasvattaa kukkia niin ne kuolee jo siinä ajassa. :D

Koiran olen kyllä hengissä pitänyt ja hyvin eloisa onkin. Eli onneks se sanonta ei ihan muhun päde, että: "kukka/kasvi pitää saada ekana pidettyä elossa pitkään, sitten voi siirtyä eläimeen, sitten mieheen, viimeisenä tulee lapsi." :D

Miekin jo harkihin lähtöö facebista mut sit se jäi kun on siellä toi FV ja kuitenkin yhteydet edes jollain tasolla ihmisiin. *eikä siellä ole enää tullut aikoihin oltua muuten kun pelaamas huvikseen tota peliä ja mitä ny chattailly lähipiirin kans* Et nou hätä.

Hemppa + muut: Kiitos ymmärryksestänne! "Lyhyt" selostukseni (yritin kyllä mahd lyhyesti, mut ei siitä saa lyhyttä tekemälläkään) antoi tosiaan toiv "suuremman tietoskaalan" sairaudesta ja tilanteistanikin. Se on totta, että ennakkoluulot tautia kohtaan eivät tule koskaan kuolemaan - vaikka kuinka koittaisin "maailmaa parantaa". Mutta tosiaan se fakta - jonka voi omistajat todeta koiriensakin kanssa - että jokainen ihminen on persoona ja tilannekohtasesti asiat katsastettava - eikä saa tuomita "koko rotua yhden takia". Eli kun sairastaa ko. sairautta, luokitellaan helposti vaikka mihinkä "lobotomian kärsineiden" ym. joukkoon. *pelottava tosiasia*. Tosiaan, jos on koskaan aiheesta mitään kysyttävää, niin vastaan ihan mielellään. Mulle tämä aihe ei nimittäin ole tabu - se on jokapäiväistä arkea.

Parasta vointia meille tuleville mammoille siinä missä jo valmiista mammoista leipoutuu ekstramammoja! ^^
 
Senna89: Jos sun tulot on noussut (olikohan raja 20%) niin voit hakea äitiys/vanhempainrahaa kuuden viimeisen kuukauden tulojen perusteella. Tässä tapauksessa pyydät työnantajaa täyttämään sulle Y17 lomakkeen.

Mä en vois lähtee pois facebookista. Sitä kautta voi kuitenki pitää yhteyttä niihin ihmisiin keneen ei muuten tulis pidettyä ja kiva nähä mitä ihmisille kuuluu. Lähempiin ystäviin tulee pidettyä yhteyttä sitten muutenkin. Itse olen kyllä nykyään tarkka mitä siellä facebookissa jaan. Ja harvemmin tulee nykyään tekemisistä informoitua. Ei voi ymmärtää niitä ketkä raportoi siivoamisensa ym. Ketä ne kiinnostaa :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top