Lokakuun lorinat

Mäkin hain niitä tukia viimeisten puolen vuoden tulojen mukaan koska aiemmin ei ole ollut muuta kuin opintotuki ja viimeisen puolivuotta olen ollu töissä jatkuvasti. :D kannattaa kelasta kysellä ei ne mammaneuvolas mitää neuvo! ainakaa minua.
 
Jos äitiysrahakausi alkaa 2011, otetaan huomioon 2009 vuoden tulot ja jos se ois alkanu vasta 2012 niin ois otettu 2010 tulot. Siellä näkyy olevan sellanen käytäntö.

Ja kannattaa toki ilmottaa viimeiseltä 6kk tulot jos ne on huomattavasti isommat kun vuonna 2009.

Mulla tulee sama raha kun esikoisesta kun jos kahden (tai kolmen, en muista) vuoden sisään syntyy kaks lasta, saa saman rahan. Ja mulle tää passas kyl erinomaisesti.


Ja tuosta et kun etuudet nousee vuoden alusta niin kirje tulee kotiin vasta sen jälkeen kun etuuden määrä on muuttunut. Eli varmaan sit ens vuoden puolella kun saadaan ekat rahat nii sit tulee kirje kotiin. Näin tuli ainakin esikoisen lapsilisän noususta et kun ne oli maksaneet sillä korotetulla niin sit tuli kirje kotiin että etuuden määrä on muuttunut, tämä on uusi kuukausittainen summa..
 
Siis mitä?mä en oo kuullu mitään mistään vanhempain rahan noususta paljo se sit nousee?Ihan jees jos ees vähän:) Mä kans tosiaan hain tuet edellisen perusteella ja siis 3 vuoden sisään jos tulee toinen saa sen saman:)
 
Voihan venäjä noiden kelan lappujen kans. Nyt pitää ottaa oikein asiaksi, en oo vielä palauttanu niistä mitään.. oon niin mestari lykkäämään asioita! Vauvavakuutus tuli silti hankittua!
Onko teillä muilla unettomuutta?? Mä olen taas viime yönä valvonut vauvan "kanssa", kun ei vaan yksinkertaisesti nukuta tai sitten nukun koiranunta ja olen koko päivän väsynyt, erittäin väsynyt!! Yhtä väsynyt kuin alkuraskaudessa..

Huomenna sokerirasitukseen, enkä pidä ajatuksesta yhtään.. =/ Mietin just, että mitenköhän saan ajan sielä kulumaan.. ehkä pitää hakea pari lehtä.

Ärsyttää, kun mun neuvola-aikaakin siirretään jatkuvasti. Nyt on kulunut jo 5 vkoa viimeisestä neuvolasta ja tällä seuraavalla kerralla minulla piti olla ensimmäinen sisätutkimuskin, mutta ilmeisesti sekin nyt sitten siirtyy jahka joskus vihdoin ja viimein pääsen sinne neuvolaan asti.. Mun mielestä tämmönen neuvola-ajan siirtäminn 6-7vkon päähän edellisestä on ihan päätöntä näin ensi-odottajilla... muutenkin saa ressata ja hermoilla koko ajan eikä tää ainakaan auta asiaa!!

Onneksi pääsen tänään hierojalle, jotakin kivaa edes tähän viikon alkuun! Hyvää viikkoa mammat!
 

Hemppa kirjoitti:
Jos äitiysrahakausi alkaa 2011, otetaan huomioon 2009 vuoden tulot ja jos se ois alkanu vasta 2012 niin ois otettu 2010 tulot. Siellä näkyy olevan sellanen käytäntö.

Ja kannattaa toki ilmottaa viimeiseltä 6kk tulot jos ne on huomattavasti isommat kun vuonna 2009.

Juuri näin kun Hemppa kirjoitti. Ja tulomuutoksen täytyy olla vähintään 20% että käytetään tuota viimeisen 6kk:n tuloja.

Olin tosi tyytyväinen että äitiysraha laskettiin 2009 vuoden mukaan, sain tuolloin todella suuren bonuksen ja nyt sitten äitiysraha on vain inan palkkaani pienempi.

Aibhlin: Sä olet todella alkanut valmistautumaan vauvan tuloon ;o). Mä nukun vaihtelevasti mutta vielä onneksi hyvin. Ei kyllä ole kivaa että neuvola-aikaa siirretään noin kauas. Mutta jos sulla on huolia/murheita niin soita neuvolaTK:lle niin mäkin teen jos asiaa on.

Nimi on ja A:lla alkaa niinkuin muukin jälkikasvu ja kummeiksi tulee mieheni veljen perhe. Esikolla on tätini perhe. Emme siis kuulu kirkkoon, en ole koskaan kuulunutkaan ja meillä on nimiäiset. Kummi rajoitteita ei siis ole sen takia.

Mut eipä täällä suunnalla kummempia. Tää raskaus vaan etenee ilman mitään ihmeellistä. Poikanen on kyllä nyt ilmeisesti siirtynyt perätilasta raivotartuntaan, siltä se ainakin tuntuu.
 
DiaLia, täällä on toinen mamma jolla on myös maanisdepressiivisyys. Mun on ihan pakko kysyä, kuinka paljon sua pelottaa raskauden jälkeinen aika? Että iskee mania tai masennus? Mua nimittäin "pelottaa" tai "jännittää" tosi paljon mitä sitten tapahtuu... Esikoisen jälkeen masennuin, mutta en vieläkään tiedä kulkiko se käsikädessä raskauden kanssa, koska masennus ajoittui samaan aikaan kun isäni kuolema, pari viikkoa synnytyksen jälkeen, joten syy voi olla siinäkin. Osaksi tämän pelon takia, en ole kuitenkaan uskaltanu kokonaan lääkityksestäkään luopua, vaikka raskausaikana ei ole ollut oirehdintaa (eikä ollut viimeksikään). Tosin lääkityskin on todella kevyt tällä hetkellä verrattuna normaaliin ja pikkuisellakin kaikki hyvin, tosin kontolliultra on kasvun seuraamisen takia, vaikkakin viime ultrassa kasvu oli normaali.
 
Tappuraa: Ensinnäkin en voi kieltää sitä, että mua kanssa pelottaa synnytyksen jälkeinen aika, enkä vielä voi käsittää tai ymmärtääkään sitä kokonaisuutta ja arkea missä tullaan elämään sitten perheenä. Synnytykseen olen entisenä kovana urheilijana asennoitunut siten, että se on kovempi kuin maraton, mutta siitä selviää, koska kipu on vaan hetkellistä ja ohimenevää.

Tosiaan olen päässyt hetkellisesti lääkkeistä eroon näin raskausajaksi. Enkä leiki sairauden kanssa sen enempää kunniasanalla, mun tilanteessa oli vaan helpompi olla tää raskausaika ilman lääkkeitä kun että oisin syöny sitä ketiapiinia, mitä määräsivät raskausajaksi - nyt on ihan normi olo, mut sitä syödessä oli ihan painajaista ruveta nukkumaan lääkkeen oton jälkeen, kun jalkoja pakotti luuydintä pitkin ja tuntikaupalla piti jännittää jalkalihaksia että "sisäinen kutina" jaloista lähtis ja yöllä ku heräs ni oli taas tuskaa .. onneks aamusin ei ollu mitään, mut se lääkkeenotto ajatuksellisesti vaan pahentu päivä päivältä. Onneks lääkäritkin totes, et mun arki ja ympäristö on hyvässä kunnossa, eivätkä nähneet pahaa siinä että olen ilman lääkkeitä.

Mut siis totesin heille, että suosiolla ennen synnytystä rupean tuota ketiapiinia syömään, kun tietää että synnytys laukaisee paljon helpommin psykoosin ja synnytyksen jälkeen oireet voivat juuri alkaa ilmetä. Eli kohotetaan sitten lääkitys "normitasolle" kuitenkin niin että voin imettää eli vielä on syötävä tota ketiapiinia imetysaika, kun se ei ole vauvalle vaarallista verrattuna niihin mun normi lääkkeisiin.

Jo pelkkä synnytys siis voi laukasta sairaudenkuvan elämässä, kun kova stressipiikkihän se on. En ihmettele siis lainkaan, jos ensimmäisesi jälkeen olet ollut masentunut, kun siihen synnytykseen yhdistää vielä isänne kuoleman! Kyllähän vanhempansa kuolemasta aika moni "normaalikin" ihminen masentuu ihan ilman että synnytys olisi siihen mukaan luettuna.

Mullakin tarkotus oli raskausajan syödä siis lääkettä, mutta sit onneks oon ilman pärjänny. Kuitenkin kontrollit ovat olleet ihan samalla lailla kuin sinullakin ja on ollut joka kerran helpotus saada tietää, että kaikki menee "täysin normaalisti".. sehän on paras uutinen mitä tällainen elämänsä sairas ihminen voi tietää. *koputan puuta* kun eihän sitä voi tietää, onko muita ongelmia kuin fyysisiä.

Vielä sanon, että moni läheinen äitiä lukuunottamatta ovat ehdottaneet että koittaisin pärjätä ilman lääkitystä myös synnytyksen ja sen jälkeisen arjen kun kuulemma imetyskin suojaa kehoa raskaushormoneilla. Tässä tilanteessa kuitenkin lapsen hyvinvointi on tietysti etusijalla, joten en voi olla itserakas ja keskittyä omaan parantumiseen, kun toinen tarvitsee kummatkin vanhempansa. Samaa sanoi äiti, joka näki myös vaikeimmat hetkeni sairauden kanssa. Ymmärrän tässä asiassa häntä täysin.

Mulla on tosiaan aina todettu pelkästään se mania, eli ei koskaan masennusta. En voi muuta tehdä sen eteen, että raskauden jälkeen synnytys ja alku ja kaikki lapsen kanssa menisi hyvin, kuin ennaltaehkästä tilanteita: vähentää stressiä jo tässä raskauden ajaksi, levätä, syödä ja nukkua hyvin, harrastaa se vähä liikuntaa mitä jaksaa ja sitten lähempänä synnytystä myös lääkkeellinen ennaltaehkäsy. Totta kai myös kontrollikäynnit sairaudenkuvan vuoksi lääkärissä ym. On se mukava purkaa asiansa "neljän seinän sisällä" ja tietää ettei ne sieltä ulos lähde ilman omaa suuta.

Yks kysymys.. saatko hoitoapua sairauden vuoksi? Mä saan sitä ja otan toki mielellään vastaan kaiken avun. Ei se ikävältä kuulosta, että vaikka jo pari kertaa viikossa (mielellään enemmänkin) saa itselleen lepohetken ymmärrettävän rankasta synnytyksen jälkeisestä ajasta.

Mulla on myös avomiehen lisäksi oma äiti tukena synnytyksen jälkeiseen aikaan. Hän on lupautunut - jos ei ole työreissuilla - olemaan auttamassa erityisesti yövalvomisissa ym. Äitini haluaa, että nukun yöni hyvin lapsen tultuakin useammin kuin normaaliäidit, sillä hän haluaa ennaltaehkästä sairaudenkuvaani.

Mikä hieman "niittaa" myös pelkojani sairastumisen suhteen on se, että koko sairauden ajan minulla on ollut toimivat lääkitykset ennen raskautta. Jos siis paha hetki tulee, niin niillä lääkkeillä viimeistään paranen kuntoon suht nopeasti. Mutta sitten en voisi imettää ja se huolettaakin minua. Ja imettäminen muutoinkin - tuleekohan sitä maitoa sitten vai ei?.. hmm..

Kaikenlaisia huoliahan sitä olisi pää täynnä jos haluaisi, mut pitää vaan aatella positiivisesti "läpi tuulen ja tuiskun".
 
Rv. 30 mennään eli n. 10 jäljellä :) Nyt on jotenkin ihanaa olla raskaana!

Välillä selkä vaivaa, haaruksista nipistelee ja mahaa supistelee, mutta kuuluu asiaan.
Olin viikon neuvolan määräyksestä "lepolomalle", vielä vajaa nelisen viikkoa töitä ja sitten pääsee lomille.

Iho on paremmassa kunnossa, kuin koskaan (ei finnin finniä koko raskausaikana), hiukset kasvaa hieman hitaammin, kuin normaalisti ja kynnet lohkeilee, vaikka olen kalsium-kuurilla. Painoa tullut juuri sopivasti, ei ole kiloista kompleksia.

Odottelen kovasti äippälomaa ja pikkuisen syntymää. Ollaan "isukin" kanssa laiteltu vauvan huonetta ja vaatteita osteltu, vaunut hankitaan viimeiseksi.

Ihanaa, kun masu ja pikkuinen kasvaa. Vauveli liikkuu päivittäin, välillä "monottaa" kunnolla kylkiin, niin että kirpaisee. Ihanaa, tuntea liikkeitä <3

Jouluakin odottelee jotenkin ihan erilailla, kun tietää, että H-hetki lähestyy <3
Synnytys hieman jännittää (mutta kai se on ihan normaalia),en kuitenkaan aio stressailla etukäteen ja yritän olla kuuntelematta toisten kauhujuttuja synnytyksistä.
 
Onko muille tullut muutosta seksihaluihin? Mulla siis oli aluksi se että teki ihan jatkuvasti mieli seksiä, ja mies oli ihan innoissaan kun paiskoin häntä petiin. Mutta nyt kun on tuntunut vauvan liikkeet niin hyvin (noin rv 20 lähtien), ja oikeastaan koko ajan, mä en kerta kaikkiaan enää halua seksiä. Ei siinä ole mun nähdäkseni mitään sellasta että pelkäisin synnytyksen käynnistyvän tai mitään, vaan ihan vain se että mua rehdisti etoo ajatus siitä että vauva "on mukana" mun ja miehen välisessä eroottisessa kanssakäymisessä. Kuulostaako ihan dorkalta?

Eipä tässä ole tarvinnut kyllä kauheasti kieltäytyäkään seksuaalisesta kanssakäymisestä, kun mies ei ole tehnyt viimeiseen puoleen vuoteen aloitetta.

Lisäksi mulle on tullut jonkinasteinen lievähkö antipatia koko raskautta kohtaan. Ei sillä etten haluaisi lasta, haluan tietysti, mutta välillä vituttaa vain koko tilanne. Mä en tunne oloani omaksi itsekseni, kun vaatteet on pitänyt uusia, lisäksi maha on rehdisti tiellä koko ajan, autoon meneminen ratin taakse on ihan jotain mahdotonta kun en vain saa itseäni ängettyä istuimelle ilman isoäitihuokauksia ja ähkimisiä. Lisäksi ärsyttää kun töissä on nyt vasta muutkin kuin läheisimmät työkaverit huomanneet mun tilan, ja siitä tosiaan on seurannut noita mahan taputtelijoita (kysymättä tullaan hiplaamaan, yök) ja utelijoita. Yks kysymys yli kaiken ottaa pattiin: "Miten sä oot voinu?" Mitä sellaseen vastaa? En tod ala kertaamaan mitään testejä tai oireita ihmisten kanssa keiden kanssa en oikeasti ole omassa elämässäni edes tekemisissä. Onhan tässä raskaudessa ollut kaiken näköistä, että on pitänyt testeissä ravata, mutta jos en niistä ole kertonut omalle äidillenikään, niin ihan varmasti kerron töissä jollekin urpolle.

Ja hauskaa kyllä, mut tän uteluasian toinen ääripää on se että mun "ystävät" ei oo sanallakaan kysyneet mitään mun raskaudesta, yleisestä tilasta tai mistään muustakaan raskauteen liittyvästä. Sellaset ihmiset joiden kanssa olis oikeesti mukava jutella tästä, ja purkaa välillä pahaa oloa, niin tuntuu että niitä taas ei kiinnosta ollenkaan! Mies on myös tosi hiljasta sorttia, kuuntelee kyllä mutta ei varsinaisesti itse puhu. Musta tuntuu että mä oon ihan yksin tämän raskauden kanssa. (Vieraat utelee liikaa ja läheisiä ei tunnu kiinnostavan) Onneks suurimmaksi osaksi aikaa mä oon kuitenkin tyytyväinen ja laitan kotona vauvalle valmiiksi paikkoja ihan onnellisena siitä että enää on lyhyt aika siihen että oikeesti saan vauvan syliin
 emoticon
 
Helou! 

Taidanpas kirjoitella ensimmäistä kertaa tänne, tosissaan aika vähän käyn täällä. 
Täällä sujuu hyvin arki, yksikseen ja pikkunen vattassa seuraa pitämässä.  :)
Maha alkaa jälleen kasvamaan eikä ole ollut juuri kipuja eikä muita ongelmia. 
Töissä päässy käymään sekä harrastamaan jotain pientä, olen alkanut uimassa käymään.

Aibhlin: Suosittelen sitä vakuutusta, itselläni on lähivakuutuksessa. Tein tarjouspyyntöjä eri vakuutusyhtiöiden kanssa ja sain aika hyviä tarjouksia, joissakin yhtiöissä piti ottaa kotivakuutus ennenkuin sai vauvalle vakuutuksen. Tämä vakuutus korvaa 21-vuotiaaksi melkein suurimman osan kaikista, myös plastiikkakigurgiat ja yksityislääkärien käynnit.
 
Brainfreeze, pystyn täysin samaistumaan kirjoitukseesi noita seksihaluja lukuunottamatta. Minua on "haluttanut" koko raskauden ajan ja ihan siis niin, että mies on alkanut viime aikoina ahdistumaan todenteolla kun olen aina "ruinaamassa" ja useista pakeista johtuen, en nauti seksistä enää laisinkaan sitten loppujen lopuksi kun sitä "saan".. Kroppa tuntuu vieraalta, aivan kuin olisin tässä ilman "minua", vaikea selittää.. mutta tuntuu siltä, kuin olisin joku muu, sillä olen jättänyt täysin oman elämäni jäähylle tämän raskauden ajaksi..
Täällä kans ystävät harvemmin kyselevät voinnistani, mutta vieraat ihmiset sitä enemmän! Ja olen kyllä ihan rehellisesti antanut tulla kaikki negatiivisetkin asiat, ja niitähän riittää, mitäs menivät kysymään!! Minua ällöttää edelleen mahaani hiplaavat ihmiset ja ne, jotka päivittelevät sen olevan LIIAN pieni.

Hermo menee myös neuvolaan!! ne on nyt taas siirtäneet mun neuvola-aikaa ja olen yrittänyt 4 pvää soittaa sinne ja kysyä mun sokerirasitus-testin tuloksia, en saa ketään kiinni, jättänyt 2 soittopyyntöäkin eikä kukaan soita takaisin!! Huomenna lähtee melkoisen vihaista puhelua menemään.. jälleen kerran!! jo on kumma!!

Mun mahatyyppi on ollut ihan hiljainen koko päivän, oli pakko lämmittää saunakin, kun "hermostuu" aina siitä kuumuudesta, jos saisin edes siten pienen liikkumaan.. =/ Viikot kiirehtii eteenpäin eikä edelleenkään ole mitään saatu valmiiksi missään tai mitään ostettu mistään... vakuutus on onneksi ok, mutta kelaan pitäis ilmeisesti lähettää ne laput, et sais sen äitiyspakkauksenkin :) pian tulee kiire!
 
Kysyn yleisesti tästä, kun en oo neuvolassa/muualta kehannu kysyä ja eiköhän kaikki naiset täällä ymmärrä kysymyksen täysin: Eli seksiähän kehotetaan harrastamaan ihan loppuraskaudesta ja sen väitetään edistävän synnytyksen alkua ja miehen tulis laueta sisälle, että se sperma edesauttaa avautumisvaihetta. Kysymys kuuluukin, missä vaiheessa raskautta mies ei enää saa laueta sisälle? Eli missä vaiheessa alkaa olla se kriittinen vaihe käsillä, että sisäänlaukeaminen alkaa edesauttaa sitä synnyttämistä? :D *Noloin kysymys ikinä* Mut kun siis tultiin siihen tulokseen, et ehkä parasta nyt tässä raskauden puolivälin jälkeen taas harrastaa joko suojattua seksiä tai ainakaan ei laukea sisälle...... *repeilen täällä itselleni*

Brainfreeze: Muutos seksihaluihin? Ei varsinaista muutosta eli into on säilynyt. Alkuraskaudesta oli huolta muutaman päivän, että vaurioittaako seksi lasta jotenkin. :D.. Ja kun se huolenaihe oli selvitetty, niin innot vaan kasvoi. Raskauden puolivälissä huolestuin, kun ensiavussa ("arvauskeskus") veikattiin olevan mahdollinen raskausmyrkytyksen alku ja se vei himot pois hetkellisesti ymmärrettävästi. Mut aina kun oon tienny, että raskaus jatkuu normisti niin aina kun on ollu vaan tilaisuus niin siitä on sitten nautittu. MUTTA: lähiaikoina olen kyllä ihmetelly, kun mies ei enää haluakaan sitä vähintään kertaa päivään + tekee töitä paljon enemmän kun aiemmin. Onkohan sille napsahtanu tajuntaan nyt, et mä olen tuleva äiti ja lapsi mahassa vielä seurana intiimeissäkin tilanteissa. Hmph.. toivottavasti se että maha kasvaa ja lapsi on viattoman tietämättömänä (omassa turvassaan) seurassa mukana ei ole este parisuhteen nautinnolle. Tosiaan ei ole yhtään "dorkaa" sekään, että kokee lapsen läsnäolon eroottisissa tilanteissa kyseenalaiseksi. Mut mä oon aatellu aina, että niin luonnollista asiaa kun seksi, jonka ansiosta lapsia tähän maailmaan myös tulee, on turha "bookata pois listalta" juuri lapsen matkassaolon takia. Toiv tää nyt auttaa vähän ymmärtämään mun kantaa siihen, että seksi on luonnollinen asia - jonka seurauksena vauva on vatsassa turvassa mukana seuraamassa puuhia syntymäänsä saakka. En tiiä millä muulla voisin selittää että mua ei edo ajatus vauvan mukanaolosta - eli tällä oon itelleni sen perustellut. (Itekin siis aattelin aluks, et vauvaa häiritsee meidän puuhat/seksi ois peräti vaaraksi sille)

Ymmärrän myös tuon antipatiasi raskautta kohtaan. Eikä kaikki voi olla sinut kehonsa kanssa raskausaikaansa. Itelläni on ollut melkein koko raskauden ajan taas sellanen outo olo siinä suhteessa, että koen olevani "liian onnellisessa asemassa" tilanteessani - toisin sanoen olenkin aistinut alitajunnassani - että jotain on pakko olla vialla jossain asiassa kun ei kaikki voi olla mitään "täydellistä". Joillakin tosiaan esiintyy tuota antipatiaa raskautta kohtaan, eikä se tarkota ettei haluais lasta siinä missä muutkin elämäänsä.

Voisin suoraan sanoa, että mun antipatia on herännyt taasen ihan eri aihetta kohtaan: Nimittäin mun omalla tavallaan erittäin traumaattisen lapsuuden kokemusten vaikutus tähän tulevaan äitiyteen. Toki voi arvailla kaikkea kauheaa, mitä voisi tapahtua - mutta haluan oikeasti ennaltaehkäistä ikäviä asioita tapahtumasta ainakin niin että olen itse vilpitön tekijä jos jotain on tapahtunut. Uskon, että lapsuudestani saakka kokemat asiat ovat jopa aiheuttaneet mun vakavan loppuelämän kestoisen sairaudenkin. En halua syyttää ketään siitä mitä olen kokenut, etenkään itseäni.

Nyt tässä lähipäivinä viho viimein en ole enää kestänyt pitämään sisälläni tätä todella painavaa asiaa (kuin raskas kivi sydämellä) ja olen saanut siitä puhuttua viho viimein läheisilleni. Parille ihmiselle olen vasta puhunut ja toiselle asiasta kertoessani olen vihdoin jo saanut ulos tunteitanikin. Uskon, että kun tässä vaiheessa raskautta jo selvitän erittäin vakavat pelkotilat pois alta - siis asiat joita traumaattinen lapsuuteni myös koskee - niin minulla on myös vahva tunne siitä, että selviän arkipäiväisistä elämäntilanteista myös yksin lapsen kanssa.

Tilanteenihan on se, että saan hoitoapua ja lisäksi lähipiirin verkostoni alkaa olla tietoinen siitä, että tarvitsen aidosti ja oikeasti tukea ja läsnäoloa heiltä joka päivä. Ei sillä, etteikö olisi ihanaa ja huoletonta myöntää myös pärjäävänsä lapsen kanssa kaksin kotosalla - mutta silti olen itsekin *kuin pelokas lapsi* tässä tilanteessa pian uunituoreena äitinä. Enkä halua myöntää asioita, joista tiedän että en puhu totta. Mielestäni tarvitsen kaiken mahdollisen tuen lapsen elämään.

Lyhyesti valotettuna (jos jollain ihmisellä olis apua tähän tilanteeseen täällä?):
Vanhempieni liitto oli melkeinpä pelkkä kulissi. Vasta aikuisena tiedostin asiaan - sinne saakka elin "pilvilinnoissa". Annoin jo aikaa sitten isälleni anteeksi tekonsa: hän pahoinpiteli minua lapsuusikäni. Lupasin itselleni, että otan opiksi vanhempieni tekemistä virheistä, enkä täten itse tee samaa virhettä joka kostautuisi lapselleni. Nyt olen herännyt tilanteeseen (painajaiseen, joka ei vielä onneksi ole tapahtunut), jossa tajuan, että minun on oikeasti henkisesti käsiteltävä erittäin rankkoja asioita ja pyydettävä apua ajoissa, jotta mitään ei tapahdu.

Pyydän siis, että teistäkin ne auttaa, jotka oikeasti kykenevät. Onneksi lähiverkostoni on herännyt myös auttamaan. Koen tilanteen helpottuvan hetki hetkeltä, mitä enemmän siitä avaudun ja puhun sitä pois omasta mielestäni kun jo vuosia olen siitä ollut puhumatta ja aivan yksin sen kanssa.
 
Brainfreeze: Samma här, ja niin oli viimeksikin. Mua oikein etoo kun mies yrittää jotain ja pikkuinen potkiskelee saman aikaisesti masussa. Täytyyhän se mieskin tyytyväisenä pitää joten vähän niinkuin pakosta mennään .

DiaLia: Tarkoitat varmaan sitä että yhdyntä nopeuttaisi synnytyksen alkamista? Olen lukenut tämän vauvalehdestä ja netistä löytyy sama artikkeli:
"Seksi, sauna ja siivous nopeuttavat synnytyksen alkamista.Tarua. Äiti ei voi saada synnytystä käyntiin millään keinolla, jos hetki on väärä. Yhdyntä saattaa nopeuttaa synnytyksen alkamista, mutta vain silloin, jos se tapahtuu otolliseen aikaan. Todennäköisesti synnytys käynnistyisi muutenkin milloin tahansa. Lähes puolet raskaana olevista naisista uskoo yhdynnän nopeuttavan synnytyksen alkamista, vaikka aktiivinenkaan seksielämä loppuraskauden aikana ei kypsytä kohdunsuuta. Saunominen ja siivous eivät vaikuta synnytyksen alkamiseen millään tavalla. Niistä äiti saa korkeintaan mielihyvää."

Olen ymmärtänyt niin että "tavaraa" ei saa päästää sisään jos kohdunsuu on auki, uimahallitkin on siinä tapauksessa ns. kielletty tulehdusriskin takia.

Mun ystävät ovat kiinnistuneita raskaudesta ja kyselevät paljon, mä vastaile kiltisti vaikkei kauheasti mitään kerrottavaa olekkaan. Ja kyllähän niitä masuntaputtelijoita riittää mutta mua se ei häiritse yhtään .

Jaahans, se on taas maanantai. Enää 6 vkoa töitä ja sitten mammalomalle! Keskiviikkona olisi lääkärikin! Vähän alkaa jännittää, esikoisen synnytys käynnistyi viikolla 31 ja nyt ollaan viikolla 29... Tuntemukset eivät kyllä ole (onneksi) samat.

 
Just_Pam, minkälaiset tuntemukset olivat siis silloin kun esikoinen syntyi ennenaikaisesti?! Mun vauva on ollut masussa ihmeen hiljaa nyt 2 pvää ja mahaa polttelee aika ajoin... ihmeellistä ja on alkanut vähän pelottamaan..
 
Aibhlin: Siis esikoinen ei syntynyt ennen aikaisesti (onneksi!), synnytys käynnistyi mutta se saatiin synnärillä lääkkeellisesti pysäytettyä. Sairaalassa sitten jouduin viikon päivät makoilemaan ja lääkitykellä oli rv34+0 asti.
Mutta ne oireet: mulla oli paljon harjoitussupistuksia (useita kymmeniä päivässä) ja sitten alkoi tuntua alaselässä kipua noin viikkoa ennen, päivää ennen synnytyksen käynnistymistä alaselkä oireili todella ikävästi, aaltoilevaa kipua joka ei lähtenyt särkylääkkeillä, en pystynyt muutakuin makaamaan sängyssä. Lääkäri diagnosoi kivun virtsatulehdukseksi jota ei edes ollut.... Itse olin sitä mieltä että jotain nyt on vialla mutta kukaan ei uskonut minua. Noh, synnärillä uskottiin!

 
Just_Pam: Kiitos nopeasta vastauksestasi! :D Helpottaahan tollanen tieto, niin ei tarvia miehen stressailla ko. asiasta ja saa nauttia vapaasta seksistä hamaan raskauden loppuun saakka! ^^

Tsemppiä muutes loppuraskauteen: Mun kaveri synnytti (olikohan 30 vai 31 viikko) ainoansa ja kertoi mulle, että sen kyllä tuntee ja tiedostaa alitajuisesti vähintään, jos lapsi on jo etukäteen tuloillaan.

Muutes tosta mun vaikeasta asiasta, olen nyt viho viimein saanu kerrottua sen kaikille olennaisimmille läheisille. Kiitos oikeasti, jos jollain on vastauksia/apua mulle tätäkin kautta.
 
Senna89, sä kirjoitit juuri niinkuin mä olisin kirjoittanu. Ja sama oli esikoista odottaessa. Inhottavaa tosiaan aina kieltäytyä seksistä ja ei niinku kiinnosta yhtään nyt koko puuhat. Mies mulle jo sanoi kerrran illalla et jos yöllä sua rupee haluttamaan nii herätä mut... Säälittää ihan toinen.
Mut toisilla se vaan on normaalia että halut häviää vaikka yleisesti ilmeisesti halujen pitäis kasvaa. Mulla siis just toisinpäin.

Ja mullakin puuhailujen jälkeen alapää yleensä menee araks ja jo yhdynnän loppuvaiheessa alkaa tuntua pahalta. Ei tää oo kivaa.
 
ihan samat fiilikset täällä, melkein joka päivä sattuu niin ettei vois kuvitellakaan seksiä, mut oon yrittäny kyl olla kiinnostunu ns. helpompina päivinä. mies käy ihan kuumana kyllä mut mulla meinaa puutua alakerta melkis joka kerta ku yrittää jotain ja tunnen itseni norsuksi ja et toi ratkee kyl joku päivä tuo mies ku mä jyrään sen päälle :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top