Lokakuun lätinät

[MinnaV]

Pakko jakaa tänne :) Mulla on huomenna ultra ja oon nyt viimeiset viikot yrittäny melkein joka ilta kotidopplerilla kuunnella josko sieltä kuuluisi sydänääniä. No, mitään ei oo kuulunu ja olin jo henkisesti varautunut tosi ikäviin uutisiin ultrassa. Mut sitten tänään kokeilin aamulla kuunnella, ja melkeen heti kun laitoin koneen päälle niin kuulu ekaa kertaa voimakas ja nopea pienen sydämen lyönti

Eli tosi paljon paremmalla mielellä uskaltaa mennä nyt ultraan. Oon myös tänään miettiny ton jälkeen, että jos tälle pienelle nyt kävisi jotain, niin olisiko mun suru ja tuska yhtään sen helpompaa sietää, jos kokoajan varautuisin pahimpaan, niinkun oon nyt tehny. En oo siis esim. halunnut puhua tästä mun läheisten kanssa kauheasti tai suunnitellut tulevaa, koska olen varautunut pettymykseen. Nyt sitten jos se oikeesti tapahtuisi, niin olisinko enemmän surullinen, jos olisin tätä innolla odottanut ja nauttinut onnellisena joka hetkestä ilman tota pelkoa. En usko, luulen että surun määrä siinä hetkessä on aika vakio, ihan sama miten siihen varautuu.

Eli nyt tän raskauden myötä on saattanut käydä sellainen ihme, että paatunut pessimisti meinaa valita optimistisen ajattelutavan tähän raskauteen ja elämään, koska se ennakkoon murehtiminen ei sitä mahdollista tuskaa kuitenkaan helpota. Vitsi kun tän olis tajunnut jo 20 vuotta sitten :D Luulen ettei oo aikasemmin kohdalle osunut näin isoa ja tärkeää asiaa, mikä olis laittanut pohtimaan omaa ajatusmaailmaansa näin uusiksi.

Tälläset raskaushormonihuuruiset lätinät tällä kertaa, toivottavasti joku sai ajatuksesta kiinni :)

 

[Poppy82]

Pakko jakaa tänne :) Mulla on huomenna ultra ja oon nyt viimeiset viikot yrittäny melkein joka ilta kotidopplerilla kuunnella josko sieltä kuuluisi sydänääniä. No, mitään ei oo kuulunu ja olin jo henkisesti varautunut tosi ikäviin uutisiin ultrassa. Mut sitten tänään kokeilin aamulla kuunnella, ja melkeen heti kun laitoin koneen päälle niin kuulu ekaa kertaa voimakas ja nopea pienen sydämen lyönti

Eli tosi paljon paremmalla mielellä uskaltaa mennä nyt ultraan. Oon myös tänään miettiny ton jälkeen, että jos tälle pienelle nyt kävisi jotain, niin olisiko mun suru ja tuska yhtään sen helpompaa sietää, jos kokoajan varautuisin pahimpaan, niinkun oon nyt tehny. En oo siis esim. halunnut puhua tästä mun läheisten kanssa kauheasti tai suunnitellut tulevaa, koska olen varautunut pettymykseen. Nyt sitten jos se oikeesti tapahtuisi, niin olisinko enemmän surullinen, jos olisin tätä innolla odottanut ja nauttinut onnellisena joka hetkestä ilman tota pelkoa. En usko, luulen että surun määrä siinä hetkessä on aika vakio, ihan sama miten siihen varautuu.

Eli nyt tän raskauden myötä on saattanut käydä sellainen ihme, että paatunut pessimisti meinaa valita optimistisen ajattelutavan tähän raskauteen ja elämään, koska se ennakkoon murehtiminen ei sitä mahdollista tuskaa kuitenkaan helpota. Vitsi kun tän olis tajunnut jo 20 vuotta sitten :D Luulen ettei oo aikasemmin kohdalle osunut näin isoa ja tärkeää asiaa, mikä olis laittanut pohtimaan omaa ajatusmaailmaansa näin uusiksi.

Tälläset raskaushormonihuuruiset lätinät tällä kertaa, toivottavasti joku sai ajatuksesta kiinni :)

Mulla kans näiden pessimisti ei pety vs optimisti nauttii koko ajasta ajatusten välillä seilailua. Mulla ei oo kuitenkaan vielä kunnolla loksahtanut tonne optimismin puolelle.

 

[Eetla]

Mä toivon, et perjantaina saadaan hyviä uutisia ja voin siirtyä optimistin puolelle... Tällä hetkellä mennään vielä pessimistinä. :D

 

[nakari]

Kiitos MinnaV!! Just näitä asioita oon pyöritelly mielessäni viime aikoina. Lisää siis tätä positiivisuutta vaan joka tuutista, asioilla ku on tapana lisääntyä. Sitä saa mitä tilaa ja niin edelleen. Positiivista mieltä siis kaikille, niin se positiivisuus lisääntyy vaan entisestään. Ihanaa odotusta meille kaikille. Kaikki on hyvin, jos ei toisin todisteta.

 

[7aimen]

Mä kanssa paatuneena pessimistinä olen saanut viime päivinä huomata sen että loppujen lopuksi elämä on aika vähän omissa käsissä ja vaikka kuinka murehtii ja märehtii ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu. Miksi siis käyttää arvokas oma aikanasa huonojen fiilisten kanssa kun voisi vaan yrittää nauttia hetkestä. Opettelu pois pessimistisyydestä on todellakin käynnissä :)

Mulla raskaus tällähetkellä aavistuksen vaakalaudalla, mutta mitä ikinä tuleman pitää, siihen en voi vaikuttaa, voin vain pitää huolen itsestäni ja mielen virkeänä. Aika näyttää mitä eteen tulee ja aijon käyttää oman aikani johonkin muuhun kuin murehtimiseen :)

 

[Daiya]

Olipa hyvä näkökulma MinnaV! Miksihän sitä kääntyy itsekin niin helposti siihen negatiiviseen ajattelutapaan. Heti plussasta lähtien sitä on vaan ajatellut että katsotaan nyt, mitä vaan voi tapahtua jne, eikä osaa oikein iloita vapaasti asiasta vieläkään - varsinkin kun kuitenkin näitä ikäviäkin uutisia täällä kuulee. Miksi sitä ei iloitsisi tästä matkasta, kesää se sen mitä kestää? Ei se tosiaan sitä surua varmaan mitenkään vähennä, vaikka sitä olisi miten ennakoinut.

Tsemppiä muillekin pessimisteille, koitetaan päästä tuonne optimistien kelkkaan piakkoin matkaan!

 

[Simsalabim]

mä en jotenkin edes osaa pelätä, etteikö baby ois matkassa, oireet ovat olleet koko ajan niin selkeät. Ehkä myös tämä kiireinen elämänvaihe on pitänyt huolen siitä, etten ole ehtinyt kauheasti miettimään koko ultraa... Mutta odotan kyllä kovasti sitä että näkee pienen, siinä vasta konkretisoitui viimeksi sen pikkutyypin olemassaolo.

 

[farfalla]

Minäkin siirryn ainakin väliaikaisesti tänne kirjoittelemaan, kun fb:ssä on vielä välillä hieman hiljaista ja mulla on ihan liikaa aikaa. Meillä on laskettu aika 4.5. Tosi kovasti jännittää, kun viime raskaus meni kesken. Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin!

Pahoinvointia ja väsymystä on melkein koko ajan ja se rajoittaa tekemisiä, mutta ruoka pysyy kuitenkin lähes aina sisällä.

Ihanaa odotusta kaikille!

 

[eltsu25]

Huh, otin eilen vastaan työpaikan ja nyt jännittää ensimmäinen "oikea", "kunnollinen" omanalan työ... johon en ollut edes hakenut, mutta ihan sattuman kautta tarjottiin. Omaa uraa (ja äitiyrahoja) ajatellen varmasti hyvä paikka!
Mutta ahdistaa kun eivät tiedä raskaudesta ja ihan kohta varmaan on pakko kertoa....aivan varmasti olettavat että olisin pidempään töissä...

 

[Jonalei85]

Onnea työstä! Jos se on hyvä paikka ja hyvät pomot, raskaus otetaan vastaan luonnollisena asiana. Ehdit oppia ja omaksua ja palaat valmiina sitten kun on sen aika. Ja jos tuleekin kalseaa suhtautumista joiltain niin muista ettet sinä ole tehnyt mitään väärää raskautuessasi, ottaessasi työn vastaan etkä edes siinä ettet heti kertonut. Sulla on oikeus siihen kaikkeen ja lisäksi hyvään työpaikkaan :)

MItes muuten muilla kertoneilla on suhtauduttu? Musta on ollut tosi hauskaa alun pelosta huolimatta solahtaa pienehköön "mammaporukkaan" ja ne joilla ei lapsia ole ovat joko neutraalin positiivisia tai kihisevät tulevasta vauvapommista kun on tosiaan paljon nuoria naisia firmassa :D

 

[Daiya]

Huh, otin eilen vastaan työpaikan ja nyt jännittää ensimmäinen "oikea", "kunnollinen" omanalan työ... johon en ollut edes hakenut, mutta ihan sattuman kautta tarjottiin. Omaa uraa (ja äitiyrahoja) ajatellen varmasti hyvä paikka!
Mutta ahdistaa kun eivät tiedä raskaudesta ja ihan kohta varmaan on pakko kertoa....aivan varmasti olettavat että olisin pidempään töissä...

Onnea työpaikasta! Kerrohan miten suhtautuivat kun kerroit asiasta ja tsemppiä! Mulla tilanne se, että olen vasta hakuprosessissa mukana, ja mietin kovasti sanonko itse asiasta rehellisyyden nimissä, mutta epäilen että sitten eivät valitse. Toisaalta ikävä jos saisi sen paikan, niin ensimmäisenä ilmoittaa että ai niin, ehdin tässä pari kuukautta olla ja sitten äitiyslomalle... tosi inhottavia tilanteita! Eihän se raskaus saisi vaikuttaa valinnassa eikä sen perusteella voi koeajallakaan työsuhdetta päättää (tai ainakin se tulee kalliiksi) mutta uskon että kyllähän se työnantajalla jollakin lailla vaakakupissa painaa jos on vaikka kaksi muutoin tasaveroista hakijaa.

 

[Poppy82]

Onko moni jo kertonut raskaudesta työpaikalla? Itse ajattelin kertoa vasta, kun pakko eli sitten kun mahaa ei voi enää peitellä.

 

[Lilianan]

Paljon onnea Eltsulle, mahtava juttu!

Ja tsemppiä Daiyalle työnhakuun. Voihan se olla, että olet paras hakija ja saat paikan. :)

Samaa kyselisin kuin Poppy, eli milloin kerro(i)tte raskaudesta työpaikalla? Mä ajattelin kertoa vasta rakenneultran jälkeen, joka on mulla joulukuun puolivälissä. Jännittää jo valmiiksi, miten pomo suhtautuu, koska mulla on määräaikainen sopimus ja oon tykänny mun työstä ihan älyttömästi. Elättelen toiveita, et pääsisin sitten vähän yli vuoden äitiysloman jälkeen takaisin.

 

[Mörkö]

Mä kerroin jo 7+6 kun jäin saikulle vuotelun takia. Halusin rehellisesti sanoa syyn ja itseasiassa saikkulapussa luki sairautena todettu raskaus Huvitti kun aina kaikki sanoo, että raskaus ei oo sairaus, niin mullapa on tästä mustaa valkosella

Pomolle siis kerroin silloin ja samalla yhdelle työkaverille kun palautin saikun ajaks työavaimet. No, kun tulin saikulta niin kaikki kyselivät, että mites vauva, joten sana oli liikkunut.. Meillä kyllä onkin pieni ja tiivis työyhteisö niin oli kyllä odotettavissakin.

 

[Kaneli82]

Mä kerroin np-ultran jälkeen esimiehille, muille sanon sitten kun on sellainen sopiva tilaisuus. Yksi siellä tietää, kun tuli hänen kanssaan muutenkin juttua tulevaisuudesta ja haluanko lisää lapsia. Oli siinä sit ihan luonnollista samalla sanoa.

 

[the_catana]

Mä kerroin esimiehille heti melkee plussan jälkeen, kun kesken päivän oli neuvola-aika.. Osalle lähimmistä työkavereista oon sanonu jo kans, mut sit suurin osa ei tiiä vielä. Ens viikon torstain jälkeen ei haittaa vaikka vahingossa sanoisinki (muutaman kerran meinannu jo sivu suun puhua), ja muutkin sais tietää..

 

[eltsu25]

Kiitos tsempeistä! Toivottavasti suhtautuminen on positiivista sitten kun kerron.

Vaikka tiedän että etukäteen, ennen työsopimusta tai nytkään vielä ei tarvitse kertoa kyllä se vaan mietityttää. Helposti tulee mieleen sen suuntaisia asioita, että jotenkin petän työyhteisön olemalla raskaana juuri kun mut on saatu kunnolla perehdytettyä ja alan osaamaan niin sitten jään pois ja joutuvat aloittamaan seuraavan työntekijän kanssa "alusta". Vaikka oikeasti raskaus on maailman odotetuin asia ja työ ihan toisarvoinen... saikohan kukaan kiinni pointista

Ilmeisen hyvin on työpaikalla suhtauduttu teillä jotka olette jo kertoneet, ja hyvä niin sitä vaan kuulee välillä kaikenlaisia kauhutarinoita toivottavasti ei kenellekkään osu kohdalle.

 

[Mira83]

Mulla ois tarkotus kertoo Npultran jälkeen. Ens viikolla kirjotetaan kuulemma uus soppari tammi-, helmi-, maaliskuulle. Eli ei tarvii vielä kertoo. Oli puhetta et marraskuun loppuun mennessä sovitaan kesästä et npultra on tosi hyvään aikaan ehkä 4 viikon sisällä tästä hetkestä.

 

[Huli]

Mä en varmaan oo paras tähän vastaamaan, kun oon kotona ollu lasten kans suht pitkään. Mulla on vakipaikka oottamassa ja oon käyny vain ilmottaa et jään uudelle äitiyslomalle, no eipä ole enää toisen jälkeen onnitteluja kuulunu. On vain todettu että aha, ilmota sit jos oot takas tulossa joskus. Joten hirveesti ei huvita mennä kertomaan sinne mitään, varmaan paljastun joulukahveilla, jos sinne kutsuuvat edes? Viimestäänhän se pitää sit 2kk ennen äippälomaa kertoa... Ahdistaa siis mennä sinne sanoo mitään!

 

[Helmiella]

En ole kertonut, kerron vasta sitten kun joki huomaa tai ei voi vatsaa peitellä :)