Lokakuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vesta
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Siis kannattaa tarkistaa kelasta,että ovat käsitelleet kaikki kerralla. Mulla ne oli vaan tehneet päätöksen äitiyspakkauksesta (oli jäänyt rasti oikeasta kohdasta pois, vaikka Kelassa täytettiinkin) ja sitten puhelimessa virkailija sanoi, että laittaa sen käsittelyyn ja rastin oikeaan kohtaan. No, ei sitä kukaan käsitellyt, ennen kuin laitoin just tarvittavan 2kk:tta ennen viestiä sinne. Oli vaan jäänyt / unohtunut johkin, kun ei oltu kerralla käsitelty. Sitten päätös tehtiikin saman päivän aikana ja seuraavana päivänä oli jo tieto mulla.

Musta oli kyllä ihan outoo, että ne teki ne vanhempainrahapäätöksetkin samalla, tai ymmärrän kyllä miksi, mutta mulla on esim. asumistukikin nyt laskettu sen mukaan, vaikka miehen on tarkoitus jäädä sitten vanhempainvapaalle. Se muutetaan kuulemma sitten myöhemmin, epäilen vain, että ei asumistukea sen takia enää tarkasteta (muutos ei niin suuri). Eli kun mies ja lapsi muuttavat mun kaa saman katon alle, pitää yrittää säätää se muutos siihen samalla, koska tulot ovat pienemmät silloin.
 
Nyt on pakko kertoa, kun on nolo olo. Pesin vihdoinkin niitä äitiyspakkauksen vaatteita ja ensimmäiseen erään laitoin valkoiset lakanat yms. Toisessa pesin muut vaatteet ja sinne tuli kumminkin niitä kokovalkoisia bodeja, kun en ensimmäiseen koneelliseen huomannut niitä laittaa. Ja ne ovat nyt sitten sellaisia vaaleanvihreitä....ups. Ei se nyt mikään paha väri ole, mutta olisihan tuo pitänyt tajuta...että älkää vaan kukaan tehkö samaa virhettä :)
 
Mä tein jo..vähän epätasaisemmalla värjäyksellä. Pari vaatetta päätyi punalaikullisiksi, kun oli muita värikkäitä samassa..keltainen potkari äp:sta harmitti. :( Olin kuitenkin iloinen, että vain pari vaatetta värjääntyi, enemmänkin oli koneessa mahiksia.
 
Mulle kävi myös pesussa pieni väri haaveri. Pesin kaikki värikkäät vaatteet samalla kun vauvan uusi turkoosi pussilakana. Vaatteisiin joissa oli vaaleita yksityiskohtia värjätyi sinistä/harmaata väriä. Esim ne ihanat keltavalkoiset potkatit ovat nyt tosi likaisen näköiset.
 
Hei, ne keltavalkoiset potkarit on mulla menossa palautukseen. Tereet ei värjäytynyt miksikään, vain se pöllön valkoinen pohja. Siis se vaate värjäs ite ittensä. Mulla ei ollut mitään muuta väriillistä mukana. Ei sinänsä, mutta palautetta pitää valmistajan saada.
 
Oliko kellään muulla sen pussilakanan väärä pää ommeltu kiinni? Meijän pussilakanassa on kuvat ylösalaisin. Mie jo kerkesin pestä sen, niin meinasin ite avata toisen pään ja sulkea toisen.

Mie en oo vielä ees pessy muita vaatteita ku sairaalastatulovaatteet. Pitää alkaa huomenna hommiin.
 
Mä oon pessyt kaikki äippylipakkauksen vaatteet jo. Lakanat ja harsot on vielä pesemättä. Äippylipakkauksen villakerrasto jo talvipipa koki mulla katastrofin..voi pestä 30 ei sit ilmeisesti voinutkaan. Molemmista tuli ihan hirveän nyppyisiä. En oo vielä ees kattonut sitä lakanaa. Pitäiskö sitä ihan oikeasti alkaa valmistautua kunnolla eikä vaan puoliksi? Tuleekohan kiire. kohta enää 7 viikkoa laskettuun..
 
Sitä tässä kans pohtinu tuleeko tässä vielä kiire...

Mulla ei ko. pakkausta vielä edes ole, ku hain sitä vasta elokuun alussa. Päätös on tehty ja kai se ens viikolla tulee... sitte pesemään vauvan vaatteita ja kattomaan mitä pittää vielä hankkia... Ei oo mulla esikoinen tulossa, mutta tavallaan, kun edellinen 'vauvani' omaa jo esiteinin elkeitä. Kaikki vauvakamat täytyny/täytyy hankkia.
 
Mulla on äitiyspakkaus vielä autotallissa hyllyssä. Kyllä mä sen kerran avasin js katsoin mitä siellä on sisällä mutta siihen se on sitten jäänyt. Kotitalousopettaja silloin joskus 15 vuotta sitten neuvoi että kaikki kannattaa ensin vaan liottaa ja sitten pestä kylmässä lämpötilassa niin pysyy värit paremmin ja käsittelyaineet lähtee kuitenkin. Pikkumyssyt jne pesen käsin.

Ja siitä kelasta... Netissä lukee että käsiteltävänä on. Kun hakemuksen tekee verkossa niin rastien unohtuminen on melkein mahdotonta, sillä ohjelma kysyy hyvin äkkiä että mikset tehnyt sitä ja mikset tehnyt tätä ja kai tiedät että voit hakea tässä samalla sitä ja tätä...

Nyt vaan ootellaan :)
 
Täälläkin vähän sitä kiirettä odottelen.. Ja uusimpana huolenaiheena mietin meidän nukkumisjärjestelyä kotiutumisen jälkeen. Mies kun on niin sikeä uninen, ettei väliin voi ottaa ja pinnasängystä ei laitaa saa irti, pohjankorkeus menis kyllä hyvin yksiin. Helpottavia vinkkejä/ideoita? Kyllähän sen sitten aina omaan pesäänsä pinnikseen nostais, jos toisella olis alusta asti säännöllinen 3-4h rytmi ja lyhyet ruokailut (ihanku ois :D).
 
Meillä esikoinen (ja varmaan tulokas kans) nukkui alussa mun vieressä sängyn "reunalla". Meillä oli petarin alla pyyherulla siten, että se muodosti ikään kuin laidan ja ihan pieni vauvahan ei vielä pyöri tai liiku juurikaan unissaan. Toimi meillä hyvin.
 
Voi ei, mulla kävi ihan sama kuin Lululla! Ostin turkoosin lakanan esikoiselle ja pistin sen samaan pesuun kuin äippäpakkauksen "värikkäät" vaatteet (suurin osa niistähän on kyllä valkopohjaisia), ja nyt on osa vaatteista vaaleansinisiä! Muuten ei hirveästi haittaa, mutta siitä keltavalkoisesta puvusta tuli ihan karsean näköinen :yuck:
 
Koettakaa laittaa värinkerääjäliinojen kanssa uudestaan pesuun. Jonkin pesussa värjääntyneen vaatteen oon sellaisella saanut puhtaaksi.
 
Tai sitten pesee sappisaippualla vaatteet uudelleen!
Meillä ainakin esikoisen kohdalla varsinainen kultakimpale löytö oli tuo sappisaippua! Lähtee valkosistakin vaatteista kunnon maitokakat ja pulautukset puhtaiks. Ja värjäytyneet vaatteet palannu entisiin väreihinsä takas.
 
Ystävä kans kertoi että sai hyvän vinkin että joku saippua oli millä lähtee kuulemma kaikki ja oli ihan "pettynyt" kun sanoin ai et sappisaippua vai? :D Niin että mä sitten jo tiesinkin. ;)
 
Ootteko saaneet sappisaippualla esim. mustikankin irti? Mä en saa sappisaippualla oikeestaan mitään sen kummempaa tulosta aikaiseksi.
 
Sappisaippua tehoaa minusta melko hyvin tuoreisiin tahroihin, muttei enää kuivuneisiin. Vanishissa liottaminen kyllä on toiminut kaikkiin ruokatahroihin, mutta se kai onkin aika myrkkyä. Mut sillä lähti mm. Kuivuneet vesimeloni- ja ruusunmarjatahrat, joihin olin kokeillut vaikka mitä. Mustikka- ja viinimarjatahrat lähtee hyvin ainakin tuoreena kiehuvalla vedellä. Oon vedenkeittimestä kaatanut suoraan vaatteen päälle ja heittänyt pesukoneeseen, jos on esim. mustikkamehu kaatunut vaatteille. Kyllä noiden muksujen kanssa on kaikki tahranpoistoniksit saanut kokeilla, kun en ikitahraisia vaatteita voi sietää.
 
:nailbiting: Tasan kuukausi laskettuun aikaan! Multa kysytään usein että jännittääkö? En oikein osaa vastata. Toki jännittääki, mut sit taas se on niin turhaa etten oikeestaan jännitä. Sen näkee sitte... Synnytystä en ole pahemmin miettinyt, se menis kuitenkin eri tavalla kuin olisin suunnitellut.

Eilen harjottelin kantoliinan ja kantorepun käyttöä. Koirien pehmolelu oli sopivan rauhallinen koekaniini ja antoi runnomiseni anteeksi.
 
Mä aion uskaltaa jättää kantoliinan hankinnan siihen kun mulle selviää onko vauva koliikkivaivainen, ajattelin ostaa siis vain jomman kumman repun tai liinan ja tuntuu olevan tuo reppu loppujen lopuksi käytännöllisempi jota mieskin suostuu käyttämään. Liina sitten jos sitä koliikkia, kotona mukavampi kuin jotkut reppujen soljet.
Mä en kanssa osaa sitä synnytystä jännittää. Toivottavasti kukaan ei ala kyselemään, kun eivät kuitenkaan usko mun vastausta ja sitten alkaa kyrp.. kasvaa mun otsaan.

Joku vertasin joskus vanishia soodaan ja etikan seokseen. Olen kyllä sillä seoksella yrittänyt jopa ummehtunutta hajua pois, mutta ei lähde. Paremmin lähtee vanishilla.
 
Takaisin
Top