Liikunta

Täällä liikkuminen ollut nyt väsymyksen takia ihan nollissa, taaperon kanssa pyrin raahautumaan lähipuistoon kerta päivässä mut nyt ollut niin sateista että sekin jäänyt ja nyt kesälenssu hyydytti koko perheen.

Mun selkä ei ole oikein viimeraskaudessa posahtaneen välilevyn jäljiltä kestänyt pyöräilyä, vaan selkä ärtyy pienestäkin matkasta. Tosi harmi, kun aiemmin pyöräilin ympäri vuoden n.5km työmatkaa :confused: uimaan lähteminen on muka niin työlästä, vaikka siitä tykkään kyllä kovasti ja selkäkin tykkää mutta sen suhteen on nyt kyllä aktivoiduttava kun ei tuo pyöräily luonnistu. Pitkät kävelyt aiheuttaa pohjekrampin kun jalat vähän eripariset tuon prolapsin jäliltä (toisessa jalassa tunto/voimapuutosta joten kävely rasittaa kroppaa epätasaisesti) ja vanhasta tottumuksesta tulee edelleen valittua liian pitkiä lenkkejä, mikä kostautuu kyllä o_O
 
Ei oo jaksamista tällä hetkellä mihinkään.
Vähän aikaa ulkona touhuamassa vaatii päiväunet sohvalla. Töistä selviytyy jotenkin kun ei pysähdy päivän aikana pidemmäksi aikaa.. Argh, ei oo tottunu tämmöseen.
 
Koiran ja muksun kanssa leppoisaa ulkoilua päivittäin ainakin pariin kertaan, mutta enpä sen kummempia. Uimista vois kyllä viritellä taas, mutta jotenki sen saaminen aikaan on muka niin vaivalloista :rolleyes:
 
Mullakin liikunta jääny tosi vähälle väsymyksen ja nyt lisäksi vielä pahoinvoinnin takia :sad001 oon tykänny käyä ryhmäliikuntatunneilla ja salillaki välillä mutta molemmat jääny kokonaan nyt. Pyöräilen kuitenki joka päivä töihin ja takas n.5km suunta ja töissä pyöräilen asiakkaalta toiselle ku oon kotihoidossa töissä :)
 
Jos olo on hyvinki väsy niin saattaa hemoglobiiniarvot olla tippunu, itellä oli tippunu 146 125 ja tuntu et veto on totaalisesti poissa, rupesin syömään punajuurta, 2 päivässä olo kohentu ja jakso taas lenkkeillä entiseen malliin. Nyt tosin on meno hidastunu mahakipujen takia
 
joo täällä kanssa väsynyt meininki, liikunta jäänyt minimiin....:oops: mun hevosella on vielä haava jalassa ja parantelut meneillään niin en oo silläkään pahemmin ratsastellu..pitäisi vaan ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja lähtee lenkille. Tuleehan sitä tietysti esikoisen kanssa ulkoiltua, eilen käytiin just luontopolulla, mutta se on niin rauhallista menoa...tosin joutu puolet matkasta kantaan tota 16kilosta :hilarious:
 
Minä myös harrastan ratsastusta! Lisäksi on tullut käytyä säännöllisesti ryhmäliikunnassa ja pyöräiltyä tai hyötyliikuntana pihatöitä. Nyt on vaan ollut niin järkyttävä väsymys tässä alkuraskaudessa, että ilman tuota ratsastus-vakiotuntia ei olisi varmaan tullut tehtyä mitään...
 
Mä kävin tänään miehen kanssa 1,5 h pyörälenkin. Itse lenkki ei tuntunut pahalta mutta kun päästiin kotiin niin huh, tuntui että kuukahdan siihen paikkaan! Liikkuminen on tämän uupumuksen kanssa ollut tosi niukkaa, mutta uskon ja toivon että tilanne tästä kohentuu.
 
Lopetin kuntosalijäsenyyden elokuusta alkaen. Nyt viimeinen kuukausi pitäisi käydä tehokkaasti... jos jaksaisi.
 
Täällä kans liikkumattomuus alkaa näkyä ja tuntua. Oon käynyt plussauksen jälkeen pari kertaa salilla ja pumpissa ja on tuntunut ihan hyvältä. En ole mikään himoliikkuja, mutta ajattelin nyt raskausaikana alkaa käymään säännöllisemmin, mikäli kaikki menee hyvin :) Onneksi koiran kanssa tulee käytyä joka päivä edes pienellä kävelyllä. Kuka muuten pystyy juoksemaan raskaana?! Mulla ainakin tissit on niin kipeet, että reipas kävelykin sattuu vaikka on kunnon urheilurintsikat.
 
Joo-o, käytiin tänään kauniin sään kunniaksi vähän pidemmällä kävelyllä esikoisen ja koiran kans, ja arvelin että poikanen nukahtaa vaunuihin kyllä kotimatkalla. Ja pöh, innolla katteli maisemia koko matkan.

Kotia päästiin, ja yritin että nukutaan yhessä päiväunet, niin enköhän ite simahtanu, ja muksu hääräili täällä itekseen tyytyväisenä.

En onneks varttia pidempään uinunu, mutta en taida ottaa ihan noin pitkiä lenkkejä enää, kun en hereillä pysykään sen jälkeen... :P
 
Pimpom, en ole nyt juossut, mutta ratsastuksessa vähän samanlaista liikettä tisseille :grin Pystyn kyllä noilla extratukevilla liiveillä. Mun tissit ei kyllä kävellessäkään ole kun ärsyttävän tuntuiset.
 
Olen aktiivien liikkumaan ja edellisen raskauden läpi urheilin, synnyntystä edeltävänä aamuna viimeinen spinning :) Salilla kävin myös viimeiseen saakka. Raskauden aikana ei suositella tosiaan rankkaa urheilua aloittamaan mutta jos taustaa on, voi itseään kuunnellen aika hyvin liikkua :)
 
Jotenki ei houkuta liikkuminen, syke katossa jo ku laahustaa rappuset ylös työmaalle :D Mikä on kyllä uus juttu koska mulla on ihan hyvä kunto mielestäni!

Kävelylenkit ja pyöräily on kivaa :)


Syke nousee (tai voi) kun on raskaana :farao
 
Olen nyt käynyt kävely ja pyöräily lenkkeillä. Pitkiä lenkkejä mutta rauhallisesti ja rennosti.
 
Riittäisipä energia liikkumiseen. Jotenkin on niin pöpperöinen olo ihan jatkuvasti, että urheilu on viimeisenä mielessä. Ruoka ei maistu ja oravanpyörä on valmis.
 
Minä kävin eilen kuukauden tauon jälkeen lenkillä. Lenkki oli noin 4km. Nukuin sen jälkeen 1,5tuntia! :/
Vielä ei oo olo normaali että pystyisi liikkumaan entiseen tahtiin.
 
Täällä liikkumiset on kyllä minimissä. Voinnin puolesta vois kyllä tehäki jotain, mutta ku ei vaan huvita. Esikoista oottaessa kävelin pitkiä 1-1,5h lenkkejä, mutta nyt en ole käyny pitkään aikaan. Esikoinen tosin pitää kiireisenä ku mieski on reissutöissä ja paljon pois kotoa. Pitää yrittää saada itseä niskasta kiinni ja lähteä lenkille..
 
Optimistisena odotan aikaa, kun ei enää väsytä ihan näin paljoa! Olen ollut aktiivinen liikkuja ja nyt pienikin lenkki on melkein vastenmielistä väsymyksen takia. Edellisessä raskaudessa kävin jonkinverran uimassa, pyöräily jäi hyvin aikaisessa vaiheessa. Nyt ajattelin jos syksyllä alkaisi joku kiva ryhmä raskaana oleville, niin voisin harkita, vaikken mikään ryhmäliikunta ole aiemmin ollutkaan :)
 
Takaisin
Top