Letrozolin käyttäjiä?

Mulla ei ole sekoittanut kiertoa ja ilmeisesti joka kierrossa letrojen kanssa olen ovuloinut, kertaalleen progesteroni katsottu ja arvo oli 60. Mulla ei ilman lääkkeitä kiertoa oikeastaan ole ollenkaan niin siksi varmaan toimii hyvin. Oireet yleensä alkaa toisesta letropäivästä ja joskus tullut vielä kuurin jälkeenkin muutama kuuma aalto, mutta oireilu ollu vähäistä. Ekoissa kahessa letrokierrossa kovat päänsäryt ja muutamat kuumat aallot, ja nekin helpottanut. Nyt viides letrokierto ja oli vain muutama kunnon kuuma aalto ja limakalvot kuivat, kp11 nyt ja ei tunnu oireita enää.

Voihan olla että sitten jo seuraava letrokierto sinulla toimii hyvin, kierrot kuitenkin aina erilaisia. Mullakin vähän ollu vaihtelua että miten nopeesti letrot kasvattanut folleja ja limakalvon paksuus jossain kierrossa parempi kuin toisessa. Toivottavasti jatkossa toimisi sulla hyvin!

Lipsu kiitos tsempeistä! Mulla ei tosiaan neuvottu ottamaan noita enää. Seuraava vaihe olisi 2kk päästä ivf. Sen perusteella mitä täällä lukenut niin erikoista.
 
Hei,

Onkohan kenelläkään käynyt niin, että Letrot on sekoittaneet kierron eivätkä ole toimineet kuten piti?

Meillä on yksi lapsi ennestään ja toista yritetään. Sain tähän kiertoon Letrot tukemaan ovulaatiota (en tiedä tapahtuuko joka kierrossa). Tässä kierrossa ClearBluen testi ei antanut mulle yhtään kohonneen hedelmällisyyden päivää ennen LH-huippua. Normaalisti niitä on ollut useampi. Lääkäri ei myöskään pystynyt vahvistamaan LH-huipun jälkeen utrassa, että ovulaatio olisi tapahtunut ja viikko siitä progesteroni arvo vahvisti ettei näin ollut tapahtunut. Eli ovistesti näytti väärin. Myös tuo progesteroni arvo oli todella alhainen. Keväällä se oli mitattu jo kertaalleen ja ainakin siinä kierrossa ovulaatio oli tapahtunut. Olen puoli vuotta tikuttanut ovulaatiota ja aina saanut LH-huipun ja sen edelle sen kohonneen hedelmällisyydeen, paitsi nyt tässä ekassa Letro-kierrossa. Miten muilla on jatkettu, jos eivät ole toimineet toivotusti? Myös kiinnostaa kauan muilla on jatkuneet esim. kuumat aallot ja muut sivuvaikutukset?

Sain ekassa Letrokierrossa kaksi kertaa hyvin tumman viivan ovistikkuun, mutta menkoista päätellen en silti ovuloinut, koska oli samanlaiset kuin ovuloimattomissa kierroissa eikä tissit kipeytyneet niin kuin ovuloidessa. Muutama päivä toisen tumman viivan jälkeen alkoi aamuisin hirveä yökkiminen, joka jatkui mekkoihin asti. Nyt olen kolme kiertoa syönyt Letroja ja kahdessa myöhemmässä olen ovuloinut ja ei yökkimistä.
 
Etsin tässä kaikenlaista tietoa progesteronista, koska eilinen tulokseni dpo6 päivältä on reilu 90. Ja tässä kierrossa ei ole esim. tissiaristusta, niinkuin välillä, vain ummetus ja turvotus. :scratch ja ihan pieni toivo herää raskaudestakin, vaikka ei tuo arvo takaa sitä..vain että ovulaatio varmasti tapahtui.
 
Tosiaan, ainakin tiedät että ovulaatio tapahtui ja keltarauhanen toimii. Harmi, ettei mahdollista raskautta vielä voi tietää. Mulla on muutamasti ultrattu täydelliset keltarauhasesta, ei raskauksia:sour: mut toivottavasti sulla olis:happy:
 
Muokattu viimeksi:
Tsemppiä jannn, toivottavasti tulisi plussa :Heartred Mites muilla menee?

Täällä kp 8 meneillään. Viime menkat kyllä laittoi mielen niin matalaksi, että se päivä meni lähinnä sängyssä itkien. Jotenkin iski taas korkealta ja kovaa, että taas päättyi kierto pettymykseen. Ja vasta silloin tajusi, että tässä oikeesti taidetaan olla menossa ivf-hoitoihin.

Lääkärihän määräs mulle letroja, oikein 100 tbl paketin. Mutta en käyny hakemassa. Oon syöny niitä jo 130 kpl ja ei oo plussaa tullu. Ja muutenkin oon ollu siinä uskossa, ettei ivf jonossa saa mitään hoitoja :scratch Joten luomuna mennään, saa nähdä vaikuttaako vielä tässä kierrossa letrot. Seuraava askel ois soittaa polille ja varata suunnittelukäynti. Hoitaja suositteli sitä viimeistään ensi kuun alkuun. Vähän kyllä pelottaa tuo toinen korona-aalto... Lykkääntykö jälleen kaikkien hoidot. Täytyy toivoa parasta.

Tsempit hirmusesti kaikille missä kierron vaiheessa oottekin :Heartpink
 
Dpo9 negaa, tuskin enää plussaks muuttuu..
Taidan itsekin olla matkalla ivf..

Jotkut saa syödä letroja ivf jonossa, itse haluisin sitten joskus myös, mutta tuskin saan reseptiä :scratch pitkä jono pelottaa, ajattelen koko ajan alkuvuodesta yksityiselle menoa :nailbiting: jos saan miehen suostuteltua
 
Mulla nyt kp 29, ovista en tuntenut enkä saanut testiinkään , testailin kp 20-27 ja sit luovutin.. :sorry:
Ja nyt tosi pettynyt fiilis ja toivo letrojen avusta on haihtunut :sad001
Mutta no, jospa tää tästä...
 
Kp9 ja ovista odotellessa. Ainakin juilii muniksissa lupaavasti.

Juuri kuulin kaverilta, että oli ilmoittautunut ivf-jonoon ja sitten tulikin luomuplussa. Laskettuaika meni muutama päivä sitten ja yritystä 3v. Ihmeitä siis tapahtuu tavalla tai toisella, älkää luovuttako!
 
Heips,

Voisin liittyä seuraan! Sain vihdoin koko ketjun luettua, oon jännäillyt teidän vaiheita ja ihan vedet silmissä luin pitkään yrittäneiden onnistumisista, ihanaa :love7! Paljon tsemppejä lopuille jotka vielä omaa vuoroaan odottavat! :Heartpink

Me jätettiin ehkäisy tasan vuosi sitten, ollaan 28/32 v pari ja mun kierto vaihtelee 26-39, pahimmillaan viikkoa ennen menkkoja alkaa tiputteluvuoto, joka kierrossa. Ovista oon tikutellut vasta pari kiertoa, joten ei hajua milloin on tänä aikana tapahtunut vai onko.. Toissa kierrossa sain LH+ kiinni kp 17, tiputtelu pysyi tällöin poissa ja dpo 17 r-testasin haamujen haamun, en tiedä oliko oikeasti jotain vai ei. Menkat alkoi seuraavana päivänä..:shifty:

Kävin yksityisellä gynellä kesäkuussa valittamassa tiputtelusta ja tällöin vasemmasta munasarjasta löytyi 2cm kysta tai endometriooma:confused005. Otettiin kilppari- ja prolaktiinilabrat, jotka oli viitearvoissa. Sain terolut-reseptin ja käytin niitä seuraavan kierron 1 aamuin illoin, 12 pv ajan. Ohje oli aloittaa 2 päivää LH+ jälkeen, mutta enpä saanut sitä kiinni, joten päädyin aloittamaan kp 17. Kp 24 alkoi tuttu tiputtelu teroista huolimatta. Menkat alkoi kolme päivää vikasta tabusta.

Tähän kiertoon sain aloittaa letrot, 2,5 mg kp 3-7 ja tänään kp 9 kävin ultrassa. Yllätys oli melkoinen, kun oikeelta löytyi yksi 22 mm folli ja limakalvo oli 10 mm.:woot: Gyne oli sitä mieltä että LH+ täytyy olla tänään. Järkytyksekseni kirjoitti myös Ovitrellen irroituspiikiksi ja tukemaan kiinnittymistä ja sain ohjeen pistää sen jo tänään, joka tapauksessa! En osannut yhtään odottaa irrotuspiikkiä!:nailbiting: Tein vielä ennen piikitystä o-testin, joka oli säälittävä haamulainen. Tsemppasin itseäni puoli tuntia piikki kourassa, ennenkuin sain pistettyä. Mutta se onnistui hyvin, eikä ollut yhtään niin kauheaa kun pelkäsin! Hitto olin ylpeä, minä piikkikammoinen, uskalsin itse! :rolleyes:

Gyne soitti myös mun käynnillä spermalabrasta miehen näytteen tulokset (joita ei oltu siis vielä saatu, kun 4 päivää sitten mies kävi antamassa näytteen) ja hyvältä kuulemma näytti, eli vika on siis varmaankin minussa..

Nyt siis alkaa jännät ajat, vähän pelottaa kun odotukset on paljon edellisiä kiertoja korkeemmalla:oops:

Plussatuulia kaikille:love017
 
Otin etäisyyttä joitakin kuukausia kaikista lapsettomuusasioista, kun rupesi liikaa surettamaan. Nyt voin kertoa, että tänään on 5+1 ja varhaisultra sekä ensimmäinen neuvola varattu. Juu, en tiedä pysyykö matkassa mukana, mutta koetan nyt yrittää iloita siitä, että taidan ihan oikeasti olla raskaana. Ainakin tänään, katsotaan olenko raskaana enää huomenna. ;D

Taustalla siis endometrioosi, ei ovulaatiohäiriötä, 1 ovulaation induktio, 2 inssiä joista toisesta tämä plussa. Lapsettomuushoidot julkisella, letrozol käytössä.
 
Voisin aktivoitua tännekin, ajattelin käydä tämän vuoden puolella yksityisellä ultrassa ja katsottaisiin vähän tilannetta miltä munasarjat näyttää ja mietin jos antaisi vielä uuden mahdollisuuden letrozoleille. Jos vain suostuvat reseptin kirjoittamaan.
 
Onko sinulla ollut letrot aiemmin käytössä?

Tervetuloa NäkymätönNinni ja onnittelut Basilikajaminttu!

Mulla kp 35, viime kierto oli 36pvää.

Pakko muuten kysyä, että kun ovulaatiotestissä näkyy testiviiva haaleampana kuin kontrolliviiva, niin tarkoittaako se mitään, vai onko se samallalailla negatiivinen kuin ilman viivaa ( kuten ohjeessa lukee) ? Esim tuossa kuvassa.
 
Liitteet

  • 20200812_142656.jpg
    20200812_142656.jpg
    31.5 KB · Katsottu: 196
Onko sinulla ollut letrot aiemmin käytössä?

Tervetuloa NäkymätönNinni ja onnittelut Basilikajaminttu!

Mulla kp 35, viime kierto oli 36pvää.

Pakko muuten kysyä, että kun ovulaatiotestissä näkyy testiviiva haaleampana kuin kontrolliviiva, niin tarkoittaako se mitään, vai onko se samallalailla negatiivinen kuin ilman viivaa ( kuten ohjeessa lukee) ? Esim tuossa kuvassa.

On ollut aikaisemmin, mutta niillä ei ollut mitään vastetta. Täytyykin kaivaa ketjua varmaan jos löytyisi vielä mun vanhoja kirjotuksia liittyen lapsettomuushoitoihin naistenklinikalla.
 
On ollut aikaisemmin, mutta niillä ei ollut mitään vastetta. Täytyykin kaivaa ketjua varmaan jos löytyisi vielä mun vanhoja kirjotuksia liittyen lapsettomuushoitoihin naistenklinikalla.
Onpa harmi ettei ollut vastetta.. itselläkin alkaa toivo hiipua niiden avusta. Kierrot on pitkiä enkä aina tiedä milloin ovuloin, jos lainkaan. Koko ajan pelkään että menkat jää taas pois. Alku vuodesta ei tullut menkat moneen kuukauteen ja vasta teroluteilla kierto käynnistyi.
 
Pakko muuten kysyä, että kun ovulaatiotestissä näkyy testiviiva haaleampana kuin kontrolliviiva, niin tarkoittaako se mitään, vai onko se samallalailla negatiivinen kuin ilman viivaa ( kuten ohjeessa lukee) ? Esim tuossa kuvassa.

Eiks se haaleampi viiva tarkoita sitä, että ovulaatio on mahdollisesti lähestymässä tai ollut jo? Eli ovulaatioon tarvittavaa lutenisoivaa hormonia on jonkin verran virtsassa. Jos viiva ei vahvistu, LH ei välttämättä nouse riittävästi, jolloin ovista ei tapahdu.

Mulla noi viivatestit oli tosi hankalia, harvoin bongasin niillä oviksen, vaikka ultrankin mukaan tapahtui. Sillä clearbluen kahden hormonin testillä oli paljon helpompi löytää ovis.
 
Onpa harmi ettei ollut vastetta.. itselläkin alkaa toivo hiipua niiden avusta. Kierrot on pitkiä enkä aina tiedä milloin ovuloin, jos lainkaan. Koko ajan pelkään että menkat jää taas pois. Alku vuodesta ei tullut menkat moneen kuukauteen ja vasta teroluteilla kierto käynnistyi.

Tutulta kuullostaa, itsellä juuri päättyi monen kuukauden kestänyt kierto. (74päivää) kun aloitin terolutit..
 
Eiks se haaleampi viiva tarkoita sitä, että ovulaatio on mahdollisesti lähestymässä tai ollut jo? Eli ovulaatioon tarvittavaa lutenisoivaa hormonia on jonkin verran virtsassa. Jos viiva ei vahvistu, LH ei välttämättä nouse riittävästi, jolloin ovista ei tapahdu.
.
Kiitos catlady. Pitääpä seurailla kiertoa nyt tarkemmin, kun tiedän.
 
Alinah, muistankin sinut (varmaan ihanan kuvan vuoksi) silloin kun tähän keskusteluun liityin ja luin kaikki viestit läpi. Oliko niin että pistoshoidot sulla tuotti tulosta? Tervetuloa takaisin!

Minulla tässä 5. letrokierrossa oli taas vaihteeksi myo-inositol käytössä ja ovis aikaistui kolmella päivällä. Mutta oviksen jälkeen ei nännit kipeytyneet kuten yleensä, niin heti alkoi epäröimään että oliko ovista edes. Toki hymynaama, kirkuva viiva testissä ja seuraavan päivän kovat kivut siihen viittaisi että oli. Nyt dpo8 ja ei mitään oireita. Usein viikkoa ennen kuukautisia alkanut jo kohdun seudussa menkkamaiset tuntemukset, nyt ei mitään. Testailua odotan jälleen innolla vaikka ei ole mitään odotuksia ja toiveet ei ole korkealla!
 
Ehkäpä epätavalliset oireet on hyvä merkki! Mullakin oli tämä kierto yllättävän oireeton, vain turvotus. Ei nännikipua niinkuin välillä, edes ennen menkkoja. Ja ovishan varmistettiin verikokeellakin. Eli tiedä näistä?

Kysyin saisinko jo ensi hoitokiertoon pistokset, hoitaja sanoi että pitäisi onnistua :) konsultoi vielä lääkäriä :nailbiting:
Nyt kuitenkin välikierto ensin. Mulla luteaali jo toista kertaa päivän lyhyempi, jes! Mietin olisiko Donaferty auttanut, mutta en ollut edes aloittanut sitä kuin vasta juuri ennen viime menkkoja. Eli 15 päivää nyt luteaali. Söin Inocapseja keväällä, mutta silloin en huomannut mitään uutta. Toivon että tässä luomukierrossa olisi ovis ennen kp20jotain...
 
Nyt on pakko tulla päivittämään kun tuntuu että vihdoin ja viimein jotain päivitettävää! :nailbiting:
Kp 14 ja ovistesti näytti hymynaamaa. Siis anteeksi mitä!!!!! Ei ole ikinä ollut näin aikaisin ovulaatio, nyt pitää toivoa ettei kierto jää todella lyhyeksi. Ennen hoitojen aloittamista ovis oli kp19-20/28, hormoonihoidoilla oli kp15-16/27.
Ai että mitkä piinaviikot on edessä :playful:
 
Takaisin
Top