Letrozolin käyttäjiä?

Mullahan ei menkkoja tuu ollenkaan ilman teroja joten niitä on syötävä aina kpt15-24 ja sitten menkat alkaa kp29. Hitsiläinen kun näistä teroista niin eriäviä mielipiteitä että mitä tekee pvikselle..
 
Mulla nyt vaan TAAS pieni probleema kun perjantaina (kp15) pitäisi noi terolutit alottaa. Jotkut sanovat että haittaavat mahdollista ovista ja jotkut sanovat että ei haittaa :inpain:
Mulla varmaan ovulaatio tapahtuu juuri kp15-17 välisenä aikana joten jää just niiden terojen alle :banghead: Oon nyt maaliskuusta asti saanut kierron pysymään siinä 28päivässä terojen kanssa niin ajatus kierron venyttämisestä/sekoittamisesta taas ahdistaa. Mutta samalla ahdistaa vielä enemmän se jos nuo terot "pilaavatkin" sen ovulaation :arghh:

Käytin itekin teroluteja kolme kiertoa tiputteluvuodon ehkäisyyn (ei auttaneet) ja painin saman ongelman kanssa. Mulla ovikset sattu kuitenkin aina tulemaan ennen kuin ne terot piti aloittaa. Mutta mä kyl jättäisin terojen oton vasta oviksen jälkeiseen aikaan, ettei häiritse ovista, koska progesteronia erittuu kehostakin vasta oviksen jälkeen ja niitähän käytetään myös isommalla annostuksella ehkäisypillereinä (minipillerit). Kyllähän ne terot pitäis silti auttaa menkkojen alkamiseen ajallaan, eli 14pv oviksesta, vaikka pari päivää niitä myöhästyttäis. Tai näin järkeilisin.

Meil suostuis ku oon siitä jonku aikaa maininnu. Täytyyki kysästä et paljos aukiolotutkimus maksais yksityisellä...:angelic: jotkut tulee jo sen jälkeen raskaaks.:wacky: ja lähetettä julkiselle.. Teroista en tiiä mitään :/ saa nähä saanko iteki. Kysyn sit onko haittaa.

Kävin aukkaris keväällä yksityisellä, maksoi muistaakseni 200-230e kaikkineen. Mäki toivoin niin, että olis auttanu raskautumiseen mutta ei.
 
Mulla nyt vaan TAAS pieni probleema kun perjantaina (kp15) pitäisi noi terolutit alottaa. Jotkut sanovat että haittaavat mahdollista ovista ja jotkut sanovat että ei haittaa :inpain:
Mulla varmaan ovulaatio tapahtuu juuri kp15-17 välisenä aikana joten jää just niiden terojen alle :banghead: Oon nyt maaliskuusta asti saanut kierron pysymään siinä 28päivässä terojen kanssa niin ajatus kierron venyttämisestä/sekoittamisesta taas ahdistaa. Mutta samalla ahdistaa vielä enemmän se jos nuo terot "pilaavatkin" sen ovulaation :arghh:

Joo itekin ollu vähä ihmeissäni noiden terolutien kanssa, kun eri gyneillä eri ohjeet. Ekassa letrokierrossa sain ohjeeks aloittaa terot 3 päivää pregnyllin pistämisen jälkeen, 1 tbl päivässä. Noh nyt sitten toisessa kierrossa sain ohjeeks aloittaa 4 päivää ovisplussan jälkeen, ja 2 tbl päivässä. Ja ovista en saanu edes kiinni, mut epäilen et se oli su tai ma... Saas nähdä.
 
Mäkin olen saanut Teroluteista päänvaivaa.. Keskenmenon jälkeen kuukautiset eivät alkaneet, joten ensimmäinen gyne määräsi 10 päivän kuurin. Seuraava lääkäri kehotti jatkamaan Terolutia myös seuraavassa kierrossa. Kolmas lääkäri kehotti jatkamaan kolmannenkin kierron. Nyt neljäs lääkäri sitten kielsi ehdottomasti ottamassa Teroluteja, koska aiemmin säännöllinen kierto on mennyt Teroluteilla kaksi viikkoa väärään aikaan ja vuodon määrä ja kuukautiskivut eivät ole olleet kuten ennen.:stop:
 
Ohhoh, ompa ohjeita! Ymmärsinkö oikein, että olet syönyt joka päivä teroluteja kierrossa? vai vaan loppukierron?
 
Ei kun vain 10 päivää per kierto alkaen kierron 15 päivä. Ensimmäinen lääkäri määräsi ensimmäisen Terolutkierron aloituksen väärään aikaan suhteessa kehon tilaan keskeytyksen jälkeen.
 
Mäkin olen saanut Teroluteista päänvaivaa.. Keskenmenon jälkeen kuukautiset eivät alkaneet, joten ensimmäinen gyne määräsi 10 päivän kuurin. Seuraava lääkäri kehotti jatkamaan Terolutia myös seuraavassa kierrossa. Kolmas lääkäri kehotti jatkamaan kolmannenkin kierron. Nyt neljäs lääkäri sitten kielsi ehdottomasti ottamassa Teroluteja, koska aiemmin säännöllinen kierto on mennyt Teroluteilla kaksi viikkoa väärään aikaan ja vuodon määrä ja kuukautiskivut eivät ole olleet kuten ennen.:stop:

Siinä on kyllä ohjetta jos jonkimoista :wideyed: toivottavasti nyt saat oikeat ohjeet jatkossa
 
Mä nyt pohdin jos alottaisin noi terolutit vaikka kp18 eli ens maanantaina. Mut syönkö niitä sen 10päivää vai vaan siihen kp24 päivään asti. Yäääääähh niin rasittavaa kun kaikilla tavoilla haluaa edesauttaa ovista ja mahdollista tärppiä mutta ei tiedä yhtään miten noiden terojen kanssa nyt toimisi:sorry:
 
Ja kun tuolta netistä lueskelin niin joku gyne vastaa siellä että terot ehdottomasti vasta oviksen jälkeen ja sitten keskustelupalstoilla pyöriessä porukka kirjottaa että gyne sanonut että ihan höpönpöppöä tuo että terot vaikuttaa ovikseen?! Tiedä ketä tässä uskoa ja kuka todellisesti tietää mikä on homman nimi. :sad001:sad001
 
Jep. Oon iteki lukenu noita ja aika kummallista ettei ns tiedetä. Aiempaan kommenttiisi, sinuna ottaisin sen 10pv.
 
Mä nyt pohdin jos alottaisin noi terolutit vaikka kp18 eli ens maanantaina. Mut syönkö niitä sen 10päivää vai vaan siihen kp24 päivään asti. Yäääääähh niin rasittavaa kun kaikilla tavoilla haluaa edesauttaa ovista ja mahdollista tärppiä mutta ei tiedä yhtään miten noiden terojen kanssa nyt toimisi:sorry:

Aloittaisin Terolutit vasta oviksen jälkeen. En lopettaisi vielä kp 24, mutta sun pitää miettiä itse jatkatko kp 28 asti. Riippuu varmaan siitäkin kuinka nopeasti kuukautiset alkaa Terolutien lopettamisen jälkeen. Monille Terolutit määrätään 10 pv kuureissa, mutta Teroluteja voidaan syödä myös 7 pv kuureissa.
 
Vähän olisi ajatuksena nyt se että aloitan terot vasta kp18 ja syön sen 10 päivää eli viimeinen kp27. Yleensä mulla on mennyt se 3 päivää viimeisestä terosta kun menkat alkaa, eli saa nähdä miten nyt tulevat:hungover: Harmitttaa vaa niin kovin kun nyt saanut kierrot pysymään siinä 28 päivässä melkein puoli vuotta ja jos nyt menee taas ihan sekaisin :meh:
 
Toki jos sulla aiemmin ovuloimattomuus ollut syy pitkiin kiertoihin tai siihen ettei menkkoja tuu, ja nyt jos ovis tapahtuu letrojen avustuksella niin ei sen kierron pitäisi kovin pitkäksi venyä. :)
 
Aivan :happy: Toivotaan että menkat tulee nyt lähellä tota 28 kiertopäivää! ....tai toivotaan siis ettei menkat ala ollenkaan ja tärppi tulisi mutta epäilen. Pessimisti ei petylaughing7:silent
 
Ja mikä kp teillä tullu sivuoireet?

Mulla ilmeni sivuoireet vasta kp 7 eli viimeisenä letropäivänä. Maha kipuili eri tavoin noin viisi päivää, mieli myös aika lailla maassa muutaman päivän. Kp 11 nousi 38,5 asteen kuume, mutta gynen mukaan ei pitäisi liittyä lääkkeisiin. Nyt mennään kp 25 ja alkaa taas jännittää!
 
Eedit täällä kanssa kp 25 ja toka Letrokierto. Mulla vaan ollut oviksesta asti olo ettei tärpännyt. Oltiin sukulaisissa niin, että ovisplussapvä humpsittiin ja seuraava vasta 4 päivää jälkeen.
 
Kiitos! Viimeisestä eli kuudennesta tärppäsi. Tällöin oltiin saatu jo aika jatkoihin Naistenklinikalle ja kaikki toivo letroihin oli mennyt. Varsinainen yllätys oli siis :)

Oliko sulla ennen tärppiä pcos diagnoosi vai selittämätön?
 
Moi!
Kirjoittelen teille mun onnistumistarinan letroihin liittyen :) silloin kun itse yritin raskautua niin oli mukava lukea muiden onnistumisia.
Minulla on taustalla pco-tyyppiset munasarjat ja epäsäännölliset kierrot. Raskauduin luomusti puolen vuoden jälkeen, mutta raskaus meni kesken ja mulle jouduttiin tekemään lääkkeellinen tyhjennys :sad001
Tämä tietysti sekoitti mun kierrot ihan täysin. Ensin vuotelin verta 3 kk enemmän ja vähemmän. Sen jälkeen, kun vuoto loppui niin kiertoa ei oikeastaan ollut. N. puolivuotta keskenmenon jälkeen menin yksityiselle gynelle, ja kerroin vaivoistani. Hän ohjasi minua ensin katkaisemaan ylipitkän kierron 10 pv kestävällä primolut kuurilla, ja kuukautiset alkoivatkin kuurin jälkeen. Sen jälkeen aloitin letrot ja minulla tärppäsi toisesta kierrosta. Minulla ei tullut letroista mitään haittavaikutuksia, ainoastaan ovulaatio kipu tuntui voimakkaammin, mutta se oli tietysti vain hyvä asia. Keskustelin apteekissa farmaseutin kanssa sivuvaikutuksista ennen lääkkeen aloitusta, ja hän sanoi, että koska letroja syödään vain viisi päivää niin niistä ei yleensä ehdi tulla mitään sivuvaikutuksia. Ne hurjat vaihdevuosi oireet, mitä pakkausselosteessa lukee, tulee silloin kun esim. rintasyöpää/munasarjasyöpää sairastaneet naiset joutuvat syömään letroja vuosia (jos esim. kohtu ja munasarjat on poistettu).
Tsemppiä kaikille yritykseen :):)
 
Kiitos! Kysyisin vielä, paljonko oli ylipitkä kierto? Ja millaisia määriä söit letroja?
 
Takaisin
Top