Letrozolin käyttäjiä?

Ennen letroja kierron päivänä 12 oli 9 mm paksuinen, Letrokierrossa sama kp oli 13 mm paksu.
Mulla oli ennen paljon runsaammat, kivuliaammat ja pitkäkestoisemmat menkat kuin nyt, mutta ennen hormooneitten napsimista ne tuli niin harvoin että vuotomateriaalia ehti kerääntyä paljon enemmän.
 
Olen ollut vain yhdessä ultrassa, joten ei ole vertailuja, mutta ekan letrokierron kp10 mitattiin ja jos en väärin muista, se oli ehkä 7 mm, ja lääkäri mainitsi, että ihan hyvä, mutta voisi olla paksumpikin.
 
Moi!

Liityn myös seuraan, eka letrokierto menossa ja eilen sain ovisplussan.

Taustalla PCOS ja esikoinen onnisti v. 2017 viimeisestä letrokierrosta 1v 3kk yrittämisen jälkeen. Raskauden jälkeen olen ovuloinut satunnaisesti luomusti, mikä on ollut mahtavaa. Näistä kerroista ei ole kuitenkaan napannut ja nyt aloitettiin letrot uudelleen, tällä kertaa vastetta saatiin jo yhdellä tabletilla. Kp 11 follikkeli oli 18 mm.

Jotenkin stressaavaa palata taas näihin epävarmuuden hetkiin, päivien laskemiseen, tikuttamiseen ja kuukausittaiseen toivomiseen...
 
Täällä jo 26/26 ja tiputtelu alkoi eilen. Eli kohti uutta kiertoa kai sitten. Torstaina selviää myös toisen lääkärin mielipide. Päätin etten jätä hoitamattomuuttani yhden mielipiteen varaan..:wacky:

Tervetuloa myös Eedit! :)
 
Mulla tossa ekassa letro kierrossa limakalvo kp11 oli "matalahko 4,7mm" a sitte kp15 oli "hyvännäköinen kolmivaiheinen 6,3mm".

Tänään alkoi siis tämä isompi annos 7,5mg/pv. Viikon päästä näkee miten on vaikuttanut :bookworm:
 
Moi!

Liityn myös seuraan, eka letrokierto menossa ja eilen sain ovisplussan.

Taustalla PCOS ja esikoinen onnisti v. 2017 viimeisestä letrokierrosta 1v 3kk yrittämisen jälkeen. Raskauden jälkeen olen ovuloinut satunnaisesti luomusti, mikä on ollut mahtavaa. Näistä kerroista ei ole kuitenkaan napannut ja nyt aloitettiin letrot uudelleen, tällä kertaa vastetta saatiin jo yhdellä tabletilla. Kp 11 follikkeli oli 18 mm.

Jotenkin stressaavaa palata taas näihin epävarmuuden hetkiin, päivien laskemiseen, tikuttamiseen ja kuukausittaiseen toivomiseen...

Tervetuloa! :)
Saanko kysyö monta kiertoa ehdit syödä letroja ennenkuin tärppäsi esikoisen kohdalla?
 
Itsellä tänään kp7 ja viimeinen letropäivä! Tässä kierrossa oon nyt ottanut sen 2tbl päivässä.

Mulla on koko ajan nippailuja munasarjojen kohdalla ja säteilee alaselkään. En tiedä mistä johtuu kun menkatkin jo loppuneet.
Ensi viikon alussa gyne ja vihdoinkin lähete eteenpäin:Heartred Mua vaan nyt jo jännittää miten sanon mun gynelle että "Oon kuule omatoimisesti ottanu 2tbl sun määräämän yhden sijasta" :grin
 
Olikos sulla noita nippailuja yhen tabun kierrossa?

Ainiin :hilarious: ööö sano et sun kaveri/sisko/täti joku on lääkäri keltä olit kyselly ja hän oli antanu siihen siunauksensa et pitäs olla turvallista:grin :rolleyes:
 
Itsellä tänään kp7 ja viimeinen letropäivä! Tässä kierrossa oon nyt ottanut sen 2tbl päivässä.

Mulla on koko ajan nippailuja munasarjojen kohdalla ja säteilee alaselkään. En tiedä mistä johtuu kun menkatkin jo loppuneet.
Ensi viikon alussa gyne ja vihdoinkin lähete eteenpäin:Heartred Mua vaan nyt jo jännittää miten sanon mun gynelle että "Oon kuule omatoimisesti ottanu 2tbl sun määräämän yhden sijasta" :grin

Ehkä voit aloittaa keskustelun, että pitäisiköhän lääkemäärää nostaa, koska keskustelit asiasta toisen lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ellei vastetta ole, voi annosta nostaa, kunhan ultrataan..:brb:o_O:angelic:
 
smoothie. just sitä mietiskelinkin että tällästä ei kyllä ollu kun otin sen yhden letron.:bored:
En tiedä mitä tuolla tapahtuu, toivottavasti jotain positiivista kuitenkin:grin Ehkä se selviää ensi viikon ultrassa kun katotaan sitä vastetta.

Aattelin just jotenkin sanoa että "menin netistä lukemaan että moni syö kahta ja jopa kolmeakin pilleriä niin uskalsin kokeilla" :grin Se mun gyne on onneksi tosi mukava niin epäilen että alkais ainakaan pahemmin "mäkättämään":laughing002
 
Tuohon sain siis sitten vielä Ovitrellen, mutta solujen laatu tässä iässä kuraa niin ei tullut plussaa.

Plussan tuleminen voi kestää, vaikka olisi hyväkin laatu. Pitää vaan olla kärsivällinen ja yrittää. Onnistuminen on ajoituksesta, kohdun limakalvosta ja monista muista asioista riippuva asia. Itsellänikin oli joka toisessa ultratussa kierrossa kaksi johtavaa ja silti onnistuminen tapahtui kierrossa, jossa oli oletettavasti vain yksi ja ajoitus tapahtui ilman ultraa. Myöhemmin yksi keltarauhanen löytyi oikealta. Vanhemmalla iällä tidennäköisyydet ainakin paranee kun ovulaatiota buustataan Letroilla ja irtoaminen varmistetaan piikillä :p.
 
Mua vaan nyt jo jännittää miten sanon mun gynelle että "Oon kuule omatoimisesti ottanu 2tbl sun määräämän yhden sijasta" :grin
Voit hyvin sanoa, että uskalsit toimia näin vain siksi että tässä kierrossa on seurantaultra, että ilman seurantaultraa et tietenkään olisi tätä tehnyt. :angelic:

(Ja tuskinpa lääkäri tuota minään pahana juttuna pitää, monella aloitetaan suoraan kahdesta tabletista, koska sitä seurataan ultralla. Jos tulee liian iso vaste, tulee yhdyntäkielto, ei sen kummempaa.)
 
Täällä menossa kolmas päivä letroja popsiessa. Nyt siis on tämä isompi annos 2+1tabl/pv ja oireina ollut tuttu päänsärky, huimaus ja kamala jano, sekä tänään hieman nippaillut munasarjoihin. Sivuvaikutukset on kyllä nyt vahvemmat kuin viimeksi :meh:

Edellisessä kierrossa pukkas kamalan migreenin yhtenä yönä, ja keskusteluja kun on lukenut niin aika monella(?) ollut ekassa letrokierrossa pahempi migreenikohtaus :bookworm: en tiedä liittyykö toisiinsa, mutta hieman varaudun valmiiksi :grin viimeksi tollanen pahempi kohtaus ollut aikaisemmin vain kerran elämäni aikana.

Onko teille tullut migreenikohtauksia tms?
 
Mulla ainakin clomifen on aiheuttanut migreenikohtauksia. Seuraavasta kierrosta vaihdetaan tuohon letrozoliin, jännä nähdä miten tuo vaikuttaa.
 
Takaisin
Top