Edelleen täälläkin yhtenä kappaleena, on se kun naapuritkin kattoo hoomoilasena että vieläkö se tuon koiran kanssa lenkillä vaappuu.. Ja kaikille pitää olla selittelemässä, et juujuu laskettu aika meni jo tuossa kaks viikkoo sitten juujuu huomenna käynnistetään juujuu.. Tuntee ittensä ihan sirkuseläimeksi, kun kaikki jaksaa ihmetellä ja kommentoida mun ulkomuotoa ja mahaa.
Aijaijai, kello on kohta jo kolme, kohta lähetään sinne anoppilaan viemään koira ja syömään ja ei aikaakaan kun pääsee taas nukkumaan! :D huomenna on jännä päivä! Ei silleen pelota, mut ehkä vähän. Aaapuva.
Tässä on oikeesti se about kolme viikkoa joka päivä odottanut, että jotain tapahtuisi ja valmiustilassa ollut, joten eiköhän se ois aika pistää huomenna tää odotus pakettiin!! Olen sanonut miehelle aina iltaisin, et "jaahas, nyt ois sit taas yks päivä lusittu", mut siltä se on vähän tuntunut, vankina omassa kropassa :D vaikka on tää raskaus ollukin aika ihanaa, oon voinut hyvin kaikin puolin.
Mitenkähän kauan tuo vauva jaksaisi oikeasti masussa olla jos ei huomenna käynnistettäisi??!!
Ja vinkkinä uusille kärvistelijöille täällä; pessimisti ei pety! Älkää tehkö kuin minä olemalla optimisti, "kyllä se voi käynnistyä jo tänään/yöllä", sillä jokainen uusi aamu/ilta on pettymys jos ei mitään tapahdukaan (ja tietenkin kaikkea VOI tietenkin tapahtua). Kannattaa keksiä jotain pientä tekemistä joka päivä (mulle tää yliaika tuli kalliiksi kun shoppailija söi paljon ulkona miehen kanssa), lukea mahdollisimman VÄHÄN keskustelupalstoja/vauvablogeja (minä en tähän todellakaan pystynyt!!), viedä ajatukset jonnekin ihan muualle kuin synnytykseen ja kaiken maailman tuntemuksiin, "joko,joko?".. Ja se typerä LA, siihen ei todellakaan kannata meikäläisen ainakaan mahdollisessa seuraavassa raskaudessa keskittyä!
Nautitaan nämä hetket vielä tirriäisten pikku potkuista, eiks je?! (Helpommin sanottu kuin tehty..)