Ü
ü
Vieras
Moikka Suski (& muut aiheesta kiinnostuneet),
mä olen jutellut parin lääkärikaverin kanssa aiheesta miten liikkua, ja ne kaikki sanoo, että kuuntele sitä, mikä tuntuu hyvältä. Itse juoksen vielä ihan hyvin lenkillä ja ohjaan aerobictunteja, mutta toisilla se ei enää onnistu tässä vaikeessa (viikot 19+0). Uintia, kuntosalia, kävelyä, pyröräilyä (sisällä tai ulkona:) ja lihaskuntotunteja esim. voi ihan hyvin tehdä ihn loppumetreille sakka. Itse aion ainakin BodyPumpit ja venyttelyt pitää ainakin kesälomiin saakka, ja varmaan jatkan sen jälkeenkin. Kaikkien raskaana olevien olis hyvä vahvistaa selän lihaksia, ettei korostuva notko aiheuta särkyä tai jopa ihan leposärkyä, joten sali on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto.
Mutta siis jokainen on erilainen [:D] ja sitä pitää kunnioittaa miltä tuntuu. Oikeaa määrää ei ole. Liiku vaikka päivittäin jos huvittaa ja jaksat. Huonoa se ei ainakaan tee sulle eikä vauvalle. Päin vastoin.
Mukavaa kevättä kaikille. Täällä ollaan onnellisia, kun maha alkaa vihdoinkin vähän jo tulla esiin ja painokin on pikkuisen noussut.