Yritänpä minäkin uskaltaa vihdoin mukaan muutenkin kuin taustalla lueskellen =) Pitkän yrityksen jälkeen vihdoin ollaan niinkin pitkällä kuin rv 9+1 ja viikko sitten nähty oikean kokoinen elävä ihmisen alku ultrassa. Olo on lähes päivittäin hyvinkin normaali, joten pelkoja se tietysti hieman nostelee, mutta yritän luottaa oireettomuudenkin olevan normaalia. Isompaa pahoinvointia ei ole ollut, lievää etovaa oloa, eikä oikein ruoat ole maistuneet (herkut senkin edestä...). Vatsaa kipuilee ja nipistelee, mutta ei sitäkään isommasti.
Pitkän aikaa (ja välillä edelleenkin) aloitin lauseeni aina, että "jos meille tämä vauva nyt syntyy...", mutta viime viikolla ensimmäisen kerran uskaltauduin aloittamaan sen "kun"-sanalla. Se ehkä onkin tämän alun suurin ongelma ollut, että miten luottaa onnistumiseen. Miten te muut olette selättäneet tämän huolen?
Pitkän aikaa (ja välillä edelleenkin) aloitin lauseeni aina, että "jos meille tämä vauva nyt syntyy...", mutta viime viikolla ensimmäisen kerran uskaltauduin aloittamaan sen "kun"-sanalla. Se ehkä onkin tämän alun suurin ongelma ollut, että miten luottaa onnistumiseen. Miten te muut olette selättäneet tämän huolen?