Lapsettomuushoitojen lisääntynyt tarve yhteiskunnallisena ongelmana

[Ginger]

Onko ihmisistä tullut liian älykkäitä ja rikkaita lisääntymään?

Vastaus minun näkökannastani tiivistetysti ja tylysti on kyllä. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö vaurautta ja älykkyyttä saisi olla tai että ne olisivat huono asia. Niitä pitäisi vain osata hyödyntää oikein, missä tällä hetkellä ehkä edistystä tarvittaisiin. Esimerkiksi tasa-arvoasiakin on sellainen, että se on pohjimmiltaan hyvä ja tavoiteltavissa oleva, mutta siinäkin on se kultainen keskitie ja tässäkin voi tapahtua ylilyöntejä. Nykyään on valloillaan kauhean voimakkaita ajatusmalleja, mihin kohtuus kaikessa on jäänyt?

Lähtisin ennemmin siitä, että teknologian avulla keksimme parempia ratkaisuja luonnonsuojeluun ja lakien, säädösten ja valistuksen kautta opetamme ihmiset elämään säästeliäämmin.

Siinä on pointtinsa että ihminen voi myös tukehtua hyvinvointiinsa. Ei ihmistä ole luotu mukavuuteen vaan ihminen tarvitsee sopivasti epämukavuutta. Suihku tuntuu luksukselta, jos on rämpinyt viikon metsässä. Päivittäin se on vain ihan kiva. Tasapainon löytäminen on nykyisessä yltäkylläisyydessä haastavaa.

Ajattelen siis niin, että sivistyneen valtion ratkaisu ei niinkään ole mennä taaksepäin vaan oppia menneisyyden virheistä ja keksiä uudenlainen yhteiskuntajärjestys ja tapa toimia. Se voi tarkoittaa sitä, että otetaan ennen toimineita tapoja takaisin, mutta ei niitä, jotka olivat haitallisia, mutta ennen kaikkea keksitään uusia. En tiedä saatteko yhtään koppia?

Tällä tavalla itsekin ajattelen asiaa! Hyvin sanoitettu.

 

[Niittyleinikki_]

@Vargynja, @Nepeta Cataria Ei ollut provoamista eikä kärjistämistä Eikä ollut tarkoitus olla töykeä tms. Minulla on tapana pohtia asioita filosofiselta kantilta, vähän suuremmassa kontekstissa. Vähän niin kuin jos joku olisi miljoonia vuosia ulkoavaruudesta seurannut maapallon eliöiden kehitystä ja analysoisi sitä.

Olemme kuitenkin tosiaan vaan eläimiä. Olemme niin älykkäitä (omasta mielestämme ainakin) että olemme tosin unohtaneet olevamme eläimiä. Totuus on se, että jos metsän linnut alkaisivat toimimaan samalla lailla kuin ihmiset: hoivaamaan rampoja lintupoikasia, käyttämään ehkäisyä ja katsomaan tv:tä, hyvin pian lintupopulaatio romahtaisi ja tulisi sairaammaksi. Naurattaa itseänikin nyt tämä ajatus tv:tä katsovasta linnusta, mutta siis pointti oli se, että olemme vieraantuneet luonnosta. Luonto = elämän jatkuminen, lisääntyminen, evoluutio ym. Tää on mun tapa ajatella ja ei varmaan ihan avaudu kaikille Tarkoitus ei tosiaan ollut provota

Ja @Vargynja lisäys vielä, olen itse aika feministinen nainen siinä mielessä, että mulle itseni toteuttaminen ja omat intohimot on tärkeämpiä kuin miehen passaaminen (hän passatkoon itse itseään), eli siis henkilökohtaisesti itseni kohdalla en toteuta tätä, minkä uskon olevan luonnon mukaan "oikein". Se ei estä minua pohtimasta noita asioita :)

 

[herkkis]

olen itse aika feministinen nainen siinä mielessä, että mulle itseni toteuttaminen ja omat intohimot on tärkeämpiä kuin miehen passaaminen (hän passatkoon itse itseään), eli siis henkilökohtaisesti itseni kohdalla en toteuta tätä, minkä uskon olevan luonnon mukaan "oikein".

Tää särähti mun korvaan jotenkin. Ei mun mielestä luonnon mukaan ole oikein, että nainen huolehtii miehestä, vaan naisen tehtävä on huolehtia lapsista (raskaus, imetys, kasvatus jne). Miehen tehtävä on huolehtia naisesta, jotta nainen voi keskittyä omaan tehtäväänsä.

Toki kun nyt olemme vieraantuneet luonnosta, niin en hirveästi näe ongelmaa siinä, että samalla kun nainen laittaa ruokaa itselleen ja lapsilleen, niin tekee isomman annoksen että miehellekin riittää. Tai pesee pyykit, kun ei sekään iso vaiva oo pyykkikoneen tehdessä varsinaisen työn.

Isompi ongelma on siinä, että naiset yrittää tehdä kaiken, siis sekä miehen että naisen työn. Ja biologian takia on hankala jakaa lapsiin liittyvä työtä uusiksi (raskaus, imetys), vaikka se kuinka tuntuisi epäreilulta, että ei saa valita.

 

[Ginger]

Eipä minusta ole mitään vikaa siinä, että nainen huolehtii miehestä. Ei kenenkään aikuisen takapuolta tarvitse mennä (kuvainnollisesti) pyyhkimään, mutta siis toiselle ruoan laittaminen, pyykkien pesu, eväiden valmistelu jne niin on mielestäni mukavaa. En tee sitä koska minun "pitäisi", vaan koska haluan ja se on minulle tärkeää. En ottaisi kumppania, joka vaatisi saada tehdä nämä itse tai kokisi epämukavana sen, että teen ne.

Minulle on myös mieluista, että kun olen tehnyt ruoan, hyppään ulos ajamaan nurmikkoa, trimmeröimään tai tekemään kuormurilla lumityöt, kun mies leikkii lasten kanssa. Välillä sitten toisin päin. Ei se ole mielestäni mitenkään sukupuoleen liitännäinen mitä haluaa tehdä tai mikä tuntuu omalta roolilta, enkä myöskään ajattele niin, että haluaisin tehdä kaikkea. On meillä paljon asioita, joita vain kumppanini tekee. Pääosin osaamme molemmat tehdä kaikkea, mutta on niitä asioita, joita toinen tekee mieluummin kuin toinen.

Välillä tuntuu, että jos nainen haluaa tehdä toiselle tai olla jollakin tavalla "perinteinen" siinä mielessä ettei keskity vain itseensä tai korkeintaan vaan itseensä ja lapsiinsa, se on nyky-yhteiskunnassa jotenkin väärin tai naisreppana on jotenkin sorrettu. Ei ole!

 

[Vargynja]

Mielestäni optimaalisinta on, jos molemmat vanhemmat huolehtii yhdessä perheestä. Siis lapsista, toisistaan ja itsestään. Työnjako voi sitten olla ihan mitä vaan. (Ja tähänhän kuuluu lastenhoito, perinteiset kotityöt, töissä käynti, mahdoliset pihahommat... Siis ihan kaikki mitä on tarpeen saada tehtyä.) Jos toinen tykkää tehdä ruuan niin go on. Tai jos toinen käy töissä ja toinen on kotona lasten kanssa, silloin työnjako menee niin. (Tosin olettaisin myös töissä käyvältä osallistumista kodin-/lastenhoitoon kotona ollessaan.) Mutta ei niin että toinen tekee kaiken ja toinen lepää laakereillaan ja odottaa passaamista. Mitä siis tulee mieleeni jos sanotaan että pitää toisesta aikuisesta huolta. Tietenkin jos se tuntuu hyvältä voi toiselle tehdä eväitä. Ja se on vain järkevää, että pestään samassa koneellisessa kaikkien vaatteita ja tehdään ruokaa yhdellä kertaa kaikille. Jos yksi pesisi omat pyykkinsä se kuulostaa enemmän kämppikseltä kuin puolisolta.

 

[herkkis]

Mielestäni optimaalisinta on, jos molemmat vanhemmat huolehtii yhdessä perheestä. Siis lapsista, toisistaan ja itsestään. Työnjako voi sitten olla ihan mitä vaan. (Ja tähänhän kuuluu lastenhoito, perinteiset kotityöt, töissä käynti, mahdoliset pihahommat... Siis ihan kaikki mitä on tarpeen saada tehtyä.) Jos toinen tykkää tehdä ruuan niin go on. Tai jos toinen käy töissä ja toinen on kotona lasten kanssa, silloin työnjako menee niin. (Tosin olettaisin myös töissä käyvältä osallistumista kodin-/lastenhoitoon kotona ollessaan.) Mutta ei niin että toinen tekee kaiken ja toinen lepää laakereillaan ja odottaa passaamista. Mitä siis tulee mieleeni jos sanotaan että pitää toisesta aikuisesta huolta. Tietenkin jos se tuntuu hyvältä voi toiselle tehdä eväitä. Ja se on vain järkevää, että pestään samassa koneellisessa kaikkien vaatteita ja tehdään ruokaa yhdellä kertaa kaikille. Jos yksi pesisi omat pyykkinsä se kuulostaa enemmän kämppikseltä kuin puolisolta.

Joo ehdottomasti on hyvä olla molemmat vanhemmat aktiivisesti mukana perhe-elämässä. En ehkä korostanut tarpeeksi tuota biologista näkökulmaa edellisessä viestissäni: vain äiti voi olla raskaana ja imettää eli ihan automaattisesti äiti on se ensisijainen vanhempi. Lapsen näkökulmasta äiti on ensimmäinen ja pitkään myös ainoa ihminen, jonka hän tietää: äiti on vauvalle koko maailma.

Ja palatakseni aiheeseen yhteiskunta ja lapsettomuushoidot, naisille on pitkään hoettu, että voimme saada kaiken, uran ja perheen. Totta, mutta järjestys pitää kääntää biologisten seikkojen vuoksi: ensin perhe ja sitten ura.

 

[Aaltokukka]

Joo ehdottomasti on hyvä olla molemmat vanhemmat aktiivisesti mukana perhe-elämässä. En ehkä korostanut tarpeeksi tuota biologista näkökulmaa edellisessä viestissäni: vain äiti voi olla raskaana ja imettää eli ihan automaattisesti äiti on se ensisijainen vanhempi. Lapsen näkökulmasta äiti on ensimmäinen ja pitkään myös ainoa ihminen, jonka hän tietää: äiti on vauvalle koko maailma.

Ja palatakseni aiheeseen yhteiskunta ja lapsettomuushoidot, naisille on pitkään hoettu, että voimme saada kaiken, uran ja perheen. Totta, mutta järjestys pitää kääntää biologisten seikkojen vuoksi: ensin perhe ja sitten ura.

Mikäli nuorena naisena opiskelu ja uranluominen lähtevät hyvin käyntiin niin sitten yhteiskunnan kompensaatiolla munasoluja reilusti pakkaseen 23-30v ikävuosien välillä ! Ehkäpä siten noilta kaikkein hankalimmilta hoidoilta myöhemmin vältyttäisiin...

 

[Niittyleinikki_]

@herkkis Tai sanotaanko, että en oikein saa lapsenkaan hoitamisesta erityisiä "kiksejä". Luulin että haluan kotiäidiksi! Mutta sitten huomasin että saan paljon enemmän itseni "toteuttamisesta" töissä, harrastuksissa tms..

 

[Bella Swan]

Itse koen vanhemmuuden ja uran yhdistämisen hyvin haastavaksi. Mieluusti olisin ensin saanut ylennykset, tehnyt uraa ja sitten vasta lapset. Mutta ei ollut mahdollista. En halunnut enää odottaa. Nyt kuitenkin tuntuu äärimmäisen haastavalta tavoitella vaikkapa jaksamista, keskittymistä, omistuneisuutta, mikä vaaditaan esim. ylennyksien saamiseen.
Urakeskeisen ihmisen voi olla vaikeaa katkaista hyvän draivin putki. Lapset ei tunnu sopivan yhtälöön. Ehkä se on yksi niistä syistä, miksi nuorena ei haluta lisääntyä.

 

[Pilkki24]

Itse koen vanhemmuuden ja uran yhdistämisen hyvin haastavaksi. Mieluusti olisin ensin saanut ylennykset, tehnyt uraa ja sitten vasta lapset. Mutta ei ollut mahdollista. En halunnut enää odottaa. Nyt kuitenkin tuntuu äärimmäisen haastavalta tavoitella vaikkapa jaksamista, keskittymistä, omistuneisuutta, mikä vaaditaan esim. ylennyksien saamiseen.
Urakeskeisen ihmisen voi olla vaikeaa katkaista hyvän draivin putki. Lapset ei tunnu sopivan yhtälöön. Ehkä se on yksi niistä syistä, miksi nuorena ei haluta lisääntyä.

Tämän takia olisikin hyvä, että yhteiskuntarakenteita muutettaisiin siten, että tuettaisiin opiskelujen, työelämän ja perheen yhdistämistä tai ihan vaan kotiäitiyttä/isyyttä nuorena. Tällöin lapset olisivat jo isompia, kun tarvittaisiin paukkuja opiskeluun tai niihin vaativampiin tehtäviin.

Henkilökohtaisesti näen, että lapsen saaminen sai aivoni toimimaan paremmilla tehoilla ja auttoi paremmin hahmottamaan kokonaisuuksia (sen sumussa eletyn vauva-ajan jälkeen). Uskon, että olen monella tavalla tehokkaampi tai sitten vaan resilienssini on kasvanut työmäärän moninkertaistuttua, kun on pakko hoitaa sekä koti että työt.

Mutta näin kolmekymppisenä on varmasti raskaampaa yrittää yhdistää palkkatyöt, yrittäminen ja pikkulapsiarki kuin mitä se olisi ollut parikymppisenä.

Itsekin ajattelin aina, että pitää olla kaikki valmiina, kunnes elämä päätti toisin. Itsellä on vakaat työkuviot toki, mutta muuten elämäntilanne oli lapsen ilmoittaessa tulostaan kaikkea muuta kuin vakaa. Tässä olen positiivisella tavalla tajunnut, että elämä kantaa ja kaikesta selviää paitsi siitä mikä tappaa. Jotenkin ne asiat aina lutviintuvat ja olisivat lutviintuneet aiemminkin. Biologia on kuitenkin tosiaan aika armoton, eikä välitä onko matkusteltu, opiskeltu ja edetty töissä tarpeeksi. Siksi meidän pitäisi sopeutua sen tarpeisiin.

Naisten nykymuotoinen työssäkäynti kodin ulkopuolella on verrattain uusi asia ihmiskunnan historiassa. Siksi uskon, että me pystymme vielä muokkaamaan yhteiskuntarakenteita paremmin sekä biologiaa että tasa-arvoista ja sivistynyttä yhteiskuntaa vastaaviksi.

 

[Lilyofthevale]

Joskus käynyt mielessä, että nuorille pitäisi olla koulussa jotain parisuhdekursseja, missä annettaisiin neuvoja, vaikka miten keskustella asioista ja erilaisista mielipiteistä tms ja miten yleensä ollaan parisuhteessa toisen ihmisen kanssa.
Olen lueskellut tuosta "Ensitreffit alttarilla" ohjelmasta ja tuli sellainen olo, että ei mikään ihme, ettei nuo ole onnistuneet löytämään/pitämään puolisoa. Naisilla varsinkin tuntuu olevan ihme odotuksia, että miehen pitäisi olla ajatusten lukija ja takerrutaan joka sanomiseen ja sanomatta jättämiseen ja ylianalysoidaan ja kokoajan parisuhde on kriisissä kun "nyt se sanoi näin ja näin." Nuo odottaa jotain elokuvien täydellistä prinssiä, joka lukee toisen ajatukset ja kaikki on täydellistä. Jotta suhde kestää, pitää olla valmis sietämään muitakin kuin omia mielipiteitä ja pidempään suhteeseen väkisinkin mahtuu ihan oikeitakin kriisejä ja nuo ei pääse sen yli, että "nyt se ei huomioinut mua tässä tilanteessa ja nyt se sanoi jotain mun mielestä outoa."
Se parisuhteen puute taitaa olla kuitenkin se isoin pullonkaula.

 

[Pilkki24]

Joskus käynyt mielessä, että nuorille pitäisi olla koulussa jotain parisuhdekursseja, missä annettaisiin neuvoja, vaikka miten keskustella asioista ja erilaisista mielipiteistä tms ja miten yleensä ollaan parisuhteessa toisen ihmisen kanssa.
Olen lueskellut tuosta "Ensitreffit alttarilla" ohjelmasta ja tuli sellainen olo, että ei mikään ihme, ettei nuo ole onnistuneet löytämään/pitämään puolisoa. Naisilla varsinkin tuntuu olevan ihme odotuksia, että miehen pitäisi olla ajatusten lukija ja takerrutaan joka sanomiseen ja sanomatta jättämiseen ja ylianalysoidaan ja kokoajan parisuhde on kriisissä kun "nyt se sanoi näin ja näin." Nuo odottaa jotain elokuvien täydellistä prinssiä, joka lukee toisen ajatukset ja kaikki on täydellistä. Jotta suhde kestää, pitää olla valmis sietämään muitakin kuin omia mielipiteitä ja pidempään suhteeseen väkisinkin mahtuu ihan oikeitakin kriisejä ja nuo ei pääse sen yli, että "nyt se ei huomioinut mua tässä tilanteessa ja nyt se sanoi jotain mun mielestä outoa."
Se parisuhteen puute taitaa olla kuitenkin se isoin pullonkaula.

Taitaa samat lainalaisuudet päteä kaikkiin ihmissuhteisiin. Minä olen miettinyt, että miten vähentymään päin oleva sosiaalisuus vaikuttaa tulevaisuudessa ihmissuhdetaitoihin ja parinmuodostukseen.

 

[Nepeta Cataria]

Joskus käynyt mielessä, että nuorille pitäisi olla koulussa jotain parisuhdekursseja, missä annettaisiin neuvoja, vaikka miten keskustella asioista ja erilaisista mielipiteistä tms ja miten yleensä ollaan parisuhteessa toisen ihmisen kanssa.
Olen lueskellut tuosta "Ensitreffit alttarilla" ohjelmasta ja tuli sellainen olo, että ei mikään ihme, ettei nuo ole onnistuneet löytämään/pitämään puolisoa. Naisilla varsinkin tuntuu olevan ihme odotuksia, että miehen pitäisi olla ajatusten lukija ja takerrutaan joka sanomiseen ja sanomatta jättämiseen ja ylianalysoidaan ja kokoajan parisuhde on kriisissä kun "nyt se sanoi näin ja näin." Nuo odottaa jotain elokuvien täydellistä prinssiä, joka lukee toisen ajatukset ja kaikki on täydellistä. Jotta suhde kestää, pitää olla valmis sietämään muitakin kuin omia mielipiteitä ja pidempään suhteeseen väkisinkin mahtuu ihan oikeitakin kriisejä ja nuo ei pääse sen yli, että "nyt se ei huomioinut mua tässä tilanteessa ja nyt se sanoi jotain mun mielestä outoa."
Se parisuhteen puute taitaa olla kuitenkin se isoin pullonkaula.

Muotoilit asiaa hienosti pidemmälle! Olen täsmälleen samaa mieltä. Parisuhteessa olemisen oppii tehokkaimmin tietysti kantapään kautta, eli harjoittelemalla. Mutta tietoisuus ja kurssit voisivat vähän silottaa ja lyhentää tätä polkua. Miehet ovat tosiaan aika pulassa tällaisten ylianalyyttisten naisten kanssa, harvempi heistä pysähtyy miettimään vaikkapa sanamuotoja.

Uskon että vastakkaisen sukupuolen sisarukset ovat tehokkaita opettajia. Kun on niitä siskoja ja veljiä, jotka kohtaat arjessa joka päivä, ovat niin lähellä teeskentelemättömästi. Ei jää salaisuudeksi mitä he ovat mistäkin mieltä, ja millä ajatusketjuilla tähän päädytään.

Tämä on toki oma mielipide enimmäkseen, mutta Sen Oikean tunnistaa paitsi siitä että se kolahtaa kunnolla ja lähtee jalat alta, niin myös siitä, että hänelle on valmis antamaan paljon anteeksi, yrittämään vielä kerran ja etsimään sen yhteisen polun. Ei sen toisen tehtävä ole tehdä sinua onnelliseksi elämäntyönään, onnellisuus on paremminkin Tango johon tarvitaan kaksi.

 

[Ginger]

Tämä on toki oma mielipide enimmäkseen, mutta Sen Oikean tunnistaa paitsi siitä että se kolahtaa kunnolla ja lähtee jalat alta, niin myös siitä, että hänelle on valmis antamaan paljon anteeksi, yrittämään vielä kerran ja etsimään sen yhteisen polun. Ei sen toisen tehtävä ole tehdä sinua onnelliseksi elämäntyönään, onnellisuus on paremminkin Tango johon tarvitaan kaksi.

Samaa mieltä. Lisäksi kyllä sanoisin, että sekä naisten että miesten tulisi opetella ihan tavallista kommunikaatiota paremmin myös muuten kuin sanallisesti! Meillä kumppanini kanssa oli isoja ongelmia todella isojen taustaerojen kanssa. Vaikka kumpikin suomalaisia, kasvatus ja elämä sen jälkeen olleet todella erilaisia. Oltiin hämillämme lopulta, mitä kumpikin suhteessa tarvitsee ja miten sen ilmaisee, miten halutaan koskettavan... Ei olla tämän kanssa valmiita, mutta sujuu ja tärkein asia on yhdessä yrittäminen. Se halu olla yhdessä ja töiden tekeminen sen eteen. Nykyään moni tuntuu ajattelevan, että jos suhde ei tule täysin luonnostaan ja ilman mitään ponnisteluja, se on väärä kumppani.

 

[VäriSointu]

Nykyään moni tuntuu ajattelevan, että jos suhde ei tule täysin luonnostaan ja ilman mitään ponnisteluja, se on väärä kumppani.

Juuri samaa meinasin kirjoittaa. Ajatellaan, että Se Oikea on joku, jonka kanssa kaikki sujuu kuin ajatus. Että pienetkin kommunikaatiohaasteet kertovat, että ei ole Se Oikea.

 

[Niittyleinikki_]

@Bella Swan Just tuo draivi, se kun on päällä, on tosi vaikeaa /vastenmielistä siirtyä Piltin syöttöön ja vaipanvaihtoon.. Tosin on se ihan kivaa, kun tietää että vastapainoksi pääsee töihin. Ja töissä on kivaa, kun tietää että lapsi odottaa kotona.

@Pilkki24 Mulla ehkä vähän samaa, tai sitten siitä työstä jotenkin ottaa enemmän irti ja saa enemmän aikaiseksi, koska se aika on niin harvinaista ja arvokasta, kun ennen lasta saattoi koko päivän tehdä omia juttuja, työjuttuja tai laiskotella..

Uskoisin, että mun aivot on lapsesta asti "koulutettu" opiskelemaan, suorittamaan ja kehittämään itseä, vai onko tämä sit geneettistä, en tiedä.. Siksi on vaikea kääntää aivot hoivaamis-vaihteelle. Toki moni nainen lähtee hoiva-alalle tai palvelualalle. Itsellä ei ole mitään haluja noille aloille enkä ole hoivaaja tai palvelija luonteeltani lainkaan. Tosiaan en tiedä johtuuko tämä kasvatuksesta vai onko geneettistä Mitäs mieltä olette, esim. @Bella Swan ja muut uraohjukset?

 

[Pilkki24]

@Bella Swan Just tuo draivi, se kun on päällä, on tosi vaikeaa /vastenmielistä siirtyä Piltin syöttöön ja vaipanvaihtoon.. Tosin on se ihan kivaa, kun tietää että vastapainoksi pääsee töihin. Ja töissä on kivaa, kun tietää että lapsi odottaa kotona.

@Pilkki24 Mulla ehkä vähän samaa, tai sitten siitä työstä jotenkin ottaa enemmän irti ja saa enemmän aikaiseksi, koska se aika on niin harvinaista ja arvokasta, kun ennen lasta saattoi koko päivän tehdä omia juttuja, työjuttuja tai laiskotella..

Uskoisin, että mun aivot on lapsesta asti "koulutettu" opiskelemaan, suorittamaan ja kehittämään itseä, vai onko tämä sit geneettistä, en tiedä.. Siksi on vaikea kääntää aivot hoivaamis-vaihteelle. Toki moni nainen lähtee hoiva-alalle tai palvelualalle. Itsellä ei ole mitään haluja noille aloille enkä ole hoivaaja tai palvelija luonteeltani lainkaan. Tosiaan en tiedä johtuuko tämä kasvatuksesta vai onko geneettistä Mitäs mieltä olette, esim. @Bella Swan ja muut uraohjukset?

Miulta on puuttuneet yleisesti nuo hoiva-asetukset, mutta omaa lasta kohtaan kyllä tunnen hoivaviettiä.
Olisin itse ollut mielelläni kotona pidempään tai tekisin vajaata työaikaa mikäli se olisi mahdollista. Nyt tulee usein ikävä lasta, jos olen pitkiä päiviä pois kotoa.

Huomaan kyllä, että välillä en osaa vastata isänsä lailla lapsen tarpeisiin heti sillä hetkellä, jos minulla on muuta ajattelua vaativaa meneillään, mutta luulen sen liittyvän ihan miun luonteeseen tai tähän meidän tilanteeseen kuin että kyse olisi mistään yleisestä yhteiskunnallisesta trendistä tai keskimääräisesti naisen/miehen biologiaan liittyvästä asiasta.

 

[VäriSointu]

@Bella Swan Just tuo draivi, se kun on päällä, on tosi vaikeaa /vastenmielistä siirtyä Piltin syöttöön ja vaipanvaihtoon.. Tosin on se ihan kivaa, kun tietää että vastapainoksi pääsee töihin. Ja töissä on kivaa, kun tietää että lapsi odottaa kotona.

@Pilkki24 Mulla ehkä vähän samaa, tai sitten siitä työstä jotenkin ottaa enemmän irti ja saa enemmän aikaiseksi, koska se aika on niin harvinaista ja arvokasta, kun ennen lasta saattoi koko päivän tehdä omia juttuja, työjuttuja tai laiskotella..

Uskoisin, että mun aivot on lapsesta asti "koulutettu" opiskelemaan, suorittamaan ja kehittämään itseä, vai onko tämä sit geneettistä, en tiedä.. Siksi on vaikea kääntää aivot hoivaamis-vaihteelle. Toki moni nainen lähtee hoiva-alalle tai palvelualalle. Itsellä ei ole mitään haluja noille aloille enkä ole hoivaaja tai palvelija luonteeltani lainkaan. Tosiaan en tiedä johtuuko tämä kasvatuksesta vai onko geneettistä Mitäs mieltä olette, esim. @Bella Swan ja muut uraohjukset?

Minä koen hyvin vahvasti olevani opettaja/kasvattaja. En niinkään hoivaaja. Tarpeisiin vastaaminen ei ole minulle erityisen luontaista ja vaivatonta. Uskon tämän olevan monimutkaisten tekijöiden summa, enkä alun perin edes alkanut opiskella opettajaksi. Ja äitini on kyllä hoivaaja.
Ensinnäkin äitini sairastui vakavasti kun olin pieni ja jäin itse joksikin aikaa vaille äidin hoivaa. Se on vaikuttanut minuun.
Toisaalta sain erittäin hyvän koulutuksen opettajaksi. Minulle avattiin oppimisen prosesseja tosi hyvin ja ymmärsin, että tämä on minun juttuni, aivoni sopivat tähän.
En siis usko, että hoivaamisen luontevuus on kiinni vain geeneistä tai oppimisesta. Uskon sen olevan sekoitus geenejä ja ympäristövaikutuksia.

 

[Ginger]

Hoivavietti on jännä. Mulla siis ollut aina kokemus siitä, että on voimakas hoivavietti ja olen palvelualtis ihminen. Kun aloitin hoitoalalla, yllätyin valtavasti siitä, että koinkin sen vastenmielisenä! Alaa vaihdoin siis... Palvelualttiutta löytyy edelleen, mutta toisten ihmisten koskettelu, konkreettinen hoitaminen on ikävää ja ahdistavaa. Poislukien tästä omat läheiset, heidän kohdalla mielellänikin hoivaan. Vauvojeni kanssa on ollut ihan äärimmäisen vahva vaisto siitä mitä vauva tarvitsee. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä hankalammaksi vaiston soveltaminen on mennyt.

Opettajuutta minulla ei ole lainkaan. Se olisi hyvä kyllä lasten kanssa, mutta olen aivan kökkö opettamaan pojalleni joitakin kouluasioita, mitkä on itsellä täysin hallussa. Ei sitä vaan saa teoriasta käytäntöön millään kun toiselle koitat kertoa sekä ohjata ja sitten naksuu hermot jo seuraavaksi. En ymmärrä miten jotkut osaa opettaa.

Uraohjus taas itse en ole. Työt kiinnostaa kyllä ja olen kyllä aktiivinen puuhaaja, mutta jotenkin semmoinen kunnianhimo puuttuu. Mieluummin vaikka autan miestä yrityksensä kanssa ja hurraan kun hän onnistuu. Omat työt menee siinä ohessa, teen sen minkä tarvitsee, olen taustapiru joka ei halua esille. Opiskelu taas on ollut aina tärkeää ja lähellä sydäntä. Voisin opiskella ikuisesti, vaikka kuinka monta tutkintoa.

Meitä on niin erilaisia :D Se on vaan hyvä. Eikä mielestäni koskaan voisi ajatella että tietty äitityyppi olisi hyvä ja toinen huono. Uraäitikin voi olla mainio äiti. Oma äitini oli paljon kotona ja mielestäni se oli jopa huono asia. Liiallinen omistautuminen tukahduttaa lapsenkin.

 

[VäriSointu]

Hoivavietti on jännä. Mulla siis ollut aina kokemus siitä, että on voimakas hoivavietti ja olen palvelualtis ihminen. Kun aloitin hoitoalalla, yllätyin valtavasti siitä, että koinkin sen vastenmielisenä! Alaa vaihdoin siis... Palvelualttiutta löytyy edelleen, mutta toisten ihmisten koskettelu, konkreettinen hoitaminen on ikävää ja ahdistavaa. Poislukien tästä omat läheiset, heidän kohdalla mielellänikin hoivaan. Vauvojeni kanssa on ollut ihan äärimmäisen vahva vaisto siitä mitä vauva tarvitsee. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä hankalammaksi vaiston soveltaminen on mennyt.

Opettajuutta minulla ei ole lainkaan. Se olisi hyvä kyllä lasten kanssa, mutta olen aivan kökkö opettamaan pojalleni joitakin kouluasioita, mitkä on itsellä täysin hallussa. Ei sitä vaan saa teoriasta käytäntöön millään kun toiselle koitat kertoa sekä ohjata ja sitten naksuu hermot jo seuraavaksi. En ymmärrä miten jotkut osaa opettaa.

Uraohjus taas itse en ole. Työt kiinnostaa kyllä ja olen kyllä aktiivinen puuhaaja, mutta jotenkin semmoinen kunnianhimo puuttuu. Mieluummin vaikka autan miestä yrityksensä kanssa ja hurraan kun hän onnistuu. Omat työt menee siinä ohessa, teen sen minkä tarvitsee, olen taustapiru joka ei halua esille. Opiskelu taas on ollut aina tärkeää ja lähellä sydäntä. Voisin opiskella ikuisesti, vaikka kuinka monta tutkintoa.

Meitä on niin erilaisia :D Se on vaan hyvä. Eikä mielestäni koskaan voisi ajatella että tietty äitityyppi olisi hyvä ja toinen huono. Uraäitikin voi olla mainio äiti. Oma äitini oli paljon kotona ja mielestäni se oli jopa huono asia. Liiallinen omistautuminen tukahduttaa lapsenkin.

Minulla taas on mennyt toisinpäin. Vauva-aikana vaistot eivät auttaneet niin paljoa, vaikka halusin kovasti, että vauvalla on kaikki hyvin. Kun ovat tulleet vähän isommiksi, niin vaistot toimii minulla paremmin.