Lapsettomuushoitojen lisääntynyt tarve yhteiskunnallisena ongelmana

[Nepeta Cataria]

Minä tein äitiydestä uran. Ennen tätä muutosta opiskelin ja koitin luoda uraa, mutta eräänlainen turhuuden tunne vaivasi koko ajan. Ehkäpä ala ei sitten osunut ihan nappiin, tai tutkimusmenetelmät eivät vaan ikinä vakuuttaneet minua ja ajauduin puuhastelemaan ja näpertämään asioiden kanssa joista ei ole yhtään mitään iloa kenellekään. Paitsi että olisin itse saanut väkerrettyä vaikkapa väikkärin mitättömästä asiasta. Meriitti jota tehdessä ei opi juuri mitään hyödyllistä, paitsi pyörittämään niitä papereita. Tästä huolimatta urahaaveista oli yllättävän tiukkaa päästää irti, niin tiukkaan ne on meihin iskostettu.

Miten mittaat itseäsi? Tai miten meitä mitataan? Palkan suuruus, työvuodet, eläkekertymä... Ne ovat yksiä mittareita arvioida nykyistä ja elettyä elämää. Äitiyden arvoa on paljon vaikeampi mitata.

Mitä tekisit, jos sinun ei tarvitsisi tehdä töitä rahan takia? Tätä kysymystä aloin pyöritellä, kun perheen taloudellinen tilanne parani yhtäkkiä kun mies kilpailutti osaamisensa työpaikan vaihdon yhteydessä. Mies ehdotti että jäisin kotiin hoitamaan lapsia. Totesin että omien lasten kasvattaminen ja arkeen panostaminen on arvokasta työtä. Voin itseasiassa vaikuttaa johonkin! Arjesta muotoiltiin kiireettömämpää, lapsille sopivassa suhteessa kerhoja, harrastuksia ja vapaa-aikaa. Minulle jäi hyvin paukkua ottaa koppia vaikkapa lapsen erityistarpeista, tai räätälöidä harrastuksia paremmin lapsen taipumuksiin sopiviksi. Suurperheen arjen suunnittelu, toteutus ja lennosta uudelleen suunnittelu yllätyksien myötä tuovat kyllä arkeen sopivaa haastetta. Kevensin tässä myös mieheni arkea, jos lapsi sairastui niin minä hoidan homman. Mies pääsee aina töihinsä, ja voi nukkua ehjät unet, eikä kenenkään tarvitse olla tästä katkera.

Ehkä en ole kovin kunnianhimoinen ollut koskaan, muiden ihmisten mielipide minusta ei ole ollut niin tärkeää. Ehkä minulle on enemmän merkinnyt oma tunne etenemisestä ja mielekkyydestä. Olen ollut aina ikuinen opiskelija, tykännyt lukemisesta ja minulla on edelleen työn alla kirjoja ja suosikkikirjailijoideni kirjasarjoja, linkkikokoelmia kansioissa yms. Tottakai äitiys vetäisee välillä mehut emännästä, tauti kun iskee lapsiin niin oma nukkuminen jää heikoksi. Mutta sitten on niitäkin aikoja kun jää aikaa ja energiaa lueskella joko huvikseen tai oppiakseen maailmasta. Tämä on voimavarani, ja toisaalta yksi mahdollistaja sille että voin ottaa aktiivisemman roolin äitiydessäni. Olen omien lapsieni asiantuntija, jos ja kun jotain uutta ilmenee, luen kaiken minkä käsiini saan ja netistä löydän. Tästä on iloa kun kohdataan asiantuntijoita, heidän kanssaan voi keskustella tasapäisemmin ja ymmärtää missä mennään ja mitkä ovat vaihtoehdot.

Mielestäni ei tarvitse vetää kovin jyrkkiä rajoja sille, millainen äiti ja nainen olet. Sillä meillä on potentiaalia kehittyä koko ajan, ja kaikki tekeminen muokkaa meitä. Minä olen kasvanut selvästi herkemmäksi ja hoivaavammaksi äitiyden myötä. Esim. esikoisen kanssa en tunnistanut nälkämerkkejä, ja syötin hänet aina kun edes epäilin nälkää. Nyt pikkusisaruksien kohdalla olen oppinut huomaamaan nämäkin merkit.

 

[Niittyleinikki_]

Hyvää pohdintaa täällä! Mulla omaa lasta kohtaan on toki hoivavietti ja vastaan nopeasti hänen tarpeisiin, jos mukamas satuttaa itsensä leikeissään ihan vähänkin, otan heti syliin ja pussailen ja puhaltelen (kun isänsä saattaa katsoa vaikka ensin uutiset loppuun tms), olen koko ajan tuputtamassa ruokaa lapselle, ja huolehdin että onkohan hänellä nälkä, puen myös tosi lämpimästi aina päälle jne. Mutta mulla ei ole "ikävä" tekemään noita asioita kun olen töissä.

Ja noista asioista en saa tarpeeksi kiksejä, ilmeisesti aivoni tarvitsee dopamiinia tms, ja lapsen kanssa puuhatessa on enemmän toiset välittäjäaineet käytössä (oksitosiini tms?). Todellakin siis äitiys on erittäin haastavaa, mutta jotenkin se ei tuo niitä haasteita, joita kaipaan.

En myöskään oikein voi tehdä mitään omaa /vaativaa lapsen läsnäollessa, koska jos uppoudun omaan tekemiseen, turhaudun ja ärsyynnyn jos lapsi (tai kuka tahansa) tulee keskeyttämään. Mieluummin sitten en tee mitään, kun tuo keskeyttäminen on niin turhauttavaa. Teen ne omat asiat kodin ulkopuolella.

Mä olen kanssa opettaja, luonteeltani siis ja tavallaan myös ammatiltani. Lapsena jo ala-asteella opetin kavereilleni esim. matikkaa, jos he ei osanneet. Se on tosi luontevaa ja saan siitä tosi paljon, kun saan pohtia mitä toisen aivoissa tapahtuu ja miten saisin toisen oppimaan. Myös älyllinen/stimuloiva kommunikaatio ja dialogi on mulle erittäin tärkeää.

Mä odotankin aikaa jolloin voin puhua lapseni kanssa ja opettaa hänelle jotain, jotenkin en jaksa puhua oikein mitään 1,5 v kanssa, kun mieluiten puhuisin juurikin tällaisia keskusteluja kuin täällä vaikka käydään, ja niitä ei vielä oikein 1 v kanssa voi käydä Onneksi mies on enemmän sellainen että juttelee lapselle niitä näitä, itsellä tuntuu olevan tosi hankala tuottaa puhetta, ellei ole erittäin mielenkiintoinen aihe. Olisin mieluummin sillon vaan hiljaa ja omissa ajatuksissani. Tästä syystä eläinten kanssa on helpompaa kun niille ei tarvitse puhua

Onko täällä muuten ketään ns. kirjolla (autismi, adhd, asperger)? Nämä asiathan voivat myös liittyä tähän...

 

[Ginger]

Täältä löytyy adhd. Varmasti on jotain tekemistä sen kanssa, millainen on luonteeltaan ja mikä toimii, mikä ei. Mulla meni lapsuus ja nuoruus vahvasti adhd:n piirteitä tukahduttaen (olin se hiljainen vetäytyjä ja äärimmäisen arka) ja aikuisiällähän tämä vasta selvisi. Ehdin täyttää 30 ennen kun asiaa epäiltiin, ei ole ollut diagnoosiakaan kuin vasta ihan hetken. Tuntuu että oon paljon levottomampi tietyllä tapaa nyt kuin ennen, mutta kai sen on vain uskaltanut päästää vapaaksi. Oon myös aikaansaavampi nyt, kun tiedän mistä mikäkin johtuu!

Mulla on myös tuo keskeyttämisen tuoma ärtymys tosi vahvana ja välttelen myös tekemästä mitään ihmeempää omaa lasten seurassa. Ainakaan sellaista mitä ei saisi keskeyttää!

Puhumisesta, mä höpöttelen lapsille kaikennäköistä, luen heille paljon ja muutenkin puhuminen/jutustelu/hassuttelu on isossa roolissa. Mutta mulle kaikkein eniten melkein tulee hyvää fiilistä siitä, kun saa hoitaa kaikki perustoimet! Aika usein annan miehen ns. viihdyttää lapsia, mä teen ruoat, vaatehuollon jne. Sitte kyllä meen hölmöilemään joukkoon kun tuntuu puuha mukavalta, mitä itsekin haluaa tehdä. Kauheen usein tulee esikoiselta ainakin kommenttia "äiti mitä sä teet, sä oot jo iso" :D

... Aiheeseen liittyen pitää vielä lisätä, että ehkä jos jokainen ottaisi perheellisyyden ja lasten hankkimisen vähän rennommin (just hassuttelun ja hauskanpidonkin kannalta!) niin ehkä lapsia syntyisi enemmän? Mähän saatan lapsille legopakettia ostaessa miettiä haluanko MINÄKIN koota tätä. Tai jos valitaan leffaa niin ehdotan jotain omaa lapsuuden lempparia! Nyt saa äitinä ihan hyvällä omatunnolla tehdä lapsellisia juttuja.

 

[Syysäityliiini]

Onpa tullut paljon keskustelua aiheesta. Luin vaan ensimmäisen sivun, tuohon taloudelliseen puoleen kommentoin että joko telkkarissa tai netin lehtiartikkelissa joku "asiantuntija" kommentoi että rahalla eivät ihmiset tee lapsia siis raha ei olisi kannustin. Itse sanon tuohon että pyh! Kylläpä se vaan olisi kannustin. Toki työelämän joustoja myös tarvittaisiin. Mielestäni joustoa pitäisi olla myös enemmän vanhempainvapaassa miten paljon äiti/isä voisi pitää ja jos se olisi sitten kotihoidon tuki vanhempainrahakauden jälkeen, sen pitäisi olla tuntuvasti suurempi.


Luulen että tuo lihavuusongelma yhteiskunnassamme on niitä joista pitää olla hys hys ja ehkä e pilleri ja väärä parinvalintakin on vähän arka aihe

 

[Nepeta Cataria]

Onpa tullut paljon keskustelua aiheesta. Luin vaan ensimmäisen sivun, tuohon taloudelliseen puoleen kommentoin että joko telkkarissa tai netin lehtiartikkelissa joku "asiantuntija" kommentoi että rahalla eivät ihmiset tee lapsia siis raha ei olisi kannustin. Itse sanon tuohon että pyh! Kylläpä se vaan olisi kannustin. Toki työelämän joustoja myös tarvittaisiin. Mielestäni joustoa pitäisi olla myös enemmän vanhempainvapaassa miten paljon äiti/isä voisi pitää ja jos se olisi sitten kotihoidon tuki vanhempainrahakauden jälkeen, sen pitäisi olla tuntuvasti suurempi.


Luulen että tuo lihavuusongelma yhteiskunnassamme on niitä joista pitää olla hys hys ja ehkä e pilleri ja väärä parinvalintakin on vähän arka aihe

Jatka lukemista, taloutta on käsitelty paljonkin.

Ylipainon osuutta ei olekaan vielä pureskeltu kenties tarpeeksi tässä ketjussa. Vaikka kehopositiivisuus ja kehorauha ovat trendikkäitä juttuja, ja tavoite monelle onkin se hyvinvointipaino, niin biologia on armoton tämän suhteen. Hedelmällisyys suosii normaalipainoa. Asiaa ei auta että kiloja kertyy helposti vielä iän mukana. Tosin jo se että saa ruokavalion kuntoon ja muutaman kilon tipautetuksi, auttaa jo monia raskaushaaveissaan. Jotain tässä länsimaisessa elämäntavassa on, mikä pistää kehon turpoamaan helposti ja ihan kaikesta ei voi syyttää ihmisiäkään. Vaikutelma kun on että kehot ovat joko herkempiä kuin ennen, tai sitten ruoka on kelvottomampaa. Tiedä sitten. Mutta helpolla ei ainakaan päästä.

 

[Ginger]

Nykyaikana ei liikuta niin paljoa ja syödään enemmän. Niinhän se vain on. Parikin sukupolvea taaksepäin ruoka oli vain polttoaine ja istuvaa työtä tehtiin huomattavasti vähemmän. Nykyään moni työ on istuvaa ja ruokaa on paljon, helposti saatavilla sekä se mielletään nautiskeluakin varten. Tottakai ruoasta saakin nauttia! Geeneillä ja perityillä/opituilla elintavoilla myös oma osansa. Monessa ruoassa on myös paljon ns. piiloenergiaa.

Mielestäni silti monesti lihavuuden käsite on erikoinen. Mieheni sai työterveydessä narinaa painoindeksistään. On kuulemma runsasta ylipainoa. Joo. Mietin hetken että katsoiko täti edes mun miestä, meinaan on lihaksikas ja roteva, ei todellakaan lihava. Vastaavasti hoikka ihminen voi olla esimerkiksi lihasmassaltaan hyvin köyhä, mutta eihän tästä huomauteta.

 

[Pilkki24]

Nykyaikana ei liikuta niin paljoa ja syödään enemmän. Niinhän se vain on. Parikin sukupolvea taaksepäin ruoka oli vain polttoaine ja istuvaa työtä tehtiin huomattavasti vähemmän. Nykyään moni työ on istuvaa ja ruokaa on paljon, helposti saatavilla sekä se mielletään nautiskeluakin varten. Tottakai ruoasta saakin nauttia! Geeneillä ja perityillä/opituilla elintavoilla myös oma osansa. Monessa ruoassa on myös paljon ns. piiloenergiaa.

Mielestäni silti monesti lihavuuden käsite on erikoinen. Mieheni sai työterveydessä narinaa painoindeksistään. On kuulemma runsasta ylipainoa. Joo. Mietin hetken että katsoiko täti edes mun miestä, meinaan on lihaksikas ja roteva, ei todellakaan lihava. Vastaavasti hoikka ihminen voi olla esimerkiksi lihasmassaltaan hyvin köyhä, mutta eihän tästä huomauteta.

Miulla on 20kg ylipainoa, mutta terveystarkastuksessa lääkäri totesi ettei siitä ole huolta, kun selkeästi olen hyvässä kunnossa muuten ja sokeri- ja rasva-arvot sekä verenpaine ovat optimaaliset. Sellaisiakin lääkäreitä siis löytyy, jotka katsovat muita tekijöitä. Minulle on itse asiassa nyt viime aikoina käynyt niin, että itse olen ollut lääkärissä käydessä se joka on painonsa vaikutuksesta huolissaan ja ammattilaiset toppuuttelevat ihan ärsyttävyyteen asti. Miulla on siis eri hormoneissa häikkää ja arvot vähän vinksallaan ja näitä vaan kaikessa rauhassa seuraillaan, kun itse haluaisin saada asiat kuntoon ja joskus tätä painoakin vähän alaspäin, että treeni kulkisi paremmin.

Olen myös miettinyt sitä, että minua kuvaillaan tällä ylipainolla normaalipainoiseksi, vaikka itse olen mielestäni lihava. Lihon kyllä sellaisella naisellisella tavalla armollisesti, mutta kyllä minusta näkee, että ylimääräistä on. Onkohan ihmisillä muuttunut myös näkemys normaalipainosta vähän vinksalleen?

En myöskään ymmärrä, että millä tavalla painokeskustelu terveysnäkäkulmasta loukkaisi, kun ylipainon haitat ovat kiistattomia. Eivät ne minusta tee ihmisenä huonompaa ja millä tavalla yhteiskunnan ylipaino-ongelmaan voidaan sitten puuttua, jos siitä ei saisi puhua.

Uskon, että lihominen johtuu näistä teidän jo mainitsemista tekijöistä eli yltäkylläisestä ympäristöstä ja arjesta, jossa on helppo olla liikkumatta. Mutta miksi ihmiset valitsevat sen itselleen huonomman ratkaisun on minusta mielenkiintoinen kysymys.

Omakohtaisesti huomasin raskausaikana hormonien ja verensokerin vaikutuksen. Ihmisenä jolla ei aiemmin ollut näläntunnetta oli todella vaikea vastustaa nälkäsignaaleja. Söin ihan tavallista ruokaa aivan liikaa. Lisäksi se lihotti tavallista enemmän kiitos radin. Lopputulos oli aivan järkyttävä, mutta täytyy sanoa, että se on avannut silmiäni sille, että lihavuuden takana saattaa olla sellaisia hormonaalisia mekanismeja, joita on vaikea vastustaa. Itsekin aina aiemmin ihmettelin, että eikö vain voi olla syömättä. En vain ymmärtänyt, ettei minulla mitään itsekuria ollut vaan en vain tuntenut nälkää samalla tavalla. Toisin sanoen hoikkana pysyminen ei vaatinut miulta itsekuria.

Tulemme myös siihen kysymykseen, että pitäisikö tätä ympäristöä muuttaa eli säätelyn kautta rajoittaa/ohjata ruoan koostumusta ja hinnoittelua vai pitäisikö meidän sopeutua uuteen ympäristöön eli löydämmekö keinoja opettaa ihmisiä hyvien valintojen äärelle tai voimmeko uusien lääkkeiden avulla tulevaisuudessa muuttaa ihmisen hormonitoimintaa? Nythän jo monet käyttävät lihavuuden hoitoon lääkkeitä, mutta onko se pitkällä aikavälillä kovin hyvä ratkaisu?

 

[AnniMaria]

Mielenkiintoisia pointteja ollut tässä keskustelussa. Taustalla seuraillut ja nyt pomppaan vähän mukaan ylipainoon liittyen. Katsotaan saanko sanoitettua omat ajatukset. Eli yksi näkökulma asiaan joka saattaa jo lähteä varhaislapsuudesta eli se kuinka meidät on kasvatettu suhtautumaan eri ruokiin. Oman pitkään vinksallaan olleen ruoka- ja kehosuhteen kautta on tullut tätä pohdittua, sillä en halua siirtää tätä meidän lapsille... Itsellä siis sh taustaa.
Eli usein on herkkuja ja ei herkkuja. Ja herkut tuppaavat yleensä olemaan karkkeja, sipsiä sun muuta. Harvoin arkiruoka ruisleipineen ja kasviksineen pääsee herkkulistalle. Ja uskon esim. että lohtusyöminenkin saattaa olla joillain jo lapsuudessa opittu tapa. Tästä esimerkkinä eräs perhe neuvolan odotustilasta. Oikein mukavan oloisia ja varmasti loistavat vanhemmat. Sivukorvalla vain kuulin kuinka äiti oli koko ajan palkitsemassa poikaansa herkuilla. Ja poika oli siis ensinnäkin täysin tyytyväinen. Puuhasteli iloisesti lattialla. Mietin siinä itsekseni lähinnä hieman surullisena pojan puolesta että tästä todennäköisesti kasvaa ylipainoinen aikuinen, jonka on vaikea kontrolloida syömistään lapsuudesta opitun mallin vuoksi. Kuulostan nyt kauhean tuomitsevalta, mutta se ei ole tarkoitus missään nimessä, koska tämä äiti tarkoitti vain selvästi hyvää ja tämä oli se tapa jolla hän osasi sen näyttää.
Mutta aika usein lapsille puhutaan eri ruoista eri sävyyn jolloin lapsetkin oppivat että tässä ruoassa on nyt jotain erityistä kuten karkissa. Ja nyt siis ottamatta kantaa eri ruokien terveellisyyteen.
Uskon että lapset usein lähtevät toistamaan lapsuudessa opittua ruokasuhdetta ja tästä voi olla vaikea päästä irti. Ja jos tähän kuuluu esim. paljon lohtusyömistä jne. niin painonhallinta aikuisiällä voi olla haastavaa, sillä tietyissä tilanteissa himo epäterveellisiä ruokia kohtaan voi olla ylitsepääsemätön.
En tiedä saako tästä mun ajatuksesta nyt kiinni, mutta uskon että lapsuuden ruokakasvatuksella on vaikutuksensa asiaan. Eli sillä kuinka opetamme lapset suhtautumaan eri ruokiin voi olla vaikutusta siihen miksi valitsemme sen meille huonomman vaihtoehdon. Ruokaan kun liittyy paljon tunteita

 

[Pilkki24]

Mielenkiintoisia pointteja ollut tässä keskustelussa. Taustalla seuraillut ja nyt pomppaan vähän mukaan ylipainoon liittyen. Katsotaan saanko sanoitettua omat ajatukset. Eli yksi näkökulma asiaan joka saattaa jo lähteä varhaislapsuudesta eli se kuinka meidät on kasvatettu suhtautumaan eri ruokiin. Oman pitkään vinksallaan olleen ruoka- ja kehosuhteen kautta on tullut tätä pohdittua, sillä en halua siirtää tätä meidän lapsille... Itsellä siis sh taustaa.
Eli usein on herkkuja ja ei herkkuja. Ja herkut tuppaavat yleensä olemaan karkkeja, sipsiä sun muuta. Harvoin arkiruoka ruisleipineen ja kasviksineen pääsee herkkulistalle. Ja uskon esim. että lohtusyöminenkin saattaa olla joillain jo lapsuudessa opittu tapa. Tästä esimerkkinä eräs perhe neuvolan odotustilasta. Oikein mukavan oloisia ja varmasti loistavat vanhemmat. Sivukorvalla vain kuulin kuinka äiti oli koko ajan palkitsemassa poikaansa herkuilla. Ja poika oli siis ensinnäkin täysin tyytyväinen. Puuhasteli iloisesti lattialla. Mietin siinä itsekseni lähinnä hieman surullisena pojan puolesta että tästä todennäköisesti kasvaa ylipainoinen aikuinen, jonka on vaikea kontrolloida syömistään lapsuudesta opitun mallin vuoksi. Kuulostan nyt kauhean tuomitsevalta, mutta se ei ole tarkoitus missään nimessä, koska tämä äiti tarkoitti vain selvästi hyvää ja tämä oli se tapa jolla hän osasi sen näyttää.
Mutta aika usein lapsille puhutaan eri ruoista eri sävyyn jolloin lapsetkin oppivat että tässä ruoassa on nyt jotain erityistä kuten karkissa. Ja nyt siis ottamatta kantaa eri ruokien terveellisyyteen.
Uskon että lapset usein lähtevät toistamaan lapsuudessa opittua ruokasuhdetta ja tästä voi olla vaikea päästä irti. Ja jos tähän kuuluu esim. paljon lohtusyömistä jne. niin painonhallinta aikuisiällä voi olla haastavaa, sillä tietyissä tilanteissa himo epäterveellisiä ruokia kohtaan voi olla ylitsepääsemätön.
En tiedä saako tästä mun ajatuksesta nyt kiinni, mutta uskon että lapsuuden ruokakasvatuksella on vaikutuksensa asiaan. Eli sillä kuinka opetamme lapset suhtautumaan eri ruokiin voi olla vaikutusta siihen miksi valitsemme sen meille huonomman vaihtoehdon. Ruokaan kun liittyy paljon tunteita

Tästä tuli mieleen, että tajusin tehneeni jotain oikein, kun taapero kinusi jääkaapilla hapankaalia. Rakastan siis itse hapankaalia ja työnnän sitä aina taaperonkin ruokaan.

En sitten tiedä mikä olisi se tasapainoisin tie onneen, kun itselle on syntynyt harvinaisen terve suhde ruokaan niin en ole osannut ajatella tätä kauheasti kasvatuksen kannalta. Jollakin tapaa pitää kuitenkin opettaa, että tietyissä ruoissa olisi hyvä pysyä kohtuudessa ja me ollaan annettu lapselle myös niitä herkkuja joskus. Eli meillä kaikki ruoka on herkkua ja kaikesta ruoasta puhutaan arvostavasti, mutta niitä epäterveellisempiä herkkuja syödään vain vähän ja harvoin.

 

[herkkis]

Mielenkiintoisia pointteja ollut tässä keskustelussa. Taustalla seuraillut ja nyt pomppaan vähän mukaan ylipainoon liittyen. Katsotaan saanko sanoitettua omat ajatukset. Eli yksi näkökulma asiaan joka saattaa jo lähteä varhaislapsuudesta eli se kuinka meidät on kasvatettu suhtautumaan eri ruokiin. Oman pitkään vinksallaan olleen ruoka- ja kehosuhteen kautta on tullut tätä pohdittua, sillä en halua siirtää tätä meidän lapsille... Itsellä siis sh taustaa.
Eli usein on herkkuja ja ei herkkuja. Ja herkut tuppaavat yleensä olemaan karkkeja, sipsiä sun muuta. Harvoin arkiruoka ruisleipineen ja kasviksineen pääsee herkkulistalle. Ja uskon esim. että lohtusyöminenkin saattaa olla joillain jo lapsuudessa opittu tapa. Tästä esimerkkinä eräs perhe neuvolan odotustilasta. Oikein mukavan oloisia ja varmasti loistavat vanhemmat. Sivukorvalla vain kuulin kuinka äiti oli koko ajan palkitsemassa poikaansa herkuilla. Ja poika oli siis ensinnäkin täysin tyytyväinen. Puuhasteli iloisesti lattialla. Mietin siinä itsekseni lähinnä hieman surullisena pojan puolesta että tästä todennäköisesti kasvaa ylipainoinen aikuinen, jonka on vaikea kontrolloida syömistään lapsuudesta opitun mallin vuoksi. Kuulostan nyt kauhean tuomitsevalta, mutta se ei ole tarkoitus missään nimessä, koska tämä äiti tarkoitti vain selvästi hyvää ja tämä oli se tapa jolla hän osasi sen näyttää.
Mutta aika usein lapsille puhutaan eri ruoista eri sävyyn jolloin lapsetkin oppivat että tässä ruoassa on nyt jotain erityistä kuten karkissa. Ja nyt siis ottamatta kantaa eri ruokien terveellisyyteen.
Uskon että lapset usein lähtevät toistamaan lapsuudessa opittua ruokasuhdetta ja tästä voi olla vaikea päästä irti. Ja jos tähän kuuluu esim. paljon lohtusyömistä jne. niin painonhallinta aikuisiällä voi olla haastavaa, sillä tietyissä tilanteissa himo epäterveellisiä ruokia kohtaan voi olla ylitsepääsemätön.
En tiedä saako tästä mun ajatuksesta nyt kiinni, mutta uskon että lapsuuden ruokakasvatuksella on vaikutuksensa asiaan. Eli sillä kuinka opetamme lapset suhtautumaan eri ruokiin voi olla vaikutusta siihen miksi valitsemme sen meille huonomman vaihtoehdon. Ruokaan kun liittyy paljon tunteita

Meiän esikoinen on hyvin nirso. Ollaan hänelle puhuttu, että ruokaa syödään koska siitä saa energiaa leikkimiseen ja ravintoaineita kasvamiseen. Joskus kun hän haluaisi syödä pelkästään herkkuja, muistutan ettei niistä saa ravintoaineita ja energiaa samalla tavalla. Silloin hän itse pohtii, että syö ”kunnon ruokaa” ensin ja voi sitten ottaa jälkiruokaa. Tulevaisuus näyttää, miten toimiva tämä taktiikka on.

 

[Lya M.]

Vaikka kuinka yrität luoda tuollaisia perusteluja, niin eipä oikein enää toimi nirsolle esiteinille. ( jos koulussa on pakollinen kasvisruokapäivä, niin ei syö muuta kuin näkkileipää)

Meillä tehdään kyllä kotona ihan hyvää kotiruokaa kasviksien kanssa, mutta omat omat allergiani rajoittavat aika paljon noiden kasvisten kanssa Lapset ovat valitettavasti myös tottuneet esim. laktoosittomaan maitoon/kermaan.

Ja mitään kaura/riisi”maitoja” emme edes harkitse.

 

[AnniMaria]

Joo siis nirsoiluun en ottanut tässä millään tavalla kantaa ja kyllä nuo lapset jostain oppii näitä ruokaan liittyviä asenteita joka tapauksessa. Ja vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaiken "oikein" niin silti asiat voi mennä täysin eri tavalla. Enkä millään tavalla syyllistä vanhempia joiden lapset nirsoilee. En todellakaan, meilläkin lentää ruokaa lattialle ja välillä ei syödä ollenkaan. Nyt vasta lapsi kieltäytyi syömästä lounasta. Lapsetkin ovat niin erilaisia, samoin ikävaiheet. Enemmän ehkä otin kantaa siihen kuinka jo ihan yhteiskuntana suhtaudumme tiettyihin asioihin lähtien keskustelusta ruoan ja ihmiskehon ympärillä ja mitä mahdollisesti voimme tehdä edistääksemme asioita. Toimii ne tai ei. Mutta tämä vain yksi näkökulma ylipainoon, joka voi olla täysin vääräkin.
Ja samaa pohdin myös liikunnan osalta. Eli jos sitä ei nähtäisi herkästi aina niin tavoitteellisena rääkkinä vaan kivana ajanvietteenä, kannustaisiko se ihmisiä liikkumaan enemmän. Ja taas yleistän. Tiedän että kaikki eivät todellakaan ajattele näin.

 

[Ginger]

Mielenkiintoisia pointteja ollut tässä keskustelussa. Taustalla seuraillut ja nyt pomppaan vähän mukaan ylipainoon liittyen. Katsotaan saanko sanoitettua omat ajatukset. Eli yksi näkökulma asiaan joka saattaa jo lähteä varhaislapsuudesta eli se kuinka meidät on kasvatettu suhtautumaan eri ruokiin. Oman pitkään vinksallaan olleen ruoka- ja kehosuhteen kautta on tullut tätä pohdittua, sillä en halua siirtää tätä meidän lapsille... Itsellä siis sh taustaa.
Eli usein on herkkuja ja ei herkkuja. Ja herkut tuppaavat yleensä olemaan karkkeja, sipsiä sun muuta. Harvoin arkiruoka ruisleipineen ja kasviksineen pääsee herkkulistalle. Ja uskon esim. että lohtusyöminenkin saattaa olla joillain jo lapsuudessa opittu tapa. Tästä esimerkkinä eräs perhe neuvolan odotustilasta. Oikein mukavan oloisia ja varmasti loistavat vanhemmat. Sivukorvalla vain kuulin kuinka äiti oli koko ajan palkitsemassa poikaansa herkuilla. Ja poika oli siis ensinnäkin täysin tyytyväinen. Puuhasteli iloisesti lattialla. Mietin siinä itsekseni lähinnä hieman surullisena pojan puolesta että tästä todennäköisesti kasvaa ylipainoinen aikuinen, jonka on vaikea kontrolloida syömistään lapsuudesta opitun mallin vuoksi. Kuulostan nyt kauhean tuomitsevalta, mutta se ei ole tarkoitus missään nimessä, koska tämä äiti tarkoitti vain selvästi hyvää ja tämä oli se tapa jolla hän osasi sen näyttää.
Mutta aika usein lapsille puhutaan eri ruoista eri sävyyn jolloin lapsetkin oppivat että tässä ruoassa on nyt jotain erityistä kuten karkissa. Ja nyt siis ottamatta kantaa eri ruokien terveellisyyteen.
Uskon että lapset usein lähtevät toistamaan lapsuudessa opittua ruokasuhdetta ja tästä voi olla vaikea päästä irti. Ja jos tähän kuuluu esim. paljon lohtusyömistä jne. niin painonhallinta aikuisiällä voi olla haastavaa, sillä tietyissä tilanteissa himo epäterveellisiä ruokia kohtaan voi olla ylitsepääsemätön.
En tiedä saako tästä mun ajatuksesta nyt kiinni, mutta uskon että lapsuuden ruokakasvatuksella on vaikutuksensa asiaan. Eli sillä kuinka opetamme lapset suhtautumaan eri ruokiin voi olla vaikutusta siihen miksi valitsemme sen meille huonomman vaihtoehdon. Ruokaan kun liittyy paljon tunteita

Hyviä pointteja! Lohtusyöminenkään ei minusta ole väärin, kunhan syö kohtuullisesti.

Meillä ei kotona ikinä ollut esimerkiksi limsaa, en oikein osaa sitä vieläkään juoda. Joskus lasi kokista menee. Light -juomat ovan kamalinta mitä tiedän, joisin mieluummin ihan mitä tahansa muuta. Ei tosin ollut kieltolistalla limsat, ostettiin jos halusin, mutta halusin melko harvoin. Sama karkin ja sipsin kanssa. Kotona niitä ei pidetty, mutta jos teki mieli niin ostettiin hiukan. Ei ikinä varastoon, mutta vaikka keskiviikkona kauppareissulla jos oli semmoinen olo. Karkkipäiviä ei pidetty. Opin näin, että voi syödä ja ottaa kun haluaa, ei tarvitse ahmia tai hamstrata. Herkku saattoi joskus olla myös tuore sämpylä tai sianselkäpala, vaikkapa luumurahka tai puolukkahyve jne. Ai että, nyt alkoi tekemään mieli hernekeittoa ja luumurahkaa päälle!
Aika monessa asiassa äitini kanssa olen eri mieltä, mutta siitä kiitollinen että opetti hyvän ruokasuhteen!

 

[AnniMaria]

Hyviä pointteja! Lohtusyöminenkään ei minusta ole väärin, kunhan syö kohtuullisesti.

Meillä ei kotona ikinä ollut esimerkiksi limsaa, en oikein osaa sitä vieläkään juoda. Joskus lasi kokista menee. Light -juomat ovan kamalinta mitä tiedän, joisin mieluummin ihan mitä tahansa muuta. Ei tosin ollut kieltolistalla limsat, ostettiin jos halusin, mutta halusin melko harvoin. Sama karkin ja sipsin kanssa. Kotona niitä ei pidetty, mutta jos teki mieli niin ostettiin hiukan. Ei ikinä varastoon, mutta vaikka keskiviikkona kauppareissulla jos oli semmoinen olo. Karkkipäiviä ei pidetty. Opin näin, että voi syödä ja ottaa kun haluaa, ei tarvitse ahmia tai hamstrata. Herkku saattoi joskus olla myös tuore sämpylä tai sianselkäpala, vaikkapa luumurahka tai puolukkahyve jne. Ai että, nyt alkoi tekemään mieli hernekeittoa ja luumurahkaa päälle!
Aika monessa asiassa äitini kanssa olen eri mieltä, mutta siitä kiitollinen että opetti hyvän ruokasuhteen!

Ihana kuulla! Juuri tällaisesta haaveilen omille lapsille ja myös itselleni. Olen joutunut samalla oppimatkalle omien ajatusteni kanssa. Itse olen saanut taas juureet vinksahtaneeseen ruoka- ja kehosuhteeseen mm. omalta äidiltä joka on ollut ikuinen laihduttaja ja takaisin lihoja. Ja siis kaikella rakkaudella omalle äidilleni joka on vain tehnyt parhaansa siinä hetkessä.

 

[Niittyleinikki_]

En usko että ylipaino johtuu vain herkuista tai siitä että liikutaan vähemmän. Jotakin on ruuassa muuttunut perustavanlaatuisesti.

Maaperä on köyhempää = kasvikset ja vilja ovat ravinneköyhiä. Kasvinsuojelumyrkyt sekoittavat hormoneja. Maito on ultraprosessoitua. Hedelmistä ja kasviksissa on säilöntäaineita. Liha on tehotuotettua ja possutkin viljalla syötettyjä. Ruuissa on kasviöljyjä liikaa. Kalassa on raskasmetalleja ja ympäristömyrkkyjä. Kevyttuotteet ovat kuvioissa. Ym ym.

Olen itse lähes koko elämini ollut erittäin laiha ja aina kaikkein laihin kaveriporukastani vaikka hekin hoikka olivat. Ajattelin aina, että miksi ylipainoiset syövät niin paljon ja herkkuja ym? Pidin heitä suoraan sanoen hieman vähempiarvoisina rassukoina.

Sitten itsellä nousi paino raskaudessa (ja jo ennenkin) noista ajoista useamman kymmenen kilon. Ja jäi raskauden jäljeenkin vielä ainakin 10-20 kg liian suureksi. Tämä muutti suuresti käsitystäni ylipainosta.

Taustalla voi olla vaikka mitä: hormonien epätasapaino, raudanpuute, kylläisyyshormonin tuotannon häiriö, insuliiniresistenssi, kilpirauhasen ongelmat, vaihdevuodet, esivaihdevuodet, liika estrogeeni ym ym. Tai joku vakava sairaus.

Itse nimittäin en syö herkkuja vaan kotiruokaa ja tiedän kaiken terveellisestä ruuasta, vhh:sta, glykeemisestä indeksistä, vitamiineista ym. Silti ei paino tipu. Nälkä on useimmiten ihan kauhea. Tuntuu että se ei lähde syömällä. Tutkimuksissa on käyty mutta mitään ei oikein ole syyksi löytynyt.

Paljon samaa mieltä @Pilkki24 kanssa!