Laihduttamalla kohti plussaa

Aikalailla niitä pussidiettejä on varmaan nykyään tarjolla. Toisaalta kai mikä tahansa dietti toimii, ellei sitten palaa dietin jälkeen vanhoihin tottumuksiin. Itse liputan säännöllisen ateriarytmin ja monipuolisen ravinnon puolesta. Ei herkkuja joka päivä, vaan ja ainoastaan kun on "juhla". Ennen meni mulla herkkuja monesti päivässä. Motivaatio muutokseen löytyi omallakohdalla nimenomaan raskaustoiveesta, en uskaltanut lähteä kokeilemaan uutta raskautta kun ensimmäisestä selvisin ilman radia. Sukurasitekin kun diabetekseen on.
 
Onko täällä enää muita painoa pudottavia kuumeilijoita?

Itse olen 2014-2015 välillä pudottanut 50kg ja nyt olen kerännyt reilu 30kg takaisin :smiley-angry003

Nyt olen taas saanut itseä niskasta kiinni ja noin 6kg pois. Kovasti on välillä henkistä taistelua, että ei anna periksi. Nyt vasta ruokavaliolla olen laihduttanut, mutta liikunta pitäisi saada mukaan.
 
Todella suuren urakan olet tehnyt Eleanoora! Ja hyvin olet päässyt uudestaan alkuun.

Minä olen laihtunut lyhyen ajan sisällä viitisen kiloa melkein itsestään. Toivon että se ei ole mikään sairauden merkki. Voiko herkkujen vältteleminen muka olla näin tehokasta? Varsinkin kun aiemmissa laihdutuskuureissa ei ole pudonnut grammaakaan. Enkä ole edes ollut täysin ilman suklaita ja karkkeja. Outoa.

Minunkin pitäisi liikunta ottaa mukaan. Ensi vuonna ajattelin ostaa salikortin. Meillä on töissä kuntosali joka on todella halpa.
 
Itse aloitin tuon ison urakan juurikin niin, että ensimmäisenä kk jätin vain herkut ja noutoruuat pois. Se vaikutti jo huimasti ja painoa lähti reippaasti. Siitä innostuin ja pikku hiljaa vaihdoin vähärasvaisiin/rasvattomiin tuotteisiin, vältin makeaa, jätin vaaleat leivät, pienensin annoskokoa, vähensin maitotuotteita ja lisäsin kasvisten määrää. En siis kaikkea kerralla vaan pikku hiljaa. Lisäksi jatkoin hyötyliikuntaa.

Nyt aloittanut samalla tavalla, mutta kahdet juhlat on ollu ja yhden kerran retkahdin suklaaseen. Onneksi olen pystynyt heti noiden jälkeen jatkamaan. Usein on herkuttelu jäänyt päälle jos olen retkahtanut.

Tsemppiä myös sinulle laihduttamiseen ja hyvin on myös sinun startti alkanut.
 
Kiitos! Ja tsemppiä sinullekin.

Jospa se tosiaan auttaisi ensimmäisiin kiloihin. Lipsumisia on kyllä ollut, mutta verratuna aiempaan olen toki syönyt paljon terveellisemmin.
 
Nyt on ollut koko viikon jumi päällä eikä paino ole pudonnut. Muutenkin tuntuu turvottavan ja en kyllä tiedä mistä johtuu.

Nämä jumit saa kyllä taas mieleen, että antaa olla ja herkut pyörii päässä jatkuvasti. Saisi nyt taas kääntyä paino laskuun.
 
Minä olen sortunut ahmimaan konvehteja jopa rasian päivässä. Mistähän ihmeestä tulikin tuollainen ahmiminen ja miksi en saa sitä loppumaan. Uskaltaako tässä käydä edes vaa'alla, varmaan tullut kaikki takaisin.
 
Itsellä kävi juuri noin, kun otin suklaata. Vedin koko levyn vaikka ei enää edes maistunut hyvälle. Pitäisi pyssyä vain siinä parissa palassa, mutta ei sitä aina pysty :banghead:. No tärkeintä on, että ei lannistu ja luovuta. Pitää taas vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Minä käyn päivittäin vaa’alla, että ei jää nuo herkuttelut päälle jos olen sortunut.
Nyt onneksi kääntyi paino laskuun ja sain aamulla taas hyvin motivaatiota lukemista. Meillä vain su synttärit ja pitää huomenna aloittaa leipominen. Saa nähdä miten käy, saanko pidettyä itseni kurissa :grin
 
Voisin tulla tänne kanssa :) Oon myös ihan suklaa-addikti se levyllinen katoaa ihan minuuteissa :sad001 Bmi oli vähän päälle 29 sillonkun viimeks painon katoin. Tavoitteena olis saada edes 10kg pois niin olis siinä ylipainon alarajalla. En pysty kattomaa painoa säännöllisesti syömishäiriötaustan takia ja mieskin sanoi ettei meille tule vaakaa ikinä.. Nyt tarkotuksena siis ihan vain terveellisellä syömisellä palauttaa keho normaaliin tilaan. Aloitetaan ensimmäisen yrittäminen kevään lopulla, jos kaikki sujuu hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
Vähän päivitystä, bmi on ”enään” reilu 27 :) Yrittäminen aloitetaan jo ens kierrolla kun niin hyvin päässy mukaan tohon ruokavalion muutokseen. Ehtii tässä vielä pari kiloa tippua, ja jos ei heti tärppää niin saatan päästä normaaliin painon puolelle :Heartred
 
Minulla on edelleen suklaanahmimista, mutta pari kiloa olen onnistunut tiputtamaan. Luulen että aiemmat laihdutuskuurit epäonnistuivat koska kilpparin vajaatoiminta ja raudanpuute sai painon jumittumaan vaikka kuinka yritti pitää kalorivajetta. Loppuu motivaatiokin aika lyhyeen kun näkee ettei vaa'an luvut hievahdakaan.
 
Hirvi, juuri tuon takia en pariin viikkoon painoa katsonutkaan, menee helposti motivaatio. Mutta kyllä tekis mieli joka päivä tarkistaa :joyful:
 
Nostan vähän tätä ketjua...

Olen siis aloittamassa yrityksen vasta ensi vuonna, marraskuun 2. sovittiin miehen kanssa. Sitä ennyt...en yritän pudottaa painoa hurjasti, en kehtaa vielä edes sanoa kuinka paljon. Mahdollisimman paljon kuitenkin, jotta raskaus olisi turvallisempi. Ikääkin minulla on jo 39 eli alkaa olemaan ne viimeiset hetket tehdä asialle jotain. Minulla on ahmintahäiriö, jonka kanssa olen taistellut vuosia ja sen avulla näitä kiloja kerännyt. Nyt olen hoidossa asian tiimoilta, joten on hyvä aika tehdä kokonaisvaltainen elämäntapamuutos.
 
Hei, ei ole tärpännyt, vaikka on ollut yritystäkin. Tänään kävimme lapsettomuusasian takia yksityisellä, et josko jotain tutkimusta edes voitaisiin tehdä. Ei jäänyt käteen mitään muuta kuin lähete laihdutuspoliklinikalle. Aika yllärinä tuli, että edes miehelle (normaalipainoinen) ei voida tehdä lähetettä julkiselle, koska siellä tutkitaan pareina ja minua ei sinne oteta, koska bmi on 46. Sellainen reilu 25kg pitäisi saada painoa pois, niin sitten asiasta voisi keskustella. Huoh. Ymmärrän kyllä, että hoitoihin ei pääse, mutta yllärinä tuli tuo, ettei pääse tutkimuksiinkaan ja yksityiselläkään ei kuulema kannattanut tässä vaiheessa jatkaa tutkimuksia. :sad010:sorry::banghead:
 
Mä pääsin ihan hyvää alkuun laihtumisen kanssa, -5 kg meni viime viikolla rikki jo. Paitsi että viikonloppuna oli kaverin melko kosteat synttäribileet, ja nyt vissiin PMS-turvotus tekee paluuta, niin oon "takaisin" -3 kg maissa. Ens viikonloppuna kun on vielä festarimenoa, niin saapa nähdä minkälaisilla luvuilla lähdetään lomalle. Vähän kyllä meinaa ärsyttää, kun sitten reissu on Aasiaan, eli siellä kertyy sitten ilmastosta ja (pitkien) lentojen kanssa omansa... Onneksi siellä ei sentään ole varsinaisesti mitään suunniteltua tekemistä, niin voi aikatauluttaa hyvin jumppaa hotellilla, ja pitkiä kävelyitä, niin ei sentään liikunta tipu pois kuvioista.
 
Hei, ei ole tärpännyt, vaikka on ollut yritystäkin. Tänään kävimme lapsettomuusasian takia yksityisellä, et josko jotain tutkimusta edes voitaisiin tehdä. Ei jäänyt käteen mitään muuta kuin lähete laihdutuspoliklinikalle. Aika yllärinä tuli, että edes miehelle (normaalipainoinen) ei voida tehdä lähetettä julkiselle, koska siellä tutkitaan pareina ja minua ei sinne oteta, koska bmi on 46. Sellainen reilu 25kg pitäisi saada painoa pois, niin sitten asiasta voisi keskustella. Huoh. Ymmärrän kyllä, että hoitoihin ei pääse, mutta yllärinä tuli tuo, ettei pääse tutkimuksiinkaan ja yksityiselläkään ei kuulema kannattanut tässä vaiheessa jatkaa tutkimuksia. :sad010:sorry::banghead:

Voi surku, että tuli seinä vastaan! :sad001 Oletko jo saanut urakkaa aloitettu? 25kg ei onneksi ole mikään mahdottomuus, vaikka alkuun isolta määrältä tuntuukin. Ihan varmasti siihen pystyt! :)
 
Nostan vähän tätä ketjua...

Olen siis aloittamassa yrityksen vasta ensi vuonna, marraskuun 2. sovittiin miehen kanssa. Sitä ennyt...en yritän pudottaa painoa hurjasti, en kehtaa vielä edes sanoa kuinka paljon. Mahdollisimman paljon kuitenkin, jotta raskaus olisi turvallisempi. Ikääkin minulla on jo 39 eli alkaa olemaan ne viimeiset hetket tehdä asialle jotain. Minulla on ahmintahäiriö, jonka kanssa olen taistellut vuosia ja sen avulla näitä kiloja kerännyt. Nyt olen hoidossa asian tiimoilta, joten on hyvä aika tehdä kokonaisvaltainen elämäntapamuutos.

Hienoa, että saat apua! :happy: Mulla myös ahmimishäiriö taustalla, aika ajoin aina päätään nostaa, vaikka onneksi viime vuodet ollut hiljaisempi... Silti painoasiat aina vähän jännittävät sen suhteen, miten pää niihin reagoi o_O
 
Takaisin
Top