La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
liljaana, voimia kovasti sinulle! Toivotaan vielä parasta.:Heartred

Itseänikin on alkanut pelottaa tuo perjantainen varhaisultra, mitä jos kaikki ei olekkaan hyvin. Olemme kuitenkin olleet lapsettomuushoidoissa (melkein 2,5vuotta) ja tämä on niistä (vihdoinkin) alkunsa saanut. Pettymys iskisi todella lujaa.
 
Voimia liljaana <3

mulla kanssa perjantaina eka ultra ja jännittämään meinaa alkaa jo nyt, onneksi tässä nyt on muutakin ajateltavaa niin ei turhia kerkiä jännittää/murehtia ultraa.
 
Liljaana, voimia! :(

Mäkin oon paljon miettinyt, miten pärjätään. Ollaan kyllä oltu yhdessä jo pitkään, 11 vuotta, mutta silti arjen ja elämän muutos pistää miettimään. Jännittää, miten meidän kummankin suht lyhyt pinna kestää huonosti nukutut yöt, tiukentuvan rahatilanteen ja kaiken mullistuksen. Vielä enemmän jännittää, miten selvitään ihan kahdestaan kun ei ole tuota tukiverkostoa ainakaan ihan lähellä, eikä esimerkiksi niin monelle tuttu "viedään lapsi mummolaan niin saadaan omaa aikaa" -järjestely ei ole meille mahdollista. Mutta luotan kuitenkin siihen, että asiat järjestyvät jotenkin.
 
Voi liljaana :( Mä niin toivon et kaikki kääntyy vielä hyvin päin teillä <3
 
Kiitos teille. Häviävän pieni mahdollisuus on vielä olemassa, mutta se on niin pieni etten uskalla siihen tarttua ettei tuu pettymyksen päälle vielä lisää pettymystä.

TestaRossa, tosi ikävää että sullekin on käynyt niin :( kuinka sulla lopulta päättyi se raskaus, jouduitko kaavintaan vai miten kävi? Onneksi oot noinkin pian raskautunu uudelleen :)
 
Liljaana, toivottavasti kaikki olisi hyvin!

Jos kaikki menee hyvin niin täällä jännittää myös tuleva elämänmuutos.
Eniten tällä hetkellä miettii varmaan sitä et saako yhtään nukkua ja kuinka poikki sitä on jos ei saa.. Tunnustaudun olevani väsyneenä kiukkuinen :)

Kestääköhän tää armoton alkuraskauden väsymys loppuun asti vai meneekö ohi jossain vaiheessa. Työpäivien jälkeen sohvalle vaakatasoon ja siellä saa olla melkee iltaan asti!
Ihan järkyttävä väsy kokoajan..
Huonosti ollut nyt vapaitakin ja tulevat vapaat juhlia ym. pakollista menoa täynnä :S
 
Liljaana:
Mulla olevinaan piti kans olla viikko sitten jo seitsemäs raskausviikko menossa ja ultrassa ei näkynyt mitään elonmerkkiä, ei kaikua, pelkästään ruskuaispussi (vai mikä se on). Epäilys tuulimunasta ja viikon päästä näkyikin ihan selkeästi sykkeet ym. Ekassa ultrassa viikkoja olikin vain n. kuusi ja nyt vasta seitsemän.
Toki itselle on helpompaa jos toiveet eivät ihan pilvissä ole kun pettymys ihan valtava jos seuraavassa ei näykään muutosta. Toivottavasti sullakin näin, et pikkuinen yllättää kasvullaan!
 
Täälläkin jäätävä väsymys! Vois vaan lahota sohvalla koko illan.

Itsehän kävin ar-ultrassa viimeviikolla ja kaikki oli hyvin niin mietin tässä miten maltan odottaa lähes kuukauden että on nt-ultra?? Mitä jos tässä välissä käy jotain tietämättäni. Olo on jotenkin tosi epävarma.
 
Voimia liljaana!

Mun ei onneks ole tarvinnut murehtia asunnon tilaa, kun ostettiin syksyllä omakotitalo.

Parisuhteen uskon kestävän, vaikka takana on vasta kolme vuotta, ollaan me käytä paljon läpi ja vaikeistakin tilanteista selvitty. Eniten mietyttää mitä kaikki sanoo. Ikää kuitenkin on vasta 21 mulla ja 23 miehellä. Toki myös se arki pelottaa, miten sitä pientä osaa varoa ja muistaa olla omimatta että mieskin pääsee osallistumaan. Mies on myös tottunut järjestämään pippaloita silloin tällöin (kerran kuussa tai kahdessa) ja kun itse en halua lapsen joutuvan katsomaan aikuisten juomista.

Rahan kanssa ei toivottavasti ole ongelmia, mulla on vakipaikka ja miehellä juuri jatkoivat määräaikaista sopimusta. On myös puhuttu että jos miehellä loppuu työt niin minä menen töihin ja mies on kotona. Molemmat ollaan matalapalkka alalla ja hyvin pystytään silti säästämään.

Nyt vaan on alkanut pelottamaan jos tämä onkin tuulimuna. Ensimmäinen raskaus ja tosiaan hormonitasot yhä niin matalalla että eilinenkin testiviiva oli vielä haalea kontrolliviivaan verrattuna. Vaikka viikkoja on jo 5+4. Varhaisultraa tosiaan en raaski maksaa, nuo summat kuulostaa kauheilta. Pitää varmaan käydä ens viikolla digitaalinen testi, että saan hermot kuriin...
 
Justnu, Millä testillä testasit? Mulla nimittäin on tuollaisia "herkkiä" liuskatestejä ja nyt vasta alkavat näyttämään ns leffaviivoja kun esim Apteekin oma näytti oikein selvän viivan jo perjantaina vaikka ei ole niin herkkäkään..
 
plussatestit3.jpg Kuvassa on mun perjantaina tekemät testit. Oikeanpuolimmaisena siis herkin testi ;D Niin ja kaikki on samasta pissasta tehty..
 
Liljaana: voi ei, - toivotaan kuitenkin parasta!

Täälläkin on ihan jäätävää väsymystä; - mitään ei jaksaisi tehdä. Haluaisi vain nukkua, mutta esikoinen on asiasta tyystin eri mieltä! Hän onneksi kyllä välillä antaa minun myös levätä, toteaa vain että äidillä on masu pipi.

Täällä tänään käyty ensimmäistä kertaa akupunktiossa pahoinvoinnin vuoksi. Kokemus mieltä avartava, mutta ei mitään yhtäkkistä muutosta olotilassa... uusi aika torstaina, jos saan esikoiselle hoitajan.

Onkos muita kotona hoitovapaalla olevia? Kuinka olette saaneet kotiaskareet tehtyä ja leikitettyä talouden muut kotona olevat lapset tämän alkuraskauden aikana? Kauankohan tätä kestää ennen kuin olo/mieli paranee... ekassa raskaudessa ei ollut oireet näin voimakkaat.
 
Liljaana, kävin viimeksi varhaisultrassa rv6+1 ja silloin näkyi vain ruskuaispussi ja sikiöpussi, ei sikiötä. 10 päivän päästä rv7+4 näkyi sikiö joka vastasi 6+1, ei sykettä. Ovulaatio oli testattu joten tiesin ettei noin iso heitto ollut mahdollista. Kolmen päivän päästä kunnalliselle, edelleen vastasi 6+1, ei sykettä. Cytocecit sain mukaan ja tyhjeni hyvin muutamassa päivässä. Kolmen viikon kuluttua kontrolli raskaustesti negatiivinen ja ovistesti positiivinen. 14pv kuluttua raskaustesti positiivinen :)
Toivottavasti sinulle tulee kontrolliultrassa hyviä uutisia kuitenkin ♡
 
Mistäpäin suomea porukka on? Täällä Kuopiosta.

Ihan hirveä yö taas, kiva mennä tää päivä taas puolikkailla valoilla :grin
Eilis illan ja yön oli menkkajomotusta, monta kertaa tuli vessassa juostua että nyt se veri rupea tulemaan, Äh.. Valkovuotoo vai.. Ja muutenkin, jossain vaiheessa yötä tulee aina kamala hiki.. Ja nälkä.. Vaikka iltapalan söis, pitää varmaan kokeilla iltapalaks puuroa tms.. :)

Jospa sitä rupeis aamupäiväunille :grin


Mä oon Rautavaaralta :)
 
Takaisin
Top