La tammikuu 2016

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja SannaM
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me ollaan oltu reilu 2v yhdessä, muutin elokuussa miehen luo, itse asuin kaupungissa kaksiossa, miehellä omakotitalo, niin järkevin oli näinpäin tehdä se muutto :)
Mietiskeltiin tammikuussa että ei me tästä enää nuoremmaks tulla (minä 33, mies 35) että annetaanko tulla jos on tullakseen.. Oltiin jo varauduttu että menee vuos, kaks jopa viis..
Mitä vielä.. 3 yrityskerralla nappas :wideyed:
Ei oikein tiedä mitä ajattelis..
Päivä kerrallaan mennä ja sen rahan mukaan elää mitä tulee ja on. Aina on onneks kirpputorit keksitty minne voi mennä lisätienestiä tekemään :)
Äiti joskus sanoikin kun muutin kotoa pois että jos on rahallisesti tiukkaa niin karsi kaikesta muusta turhuudet pois paitsi ruuasta :)
Eikä me mitään hanhenmaksa palleroita ym syödä, normi sapuskaa :)
Kumpikaan meistä ei juo eikä polta niin siinä jo vähän säästää :)
 
Hei vaan kaikki!! :)

Olen seurannut keskustelujanne melkein siitä asti kun olen plussannut. Nyt oli ihan pakko jo itsekin liittyä mukaan foorumiin ^^
Laskettu aikani on 2.1.2016. Ennestään minulla on jo 3-vuotias tyttö, rakkain maailmassa <3
Alkuraskauttani varjosti se, että sairastuin mononukleoosiin, jouduin jopa sairaalaan viikoksi tiputukseen ja hoitoon. Oli aika pelottavaa, sillä olin varma, että keskenmeno siitä aiheutuisi. No, lääkärikin sanoi, että on ne melko sitkeitä nuo masuasukit.
Tällä hetkellä vielä sairaslomalla, tosin en usko, että oireeni pusutaudista johtuvat. Raskaus vain on hieman rankempi kuin edellisen kanssa. Pahoinvointi on läsnä alati, suu kuivaa varsinkin öisin, maut ja hajut ovat vääristyneet, että oikeastaa suurin osa ruuista etoo ja väsymys on rankkaa! Voisin vain nukkua. Saattaa myös johtua, etten saa nukuttua kunnolla pitkiä välejä, kun n. Tunnin viiva kahden välein täytyy nousta kostuttamaan suuta.
Mutta tätä tää on, palkkioks tulee ihana nyytti <3

Ja onneks olkoom kanssa odottajille!
 
Mua on myös mietityttänyt kaikki. Onhan äidiks tuleminen iso elämänmuutos. Itse saatan, jos huonosti käy, jäädä lapsen kanssa yksin, suhde vasta niin alussa että ei osaa vielä sanoa miten käy, muutama kuukausi vasta tapailua takana. On mietityttäny että onko musta äidiksi ja miten pärjätään ym. Mutta toisaalta oon myös todella innoissani tästä. Aina oon lasta halunnut, ja aloin jo ajattelemaan etten sitä tuu koskaan ehkä saamaan, eli positiivinen asia tää on kaikinpuolin, mutta kai kaikki uus aina vähän pelottaa :)
 
Anki, hieman samansuuntaisia ajatuksia olen päässäni pyöritellyt. Tosin mä en koskaan vielä ole ehtinyt kokea "perinteistä" työelämää eli sitä, että ollaan kuukausitolkulla samassa paikassa. Sen sijaan olen hyppinyt eri puolilla Suomea tekemässä lyhyitä sijaisuuksia milloin ikinä on vaan opinnoilta kyennyt, ja tarkoitus oli samaa tyyliä työtilanteen pakottamana jatkaa myös valmistumisen jälkeen minun kun piti olla vapaa koska tahansa pakkaamaan kimpsuni ja lähteä vaikka Suomen perimmäiseen kolkkaan. Kunnes tapahtui plussa. Tuollakin tyylillä elelee meidän alalla ihan kivasti enkä ole toistaiseksi joutunut yhtään elämään miehen vakitulojen siivellä, mutta nyt voi tilanne muuttua dramaattisesti. Sen sijaan töiden, edes lyhytaikaisten, saaminen tietystä paikasta etenkään tästä miehen vakipaikan ympäristöstä ei ole mikään itsestäänselvyys. Yön pimeinä tunteina aina mietin menetänkö hentoisen jalansijani tällä hetkellä eksponentiaalisesti ruuhkautuvilla työmarkkinoilla, mutta päivisin jaksan aina uskoa, että asioilla on tapana järjestyä, tai jos ei ole, niin ne laitetaan järjestymään. :) Tämä on kuitenkin ehdottomasti sitä mitä eniten tällä hetkellä haluan. Ja miehen fokusoituneisuutta kun katsoo, niin vaikea ajatella, että jotain asiaa ei saisi järjestymään. Asiat olisivat toki hemmetisti yksinkertaisempia ja suoraviivaisempia, jos mullakin olisi valmiina työpaikka, mutta jos sitä kuuluisaa "oikeaa aikaa" olisin jäänyt odottelemaan, niin sitä olisi saattanut joutua odottelemaan vuositolkulla...

Voihan purjo, mikä hirveä olo tuli kun ruokailuväli venyi kolmeen tuntiin, buu! Mietin, että kehtaako junassa heittää pitkäkseen tyhjälle penkkiriville kun oli niin vaikea olla. Tässä pitäisi näköjään ryhtyä kokopäivätoimiseksi syömäriksi niin olisi 24/7 normaalien kirjoissa... Eilen oli niin täydellinen olo koko illan, kun syötiin kaikessa rauhassa kaveripariskunnalla kolmen ruokalajin illallinen.
 
Aivan jäätävän pahaolo ollu koko päivän. Töistä jouduin lähtemään kotio. Oksennan kaiken mitä suuhuni pistän. Ihanankamalaa!!! :D
 
Raskaus on monin puolin pelottavaa aikaa. Älkää silti turhaan murehtiko, tapahtuo mitä hyvänsä, aina pääsee jaloilleen :) kun odotin ensimmäistä lastani, mieheni kuoli. Se oli vaikeaa aikaa, mutta oikeastaan sitoi minut läheisemmäksi tyttäreeni. Olihan hän ainut, mitä minulla oli miehestä jäljellä. Nykypäivänäkin sanon tyttöäni pelastavaksi enkelikseni, ilman häntä en olisi pärjännyt ja löytänyt omia voimavarojani.
Onneksi nykyinen ukkoni on ottanut pikkuiseni omaksi suojatikseen ja rakastaa tätä kuin omaansa. Nyt sitten odotankin hänelle omaa biologista lasta, mutta on ukko luvannut, ettei se muuta hänen suhtautumistaan tyttöömme :)

Idea kuitenki sekavassa viestissä on, että älkää murehtiko huomista. Asioita tapahtuu ja niille ei voi mitään, mutta etukäteen niitä miettimällä ei ainakaan auta oloansa. Yleensä silti asiat menee just hyvin :)
 
Täälläkin ajatuksia pyörii päässä. Miestä tuntuu eniten mietityttävän taloudellinen tilanne, vaikka itse olen aivan varma, että pärjätään. Itseä on välillä pelottanut tulevat yöt ja heräilyt. Mies nukkuu nykyäänkin päikkäreitä ja valittaa ainaista väsymystään ja kun lapsen teosta alettiin puhua, hän ensimmäisenä mietti miten jaksaa töissä, jos vauva pitää hereillä öisin. Vaikka ei näitäkään pitäisi etukäteen murehtia, sillä koskaan ei tiedä millainen vauva tulee olemaan. Yöt voivat mennä hyvin tai ei niin hyvin. Olen yrittänyt ajatella, etten miettisi ja murehtisi etukäteen mitään, sillä tulevasta ei voi tietää etukäteen. Helppoa se ei silti ole, varsinkaan yöaikaan kun kaikki ajatukset pyörii päässä :rolleyes:
 
Heippa naiset :) on tää vaan mainio paikka kun täällä voi kysellä murheista ja mieltä painavista asioista :)

Itsellä on ollut nyt myös paljon pohdintoja miten pärjäämme taloudellisesti, saanko vedettyä maisteriopinnot loppuun, mahdummeko tähän asuntoon, autokin jää liian pieneksi,ymymym. Mutta uskon että nämä on kaikki varmaan ihan normaaleja ajatuksia. :) mieheni ei näitä varmaan samalla lailla murehdi kuin minä. Ja kyllä itse tiedän sen että kyllä me tulemme toimeen hyvinkin ja asuntoon mahdutaan ymym. Mutta niin ne kysymykset vaan yön pikkutunteina valvoessa pyörii mielessä.

Olemme olleet yli 10v yhdessä ja menemme nyt naimisiin. Arkemme on hyvin taisaista ja ihanaa, mutta on kyllä niiin ihanaa saada pieni nyytti tähän elämään mukaan! <3 tämä on siis oikein odotettu tapaus, viidennestä kierrosta nappasi. :)
Meillä tulee myös parin vkon häämatka pian, täytyy katsoa mitä suuhunsa pistää. :)

Tänään oli eka neuvola. Nyt sitten taas nämä päivät muuttui, kun neuvolassa sanottiin että menemme kuitenkin sen 28 päivän kierron mukaan, vaikka minulla se on 32 päivää. Eli nyt on sitten tänään 7+3. :)
Varattiin jo kaksi seuraavaakin neuvola/lääkärikäyntiä, huisia. :) meidän neuvolassa (uusimaa) on ultra, joten sanoi että siellä sitä sitten käytetään tiheämmin. Mutta ei tarkentanut kuinka tiheästi. Jää nähtäväksi.

Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille! :)
 
Huomenna selviäis mulla toi vuotoasia. Soitin äsken neuvolaan ja sain huomis iltapäivälle lääkäriajan...
 
Anki84 sanoi:
Heipähei! Täällä ollaan eletty hiljaiseloa, koska ollaan miehen kanssa häämatkalla :) aina silloin tällöin on tullut luettua viestejänne, kun on päässyt Wi-Fin äärelle :)

Neuvolatäti sanoi, että pitäisi olla erityisen tarkkana ruokien suhteen reissussa. En koe kuitenkaan joutuneeni kauheasti rajoittamaan syömistäni. Välillä olisi tehnyt mieli lasillinen viiniä, joka olisi kruunannut aterian :) tosin en kyllä ennen raskauttakaan usein alkoholia käyttänyt, joten ei tuosta yhdestä lasillisesta luopuminen vaikeaa ole :) ostettiin kuitenkin viiniä kotiin (ollaan siis matkalla Italiassa eli viinimaassa), jota voidaan nauttia sitten ensimmäisenä hääpäivänä vuoden päästä :)

Itse en ole kovin suuri murehtija, mutta nyt jostain syystä on noussut huolia esiin. Osa niistä on kyllä typeriä...

Asutaan tällä hetkellä miehen kanssa kaksiossa. Pohdin, milloin olisi hyvä myydä nykyinen ja ostaa isompi? Mitä, jos heti ei löydy uutta ja meille sopivaa asuntoa? Olen tottunut "pärjäämään" itsenäisesti, joten myös oma taloudellinen riippumattomuuteni mietityttää, kun miehestä tulee perheen "pääelättäjä". Ollaan miehen kanssa puhuttu näistä asioista jo paljon, mutta silti itseäni mietityttää :)

Itse en ole enää kovin "nuori" ensisynnyttäjä, joten minulla on ollut aikaa tehdä töitä, opiskella ja matkustella miten olen halunnut. Tuosta "vapaudesta" luopuminen hirvittää, kuin myös tuleva vastuu lapsesta. Tuleeko minusta hyvä äiti ja osaanko kasvattaa lapseni "oikein"? Itselle tuntuu oudolta, kun ei ole "kaikki langat käsissä" eikä pysty enää kaikkeen vaikuttamaan. Tuleva lapsi on toivottu, haluttu ja rakastettu, mutta silti näitä pohdintoja tulee :) tämä on kuin hyppy tuntemattomaan, ei vielä tiedä mitä on edessä :)

Onkohan kellään samoja mietteitä? :)
Click to expand...
Mä sain ensimmäiseni 32 vuotiaana ja olin aiemmin ajatellut että miten hiivatissa sitä oppii ajattelemaan jotakuta toista ennen itseäni. Muistan kyllä joskus vauvan ollessa muutaman kuukauden lykkineen vaunuja pihalla ja märisseeni itsekseni että "tämmöstäkö tää mun elämä nyt on". :D nyt se lähinnä naurattaa eikä noita hetkiä ollut kovin montaa onneksi. Aika luontevasti tää äitiys yllättäen onkin sujunut <3
 
Jäin sitten kotiin tänään.. En oikeastaan tiedä kumman vuoksi flunssan vai pahoinvoinnin, mutta flunssan sanoin syyksi kun soitin pomolle vaikka tietääkin raskaudesta. Ja mitä tulee mun hyvin nukuttuun yöhön niin se tarkoittaa n. 7h unia 1-2 herätyksellä. Kokonainen yö on meillä edelleen tosi harvinaista herkkua vaikka nuorimmainen on 3,5v. Hänellä on paljon allergioita ym vaivaa, jotka vaikuttavat meillä öihin.

Anki, Onnea teille häiden johdosta! Ei sillä asunnon vaihtamisella onneksi ole mikään kiire. Me ainakin mahdottiin aikoinaan esikoisen kanssa pitkään asumaan kaksiossa. Pieni lapsi tarvii tosi vähän tilaa. Tilantarve kasvaa vasta joskus 3v paikkeilla ja sittenkin riittää se, jos saa lelut levittää pitkin asuntoa eli omaa huonetta ei tarvitse silloinkaan. Me asutaan aika isossa asunnossa ja isompaa etsitään, mutta meitä on nyt toki jo neljä ja tilanne lasten suhteen siitä hankala kun heillä on ikäeroa 11,5v eli eivät ole missään vaiheessa oikein voineet samassa huoneessa asustaa. Tämä asunto (4h+k) olisi muuten ihan riittävä, mutta mies tekee työnsä 90%:sti kotoa niin olisi kiva jos hänellä olisi ihan oikeasti tila sitä varten. Tämä nyt kasvamassa oleva pikkuinen ei tule saamaan omaa huonetta ennen kuin esikoinen muuttaa pois kotoa. Saa ensin nukkua vanhempien huoneessa kuten isommatkin on tehnyt ja sitten kun yöimetyksiä on vähemmän niin voi siirtyä mahdollisesti nuorimmaisen kanssa yhteiseen huoneeseen..

Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä kohta 13v ajan ja kihloissakin jo 11v tms. Naimisiin menoa harkittiin ennen toisen lapsen syntymää, mutta päädyttiin lopulta siihen, että pienempi vaiva käydä vaan tunnustamassa isyys kun mennä vihille maistraatissa ;)

Mulla alkaa kyllä oikeasti olemaan tää pahoinvointi jo kohtalaisen ärsyttävällä tasolla. Mieli tekisi kokeilla niitä pahoinvointirannekkeitakin, mutta mulle ovat kyllä tosi hyödyttömät jo senkin takia, etten voisi töissä pitää kuitenkaan. Ja kotona pahoinvointia pystyy jossain määrin pitämään kurissa paikallaan maaten ja tiuhasti jotain pientä syöden jne. Edellisessä raskaudessa kokeilin pahoinvointilääkkeitäkin, mutta kuten lääkärikin sanoi niin tosi hyödyttömiähän ne on hormoniperäiseen pahoinvointiin.
 
Tuo pieni vuotaminen taitaa tosiaan olla normaalia, itselläni vain ne molemmat pienet vuodot on lopulta johtaneet keskenmenoon niin aina se pikkuisen kouristaa sydäntä kun käy vessassa. Vielä ei oo veritahroja näkynyt.
 
Täällä ei onneks oo vuotoja välillä koskee mahaan mut taitaa ennemin johyua syömisestä. Eli ruveta seuraamaan mikä sitä aiheuttaa et tuliko raskauden myötä joku ruoka aine allergia ekassa ei moista ollu :/
 
Ikäviä uutisia varhaisultrasta...ei vastannut viikkoja mun pikkuinen :( pitäisi olla 7+2 mutta lääkäri sanoi että vastaa makimissaan 5+4...sikiökaiku oli mutta sykettä ei varmuudella löytynyt eli saattaa olla miss abortion keskeytynyt keskenmeno. Huomenna yhteys neuvolaan ja sitäkautta sitten uusinta ultra 1-2 viikon päähän...on aika masentunu olo...uskoisin että kesken on mennyt mun raskausoireista huolimattatta, sillä noi viikot 5+4 ei mun mielestä voi millään pitää paikkaansa...ainahan voi tietysti toivoa ihmettä...

Tää olis ollu niin toivottu ja koska ikääkin mulla jo jonkinverran on niin tuntuu siltä että tää oli nyt se viimeinen mahdollisuus :(

Onneksi mulla on kuitenkin jo 2 lasta, toinen teini-ikäinen ja toinen vielä melkein vauva, ihana pieni 11kk tyttö ja näistäkin lapsista olen tosi kiitollinen:Heartpink:Heartblue

Mä poistun nyt taka-alalle hetkeksi. Tuntuu hirveeltä odotella tää 1-2 viikkoa näiden raskausoireiden kanssa jos kuitenkin lopputulos on...ei mitään :(

Onnea muille odotukseen ja toivon että jokainen sais oman pienen syliinsä sitten tammikuussa.
 
Voi ei Liljaana :( voimia sulle. Toivottavasti ei ole sama homma mulla huomenna edessä...onneks sulla on siellä se pieni hoidettavana ja viemässä ajatuksia muualle.
 
Kiitos. Kyllä vaan halasin ja suukotin mun vauvaa tavallista pidempään kun ultrasta kotiin tultiin.

Toivottavasti sulla Kata88 olis kuitenkin kaikki hyvin, pidän peukkuja
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top