Täällä kotiuduttu pidennetyltä viikonloppureissulta vanhempien luota. Poika näki samalla pitkästä aikaa isäänsä ja tietysti myös mummia ja ukkia. Itse kerkesin myös nähdä pitkästä aikaa hyvää ystävää. Tuli tehtyä taas hyviä kirppistelylöytöjä.
Mulla muuten olot tosi jees, jaksan liikkua paljon eikä kivut häiritse, mutta väsymys painaa. Alkuun luulin sen johtuvan vaan huonoista yöunista, mut tosiaan viime pe:n neuvolassa selvisi et hb laskenut reippaasti ja piti alkaa rautakuurille. Vissiin jotain psykologista vaikutusta, kun heti kun tosta hb:sta kuulin niin sen jälkeen olenkin tuntenut oloni jotenkin aivan poikkeuksellisen väsyneeksi.
Nasupossu Tsemppiä ja sympatiaa. Meillä ihan vaan parin huoneen remppa kesken ja samalla kun on pitänyt asioita hoitaa niin tietysti ollut myös flunssa päällä. Ei ole ollut herkkua ei. Mä olen vedellyt kaiken maailman valkosipuli-sipuli-inkivääri-hunaja-chililiemiä niin et korvista tulee ulos. Jalkojakin uitin lämpimässä valikosipulivedessä.

En sitten tiedä onko ollut erityisiä apuja. Pari viikkoa sitten tää alkoi ja edelleen on nuha, mut muuten ihan ok. Ehkä olo ois mennyt pahemmaksi jos en ois mitään tehnyt, tai sitten ei, tiedäpä tuosta.
Tässä on pari päivää ollut jotenkin apea mieli. En edes tarkkaan tiedä miksi. Osaltaan väsymys ja sateisen harmaa sää saa mielen matalaksi. Jotenkin tuntuu vaan hurjalta miten taas elämä muuttuu. Välillä sitä tuntee itsensä jotenkin jo niin vanhaksi. Esikoinenkin meni jo kouluun. Omat vanhemmat ovat jo yli 70-vuotiaita, vielä onneksi ihan hyvässä kunnossa, mutta kohta sitä saa niistäkin huolehtia. Välillä epäilee omia valintojaan ja miettii, et onko tällainen kohta viiden hengen perhe oikein se mun juttu? Sitä olisi voinut valita toisinkin. Toisaalta taas oma perhe on rakkain kaikista, enkä tietenkään sitä mihinkään vaihtaisi. Jotenkin vaan nyt tuntuu, et se on joko ura tai perhe. Oman jaksamiseni tuntien mikään nousukiitoinen ura ei tässä perheen pyörityksen lomassa tunnu kovin mahdolliselta ja kyllä se ura omalta alalta olisi perheeltä pois vaikka taloudellista turvaa toisikin. Ja suoraan sanoen en ole enää niin superkiinnostunut omasta alastani kuin pitäisi olla siinä pärjätäkseen, plus vielä siitä ei mitään suuria liksoja saa. Ehkä siis ihan hyvä, että tässä tulee semmoinen pieni breikki noihin työkuvioihin pariksi vuodeksi ja voi rauhassa pohdiskella mitä sitä haluaisi tehdä.
Tuntuu edelleen aivan käsittämättömältä ajatella, että n. 3kk:n päästä sitä on vauva sylissä, oma vauva, jonka ehdoilla sitten eletään ja joka sanelee melko tarkoin ainakin seuraavan kahden vuoden kulun; kotoilua, leikkipuistoja, univelkaa, huolta, itkua, onnea, ylpeyttä, rakkautta, iloa ja naurua, koko elämänkirjoa. Millainen tyyppi sieltä tulee? Millainen persoona? Miten isoveljet suhtautuvat ja millainen sisarusside niille kehittyy? Vielä niin vieras, mutta synnyttyään niin tuttu ja niin itsestäänselvästi perheeseemme kuuluva. Tuntuu vaan niin hurjalta kaikki. Pää pyörällä.
