La marraskuu 2016

Mulla on kerran ollut influenssa, ja se kesti onneksi omalla kohdalla vain 3 päivää. En ole koskaan ollut niin huonovointinen, minulle ei tule kuumetta tavallisen flunssan yhteydessä - joten ei jäänyt epäselväksi mistä oli kyse. Muistaakseni kerran otin influenssarokotteen, mutta en tiedä, mitä tästä syksystä ajattelen...
 
Sokerirasituskokeessa käyty ja nyt odotellaan tuloksia huomiseen asti, kun eikös ne tule omakantaan näkyville? Jännittää! :nailbiting: Glukoosilitku maistui ihan kamalalle, mut onneks sitä ei tarvinnut kun tölkillisen verran juoda aluksi. Kolme kertaa ottivat samasta kohtaa verta. :sad001

Rv 26+5
 
Murmele, toivotaan puhtaita papereita!
Meillä Omakanta päivittyy tuskaisen hitaasti, eli itse soittelen aina neuvolantädille kaikista tuloksista.
 
En yleensä oo ottanu influenssarokotteita ja kerran oon sen sairastanu. Oli kyllä tosi kova tauti. Sillon aattelin että jos tästä selviää hengissä, ni selviää mistä vaan. Influenssa voi olla hengenvaarallinen sikiölle ja tiiän yhden tapauksen, jossa sikiö kuolikin. Eli aion kyllä ottaa vauvan takia rokotteen. Rokote tosiaan suojaa influenssalta mutta ei tavalliselta flunssalta. Eikä sen pitäisi millään tavalla aiheuttaa flunssaa. Voisko flunssakierre rokotteenoton jälkeen olla vaan huonoa tuuria..?

Rv 29+5
 
Joo, näköjään THL:n sivuilla lukee näin:
Kausi-influenssarokotetta suositellaan kaikille raskaana oleville raskauden vaiheesta riippumatta. Rokotus voi suojata lasta sekä raskauden aikana että syntymän jälkeen.
Pitäisikin soittaa neuvolaan, jos sieltä saisi rokotteen ja mitä hyö ovat mieltä. Mulla olisi seuraava käynti viikon kuluttua.
 
Milloin noita rokotteita suositellaan laitettavaksi? Tuleeko tässä syksyllä joku joukkorokotus vai laitetaanko raskaana oleville milloin vaan? Ikinä en ennen ole ottanut mutta nyt on kyse muistakin kun vain minusta..

Rv 28+3
 
Mie veikkaisin että tässä syksyn aikana neuvolakäynneillä influenssarokotteesta kysytään et haluuko sen ottaa, muistelisin että ainakii näin meni kaks vuotta sitten esikoista odottaessa. Ja samoin viime syksynä kun kävin vauvan kanssa neuvolassa ni kysyttiin rokotushalukkuutta.
 
Meillä ainakin terveydenhoitaja voi neuvolassa käydessä laittaa sen influenssa piikin. Itsekäön en uskonut miten raju se influenssa voi olla ennen kun itse sairastettiin. Tuntui ihan oikeadti,että jos tästä hengissä selviää niin selviää mistä vain. Paikallaan makaaminenkin sattui lihaksiin ja ruokaa ei tehnyt mieli. Vaivoin jaksoi vessaan ja siihen vielä 4 kipeää lasta. Ja mies oli yhtä huonossa kunnossa kuin itse olin. En edes halua ajatella mitä se olis kun vauva sairastuisi. Nuorin oli silloin 8kk ja oli tosi kipeä. Ei normi flunssa oo kyllä mitään tuon influenssan rinnalla.
 
Nyt soitettiin kilppareista, annosta nyt hieman pienennetään että syön joka päivä 50µg. Liikatoiminnan puolelle hieman mennyt noilla arvoilla. Veikkaan että tämä sydämentykytys johtuu siitä. Eilenkin kun menin apteekkiin (kävelin autolta ehkä 10 metriä sisälle) niin sydän meinasi tulla rinnasta ulos ja mietin jo että lähden takaisin autoon istumaan.
 
Tästä on jo monta vuotta aikaa. Mutta herkästi supistelevien kannattaa tarkkaan harkita rokottamista. Mä sain 2009 sikainfluenssa rokotteen raskaana ollessa. Olin aika alussa raskaana sillon. Mulla alko alle vuorokauden sisällä supistella hirmuisesti. Yritin sitten lääkärissä tehdä rokotteesta haittavaikutusilmoitusta. Mulle melkein naurettiin siellä. Mystinen juttu, tuo raskaus oli kaikista vähiten supisteleva muuten. Myöhemmin kuulin, että en ole ollut ainoa jolle sama reaktio tullut. Osalle oli tullut jopa keskenmeno ko rokotteen jälkeen.
 
Todellakin otetaan influ-rokote! Monissa kunnissa sen saa nykyään ilmaiseksi kaikki, jotka haluaa, eikä enää pelkkä riskiryhmä. Ja jos omassa kunnassa on näin, kannattaa koko perheen ottaa ehdottomasti! Ne kausi-influtokotteet on kuitenkin erittäin tutkittuja rokotteita nykyään, toisin kuin se sikisrokote. Ja influ-rokote on nimenomaan influenssaa vastaan, eli sitä, jonka jälkitauteja voi olla keuhkokuume, aivokalvontulehdus jne. helkkarin vaaralliset vieraat.

Talvesta ja omasta vastustuskyvystä riippuu sit se, kuinka paljon niitä kaiken maailman räkiksiä muuten jyllää.
 
Joo kantsii muistaa että kausi-influenssa rokote on täysin eri rokote ku sikainfluenssarokote.
 
Olen lähes joka vuosi ottanut influenssarokotteen. Kuulun itse riskiryhmään ja molemmat vanhempani myös. Isälle se olisi varma kuolema, jos taudin saisi.
 
Olen lähes joka vuosi ottanut influenssarokotteen. Kuulun itse riskiryhmään ja molemmat vanhempani myös. Isälle se olisi varma kuolema, jos taudin saisi.

Mä kuulun myös riskiryhmään ja samoin mun äiti. Viime syksynä jäi jostain syystä ottamatta, oli jotain hässäkkää... Ja tammikuussa sit posahti ja neljä viidestä sairastui. Mies selvis terveenä, mutta mä hoidin itseni ja lapset. Lapset sairastu eka ja olivat jo jälkitautikierteessä, kun mä tulin kipeeksi. Sit oli pakko hälyttää anoppi apuun, kun en pystynyt kuin makaamaan ja itkemään kivusta. Lihakset ja nivelet oli aivan tulessa ja kuumetta yli 39,5. Kaks viikkoa kesti jokaisella jälkitauteineen niin että kun vähän limittäin sairastuttiin, niin rapiat 4 viikkoa oli sairastupaa.
 
Voi jehna. Mikähä lie pöpö muhu on nyt iskeny/iskemässä... koko ajan on iha järkyttävä tuskan hiki päällä.. ensi palelee ja sit tulee hiki.. aamulla heräsin hiestä märkänä.. tää on mulle melko outoo ku en ees muista koska oon viimeks hikoillu kilpparivajiksen takia..ilmeisesti nyt on lääkitys just eikä melkee.. oon koittanu juua mustaherukkamehuu ja syyä c-vitamiinia vähä ekstraa.. en oikei haluis nyt kipeeks...
 
Voi jehna. Mikähä lie pöpö muhu on nyt iskeny/iskemässä... koko ajan on iha järkyttävä tuskan hiki päällä.. ensi palelee ja sit tulee hiki.. aamulla heräsin hiestä märkänä.. tää on mulle melko outoo ku en ees muista koska oon viimeks hikoillu kilpparivajiksen takia..ilmeisesti nyt on lääkitys just eikä melkee.. oon koittanu juua mustaherukkamehuu ja syyä c-vitamiinia vähä ekstraa.. en oikei haluis nyt kipeeks...

Mulla on muuten sama, paitsi että mulla on turkasen kuuma ja hiki kokoajan. Olisiko sitten syynä se kilpparin liikatoiminta.
 
Kiitos avusta kelan suhteen! Laitoin palkkoihin viestiä, eiköhän ne siellä tiedä miten toimia että saan päätöksen kelalta.

Onkohan minullakin jotain kilpparin vajaatoimintaa..nimityäin hikoilen paljon! Vai kuuluuko vain tähän hormoonitoimintaan?
 
Hikoilu ja se, että on kokoajan tajuttoman kuuma kuuluvat myös ihan normaalisti raskauteen. Verimäärä on isompi ja tossa edessä on pallo, jonka sisällä kasvaa uusi ihminen.

Odottakaahan kun pääsette siihen imetykseen! Se se vasta onkin aluksi hikistä hommaa!! :hilarious:
 
Miulla ainakii on taas loppuraskaudesta koko ajan normaalia lämpimämpi, ei erityisesti hikoiluta mutta en myöskään palele koko ajan niinkun normaalisti. Eli kuumuus kuuluu asiaan :) Imetys ei itelläni saanu hikoilemaan mut sama palelemattomuus pysyi kyllä pitkään synnytyksen jälkeen.
 
Hikoilu ja se, että on kokoajan tajuttoman kuuma kuuluvat myös ihan normaalisti raskauteen. Verimäärä on isompi ja tossa edessä on pallo, jonka sisällä kasvaa uusi ihminen.

Odottakaahan kun pääsette siihen imetykseen! Se se vasta onkin aluksi hikistä hommaa!! :hilarious:

En vain muista, että esikoista odottaessa olisi ollut näin hiki. :D
Tai sitten, että se imetys olisi hikoiluttanut mutta tukan se kyllä vei. :rolleyes:
 
Takaisin
Top