La marraskuu 2016

Voi Maatuska! :( ❤ Eihän tuollaisesta saarnaamisesta ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin, saa vain pahaa mieltä aikaan! Niin kuin sanoitkin, niin kyllä se hirveä syyllisyydentunto tulee ilman saarnaakin! Kaikille lapsille sattuu ja tapahtuu enemmän tai vähemmän, mäkin yhden yön olin vauvan kanssa jo lastenosastolla tarkkailussa sen kurkkuun jääneen karkkipussin palasen takia. Kauheeta jos joku olisi mua vielä syyllistänyt siitä kun itkin jo muutenkin. Ehkä voisi keskustella miehen kanssa että vastaisuudessa jos/kun jotain tapahtuu niin mies voi pitää vaikka mieluummin suunsa kokonaan kiinni, jos sieltä ei meinaa tulla muuta kuin toisen syyllistämistä.
 
Kamalalta tuntuu sun puolesta Maatuska! Ikäviä tapahtumia :( mä oon kyllä aika huono noissa hankalissa tilanteissa. Alan neuvomaan :( tiedän, ei hyvä. Tai no oikeastaan suutun miehen reaktioihin. Kuten la oltiin lähdössä kotoa koko porukka, ja mies oli viemässä lapsia autoon. Mä tulin perässä ja kuulin kun mies huutaa pojalle että älä kilju erittäin rumalla äänellä. Kyllä mäkin huudan joskus, ei sillä. En vaan pysty ymmärtämään tollaista karjumista, ja sitten pitäisi miehen mukaan ymmärtää ja tukea häntä kun hänellä oli vaikea hetki ja meni hermot. Mä vaan aattelin sitä miten paljon lapset pelästyy. Oon varmaan aivan kauhea puoliso, mut tällaiseen ei löydy sympatiaa.
 
Mrs V mä toimin välillä samanlailla. Siis että alan neuvomaan miestä jos hän reagoi mielestäni väärin joihinkin asioihin. Yleensä ne tilanteet on niitä että esikoinen jollain tavalla kolhii itsensä ja mies sanoo tiukkaan sävyyn että varovasti eikä lohduta tai huolehdi kaiken olevan hyvin. Mä kyllä itse ymmärrän että mies reagoi niin koska säikähtää mutta välillä siinä tilanteessa se alkaa ärsyttään. Yritän kyllä tietoisesti päästä eroon tuosta tavasta.
 
Mä syyllistyn ihan samaan eli tuohon, että alan neuvomaan miestä, jos hän tietyllä tavalla reagoi johonkin tilanteeseen. Muutenkin joskus voisin pitää suuni kiinni; tänään mies laittoi keittoon suolaa (siis lautaselleen) ja sitten tuskaili kun laittoi ihan liikaa (mies tykkää aika suolaisesta, marraskuinen söi samaa ruokaa niin oli sen takia suolaton keitto) ja mun kommentti oli tietysti tosi empaattisesti, että miksi sitä pitää laittaa kerralla niin paljon, laittaisi ensin vähän ja sitten lisäisi, jos siltä tuntuu. Onneksi mieheni suodattaa aika paljon löpinöistäni.
 
Huh, onneksi en oo ainoo ;) on tää vaan mainio paikka tää foorumi :)
 
Voi Maatuska <3 voimia! Kyllähän sitä lapsille sattuu ja tapahtuu. Mie sanoisin miehelle tossa tilanteessa, että herra on hyvä vaan ja jää itse kotiin hoitamaan lapsen/lapset ja kaiken muun 24/7. Sitten voi tulla kertomaan mitenkä kannattaa toimia ja toisen syyttely on typerää. Onnettomuus sattui, onneksi ei käynyt pahemmin. Tukena kuuluu olla toiselle. Opetteluahan tämä vanhemmuus on, kaikin puolin.

Minä kävin ihan omaksi iloksi tekemässä kaksi iltavuoroa töissä, keikalla. Mies oli vauvan kanssa kotona. Ei ole ikinä ollut ennen sen kauemmin että äkkiä olen kaupassa käynyt. No mitään muuta hän ei ollut tehnyt kun hoiti vauvan. Hyvä niin. Pärjäsi. Sai tunteen että hänkin osaa ja pystyy. Ja mie osasin olla valittamatta kodin siisteydestä. Mutta ei se kyllä jatkossa voi niin mennä että jos minä käyn töissä silloin tällöin niin koti on ku pommin jäljiltä. Kyllä on pystyttävä miehenkin siistimään jäljet.
En kyllä tavaksi ota töissä vielä paljon hypätä, mutta jos joskus. Niin että miehellä vapaata tai siskoni pääsee hoitamaan vauvaa ja isommat muksut tietty myös.
Vauva ei ollu moksiskaan kun olin poissa ja nauravainen tyyppi mua oli vastassa kotona <3 mies tuumas että, on tää aika rankkaa tän kanssa :D miten sie jaksat, joka päivä.
Herra pikku ukko on kovin liikkuvaista ja aktiivista sorttia.

Kyllähän tuo on pudotus kun kotihoidontuelle jää, mutta vähemmälläkin pärjää kun on pärjättävä. Huonomminki vois olla. Niin kauan kun on katto pään päällä, ruokaa, vettä, jopa sähköt ja lämmintä ja vieläpä puhtaat vaatteet niin onnellinen saa olla.
 
Ellami, mäkin olin pari päivää töissä, mutta mun oli kyllä annettava palautetta miehelle, että voisi jälkensä siivota, vaikka tytön kanssa onkin..

Olin siis torstaina ja lauantain töissä, perjantaina siivosin koko huushollin ja pesin pyykit, kun mies lähti kaupungille - oli kuulema ansainnut omaa aikaa, kävi jopa syömässä itsekseen jossain ja joskus neljän jälkeen yöllä tuli himaan, sohvalta kävin sen aamulla herättämässä, että voisiko nousta ja olla tytön kanssa, kun mulla oli tosiaan aamusta töihin lähtö. Eilen, kun tulin kotiin, oli olkkarin lattialla likaisia vaippoja, tyhjiä limsapulloja, tytön ruokasilppua, pyykkiä pitkin kämppää, puhtaat vaatteet ottamatta narulta, tiskit tiskaamatta ja keittiön tasot täynnä kaikkea sälää likaisista tuttipulloista lääkelaatikon sisältöön ja kaiken kruunasi sohvalle (jo sadannen kerran) kaatunut babyoilpullo ja siitä jäänyt läiskä. Ja toki myös syöttötuoli oli olkkarissa.. :mad::mad::mad:

Tai jos rehellisiä ollaan, niin kaikki paska on edelleen tuolla siivoamatta vaippoja lukuunottamatta (ne mies naristen laittoi roskiin, kun huomautin asiasta) ja koska lattialla oli miehen vaatemyttyjä, oli kissa käynyt yön aikana kusella sen päällä ja nyt on siis matto myös kusessa. :yuck::sour:

Mutta hei, töissä oli kivaa! Ja ihanaa on ollut leikkiä koko tää aamupäivä tytön kanssa, mies on istunut tuolla paskaisessa olkkarissa katsomassa leffaa, kuinkas muutenkaan. Ja kohta lähtee taas viettämään ansaitsemaansa henkilökohtaista laatuaikaa. o_O
 
Ilyana, argh... mitä voi edes sanoa :)
Kauhulla odotan niitä kahta kuukautta, kun mieheni on tytön kanssa kotona ja itse käyn työssä. Joudunko kaiken sittenkin huolehtimaan ja siivoamaan, luultavasti.
 
Mie siivosin eilen ja mies tuli tänään reissusta kotiin niin,että itse olin muualla käymässä.Oli saanut sotkun aikaiseksi ihan ilman lastakin... :D Meillä ei miehellä ole mitään hajua pojan päivärytmistä ja touhuista,eli jos joskus hoitaa niin joutuu laatimaan kirjalliset ohjeet....[emoji16]
 
Kertokaas mitä te ootte mieltä...?
Meillä on usein miehen kanssa vääntöä siitä, kun en suostu jättämään meidän neitiä kohta 9kk hänen poikansa/ tytön veljen 11v vahdittavaksi, kuin ihan vaan muutamaksi minuutiksi, kun käyn tyyliin pikaseen vessassa tai jotain.
Eilen esim. tuli taas tilanne, että olisi pitänyt autoon jättää siksi aikaan, kun äiti ja isi käy kaupassa. Ja ostettavaa oli kuitenkin paljon. Ei siis edes mikään haetaan nyt vaan äkkiä jotain käynti...
En minä vaan pysty.
Ja taas sain palautetta siitä, kun pitäisi antaa vähän luottoa pojalle...
Olenko minä liian arka äiti?
Ja pitäisikö minun nyt vaan yrittää antaa sitä luottoa tässä kohtaa enemmän, vai...?
Mitä te tekisitte?
 
Moona, minulle ei ole tullut mieleenkään vielä jättää vauvaa 10-vuotiaan (täyttää tänä vuonna 11v) poikani kanssa kahdestaan kauppareissun ajaksi. Kotona on poika kyllä saanut viihdyttää vauvaa esim. sillä aikaa kun laitan ruokaa. Kerran mies oli töissä ja mun oli pakko nukuttaa 2-vuotias, vauvalla ei ollut väsy niin pyysin poikaa olemaan vauvan kanssa. Poika oli, mutta hetken päästä kuului kun vauva kaatui, löi päänsä ja itki. Menin katsomaan ja poikahan myös itki, koska hän oli pelästynyt tilannetta ja ilmeisesti syyllisyydentunto vyöryi niskaan kun hänen "vahtivuorollaan" tapahtui noin. Sen jälkeen en ole antanut pitkäksi ajaksi vauvaa hänelle. Ei se kivaa ole, jos jotain tapahtuu ja poika syyttää sitten tarpeettoman paljon siitä itseään. :( Kunhan vauva vähän kasvaa niin sitten saa veli hoitaa pidemmän aikaa. Toisen pikkusiskonsa kanssa on kyllä ollut joskus jo kotona kaksin kun me vanhemmat olemme käyneet kaupassa. Eli mä en Moona ihan vielä anna vauvaa kauaa hoitaa. :)
 
En jättäisi alle vuoden ikäistä tuon ikäiselle vielä varsinaiseen hoitoon, enkä lapsia muutenkaan autoon jos ihan kauppaostoksille menisin. Jotain pientä vastuuta voi toki antaa (esim itse ajattelisin että roskat voisin viedä tai postin hakea ja noin 10v katsoisi pienempää sen aikaa, meillä ei siis itsellä ole tuon ikäistä mutta noista jutuista selviäisi 10v serkkupoika, joka on rauhallinen ja luotettava). Kyllähän meillä toki marraskuinen esim leikkii olkkarissa kun laitan ruokaa ja välillä kyselen isommilta miten menee (vaikka ovat kuuloetäisyydellä ja osittain näköetäisyydelläkin).
 
Kiitos sanoistasi Belle! Nyt tiedän miten saan miehenikin uskomaan, ainakin toivottavasti.
En siis ole ollut ollenkaan turhaan huolissani. Ja aion pitää pääni jatkossakin ja kantaa oman vastuuni.
Ja ehkä toi mieskin tosiaan haluaa ymmärtää minua paremmin, ja lopettaisi mun mollaamisen, jos autan sitä vähän ajattelemaan asiaa myös hänen oman poikansa kannalta? Että mitäs sitten, jos jotain käy?
Ja tosiaan, kun meilläkin jo kerran kävi myös se tilanne, kun tytön pää kolahti ja tuli iso itku, niin olihan se poika ihan pelästynyt. Ei vaan osannut laskea oikein sylistä alas. Eikä varmasti tuntunut kivalta, kun ei sitä aluksi edes myöntänyt. Mutta nyt se osaa jo senkin.
Tosin onhan toi neitikin jo isompi ja taitavampi itsekin, kuin silloin.
Mutta ajan kanssa...ja ei vielä, ymmärtää toi mies tai ei.
Tosin itehän se kyllä käyttää noita lapsia paljon, kun minä olen poissa.
Mutta jospa sekin vähenisi, jos vain saisin sen ymmärtämään. Että ei tässä ole kyse pelkästään ylihuolehtivasta äidistä.
Aika näyttää...
 
Kun mä en edes "uskalla" jättää mun nyt jo 18-vuotiaalle pikkusiskolle lasta vahdittavaksi kuin silleen, että itse nään tytön koko ajan. :hilarious:

Mutta en mä itekkään jättäis, just jos jotain käy, niin pienillä ihmisillä ei kuitenkaan ongelmanratkaisukyky ole kovinkaan hioutunut vielä enkä ikinä antais itselleni anteeksi sitä, jos tytölle sattuisi jotain toisen lapsen vahtivuorolla.

Sitten taas toisaalta.. meillä on kyllä heti kouluikäiset vaihtineet pienempiä sisaruksia pitkiäkin aikoja eikä mitään sen kamalampaa ole sattunut: muutamia katkenneita luita yms. on tullut lähinnä vanhempien vahtivuoroilla, mutta mä oonkin aina ollut sitä mieltä (vaikkei näin saisi sanoa), että meillä on aina ajateltu lasten olevan ns. uusiutuva luonnonvara. Kerran kyselin kyypakkauksen perään aikuisiällä ja vastaus oli, ettei sellaista ole, kun ei ole tarvittu vaikka maalla asuttiin ja käärmeitä oli lautataapelien aluset täynnä ja lähimpään sairaalaan kuitenkin puolen tunnin ajomatka. Lasten oli myös ihan ok leikkiä lautakasoissa, räjäytysmontuissa, joen varrella, jossain päin metsää jne. joten en ainakaan tätä varovaisuutta ole kotoota oppinut. :wideyed:
 
Muokattu viimeksi:
En minäkään ole jättänyt neitiä 10-vuotiaalle "hoitoon" kuin korkeintaan postin haun ajaksi tai jos käväsen apteekissa/kaupassa pikaiseen niin ovat autossa sen ajan.
Kun nuorempi poika on ollut sellanen n. 5 vuotias (nyt pikapuoliin 7v. ) niin olen silloin uskaltanut noin tunniksi jättää keskenään isomman kanssa käydessäni lenkillä. Nykyään toki menevät jo keskenään pyörällä välillä ties missä. :D

En jotenkin osaa ajatella, että jättäisin pidemmäksi aikaa lähes 9kk ikäisen, paljon liikkuvan vauvan isomman pojan huoltoon just jonku pitkän kaippareissun ajaksi. Juuri tuo on syy, että jos tapahtuu jotain niin ei se poika nyt niin aikuinen ole, että osaisi loogisesti tehä asialle jotain ja syyttäisin itseäni siitä että olisin sysännyt ison vastuun lapsen harteille.
 
Muokattu viimeksi:
Pääasiassa en jätä lasta lapsen vastuulle. Etenkään vauvaa. Toki lapsen iän ja luonteen ja tilanteen huomioon ottaen. Enkä autoon ketään kaupan ajaksi. Vessaankin otan ikiliikkujan mukaan. Suihkuun meen niin et ikiliikkuja on kävelytuolissa. Jos mies ei ole kotona.
Sen sijaan 14v ja 7v voin jättää about tunti/kaks. Mutta en sekä 7v ja 8v. Koska jos ne alkaa matsaamaan ni 14v ei mahda mitään ja jotain voi sattua.
 
Kuinka pitkää teidän kotihoidontukipäätöksissä on kestäny? Arvioitu käsittelyaika on 3 viikkoa ja miulla on menny jo yli kuukausi.. Oli tosi kiva laittaa miehen palkkalaskelmia tältä ja viime vuodelta (piti laittaa eriksee jokaisesta liite kun ei ollu yhtä paperia mistä ois selvinny palkat) ku niitä papereita oli vissii 15 kpl :D
 
Miulla tuli päätös kotihoidontuesta n. kahdessa viikossa. Mutta ei haettu siihen sitä hoitolisää, koska luulen ettei sitä saada ja toisaalta, sitä pystyy myös jälkikäteen hakemaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top